Ööööö. Onneksi en ole suuri mangan ystävä, muuten saattaisin purra hammasta ja sanoa jotain rumaa.
"Pipliaseuran talousjohtaja Eeva Vuorinen kertoo, että kustannuspäätöksen taustalla on huoli siitä, että nuoret eivät tunnu avaavan rippiraamattujaan vaikka mitä tekisi."
No yhyy? Eikö oikeasti riitä että saadaan pennut pakkokastettua ja näin alistettua puolueelliselle uskonnonopetukselle alaluokilta lähtien. Rippikoulussa vielä varmuuden vuoksi vähän paasataan ja pelotellaan helvetillä. Mutta voi kamala kun kaiken ylitarjonnan jälkeen raamattu ei jostain ihmeen syystä kiinnosta. :(
Uskaltaisin veikata että tuo on vasta alkua. Tulemme näkemään Jeesuksen aina vain houkuttelevampiin vaatteisiin puettuna, toimintasankarina, vitun cowboyna, miten olisi vampyyrina? jotta saadaan nuoret kiinnostumaan. Mutta ei auta koreat kääreet jos sanoma on mätä.
Ja tähän väliin on todettava että on kristinuskossa hyviäkin opetuksia. Jeesuksen opetukset olivat pääsääntöisin hyviä, myöhemmin vain sanomaan on lisätty kaikkea paskaa.
"Menkää ja käännyttäkää kaikki" -käskystä on vielä nykyaikanakin vain harmia. Nykykristittyjen lähimmäisenrakkaus on harvoin pyyteetöntä, se on lähinnä kaupankäyntiä. Avun hintana on evankeliointi.
Joo, voitte kiertää sitä selittämällä että käännyttäminenkin muka on auttamista, mutta ei se asiaa muuksi muuta.
"Mutta tunnen tämän alkoholistin joka tuli uskoon ja.. ja.."
Kyllä, monet ovat löytäneet elämälleen tarkoituksen kristinuskosta. Jotkut toiset taas islamista, tai hindulaisuudesta. Tai joistakin lukemattomista uuspakanallisista uskonnoista. Jotkut löytävät elämänsä polun Tolkienin mytologiasta! Tai jostakin ihan muusta, useimmat eivät tarvitse jumalia elämäänsä.
Hyväksykää se. Kristinusko on vain hiekanjyvä rannalla. Kyllä teillekin on maailmassa tilaa, kunhan vain tajuaisitte antaa muille tilaa. Eli loppuu se "vain me olemme oikeassa, kaikki muut väärässä" asenne.
Hah, voisinkin komentaa rauhan elämänkatsomusten välille noin helposti. Ihan sama. Minä kuljen ylpeänä omaa eklektistä polkuani, tarvitsematta käännyttää ketään.
2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.
1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.
Sitkeä kansa? Ensin amalekilaiset tuhotaan täydellisesti, 'vihkien kaiken kansan tuhon omaksi miekan terällä' (1. Sam. 15:3,7-8), vähän tämän jälkeen amalekilaiset tuhotaan täydellisesti toistamiseen, 'jättämättä yhtään miestä tai naista henkiin' (1. Sam. 27:8-9). Miltei heti sen jälkeen, kun amalekilaiset on 'hävitetty täysin' jo kahdesti, ilmoittaa Raamattu amalekilaisten suorittaneen tuhoisan ryöstöretken Siklagiin (1. Sam. 30:1), jonka seurauksena Daavid hävittää heidät kolmannen kerran (1. Sam. 30:17-18).
Sitten tasa-arvoa:
5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo:
Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä ...
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle,
ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
3. Moos. 21:16-23 "Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: .. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku
vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, jalkansa tai
kätensä taittanut, kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai
kuohittu. .. Älköön hän tulko esiripun luo älköönkä lähestykö alttaria, koska hänessä on vamma, ettei hän häpäisisi minun pyhäkköäni."
1. Moos. 38:8-10 -- Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.
Yllättävä paljastus:
Oliko Jeesus itse Saatana? Saatana, jonka lempinimi Lucifer merkitsee "valontuojaa" tai "kointähteä", kuvataan Raamatussa "kointähtenä", joka toivoo "nousevansa taivaaseen" (Jes. 14:12-13). Yllättävänä käänteenä Jeesus, joka tässä vaiheessa on noussut taivaaseen, paljastaa silti Raamatun lopussa: "Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti" (Ilm. 22:16).
Halusin vain kertoa että rakastan sinua Jeesus. Rakastan myös kaikkia edesottamuksiasi meitä kuolevaisia kohtaan. Kauan eläköön Jeesus Kristus; Jumalan ainoa poika!
Vanha testamentti on täynnä kohtia, joissa ihmisiä uhrataan jumalille pienimmästäkin tekosyystä tai palveluksesta. Mutta kuulemma tämä Jeesus-hahmo muutti kaiken olemalla suurin uhrilahja, messias, joka teki pysyvän uhrauksen koko ihmiskunnan puolesta. Jesse täytti kourallisen ennustuksiakin jopa!
