IRC-Galleria

Sain kysymyksen:
Juontuuko suomenkielen sana "kirous" sanasta "kirkko"?


Kirous on substantiivimuoto verbistä kirota, jonka sanavartalo on kiro-.

Kirota on vanha itämerensuomalainen sana. Inkerin kielen kero on kiro ja kirosana, kerota on kirota. Karjalan kirota tarkoittaa kiroamista, sadattelemista, haukkumista, moittimista, sättimistä, solvaamista ja torumista. Lyydin kirota on torumista, haukkumista, moittimista ja sättimistä.. Vepsän kirota on sama kuin suomessa, samoin vatjan tsirota. Viron kiruda tarkoittaa kiroilua ja noitumista.

(http://sana-analyysi.blogspot.fi)

Sana “kirkko” on mahdollisesti peräisin kreikan kielen adjektiivista “kyriakon” tai “kyriake”, Herran (oma). Toinen mahdollisuus on, että sana tulee keltin kielen sanasta “kyrk”, joka on skotlantilaisten lähetyssaarnaajien kautta kulkeutunut germaanisiin maihin, missä sitä on alettu yleisesti käyttää. Romaanisissa kielissä on sitä vastoin säilynyt kreikan kielen, Uudessa Testamentissa esiintyvä sana “ekklesia”. On tuskin mahdollista, että kreikan “kyriakon” (Herralle kuuluva / Herran huone) olisi aivan kuin siirtynyt suoraan germaanisiin kieliin ohi romaanisten kielten. Keltin kielen sana “kyrk” merkitsee rajattua, aidattua, ja kielellisesti se liittyy latinan sanaan “circus”.

Raamattu käyttää nimitystä seurakunta eikä kirkko. Kirkko käsite ja sana ei siis kuulu Raamatun oman ilmoitukseen, vaan on ihmisten myöhemmin keksimä. Kirkko sana näki päivänvalon 150 jKr. Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon ei kirkko sana kuulunut, eivätkä he koskaan sitä sanaa käyttäneet, eikä sitä sanaa löydy Uuden testamentin alkuteksteistä.

(Lähteenä mm. Veijo Meri, Sanojen synty.)

Näin ollen ei ole mitään viitteitä, että kirkko ja kirous olisivat samaa alkuperää. Kirkon ja sirkuksen yhteys on huvittava, mutta toisaalta turha siitä on irvailla. Raamatussa neuvottiin perustamaan seurakuntia, ei ”sirkuksia” eli kirkkoja.

Tutkin myös englanninkielisen curse sanan etymologiaa. Sieltäkään ei löytynyt tukea sille, että kirous ja kirkko (tai risti) olisi lähtöisin samasta kantasanasta.

curse (n.)

late Old English curs "a prayer that evil or harm befall one," of uncertain origin, perhaps from Old French curuz "anger," or Latin cursus "course." Connection with cross is unlikely. No similar word exists in Germanic, Romance, or Celtic. Curses as a histrionic exclamation is from 1885. The curse "menstruation" is from 1930. Curse of Scotland, the 9 of diamonds in cards, is attested from 1791, but the origin is obscure.

curse (v.)

Old English cursian, from the source of curse (n.). Meaning "to swear profanely" is from early 13c. Related: Cursed; cursing.

(http://www.etymonline.com/index.php?term=curse)

Word Origin and History for curse Expand

O.E. curs "a prayer that evil or harm befall one," of uncertain origin, perhaps O.Fr. curuz "anger," or L. cursus "course." Connection with cross is unlikely. No similar word exists in Gmc., Romance, or Celtic. Meaning "to swear profanely" is from c.1230. Curses as a histrionic exclamation is from 1885. The curse "menstruation" is from 1930.

(Online Etymology Dictionary, © 2010 Douglas Harper)

Aiheesta englanniksi:
http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20070009/URN_NBN_fi_joy-20070009.pdf

Juhani Mykkänen kirjoitti q-kirjaimesta loistavan artikkelin. Tässä pieni lainaus jutusta. Lopussa linkki.
___________

Q

Yhdet meistä ääntävät sen koolla: kuu.

Toiset ääntävät sen geellä: guu.

Vain toiset ovat oikeassa.

Kyseessä ei ole mielipideasia, murreasia tai varsinkaan makuasia. Q:sta ei ole väitelty virallisilla foorumeilla kuten Kielitoimistossa tai eduskunnassa.

