IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -

Tomi619kummitustaloLuonut: Tomi619Tiistai 11.02.2025 00:05

on tämä niit on 2 ja sitkö lähden asunostani johonkin ne tulee mukana

_Iltsu_Helmikuun kymmenes päiväLuonut: _Iltsu_Maanantai 10.02.2025 23:59

Tänään on maanantai ja helmikuun kymmenes päivä. Kävin ulkoilemassa kun otin tänään valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16:30 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapyöryköitä, perunoita, kermaviilikastiketta ja salaattia. Hyvää maanantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Olin tänään myös saksan tunnilla ja kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

_Iltsu_Helmikuun yhdeksäs päiväLuonut: _Iltsu_Maanantai 10.02.2025 22:30

Tänään on sunnuntai ja helmikuun yhdeksäs päivä. Kävin ulkoilemassa kun otin tänään valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16:30 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kaalilaatikkoa. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna menen myös saksan tunnille. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

_Iltsu_Helmikuun kahdeksas päiväLuonut: _Iltsu_Maanantai 10.02.2025 22:22

Tänään on lauantai ja helmikuun kahdeksas päivä. Kävin ulkoilemassa kun kävelin vanhempien luokse kahville. Otin tänään kuvia vanhempien luona. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 16:30 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi gulassikeittoa. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Jack84XXIlta saapuiLuonut: Jack84XXMaanantai 10.02.2025 22:02

Ilta tuli tästäki päivästä ja väsyttää kieltämättä mut mitäs vietin iltaa eilen kuten vietin ja sitte vähän kehnosti nukuin mut uus yö edessä ja aion saada kunnon levot ja aamulla soi kello sit ku 10.00 on käynti sossussa puidaan tilannetta tuttuun tapaan ja sitten varmaa meen taas kotipaikalla käymään sielläki on tekemistä esim traktorin kanssa ja ku viikkoja menee nii parasta olla kunnossa ku puun teosta sovittu ja muutenki pitäs saada mieliteot kunnolla kuriin ku haluan sen kortin takas, hemmetin puoskari minkä teki pari vuotta sit... en halua edes ajatella sitä roistoa. .

Se siitä en halua myrkyttää fiilistä näin yön edellä ja enkä muutenkaa :)

Mitäpä tässä sanois ei tuu mieleen mitään pää tyhjä että kaikuu :D

Illat ja hyvät yöt :)

https://www.youtube.com/watch?v=CQXarwii1uk

Tomi619[Ei aihetta]Luonut: Tomi619Maanantai 10.02.2025 21:34

katsotko koskaan south park?Maanantai 10.02.2025 12:32, 5 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Tomi619kahvitLuonut: Tomi619Maanantai 10.02.2025 21:34

vois laittaa kohta

bat-wJapetusLuonut: bat-wMaanantai 10.02.2025 13:11

Avaruuden musta samettiseinä Saturnuksen kuun ("Japetuksen") takana näyttää minusta olevan yhteydessä tähän kuuhun. Ottaa, antaa, tai muu kiinnostus.

Tomi619[Ei aihetta]Luonut: Tomi619Maanantai 10.02.2025 12:32

katsotko koskaan south park?Maanantai 10.02.2025 12:32, 5 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Jack84XXHuomeniiLuonut: Jack84XXMaanantai 10.02.2025 09:36

On kiva kun nukahtaa täyteen uneen tunniksi ennenkuin herätys soi ja se olo ku nousee siitä... :D
Olo kuin muumiolla mutta se on tätä välillä ja tekis mieli jääd nukkuun mutta eipä auta ku kahvia ja aamupalaa nii jotenki saadaan päivä käyntiin tai edes yritetään, on mukavaa kun saa arvostusta aivan syystä kiitos vain knu aivan tarpeeksi kuullut vinkumista tahoilta jotka eivät ymmärrä mistään mitään ja elävät lokeroissa ja niihin kuuluvatkin hyvää jatkoa vain :D

En ole ihmistä ihmeempi mutta tiedän tasan oman arvoni ja rajat pidän kiitos vain kiusaajille, syrjiville, yksin jättäjille yms, kiitos olen paljon vahvempi nykyään <3

