IRC-Galleria

ja huomasin just, et frerard-yhteisön blogimerkinnät on eka sivu melkein pelkkää asvalttiprinssiä.

ÖÖ MITÄ

"Mä lähden", mä käyn ilmoittamassa keittiössä Gerardille, joka istuu pöydän ääressä lukemassa New York Timesia. Se nostaa katseensa muhun ja kohottaa kulmiaan.
"Ai mihinkä?"
"Ulos."
"Kenen kanssa, minne ja sitä rataa?" se virnistää. "Sori, mut sä oot mun vastuulla just nyt."
"No joo joo, mut siis, mä lähden varmaan Jordanin luokse."
"Ja Jordan asuu missä?"
"Keskustassa. Älä nipota. Äiti tuntee Jordanin, koska mä seurustelin sen kanssa joskus viime vuonna tai jotain, joten ihan sama."
"Kahekstoista kotiin", Gerard sanoo parhaalla äitiäänensävyllään. "Eikäs sitten ryyppäillä tai hässitä eksiä, eihän?"
"Miksei eksiä saa hässiä", mä ihmettelen.
"Jos ne tulee vaikka paksuksi."
"... Jordan ei tuu paksuksi, Gerard hei, se on poika."
"Ai. Ai." Gerard lehahtaa punaiseksi. "Jaa. Okei. Selvä. Juu, mene."
"Joo, mä menen", mä sanon ja lähden eteiseen hyvilläni siitä, etten kerrankin ole ainoa, joka jäätyy, säätää ja punastelee. Piste Frankille.

anna ja äiti pitää mua vähä hassuna ku räkätän D:

"Hei kuka täällä on kuollut?" Frank kysyi olohuoneen ovella. Luulin jo hetken jonkun oikeasti kuolleen tai Mikeyn levittäneen taas mansikkahilloa pöydälle. Tuijotin hetken tyhmänä ovelta, ja tajusin vasta sitten, että Frank tarkoitti matossa olevaa ihmisen muotoista reikää, jonka reunaa kiersi violetti liituviiva. Naurahdin.

"Ai, tuo, se oli Mikey", sanoin.

"Mikey? Kuka on Mikey?" Frank kysyi, näyttäen pahoittelevalta.

"Mun veli", vastasin. Ja samassa Frank ryntäsi halaamaan keskivartaloani. Päästin pienen umph-äännähdyksen, kun hän puristi minusta ilmat pihalle.

"Mä oon tosi pahoillani, anteeksi, että mä edes avasin suuni!" Frank sanoi, mutta nostikin päänsä yhtäkkiä ylös ja katsoi silmiini. "Tai siis kai se oli sulle rakas tai jotain? Että se ei ollu mikään hirveä pössöö?" Frank varmisti ja samalla kun yritin päästä kärryille. Frank suoristautui kokonaan kädet edelleen ympärilläni ja katsoi minua arvioivasti, "ethän sä vaan murhannut sitä?"

"Ketä?" kysyin ihan totaalisen ulkona toisen järjenjuoksusta.

"Mikeyta", Frank vastasi, no duh -ilme kasvoillaan.

"Ai", vastasin, vieläkin hieman pihalla. "Ai", toistin valoisammalla äänensävyllä. "Mikeyn kultakala kuoli."

"Ja se oli ihmisen muotoinen ja siitä piti piirtää hei tässä murhattiin joku -liitukuva?" Frank kysyi epäilevänä, edelleen kädet ympärilläni ja minun käteni olivat jotenkin ajautuneet toisen vyötärölle, vaikka minua ei halattu tarpeeksi lapsena. Ihme, ettei minusta tullut psykopaattia murhaajaa. Toisaalta tässä oli vielä aikaa sillekin.

rakastakaa & jumaloikaa mua ku kirjotan ihan ylipitkän biletysfrerardosan asvalttiprinssiin.

sen lisäks et ilahutin teit näil kuvil(joo tiiän et tykkäätte<3) aattelin myös kertoo et kuolin esim 256798 kertaa n__n

moi oon hymyilly viimoset 4 tuntia kestohymyy koska oon lukenu mailman parast frerard ficcii :> oon jopa siin 4 hemmetin tunnis saanu luettuu 26/48..eli viel toine samallaine eessä :D
voin kertoo et tää on oma henkilökohtane saavutus,en oo _ikinä lukenu yhtä ja samaa ficcii taukoomat näi mont tuntii,kirjoikii harvo sen yli 2-3h koska ne kerkee loppuu siin vaihees jo keske...

muuttaaa joo,jospa vaik kävis nukkuu,10 pitäs herää..onneks huomen vaa 11.30-12.15 eli 45min kouluu ja sekii aika ollaa kattoo jtn random konserttii :D

aattelin kirjottaa nyt niin perkeleesti frerardia.