Q on ja on aina ollut kuu – ei guu. Asian voi tarkistaa Nykysuomen sanakirjasta ja Wikipediasta.

Suomessa on uskoakseni silti vähintään satojatuhansia sivistyneitä, ihania ihmisiä, jotka puhuvat guusta. Eivät tahallaan väärin vaan siksi, että he ovat joskus oppineet kirjaimen niin.

Googlaamalla – kooklaamalla! – löytää esimerkiksi Meidän perhe -sivuston ja Vauva-lehden verkkokeskusteluja, joissa ihmiset puolustavat guu-ääntämystään.

Lue lisää:
http://nyt.fi/a1305857634001

http://yle.fi/uutiset/q_on_aakkosten_vahakayttoisin_kirjain__osaatko_aantaa_sen/7339037
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1616
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1322

Helsingin kaupunginkirjaston Kysy.fi -sivustolla on esitetty kysymys:
Ylioppilaskoevihkoissa lukee aina "kokeen pisteitys". Kumpi on oikein suomen kieliopin mukaan? Pisteitys vai pisteytys?

Suomen kielen sanakirjoissa sana esiintyy muodossa pisteitys.

Vertaa pisteittää, joka tarkoittaa

1. tehdä pisteitä, merkitä pisteillä. Pisteitetty alue kartassa.
2. antaa jllek pistearvot, pisteyttää. Pisteittää testisuoritukset.

Lähteet:
Kielitoimiston sanakirja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006.
Suomen kielen perussanakirja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992.

03.10.2009 Helsingin kaupunginkirjasto



Kielitoimiston sanakirjan (1. painos v. 2006) mukaan molemmat ovat oikein merkityksessä 'antaa jllek pistearvot', esim. "Pisteittää testisuoritukset", eikä sanakirjassa aseteta näitä kahta kirjoitusasua paremmuusjärjestykseen. Voisi siis yhtä hyvin kirjoittaa "Pisteyttää testisuoritukset". Pisteittää-sanalla on toinenkin, vanhempi merkitys 'tehdä pisteitä, merkitä pisteillä', esim. "Pisteitetty alue kartassa". Tässä merkityksessä ei pisteyttää-muoto kävisi.

Kielitoimiston sanakirja on uudistettu ja laajennettu versio Suomen kielen perussanakirjasta (1992), joka esittelee 1990-luvun alussa voimassa olleita suosituksia. Vuonna 2001 ilmestynyt nidottu laitos on sisällöltään muuttamaton.

"Pisteyttää" mainitaan jo Perussanakirjassa, mutta sen kohdalla on viittaus silloin parempana pidettyyn asuun "pisteittää".

Perussanakirjallakin oli edeltäjänsä: Nykysuomen sanakirja. Sen IV osassa on hakusana pisteit/tää (verbi), -ys (teonnimi) ainoastaan merkityksessä 'tehdä pisteitä jhk, varustaa pisteillä, punkteerata', esim. "Pisteittämällä kartalle merkitty alue". Teos ilmestyi vuonna 1956, ja kaikki myöhemmät laitokset aina 2000-luvun alkuun asti ovat muuttamattomia kopioita. Näyttää siltä, että sanaa ei tunnettu 1950-luvun alussa lainkaan siinä merkityksessä, jonka kysyjä esittää, tai se ei ainakaan ollut niin yleinen, että se olisi valittu sanakirjaan.

http://yle.fi/abitreenit/Abitreenit_vanha_keskustelupalsta/yle.fi/abitreenit/keskustele/viewtopic90c5.html
http://www.kysy.fi/kysymys/ylioppilaskoevihkoissa-lukee-aina-kokeen-pisteitys-kumpi-oikein-suomen
http://www.uef.fi/fi/opiskelu/pisteitys

- Kyllä on vahvempi sana!
- Kyllä ei ole!



Riippuu tietysti siitä, miltä kannalta asiaa katsoo. Lauseen sisällä ei näyttäisi kuitenkin olevan aina vahvempi. Samaa mieltä vahvuudesta on ollut myös suurin osa vastaajista. Ei määrää lauseen merkityksen. Kyllä vain korostaa kielteisyyttä.

Esim.

Kaveri ei tule käymään tänään. (Kielteinen merkitys)
Kaveri tulee käymään tänään. (Myönteinen merkitys)
Kaveri kyllä tulee käymään tänään. (Myönteinen/toiveikas merkitys)
Kaveri ei kyllä tule käymään tänään. (Korostetun kielteinen/negatiivinen merkitys)

Sanojen järjestyksellä ei ole merkitystä, ei muuttaa paikastaan riippumatta koko lauseen kielteiseksi.

