Mut sitten saapui se surkea syys,
sen väsynyt arkinen mitättömyys.
Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun,
mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun
ja että aina on liian kauan.
Mite helevetissä mulla voi olla kaikki vatsalihakset kipiänä, vaikka en oo mittää reenannu?
Voi että jos sitä olis muutaman tuhat vatsalihasta unissaa teheny ! Sitäpä saa toivua.
Siit on nii kaua ku nähtii viimeks.
Mitähän sulle kuuluu? Ois kiva tietää ja jutella.
Sun kaa oli ain iha sairaan kivaa.
Miten muistinki sut pääsiäisestä.
No, nyt en tiiä mis oot, mitä teet tai
et onks sua enää ees.
Jätit kuitenki osan sust mun sydämee ja tuun
ain muistaa sut:) Meil oli oikeestaa vaa hyvii hetkii,
mut aikaa on menny. Lupaan etten unoha sua.
Tiiän ettet välttämättä ees koskaa tuu
tätäkää näkee mut toivon et säki viel joskus
muistat mua. Kyl me varmaa viel joskus tavataa!
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Johanneksen evankeliumi 3:16