Eipä siinä toinen kuppi kahvia nyt jos pääsis hereille asti nyt ensi alkuun :)
Pakko kyllä sanoa että viikonloppu ja parhaan kaverin seura piristi paljon kun juhlittiin sain siltä syntymäpäivälahjaksi hienot coca cola lakanat sekä suklaata. Heräsin tuossa hetki sitten enkä saanut unta niin tulin koneelle ei haittaa jos nyt valvon koska mulla on myöhemmin aikaa kyllä sitten nukkua. Kun tulin parhaan kaverin luota niin nukuin parin tunnin päikkärit ja kävin kaupassa uni tuli hyvin vielä eilenä illalla. Uusi viikko alkaa jaan taas viikonlääkkeet dosettiin kaikkia on ei tarvitse mennä apteekkiin hain viime viikolla nuo leponexit. Saa nähdä millainen viikko tulossa olo ainakin tällä hetkellä on ok, mutta varaudun siihen jos mua alkaa taas ahdistaa kaikki tai harhat iskee puun takaa. Elän vaan hetken ja päivän kerrallaan olen tämän viikonlopun täällä vietän perjantaina ystävänpäivää yhden mun rakkaan kaverin kanssa ja parin viikon päästä menen poikaystävän luokse. Mä uskon että tämä kevät menee todella äkkiä koska mulla on niin paljon kaikkea ohjelmaa eikä ole tylsää. Salille treenaamaan illalla katsoin jo treenivaatteet valmiiksi ja aijon tehdä todella kovaa taas mikä tekee hyvää viikonlopun jälkeen pääsee purkamaan paineita ja tulee aina sen jälkeen onnistunut olo. Aijon koko viikon keskittyä liikuntaan eli salitreeneihin, peleihin ja lenkkeilyyn siitä tulee mulle niin hyvä olo liikunta auttaa paljon siihen että lievittää ahdistusta ja masennusta. En ole onneksi ollut mitenkään masentunut viime aikoina se on vaan hyvä enemmän ollut ahdistusta tai kiukkuinen. Odotan taas koska mulle tulee itkupotkuraivarit sekin yleensä helpottaa mun oloa paljon kun saa itkettyä sen kaiken paskan pihalle. Alan pesemään pyykkiä koska sitä on kertynyt ja kuuntelen hyvää musiikkia. Uskon että tulossa hyvä päivä näen kaveria myöhemmin taas iltapäivällä sekin piristää kivasti päivää.

KommandokaktusNäin kulutan aikaaLuonut: KommandokaktusSunnuntai 09.02.2025 18:36

B A S I C
> MISSÄ OLET? - Mun kämpäs
> MIKÄ SOI? - Teflon Brothers - Vexi oli velkaa
> VITUTUS PROSENTTEINA? - 0
> ONKO MEIKKIÄ? - Ei
> MITÄ PÄÄLLÄ? - Vaatteet :) aina tätä kysytään...
> HÄPEÄTKÖ MONIA ASIOITA MENNEISYYDESSÄSI? - Kyllä, vaik tehtyy ei saakaan tekemättömäks.
> HÄPEÄTKÖ ITSEÄSI? - En, mitä sitä turhia
> HIUSTENVÄRI? - Ruskeet
> SILMIENVÄRI? - Sinivihreenruskeet? Ota näistä nyt selevää :D
> KOETKO ITSESI POSITIIVISEKSI IHMISEKSI? - Meitsis on positiivist kaikki paitsi HIV-testi... semmosta. :)

L O V E
> OLETKO IHASTUNUT? - Maybe, maybe not... ;)
> ONKO RAKKAUS VAIKEA ASIA? - Toisinaan
> TAHTOISITKO SEURUSTELLA? - En tällä hetkellä, parisuhde päättyi jonkin aikaa sitten. Nyt vapaata eloa...
> ONKO RAKKAUS YLIARVOSTETTUA? - Riippuu millainen rakkaus
> VOIKO SINKKUNA OLLA OIKEASTI ONNELLINEN? - Tottakai!!!!
> TULETKO TOIMEEN KAIKKIEN KANSSA? - Yritän...
> ONKO SINULA PALJON KAVEREITA? - Jep!
> KAVEREISSA, LAATU VAI MÄÄRÄ? - Laatu of course
> MONTAAKO IHMISTÄ VOIT SANOA VIHAAVASI? - Aika helvetin montaa
> MONTAAKO IHMISTÄ VOIT SANOA RAKASTAVASI? - Läheisiäni & ystäviäni
> OLETKO SUUTUTTANUT JONKUN LÄHEISESI LÄHIAIKOINA? - En
> TAHTOISITKO PYYTÄÄ JOLTAIN ANTEEKSI? - En ole kellekään sen velkaa nyt.