Esim.

Ei kyllä pidä mennä järven jäälle enää.
Kyllä ei pidä mennä järven jäälle enää.

Yksinkertaisimmillaan lause muodostuu vain kahdesta sanasta.

Esim.

- Onko Ruotsi kaikkien aikojen paras maa jääkiekossa?
- Ei kyllä! (Kielteinen merkitys)

- Onko Ruotsi kaikkien aikojen paras maa jääkiekossa?
- Kyllä ei! (Kielteinen merkitys)


Jos keksit päinvastaisia esimerkkejä tai sinulla on omia näkemyksiä aiheesta, kirjoita kommentti!

Suomen kielen lautakunta: "Alkaa tekemään" on nyt hyvää suomen kieltä.

Lautakunnan mukaan kieliopin vastainen ilmaisu päätettiin sallia, koska niin monet suomalaiset käyttävät sitä itsepintaisesti.

Suomen kielen lautakunta on päättänyt taipua joukkovoiman edessä ja luopua taistelusta alkaa tekemään -ilmaisua vastaan.

– Pitkän keskustelun jälkeen lautakunta päätti, että myös muoto alkaa tekemään voidaan nykyisin katsoa yleiskielessä hyväksyttäväksi, lautakunta kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.

Suomen kielen lautakunta perustelee oikeakielisyyden vaalijoita järkyttävää päätöstään sillä, että yritykset karsia kieliopin vastainen ilmaisu eivät ole tuottaneet tulosta.

– On suuri ja kasvava joukko suomalaisia, joiden mielestä alkaa tekemään -muoto on tyyliltään neutraali. Kouluopetuksesta huolimatta he eivät ole omaksuneet kirjoitetun kielen normia, ja siksi alkaa tekemään -rakenteita näkee jatkuvasti myös huolitelluiksi tarkoitetuissa teksteissä, tiedotteessa perustellaan sitä, että alkaa tehdä -ilmaisun ohella hyväksytään nyt aiemmin murteellisena ja puhekielisenä pidetty ilmaisu.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/suomen_kielen_lautakunta_alkaa_tekemaan_on_nyt_hyvaa_suomen_kielta/7070427


Moni koululainen ja opiskelija on tässä tilanteessa ihmeissään, ja opettajat pettyneitä. Kaikki opetus on mennytkin hukkaan.

Miksi piti luovuttaa? Missä on se enemmistö? Koululaiset tekevät virheitä, se on luonnollista. Jotkut tekevät virheitä ja rikkovat sääntöjä aivan kiusallaan. Sitten yhtäkkiä virhe ei olekaan enää virhe - sääntö kumotaan. Oppilas ajattelee herkästi: onko muillakaan virheillä sitten niin väliä? Voiko muitakin sääntöjä muuttaa, jos jättää noudattamatta niitä?

Ketä tämä uudistus palvelee? (Muuta kuin tietenkin kirjoitustaidottomia toimittajia, jotka saavat pienen helpotuksen työhönsä.)

Kerro mielipiteesi kommentilla tai äänestä.

Harmi, kun kukaan ei vastannut kryptoniitti. Turmaliinia sentään ehdotettiin.

Smaragdista tässä kuitenkin oli kyse. Oikeiden vastauksien määrä lämmittää lapsuudessaan kiviäkin keräilleen kielioppinatsin mieltä. :)

Ryynätä on mielenkiintoinen verbi. Kyselyni perusteella suurin osa käsittää ryynäämisen olevan oksentamista. Tuo merkitys saattaa olla ehkä peräisin jostain murteesta, kun muut vaikuttaisivat liittyvän lähtökohtaisesti armeijaslangiin.

Mitään selkeää murrelähdettä ei kuitenkaan löytynyt. Joissakin murteissa ryynääminen tai rynääminen on kaatumista ja jossakin toisaalla, erimerkiksi Raahessa, ryynääminen on ruuan ruskistamista paistinpannussa.

Google-haulla löytyy viitteitä eniten armeijaslangiin, jossa ryynääminen on ryömimistä (varsinkin taisteluharjoituksissa ryömimistä). Myös Irc-galleriassa on yhteisö Ryynääminen, jonka kuvaus viittaa armeijatouhuihin.