Yllätys yllätys. Me jouduttiin taas juoksemaan, vaikkakin tällä kertaa vain yläkerrasta kartanon alakertaan ja siitä sitten pujottelemaan kysyvien katseiden lomitse pihalle. Vapaamuotoinen ja aikatauluton juhla tai ei, mutta musta tällainen kiire viesti kyllä liiasta ohjelmasta. Ai niin, mutta eihän tota kylppärikohtausta oltukaan ennalta kirjoitettu ohjelmistoon…
Stavros ja Mikey seisoskelivat sivummalla terassin vierellä, kun muut olivat jo kokoontuneet kuvattavaksi huvilarakennukselle ottamaan kuvia niin paljon kuin se oli mahdollista ilman juhlaparia. Veljeni kohotti katseen meihin ja taputti serkun olkaa osoittaen suunnallemme.
Heti kohdalle päästyämme mä laskin painon toiselle jalalleni ja vedin henkeä ‘huh’-äänen säestämänä. Frank taas asettui vierelleni ja tuki itseään hihitellen mun olkaan.
“Meinasi kiire tulla”, totesin ja virnistin meitä odotelleelle kaksikolle.
“Jaa meinasi?” Mikey kysyi ja kohotti kulmiaan, “lähtikös viinitahra irti?”
Frank katsoi pöllämystyneenä mua.
“Mikä viinitahra?”
Purin hampaitani yhteen ja yritin hyssytellä miestäni, joka tajusi vihjeen vähän liian myöhään ja yritti korjata tilannetta.
“Ai, se viinitahra! Joo, enhän mä enää voinut muistaa, kun sehän on ihan ollutta ja mennyttä ja… öh, ei-läsnä?”
Mikey tirskahti vähän turhan naisellisesti ja korjasikin ääntään yskäisemällä ennen sanojaan.
“Hyvä yritys Frank. Tosi hyvä. Oliko teillä hauskaa yläkerrassa? No, ajatuksena se on kieltämättä ihan jännä, että kesken omien juhlien karkaisi sekstailemaan”, veljeni huomasi mun kullan hämillisen ilmeen ja siksi jatkoi, “aivan, en mä ihan sokee oo kuitenkaan, Frankie… Sun punaset posket ei taida olla ihan juoksusta vaan? Entäpä toi purema kaulassa? Lisäksi Geellä on vyö auki…”
Punastuin ja pujotin vyöni kiinni asti. Miten se nyt noin olikin jäänyt sulkematta?
Frank taas koetteli kaulaansa hämillisenä ja katsoi mua vihaisena.
“Teitkö sä mulle fritsun?!”
“Ihan pienen vaan… tai siis vahingossa”, sopersin ja kallistin päätäni, “ei se näy paljoa kuvissa… Tai no, pyydetään kuvaajaa editoimaan se pois?”
Frank loi hassun katseen mulle, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi. Kyllähän ne kuvaajat saivat laitteillaan vaikka mitä ihmeitä aikaan nykyisin.
Stavros näytti huvittuneelta koko tilanteesta ja vaihtoi katseensa musta Frankiin ja taas takaisin. Se otti askeleen edemmäs ja naurahti.
“Gee, sun kravattisi on taas ihan vituillaan. Anna mä pistän sen… taas.”

Voin vannoa, että niissä kuvissa mulla ja Frankilla ainakin oli hyvin kirkkaat silmät ja terveen punaiset posket. Musta tuntuu, ettei asia muuten jäänyt huomaamatta ihan kaikilta sukulaisiltakaan. Satuin nimittäin näkemään Donaldin katseen takertuvan Frankin kirjavaan kaulaan ja heti sen jälkeen mun kasvoihin. Se taisi osata muodostaa yhtälön, koska köhäisi kiusaantuneena kääntäessään päänsä poispäin. Lähes samanlainen reaktio oli mun äidilläni. Frankin isä taas vain katsoi huvittuneena mua ja Frankia ja taputti poikaansa selkään kuin onnitellen hommasta. Siitä eleestä olin vähän enemmänkin kuin hämmästynyt. Ja tosiaan, Linda oli onnellisen sokea, eikä huomannut mitään. Kyllähän se ihmetteli ääneen Frankin mustelmaa, jonka epäili olevan liikojen tatuointien aiheuttama allerginen reaktio. Siinä kohden en ollut edes ainoa, joka päästi tyrskähdyksen ja yritti naamioida sen yskäksi. Niinpä niin… allerginen reaktiopa hyvinkin. Mulle taisi selvitä, mistä Frank oli perinyt lapsekkaan yksinkertaisen puolensa.
ja awwaww vihdoinki ne onnistu menemään naimisiin :333