F E E L I N G S
> KUKA ON VIIMEKSI NÄHNYT SINUN ITKENEEN? - Ei muistikuvaa
> KOETKO ITSESI MASENTUNEEKSI? - En
> MITEN KÄYTTÄYDYT, KUN OLET SURULLINEN? - Riippuu siitä minkä takii oon surullinen
> KUUNTELETKO PALJON SURULLISTA MUSIIKKIA? - Paremminkin väkivaltaista
> MIKÄ ON SUURIN HUOLESI ELÄMÄSSÄ JUURI NYT? - En taida kertoo.
> JOS VOISIT ELÄÄ UUDESTAN JONKUN MUISTON, MIKÄ SE OLISI? - Liittyis varmaan lapsuuden viattomuuteen ja huolettomuuteen
> ANNATKO HELPOSTI PERIKSI? - En! Periks ei jukoliste anneta!
> MIKÄ ON ONNENNUMEROSI? - 140
> NAUTITKO PYYKKIEN PESEMISESTÄ? - Pakkohan ne on pestä.
> PIDÄTKÖ KYLMISTÄ TAI KUUMISTA SUIHKUISTA? - Lämpimistä, kesähelteel viileistä.
> MILLAINEN SÄÄ ON NYT? - Pimeetä ja lumista
> OLETKO TYYTYVÄINEN SIVIILISÄÄTYYSI? - Kyllä
> MITÄ VÄREJÄ HALUISIT HÄIDESI TEEMAKSI? - Kuka on sanonu, että haluisin edes mitään häitä?
> MIKÄ ON LEMPIVÄRISI? - Neonvihreä ja musta
> NÄETKÖ TÄHTIÄ TAIVAALLA JUURI NYT? - En, ikkunois on kaihtimet sitäpaitsi
> MITÄ TEKISI MIELI JUURI NYT? - Jotain juomista, janottaa.. otanpa kohta vaik vissyy.
> KUVAILE YHDELLÄ SANALLA, ETTÄ MILTÄS NYT TUNTUU? - Jännältä. Hitokseen eeppiseltä. Koska elämä!
> ONKO SINULLA MITÄÄN OUTOJA ASIOITA HUONEESSASI? - Voi veikkonen... siis täällähä on vaikka mitä :D
> ONKO IHMINEN, JOTA VIIMEKSI HALASIT, VANHEMPI KUIN SINÄ? - On
> MINKÄ TAKIA PIDÄT IHMISESTÄ, JOSTA PIDÄT TÄLLÄ HETKELLÄ? - Heitä on monii... mun frendit ja rakkaimmat läheiset <3
> MITÄ TEIT TÄNÄÄN KUUDEN AIKAAN AAMULLA? - Nukuin
> ODOTATKO INNOLLA MITÄÄN? - Yhtä reissua :)

U N N E C E S S A R Y
> AJATTELETKO JOTAKUTA VASTAKKAISESTA SUKUPUOLESTA? - Kyllä
> MITÄ VIIMEKSI LÄHETETYSSÄ TEKSTIVIESTISSÄSI LUKEE? - En viiti hakee kännykkää
> MILLOIN OLIT VIIMEKSI ONNELLINEN? - Tänään
> MITÄ LUULET, ETTÄ ENTINEN KUMPPANISI SANOISI SINUSTA? - Varmaan aika montaaki asiaa, mut taidan pitää ne omana tietona...
> ONKO IÄLLÄ VÄLIÄ PARISUHTEESSA? - No eiköhän toi oo aika yks lysti ryki taikka yski, kuhan vaan ei oo mikään jailbait. Vaik en mä kyllä minkään ikälopunkaan kanssa rupeis seurusteleen.. et näin.
> KAIPAATKO SITÄ, MITEN ASIAT JOSKUS OLIVAT? - Kyllä ja en
> MILLOIN ON SYNTYMÄPÄIVÄSI? - Joskus pukinpäivän aikaan tuohikuussa :D
> PIDÄTKÖ LÄHEISYYDESTÄ? - Rakastan <3
> ONKO ELÄMÄSSÄSI IHMISIÄ, JOIDEN SEURASSA VOIT OLLA TÄYSIN OMA ITSESI? - Luojan kiitos ON!
> OLETKO VIHAINEN KENELLEKKÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ? - En nyt sanois vihanen, mut on aika vitusti ihmisii jotka haluun kauas mun elämästä...
> OLETKO YSTÄVÄLLINEN KAIKILLE? - En niille, jotka eivät sitä ansaitse.