Sana ryynätä on muodoltaan lähellä sanaa rynnätä. Ehkä inttijätkien puheita kuunnelleet nuoremmat pojat tulkitsivat ryynäämisen olevan jonkinlaista rynnistämistä tai rynnäköintiä, ja sitä kautta siviilipuolelle muodostui ryynäämiselle hieman toisenlainen merkitys: rynnistää, tungeksia.

Miksi sitten yleisin merkitys vaikuttaisi olevan oksentaminen? En tiedä!

LÄHTEET:

http://urbaanisanakirja.com/word/ryynata/
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Armeijaslangi
http://hommaforum.org/index.php?topic=7.2425;imode
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=2286780
http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/Murresanat.html

Jos sinulla on teoria, arvaus tai tieto siitä, miksi ryynääminen on oksentamista, kerro se kommentissasi.

Deeveri 2013

Vi anländer om en stund till Parkano

En hetkeen ole kirjoittanut tänne blogiin, mutta korjataan asia nyt.



Laadin kyselyn siitä, kuinka pitkä on hetki. Vaikka hetken pituutta on oikeastaan mahdoton määritellä, vastaukset noudattavat selkeää jakaumaa.

Yli puolet vastaajista käsittää hetken pituudeksi 1-5 minuuttia, joka on sama kuin aikaisemmin VR:n kaukoliikenteessä käytössä ollut hetki: "Hetken kuluttua x", jossa x on jokin asema, esimerkiksi vaikka tuo Parkano. Kuulutus tuli junassa keskimäärin 3 minuuttia ennen asemalle pysähtymistä. Tuon hetken kuluessa kyydistä poistuva matkustaja ehti pukea takin, ottaa laukkunsa ja siirtyä vaununsa päätyyn lähimmälle ovelle.

Nykyään kaukojunissa kuulutetaan "Seuraavana Parkano / Nästa Parkano / The next stop Parkano". Mahtaako syynä olla se, että rautateillä kaiken pitää olla täsmällistä, eikä sen vuoksi voida käyttää epämääräisiä aikayksiköitä. Toisaalta VR:n nykyisen täsmällisyyden tuntien tuollainen selitys kuulostaisi lähinnä surkuhupaisalta.

Muunkin pituisia hetkiä toki on olemassa. Voi sanoa esimerkiksi "Eipä ollakaan hetkeen nähty". Tuo hetki voi olla melkein mitä tahansa muutamista minuuteista useisiin vuosiin. Hetki on myös hyvin venyvä käsite silloin, kun kaveri sanoo tulevansa hakemaan hetken päästä.

Mutta onko hetki todellisuudessa paljon lyhyempi? Hetkeä voisi verrata valokuvaan. Kuvaan on tallentunut hetki. Pitemmällä valotusajalla vähän pitempi hetki, mutta kuitenkin. Hetki on tarkimmillaan yksi piste aikajanalla.

Hetki on myös varsin suosittu aihe lauluissa. Rakkauden ja elämän ohella hetki on aihe, joka löytyy suunnilleen jokaisesta genrestä virsistä viisuihin ja trancesta trashiin. En listaa tähän Youtube-linkkejä, mutta voit itse muistella ja laskea, kuinka monesta biisistä löytyy hetki jossakin muodossa jollakin kielellä.

Tästä blogitekstistä en myöskään tee tämän pitempää. Jos juttu herätti ajatuksia, jatkan keskustelua kommenteissa.

Kirjoitin talvella 2012 aiheesta Thaimaa ja Thaimaahan matkustaminen. Kesä on kuitenkin pääasiassa kotimaanmatkailun kulta-aikaa, joten nyt keskitymme kotimaisiin paikannimiin – joissa niissäkin riittää kompastuskiviä. Aikaisemmin tuli jo käsiteltyä rannikkoseudun ruotsinkielisiä paikannimiä kuten Strömsö. Tällä kertaa pohdinta lähti liikkeelle perjantai-iltana kaveriporukasta, jossa mietimme, onko oikein sanoa ”Espoohon”.

Oikeita ja suositeltuja taivutusmuotoja kannattaa ensimmäisenä lähteä etsimään Kotuksen verkkosivuilla olevasta listasta Kuntien nimet ja niiden taivutus. Lista perustuu teokseen Alastarolla Ylistarossa: Suomen asutusnimet ja niiden taivutus (Ritva Korhonen, 1990).

