IRC-Galleria

Tätä sainkin hetken aikaa pähkäillä, koska mitä sitä ihminen (ja tässä kohtaa erityisesti juuri minä) tarvitseekaan jok'ikinen päivä? Aloin oikein miettiä, että joskus on ainakin meikäläiseltä jääneet sellaisetkin perustarpeet kuin uni, ruoka ja juoma vallan päivän aikana väliin, joten edes niitä en näemmä tarvitse jokapäiväisinä. Tietokoneesta ja Internetistä todetusti olen riippuvinen, mutta olen pärjännyt ja pärjään varmasti vastakin ilman. Niinpä siis lopulta päädyin niinkin herkkään ja sydämelliseen vastaukseen kuin ystävät ja perhe. Ilman näitä olisin omasta kädestä menettänyt henkeni jo aikoja sitten. Enkä edes ajatellut asiaa näin Ystävänpäivän valossa, mutta mikäpä sopisi paremmin kyseisen päivän kunniaksi kuin muistutus siitä, miten tärkeitä ystävät ja perhe loppujen lopuksi ovatkaan. Kiitos teille. ♥

_{Päivä 08: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 09: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 10: kuva maasta jossa haluaisit asua
Päivä 11: kuva suosikki hedelmästäsi
Päivä 12: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 13: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 14: kuva kännykästäsi
Päivä 15: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 16: kuva siitä mitä harrastat
Päivä 17: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 18: kuva joka kuvaa elämääsi
Päivä 19: kuva kielestä minkä aloitit viimeksi
Päivä 20: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 21: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 22: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 23: kuva autosta jonka näit viimeksi
Päivä 24: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 25: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 26: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 27: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 28: kuva lempi vaatteestasi/asusteestasi
Päivä 29: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 30: kuva lempipaikastani
Päivä 31: kuva jostain, johon uskoin lapsena
Päivä 32: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 33: kuva ensimmäisestä harrastuksestani
Päivä 34: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
Päivä 35: kuva jostain, mitä odotan paljon
Päivä 36: kuva lempihiustyylistäni
Päivä 37: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata
Päivä 38: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
Päivä 39: kuva joka tuo muistoja mieleeni
Päivä 40: kuva siitä, miten vietän mieluiten perjantai-iltani}

KAVERIT → Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT → Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT → Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT → Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT → Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT → Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT → Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT → Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT → Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT → Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT → Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi

TOSIYSTÄVÄT → Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibe, juo loputkin, siitä ei heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT → Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT → Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

KAVERIT → Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT → Kestävät läpi koko elämän

toivottavasti näät tän....

Sä Oot Kaikkea Sitä Mitä Mä Tarvitsen <3

Etsi viisi yhteisöä joissa on sinun nimesi.

Miten voi olla olemassa näin ihania ihmisiä! Yks sana ja koko päivä on parempi <3 Rakastan teitä tosi paljon <33333

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.
Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.
Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<