Pitäs kai ryhdistäytyy, liian paljon yksin nähny.
On toivoo viel, mut en oo liikaa yrittäny.
Aika kuluu, jättäen alleen kaiken,
kun jokainen vuos lisää kaikkee muut kun juhlan aihe.
Ja kalenteri tyhjenee yht'äkkii,
en kuule muiden neuvoi, en kuuntele sydäntäni.
Pidän pääni, mut en tiedä onko sekoomas se,
mä piiloudun päiviks himaan, täältä eroon kaikest.
Oon täs nyt, vaik pyysin enemmän,
saan lohtua kuuntelemal rytmii veressä.
Jotenki snaijjasin et onneen tarvitaan jotain muuta,
kun itsesäälissä rypeminen pohjamudas.
On kai turhaa ja aikasta panikoida,
mut jos en kohta liiku mul on hyvin vähän valintoja.
Odotan parempia päiviä, ja mä toivon et niil on jotain väliä .<3