Miksi Turussa on sisäpaikallissija ja Tampereella ulkopaikallissija? Usein taivutusmuoto liittyy nimen alkuperään tai aikaisempaan muotoon. Suurimpien kaupunkien ja kuntien nimien taivutuksen oppii helposti muistamaan ulkoa, mutta joitakin sääntöjä on löydettävissä. Vielä jos jaksaa opetella kyseisiin sääntöihin kuuluvat poikkeukset, alkaa nimistö olla hallussa. Yleinen sääntö on, että kullakin paikkakunnalla vakiintunutta taivutustapaa olisi mahdollisuuksien mukaan noudatettava muuallakin, mutta kuka jaksaa käydä joka pitäjässä asiaa kysymässä!

Espoo, kuten myös Porvoo, Sipoo ja Laukaa päättyvät kaksoistakavokaaliin ja taipuvat Espooseen, Porvooseen, Sipooseen ja Laukaaseen. Ii, Järvenpää, Kruunupyy ja Uusikaarlepyy ovat kaksoietuvokaaliloppuisia ja taipuvat Iihin, Järvenpäähän, Kruunupyyhyn ja Uuteenkaarlepyyhyn. Tällä perusteella Vaskuu ja Akaa taipuisivat Vaskuuseen ja Akaaseen, mutta Akaan Wikipediasivulla väitetään (ilman lähdettä) kummankin muodon, sekä Akaahan että Akaaseen olevan hyväksyttäviä...

Päätteen tyypin lisäksi vaihtelua on siinä, taipuuko paikannimi ulko- vai sisäpaikallisijamuodossa. Thaimaahan ja muihin maan nimiin verrattuna suomalaiset -maa-loppuiset alueiden ja paikkojen nimet taipuvat ulkopaikallissijoissa: Etelä-Pohjanmaalle, Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Ahvenanmaalle, Maksamaalle, Vehmaalle. Myös valtaosa -suu ja -pää-loppuisista kuuluuu tämän taivutuksen piiriin (Joensuuhun, Kankaanpäähän). Tähän ryhmään kuuluu myös muutamia muita kaksoisvokaaliloppuisia nimiä, kuten Keuruu : Keuruulle, Kullaa : Kullaalle ja Vantaa : Vantaalle.

Joki ja järvi-loppuisissa paikannimissä hyvä muistisääntö on, että kun mennään paikkakunnalle, mennään esimerkiksi Seinäjoelle ja Lappajärvelle; ei siis jokeen eikä järveen. Sama koskee suota (Varissuolle), nevaa (Aitonevalle), lampea (Valkealammelle), koskea (Vaajakoskelle) ja virtaa (Leppävirralle).

Sisäpaikallissijataivutuksen yleisyyteen vaikuttavat runsaat la-, lä-johtimiset asutusnimet, jotka paria poikkeusta lukuun ottamatta taipuvat sisäpaikallissijoissa. Samoin sisäpaikallissijoissa taipuu pääosa kylä-sanaan päättyvistä nimistä. Kylä-loppuisia nimiä taivutetaan kuitenkin paitsi vaihdellen molemmissa paikallissijoissa myös pelkästään ulkopaikallissijoissa Päijänteen pohjoispuolella, Pohjois-Savossa, Pielisen ympäristössä ja Kainuussa sekä Kalajokilaaksossa. [RK, 1990]

Vallitsevasti sisäpaikallissijoissa taipuvat pää-loppuiset asutusnimet, joita on hajanaisesti Suomen eteläosassa Pielistä ja Oulujokea myöten ja yleisesti Länsi-Lapissa. Harvinaiset ulkopaikallissijataivutukset kuten Hatanpäälle (Tampere) ja Koskenpäälle (Jämsänkoski) voivat selittyä nimien varhaisemmista vaiheista. Esimerkiksi entisen Koskenpään pitäjän nimestä on käytetty myös muotoa Koskenpäällystä, jonka pohjalta taivutusmuoto Koskenpäälle on ymmärrettävissä. [RK, 1990]

Kulma-loppuisia kylien ja kyläkuntien nimiä on yhtenäisellä alueella Kymenlaaksosta ja Päijänteestä länteen ja erityisesti Hämeessä. Nimet taipuvat melkein yksinomaan ulkopaikallissijoissa. Tämän alueen pohjoispuolella Suomenselällä ja erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla on puolestaan perä-loppuisia kyläkunnan nimiä, jotka myös taipuvat yli 90-prosenttisesti ulkopaikallissijoissa. Perä-nimiä on myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sekä harvakseltaan Kainuussa ja Lapissa, mutta ne taipuvat useimmin sisäpaikallissijoissa ja voivat sisältää eri alkuperää olevan perä-sanan. [RK, 1990]