Jack84XXMukava Sunnuntai :)Luonut: Jack84XXSunnuntai 09.02.2025 18:34

Tänään ollut hyvä päivä ja autoin sovitusti siskoani aamupäivällä ni saatiin sovitut asiat hoidettua vaikka eilen lipsuki ilta ja valvominen mut en petä lupaustani todellakaa, lupaus on lupaus vaikka voissa paistais, siitä puheenollen kävin tänää hakemassa pyörällä vähän extralihaa tuohon eiliseen ruokaan nii sitä riittää taas ja on todella hyvää vaikka itse kokkasinki ja sanon mut onnistuu helpolla ja halvalla ^^
Pyörällä pääsi kevyesti liikkumaan ja knu varovasti meni ni pääsi ehjänä takas, pitäis joku into saada syttymään kuntokuuriin koska olisi paikallaan tiedän sen vaikka oonki hyvä just sellaisena kuin olen mutta silti ei olis paha ja voi ku olis seuraa lenkille ni helppo olis yhdessä lähtee liikkumaan ja täällä on paljon reittejä joita kävellä :)

Mutta tämän illan elän nyt näillä ja toivon ettei mitään pahaa tule eteen vaikka elämä on arvaamatonta mut toivo ja rauha yllä nii pärjätään ja oli kiva yllätys erään viesti facebookissa ku arvostaa sitä että oon rohkea ja pitää minun kuvistani, voi kiitos hänelle ruusuista ja hän itse vaikuttaa mukavalta persoonalta ^^ <3 ja ymmärtää hyvän päälle :)
Ja eilen yksi mukava samanhenkinen kertoi että deittailis mua jos olisi lähempänä, on hienoa että arvostetaan aitoa hyvää kaikkine puolineen :)

Mutta mukavoo iltaa ystäville pysykää terveinä ja nauttikaa, ootte tärkeitä :) <3

https://www.youtube.com/watch?v=VaJa22CBbCM
sasuxbiohacker löydät miu siält 🙃😉
sasuxbiohacker löydät miu siält 🙃😉

KommandokaktusLyhyt gallupLuonut: KommandokaktusSunnuntai 09.02.2025 18:14

Random:
● Millainen olo sinulla on juuri nyt ? - Tuntuu että mun pää on tyhjempi ku koskaan. Sillee positiivisessa mielessä niinku.
● Mitkä housut sinulla on jalassasi ? - Maastohousut
● Mikä paita sinulla on päälläsi ? - Pitkähihanen raitapaita
● Miltä hiuksesi näyttävät ? - Hiuksilta :D
● Mitä biisiä kuuntelet ? - Appendix - Laulu kuolleen kaverin
● Mitä söit viimeksi ? - Muussii ja stroganoffkastiketta
● Mitä oot tehny tänään ? - Kaikkee jännää
● Viimeisin uni, jonka muistat ? - Painajainen liittyen entiseen elämääni...
● Kenelle puhut juuri nyt ? - En kellekään
● Oletko koskaan melkein kuollut ? - Kerran tuntui siltä.
● Millaset sukat sulla on nyt jalassa ? - Mustat
● Mikä saa sinut iloiseksi ? - Onnistumiset, elämän pienet ilot ja mun rakkaat ystävät <3

KommandokaktusRuksia ruutuunLuonut: KommandokaktusSunnuntai 09.02.2025 18:10

TÄMÄN OLEN KOKENUT:
[ ] Perheväkivalta
[ ] Parisuhdeväkivalta
[x] Koulukiusaus
[x] Ensirakkaus
[x] Läheisen kuolema
[ ] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain
[ ] Sukurutsaus

