Mä yritin ja yritin, ja silti kaikki meni
Mitä voin sanoo, no mä syytän itteeni
Yksinäisyys tappaa, mut nii kaikki muuki
Kaipuu mua kiduttaa ku mietin sun huulii
Sitä mitä oli, ja sitä mitä kokeiltii
Sitä ei oo muil, mitä sillo me koettii
En muistele pahalla, vaan päinvastoi
Kanssas vaan nii kovasti mä olla tahdoin
Kylmät kyyneleet nyt vaa valuu mun kasvoil
Taivas repes kahtia, siitä asti vettä satoi
Kaatamalla, ja kaikki kaunis katosi
Sinä päivänä, kun meidän suhde hajosi
En pyydä muuta, mutta haluun sut vaa takas
En arvostanu tarpeeks, mut oot vielki mulle rakas
Tossa illalla, oikean nimettömän sormus venklotti sormessa löysän oloisena
iha ku se ois valmis tippumaan pois,
kokeilin muutaman kerran et miten herkästi se vois pudota
no todennäköisesti aika hyvin, jos vettä heittäis
monta vuotta se oli istuva
otin sitten sormuksen käteen ja tutkailin sitä pitkän aikaa
se o yks kurja mullattu muisto yhestä jutusta,
josta en kauheesti puhuis, koska se oli jotain niin tyhmää
semmone merkityksetön nykyään
en vaa osannu luopua siitä sillei et se makais enää korurasiassa
muitten kanssa käyttämättömänä
Mutta.. en enää halua olla kihloissa itseni kanssa
purin sisäisen liittoni erään muiston kanssa
jospa joku päivä pääsisi eteenpäin kunnolla
vaikka sen paskan olen sysänny erään pallien jomotukseksi
mut liikaa asioita jäi auki, ne revitään aina auki, ku kohdataan..
isoin askel oli todeta lopultakin, et miten mulkku tämä eräs oli