Maaston tai metsän nimeen perustuvista tai niitä muistuttavista asutusnimistä yleisimpiä ovat mäki-sanaan päättyvät nimet (noin 1 250 nimeä). Lähes puolet niistä taipuu sisäpaikallissijoissa, yli 35 % ulkopaikallissijoissa ja runsaat 15 % molemmissa paikallissijoissa. Jos kuitenkin tarkkaillaan vain mäki-loppuisia virallisia kylännimiä (noin 290 nimeä), sisäpaikallissijat ovat lähes kolme kertaa niin yleisiä kuin ulkopaikallissijat. Niitä käytetään yleisimmin Itä-Suomessa, varsinkin Saimaan itäpuolella ja Rautalammin ympäristössä. [RK, 1990]

Toisin kuin virallisia kylännimiä mäki-loppuisia kunnannimiä (12 nimeä ennen Pieksämäen vaihtumista Pieksänmaaksi) taivutetaan miltei yksinomaan ulkopaikallissijoissa: Kerimäelle, Kokemäelle, Lehtimäelle. Ainoastaan Mynämäen nimestä suositetaan käytettäväksi ensisijaisesti sisäpaikallissijaa Mynämäkeen, koska mynämäkeläiset itse nimeä siten taivuttavat. [RK, 1990]

Kangas-sanaan päättyviä asutusnimiä on eniten Pohjanmaalla ja harvakseltaan muualla Suomessa Lappia myöten. Nimet taipuvat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ulkopaikallissijoissa. Samalla tavoin ulkopaikallissijoissa taipuvat myös läntisen Etelä-Suomen vähälukuiset nummi-loppuiset nimet (Kirkkonummelle, Märynummelle) ja Pietarsaaren kaupunkinimistöön ilmaantuneet nummi-nimet (Itänummelle, Länsinummelle). [RK, 1990]

Yhtenäisellä alueella Pohjois-Karjalasta Kainuuseen, Pohjois-Pohjanmaan itäosaan ja Lappiin on vaara-loppuisia nimiä yhteensä lähes viisisataa. Kainuun länsiosasta Pielisen tienoolle nimiä taivutetaan yleisesti ulkopaikallissijoissa – esimerkiksi Kainuuseen rajoittuvan Rautavaaran kunnan nimeä Rautavaaralle. Pohjois-Karjalassa ja pohjoisimmassa Suomessa nimet taipuvat sisäpaikallissijoissa (Kiihtelysvaaraan, Tuupovaaraan, Kallaanvaaraan) samoin kuin muutamat Etelä-Suomeen omaksutut nimet (Leppävaaraan, Hämevaaraan). [RK, 1990]

Joissakin tapauksissa hämmennystä aiheuttaa epävarmuus siitä, pitääkö paikannimeä taivuttaa yksiköllisessä vai monikollisessa muodossa. Usein tämä koskee (i)nen-päätteisiä paikannimiä, joita on lähes 900 [RK, 2004].

Noin kaksi kolmasosaa näistä nimistä taipuu monikon sisäpaikallissijoissa: Askaisiin, Huittisiin, Luopioisiin. Tätä taivutusta suositaan eteläisessä Länsi-Suomessa ja erityisesti Varsinais-Suomessa. Niinpä on ymmärrettävää, että monikon sisäpaikallissijataivutus pyrkii yleistymään muidenkin (i)nen-loppuisten nimien taivutukseen. [RK, 2004]

Kolmannes (i)nen-loppuisista nimistä taipuu kuitenkin toisin: yksikön sisäpaikallissijoissa (Säyneiseen, Juankoski; Sattaseen, Sodankylä), monikon ulkopaikallissijoissa (Paraisille, Uuraisille) ja yksikön ulkopaikallissijoissa (Kaustiselle). Erityisesti juuri Kaustiselle-taivutus vaatii jatkuvaa tähdennystä, eikä tahdo sittenkään julkisuudessa sujua kaustislaiseen tyyliin. [RK, 2004]