MINÄ PIDÄN:
[x] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x] Jäätelöstä
[ ] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[ ] Hevareista
[x] Elämästäni

MINULLA ON:
[ ] Sukupuolitauti
[x] Ihana ja onnellinen elämä
[x] Ystäviä
[x] Hyvä musiikkimaku
[ ] Huono itsetunto
[x] Oma kämppä
[ ] Lemmikki
[x] Iloinen luonne
[ ] Anoreksia
[x] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[ ] Lyödä joskus isääni
[ ] Lisää rahaa
[x] Lisää ystäviä
[ ] Lisää valtaa
[ ] Itkeä koska ikävöin erästä
[x] Olla lahjakas kuvataiteessa
[ ] Alkoholia
[x] Osata lentää
[x] Paremman tietokoneen
[ ] Kuolla
[ ] Olla erakko
[ ] Parempia televisio-ohjelmia

1) Miten vietät vapaa-aikasi?
[x] Olen ystävien kanssa
[ ] Katson TV:tä
[ ] Harrastan urheilua
[x] Muuten

2) Onko sinulla paljon kavereita?
[ ] ei yhtäkään
[ ] 1
[ ] 2-3
[ ] 4-5
[x] enemmän ku 5

3) Lempikarkkeja?
[x] Salmiakki
[x] Suklaa
[x] Hedelmäkarkit ja pastillit
[ ] Vaahtokarkit
[ ] En voi sietää karkkeja
[ ] Kaikki käy

4) Olen käynyt seuraavissa kaupungeissa/paikkakunnilla:
[x] Helsinki
[x] Tampere
[ ] Pori
[x] Turku
[x] Jyväskylä
[ ] Vaasa
[x] Kajaani
[ ] Rovaniemi
[x] Kuusamo
[ ] Espoo
[x] Oulu
[ ] Utajärvi

5) Väri, jota en ikinä voisi käyttää vaatteissani:
[ ] Musta
[ ] Valkoinen
[ ] Sininen
[ ] Punainen
[ ] Oranssi
[ ] Keltainen
[ ] Pinkki
[ ] Violetti

6) Omistan:
[x] Kännykän
[ ] MP3-soittimen
[x] Aurinkolasit
[ ] Pikkusiskon
[x] Pikkuveljen
[ ] Poikakaverin
[ ] Tyttökaverin
[x] Oman tyylin

7) Olen:
[ ] Blondi
[x] Brunette
[x] Puhelias
[ ] Ujo
[/] Lapsellinen
[ ] Kovis
[ ] Rakastunut
[ ] Hidasälyinen
[/] Laiska
[ ] En mikään noista!

8) Huoneeni on:
[ ] Aina tiptop- kunnossa
[x] Miten sen nyt ottaa
[ ] Sotkuinen
[x] Iso
[ ] Pieni
[ ] Vaalea
[ ] Tumma
[ ] Ei mitään noista!

9) Osaan tehdä:
[ ] Spagaatin
[ ] Kärrynpyörän
[x] Pizzan
[x] Lätyn
[x] Pannukakun
[x] Kaverin onnelliseksi
[x] Kaikenlaista jännää

10) Viihdyn mieluiten:
[x] Ulkona
[x] Sisällä
[ ] Rannalla
[x] Kotona
[x] Tietokoneen ääressä
[x] Kavereiden kanssa
[x] Yksin

11) Rakastan:
[x] Itseäni
[ ] Poika/tyttökaveriani
[x] Äitiä
[x] Isää
[ ] Lemmikkiäni/lemmikkejäni
[ ] Rock-festareita
[x] Ihanaa musiikkia
[x] Luontoa
[ ] Kaikkea kallista ja luksusta
[x] Vaatteita