Ongelmana vain se, että Jeesus missasi ne oleellisimmat. Jesajan kirjan 7. luku, jakeet 1-4 kertovat messiaan nousevan Daavidin suvusta, Salomonin pojan sukulinjasta. Noh, Jeesusta kun vain ei voida laskea kuuluneeksi tähän sukuun. Juutalaisten sukulinjat periytyvät miesten mukaan. Jeesuksen väitetään syntyneen neitsyestä, jolloin hänen isänsä olisi jumala. Tällöin Joosefilla ei ollut Jeesuksen suvun kanssa mitään tekemistä, ja Jeesusta ei voida laskea kuuluneeksi Salomonin sukulinjaan. Tämä patriarkaalinen sukulinja tulee esille Mooseksen neljännessä kirjassa luvussa 36, missä miehet murehtivat heimon ulkopuoliseen avioon menevää naista, jolloin naisen perintönä saadut sukumaat siirtyvät toiselle suvulle, koska tämän ei katsota enään kuuluvan heidän sukuunsa.
Eli Marian ja jumalan välinen lapsi ei kuulunut Daavidin sukuun, sillä Jeesuksen isä ei ole Salomonin sukulinjan jälkeläinen. Tämä tietenkin voidaan kiertää sanomalla, että Joosef oli lapsen biologinen isä, mutta silloin neitsyt-syntymä ei toteudu.
Muitakin epäonnistuneita ennusteita Jeesuksesta löytyy. Ensinnäkin profeetta Elian olisi pitänyt palata taivaasta ennen messiaan saapumista(Mal 3:23). Tämä olisi onnistunut siksi, koska 2. Kun. 11 -kohdassa kerrotaan, kuinka profeetta Elia napattiin palavien hevoskärryjen toimesta taivaaseen, joten tämä ei varsinaisesti ole koskaan raamatussa kuollut. Toki hänen oppilaansa Elisa oli saanut "kaksikertaisesti Elian voimat", mutta ongelma säilyy koska Elisa ei siirtänyt voimiaan eteenpäin kenellekään, joten yhä Elian olisi pitänyt palata taivaasta ennen Jeesuksen tuloa. Hän ei tuonut mukanaan maailmanrauhaa (Jes 2:1-4). Olisi kuvitellut kristittyjen huomaavan tällaisenkin pikkudetailin, mutta ei. Kun Jeesus saapui Jerusalemiin, kuten profetia ennusti kuninkaan saapuvan, koko maailman piti tunnustaa sinä hetkenä samaa jumalaa(Sak 14:9, Jes 11:9). Jeesus ei myöskään koonnut kaikkia Israelin heimoja luokseen(Jes 11:10-12), eivätkä heidän kuninkaansa tulleet kysymään häneltä neuvoa(Jes 2:4). Jeesuksen kohtalo taas kertoi hyvinkin pitkälti, että hänen tulonsa ei tuonut maailmaan rauhaa(Jes 52:7, Jes 11:9). Roomalaistenkin Colosseumillakin olisi ollut huomattavasti tylsempää myöhemmin, mikäli profetia koko maailman muuttumisesta kasvissyöjiksi olisi toteutunut(Jes 11:6-7)
Olisiko mahdollista, että kenties Jeesus toteuttaa loput ennustukset palatessaan maahan? Kenties, mutta ongelmana on itse jumalan antamat neuvot väärien profeettojen erottelemisesta. 5. Moos 18:20-22 kertoo melko yksiselitteisesti, että jokaisen ihmisen täytyisi pystyä varmistamaan, onko kyseessä väärä profeetta vai ei. Tämä tarkoittaisi, että kaikkien messiasprofetioiden olisi pitänyt toteutua yhden sukupolven aikana, että ihmiset olisivat voineet varmistua oikeasta messiaasta. Näin ei kuitenkaan Jeesuksen kohdalla käynyt.
Palatakseni siis alkuperäiseen lähtökohtaan, tekikö Jeesus tämä uhrausten uhrauksen ja vapautti meidät vanhoista uhrilaeista? Siitä voidaan olla montaa mieltä. Varsinkin kun vanhat veriuhrilait on kierretty jo 3. Mooseksen kirjassa, luvussa 5. "Jos hänellä ei ole varaa kahteen metsäkyyhkyyn tai kahteen muuhun kyyhkyseen, hän tuokoon uhrilahjanaan rikkomuksensa sovitukseksi kymmenesosan eefa-mittaa parhaita vehnäjauhoja..." Eli jumala on jo 3. Mooseksen kirjassa kertonut, ettei hänelle tarvitse tarjota veriuhria. Silti vielä halki VTn tämä oli käytäntönä. Eipä jumala itsekään ajatellut kertoneensa moista lakia kun heitti itsensä ristiin kiikkumaan. On se sekopäinen veijari.
Toki jos jotain tulkitsin väärin, mikä on melko todennäköistä tähän aikaan päivästä, niin kertokaa ihmeessä.