Tarkkaavaisuutta vaatii myös adjektiivialkuisten nimien taivutus, koska adjektiivimäärite (yleisimmin Iso-, Vähä-, Uusi-, Vanha-) voi joko taipua nimen jälkiosan mukaisesti tai jäädä taipumatta. Hakemistossa on 350 nimeä, joissa määritettä taivutetaan, esimerkiksi Isoonkyröön, Köyhällejoelle (Kaustinen), Mustaanmännistöön (Hyvinkää), Paksuunniemeen (Hamina, Rääkkylä), Soukallejoelle (Seinäjoki), Uuteenkaarlepyyhyn, Vähäänkyröön. Kun adjektiivimäärite taipuu paikallissijoissa, sitä tulee taivuttaa muissakin sijamuodoissa, esimerkiksi genetiivissä: Köyhänjoen, Vähänkyrön. [RK, 2004]

Adjektiivimäärite pysyy kuitenkin taipumattomana noin 125 nimessä, joista monet kuuluvat kaupunkinimistöön, esimerkiksi Korkeasaareen, Ruskeasuolle (Helsinki), Korkeakoskelle (Juupajoki, Kotka, Pori), Kylmäkoskelle, Mustasaareen. [RK, 2004]

Muutaman kymmenen nimen taivutus horjuu siten, että adjektiivimäärite voi yhtä hyvin taipua kuin jäädä taipumatta: Isollejoelle ~ Isojoelle, Syväänlahteen ~ Syvälahteen (Savonranta), Nättinummelle ~ Nätillenummelle (Turku). Uusien kokoelmatietojen perusteella joihinkin nimiin on lisätty rinnakkaismuodoksi adjektiivin osalta taipumaton muoto, sillä tällainen taivutustapa tuntuu yleistyvän kielessämme. [RK, 2004]

Näillä eväillä toivottavasti pääset perille, olitpa sitten menossa Kangasalle tai Virroille, Liminkaan tai Puolangalle.


Testaa taivutustaitosi: Paikannimien taivutus, sukunimien taivutus ja kunnan asukkaan nimitys

__

LÄHTEET

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=461
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3178
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akaa
http://www.kielitohtori.fi/kielenhuoltovinkit-ohjeartikkelit/tarkkuutta-taivutuksiin-paikannimien-taivutusohjeita
Suomen asutusnimet ja niiden taivutus (Ritva Korhonen, 1990)
Asutusnimihakemisto sanakirjassa (Kielikello 4/2004)

Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että suomalaiseen käytäntöön sopii paremmin taivutusmuoto DeJesuksen, mutta muotoa DeJesusin ei myöskään voi pitää vääränä.

Kiinnostukseni tämän nimen oikeaan taivutusmuotoon lähti amerikkalaisen sieppaustapauksen uutisoinnista. Iltasanomien ja Iltalehden uutisissa on sekaisin kumpaakin taivutusmuotoa ja sitä kautta sekalainen taivutus päätyi myös rikosaiheisille foorumeille. Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta maltillisemmin – ja käyttää vain yhtä taivutusmuotoa, DeJesusin.

Yritin etsiä Googlen avulla nimeä kummallakin tavalla taivutettuna, mutta osumia tuli erittäin vähän. Suurin osa liittyi juuri tuohon yllä mainittuun tapaukseen ja iltapäivälehtien uutisiin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013050816996406_ul.shtml
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288563849792.html

Helsingin Sanomat ja maakuntalehti Kaleva käyttävät pelkästään muotoa DeJesusin:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Clevelandin+sieppaaja+selitti+tekoaan+kirjeessä/a1368235826620
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/clevelandin-sieppaaja-piti-uhrejaan-koysissa-ja-kahleissa/629512/

Näiden lisäksi löytyi yksi maininta toisesta DeJesus-nimisestä henkilöstä. Seurakuntalainen.fi-sivustolla erään helluntaipastorin nimi on taivutettu DeJesusin:

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/3339/de_jesus_maailman_vaikutisvaltaisimpien_listalle


Koska tutkittavaa materiaalia oli kovin vähän, lähetin sähköpostia Kotimaisten kielten keskukselle (ent. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus). Sieltä vastasi kieliasiantuntija, joka esitti samat taivutussäännöt, joihin itsekin olin törmännyt. Lisäksi hän sujuvasti lainasi englanninkielistä Wikipediaa, ja kertoi sukunimen DeJesus olevan espanjankielisillä alueilla yleinen patronyymi nimestä Jesus.

Taivutusssääntöjen mukaan s-loppuiset vieraskieliset nimet taipuvat alkuperän mukaan.