KommandokaktusSemmosiiLuonut: KommandokaktusSunnuntai 09.02.2025 18:04

1. Paras tapa osoittaa läheisyyttä?

(x) Seksi
(x) Halaus
(x) Suudelma
(x) Kosketus
(x) Lähekkäin makaaminen

2. Mikä näistä tuottaa sinulle edes vähän olemassa olemisen tunnetta?

(x) Rakkaus
( ) Viha
( ) Mustasukkaisuus
( ) Kateellisuus
( ) Pelko

3. Mikä väri tuottaa sinulle voiman tunteen?

( ) Punainen
( ) Valkoinen
(x) Vihreä
(x) Musta
( ) Sininen

4. Jos voisit riistää joltakin ihmiseltä jonkun näistä, se olisi?

( ) Rakkaus
(x) Viattomuus
( ) Rikkaus
( ) Kauneus
( ) Sexyys
( ) Elämä

5. Mikä näistä elementeistä rauhoittaa sinut?

( ) Tuli
(x) Vesi
(x) Ilma
( ) Maa

6. Mikä vuodenaika saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi?

( ) Talvi
( ) Kevät
(x) Kesä
( ) Syksy

7. Pelkäät eniten näistä?

( ) Pimeää
(x) Omaa mieltäsi
( ) Kipua
( ) Nautintoa
( ) Yksinäisyyttä

8. Syy, joka tekisi minut todennäköisesti hulluksi olisi?

(x) Pelko
( ) Kipu
( ) Rakkaus (tai sen loppuminen)
( ) Mustasukkaisuus
( ) Ihastus (itsesi tai jonkun muun)

9. Mitkä näistä koet todella usein?

( ) Masennusta
(x) Turhautumista
( ) Ihastumisen/rakastumisen pelkoa (Itsesi tai jonkun muun)
(x) Katumusta
( ) Yksinäisyyttä

KommandokaktusTekevälle sattuu...Luonut: KommandokaktusSunnuntai 09.02.2025 18:00

Jos saat yli 15 , olet sekaisin

LIIKENNE
( ) Olet lentänyt auton konepellille törmäyksessä
( ) Olet melkein ajanut auton kylkeen
( ) Olet tullut bussin tönäisemäksi
(1) Olet kävellyt junaradan vieressä, kun juna on ajanut ohitse
( ) Olet kaatunut pyörällä
( ) Olet kaatunut rullaluistimilla
(2) Olet kaatunut kävellessäsi

VESI
( ) Olet uidessasi jäänyt pohjassa olevaan esineeseen kiinni
( ) Olet melkein hukkunut kuperkeikkoja tehdessäsi
(3) Suonesi on alkanut vetää uidessasi
(4) Olet hypännyt pää edellä järveen
( ) Olet laskenut koskea kumiveneellä

ARVET & VERI
(5) Päästäsi on tullut vähintään kerran verta
(6) Sinulla on arpi leuassa
(7) Sinulla on arpi silmäkulmassasi
(8) Polvessasi on arpi tai enemmän
( ) Sinulla on ollut vähintään 1 veritulppa
(9) Joudut käyttämään vakituisesti lääkkeitä jonkun sairauden takia
(10) Olet raapinut kätesi verille yön aikana

TOIMINNAN TUOKSINNASSA
(11) Olet sahannut itseäsi sormeen
( ) Olet saanut puukosta
(12) Olet törmännyt puuhun laskiessasi metsässä
(13) Olet kaatunut tuolilla keikkuessasi
( ) Olet oksentanut unissasi, etkä ole herännyt siihen
(14) Olet katsonut suoraan aurinkoon
( ) Päällesi on kaatunut kuumaa steariinia
( ) Olet pyörtynyt
( ) Olet lyönyt itseäsi tennismailalla päähän
( ) Polvesi on mennyt sijoiltaan

HULLUJEN TOUHUA
( ) Olet laskenut liukumäkeä katolta
( ) Olet laskeutunut yli 30m jyrkän kallioseinämän
( ) Olet hypännyt kolmoisvoltilla pää edellä tiiliseinään
(15) Olet jäänyt keskivartalostasi kiinni
(16) Olet jäänyt johonkin päästäsi kiinni
(17) Olet kävellyt jonkin talon katolla
(18) Olet lyönyt pääsi sivuovenkarmiin
( ) Olet pudonnut trampoliinilta

YLLÄTTÄVÄÄ
( ) Sinulta ei ole kuitenkaan koskaan murtunut luita
( ) Et ole myöskään venäyttänyt koskaan mitään paikkaa
(19) Olet vielä hengissä
(20) Olet ihminen
« Uudemmat -