Perinteiset suomalaiset nimet taipuvat kuten yleisnimet, esimerkiksi Teräs : Teräksen, Kunnas : Kunnaksen, Ilves : Ilveksen, Ijäs : Ijäksen. Myös suomalaistuneet ja suomalaistetut nimet taipuvat tämän säännön mukaan. Sellaisia ovat muun muassa Sibelius ja Jeesus, joiden taivutuksesta tuskin kellään on epäselvyyttä. Sibelius : Sibeliuksen ja Jeesus : Jeesuksen.

Ranskalaiset nimet taipuvat kuten Descartes : Descartesin, pois lukien nimet, joissa on pääte -illes; ne taipuvat kuten Versailles : Versailles’n.

Kreikkalaisissa nimissä taivutus vaihtelee hiukan ajanjakson mukaan. Antiikin nimet taipuvat yleensä kuten Isis : Isiksen, Hermes : Hermeksen. Toisaalta joissakin tapauksissa käytetään muotoa, kuten Aristoteles : Aristoteleen. Joissakin vanhoissa runosuomennoksissa voi vielä nähdä sellaisenkin taivutuksen, jossa perusmuodon loppu-s jää pois taivutusmuodoista, esimerkiksi Zeus : Zeun tai Kypros : Kypron. Nykysuomessa näiden nimien taivutus on -kse-vartaloinen (Zeuksen, Kyproksen). Tosin vielä saattaa esiintyä esimerkiksi taivutusta Efesos : Efeson : Efesossa, ehkä vanhempien Raamatun käännösten vaikutuksesta. Vaikka historialliset polis-loppuiset nimet taivutetaan tyyliin Akropolis : Akropoliin, saman kreikkalaisperäisen lopun sisältävät nykyaikaiset nimet taivutetaan vierassanojen yleiseen taivutustapaan, esimerkiksi Minneapolis : Minneapolisin (tai Minneapoliksen).

Latinankielisissä nimissä tilanne on avistuksen selkeämpi. Us-loppuiset nimet, joita on paljon ja joista monet ovat tuttuja, taipuvat vanhastaan -us : -uksen. Tutuimmista vieraista nimistä valtaosa on mukautunut suomen taivutustyyppiin (Pilatus : Pilatuksen, Augustus : Augustuksen, Tiberius : Tiberiuksen), mutta nykyisin eri puolilla maailmaa käytössä olevat nimet on yleensä selvintä taivuttaa kaavamaisesti, ilman vartalonmuutoksia (Dolores : Doloresin, Lucas : Lucasin).

Vironkielisten nimien taivutusta sekoittaa niin ikään muuttunut käytäntö. Osa sukunimistä on tullut Suomessa tutuksi jo aikana, jolloin suosittiin nykyistä enemmän virolaisnimien suomeen mukauttamista. Ne taipuvat edelleen suomalaisittain kuten Kallas : Kallaksen, Tuglas : Tuglaksen. Kielilautakunta on kuitenkin suosittanut, että nykyään käytettäisiin taivutusta Kallas : Kallasin. Asia on kai tulkittava niin, että vakiintuneissa käyttöyhteyksissä käytetään vanhaa taivutustapaa. Siis puhutaan suomalaisittain Aino Kallaksesta, mutta virolaista Kallas-nimistä henkilöä kutsutaan Kallasiksi.

Ruotsalaisperäiset nimet taipuvat, kuten Pulkkis, jota taivutetaan genetiivissä Pulkkiksen. Myös muut samantyyppiset s-loppuiset ruotsinkieliset talon- ja sukunimet tavataan taivuttaa ks:llisinä, esim. Kallis : Kalliksen, Lassas : Lassaksen ja Mattas : Mattaksen.


Nimi DeJesus voidaan näitä taivutussääntöjä tulkitsemalla taivuttaa kahdella tavalla. Suositellumpi tapa on Kielitoimiston nimistönhuoltajien mukaan DeJesuksen, joka perustuu Raamatusta tuttujen nimien mukaiseen taivutuskaavaan ja on muutenkin suomalaisille tutumpi. Toisaalta myös muoto DeJesusin on hyväksyttävä, koska nimi ei sellaisenaan ole peräisin Raamatun ajalta tai antiikista, vaan on muodostettu myöhemmin. Tällöin on varmempaa noudattaa kaavaa, jossa nimen vartaloa ei muuteta.


__

LÄHTEET


(Huom. Lähdeluettelo on kuvana, koska gallerian mukaan aioin levittää asiattomia linkkejä. Liekö tuo yksi foorumi syynä.)