http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=743&start=60


// Jonathan osoitti meidän liitettyjä käsiämme ja sanoi onnellisena suureen ääneen:
“Katso äiti! Gee pitää vieläkin Frankia kädestä! Onko ne vieläkin homoja?”
Vanessa hyssytteli poikaansa, mutta nauroi kyllä siinä ohessa muka-huomaamattomasti. Frank yritti pysyä vakavana, mutta onnistui siinä huonommin kuin mä.
“Joo… Jonathan-kulta, Gerard ja Frank ovat nyt niin kuin naimisissa. Samalla tavalla kuin isä ja mäkin”, Vanessa selitti vähän epävarmasti, “ymmärrätkös?”
“Niin justiinsa tyhmä!” Joan sanoi toruvasti veljelleen, “Gee-setä rakastaan Frank-setää, eikö niin?”
Tyttö katsoi äitiään kysyvänä ja kuin kehuja hakien. Sai se ainakin nyökkäyksen. Frank taas näytti haltioituneelta saadessaan olla ‘Frank-setä’.
Jonathan loi mietteliään ilmeen ja kallisti päätään. Mua vähän pelotti jo ajatella, mitä se seuraavaksi kysyisi. Ei kai noin pieni voi vielä tietää käsitettä ‘seksi’ tai muuta vastaavaa? En mä halua alkaa selostamaan, miten se käytännössä toimisi, koska… No, ehkä ymmärrätte, miksi ei huvittanut.
“Hankitteko te sitten lapsia kanssa nyt?” poika kysyi ja katsoi Frankin vatsaa, “ootko sä raskaana?”
Vanessa punastui nyt niin rajusti kuin mahdollista ja hyssytteli niin lujaan ääneen, että peitti hyvin alleen mun naureskeluni. Frank tosin mutristi suutaan ja katsoi mahaansa huolestuneena. Se nykäisi mun kättä ja kysyi surullisena:

“Oonko mä lihonut? Vai johtuuko se takista?”
Apua, mä olin vähällä kuolla nauruun. Tilanne sinänsä oli ehkä kiusallinen ja moraaliton ja vaikka mitä, mutta mua nauratti niin hirveästi. Pahinta oli, että mun piti pidätellä sitä kaikkea sisälläni. Yritinkin siis luoda vakavan ilmeen vastatessani toiselle antamalla suukon tämän suunpieleen ennen sanoja.
“Et sä oo lihonut, etkä sä näytä lihavalta. Sä oot juuri hyvä noin”, lopun kuiskasin tämän korvaan muiden kuulumattomissa, “ja nyt kun tuli puheeksi, sun vatsan ajattelu sai mut taas haluumaan sua. Sun napa on ehkä jotain suloisinta, mitä löytyy.”
Frank päästi hassun äännähdyksen ihastuneisuudestaan ja kiskaisi mut syvään suudelmaan, josta ei ollut pakenemista. En mä sitä kyllä pahemmin yrittänytkään.
Viimein toisen päätettyä suudelman me kumpikin katsottiin Vanessaan, joka selitti leikkitätimäisellä äänellä lapsilleen.
“Tuossa näitte sitten, lapsukaiset, tällaista homoviihdettä.”
“Ahaa”, Joan sanoi vähän hämmentyneenä ja kurtisti kulmiaan, “miksi sä Frank päästit sen hassun äänen ennen kuin sä pussasit Geetä? Ei leffoissa koskaan tehdä niin…”
Raavin otsaani tuskastuneena. Lapset tosiaan ajattelivat turhan suoraviivaisesti näitä juttuja. Frank viittasi vastausvuoron avuttomana Vanessalle, joka huokaisi.
“No, Gee-setä taisi vähän puhua tuhmia Frankille, joka sitten tykkäsi kuulla sellaista ja pussasi sitten Geetä.”
Jonathan näytti järkyttyneeltä katsoessaan Frankia.
“Miksi ihmeessä sä haluat kuunnella, kun Gee kiroilee sulle?”
Frank oli tukehtua hihitykseensä. Mä päästelin kummia ääniä ja luovutin sitten nauruni pidättelyt. Anti olla, peli oli jo menetetty.
Vanessa veti lapsensa perässään kuvauskohtaan sanoen painokkaasti:
“Okei, taitaa olla aika ottaa ne kuvat nyt sitten…”

........ei hitto ku o sulosii :D:D:D <3

“Ota ihan rauhassa. Ei mitään hätää. Ei kukaan sua kivitä, vaikka paljon onkin muuttunut”, Ray papatteli ja hääri ympäri huonetta pöyhien välissä afroaan, “onko tää liian läsähtänyt? Entä, josko vielä vähäsen puuteria otsaan pistettäisiin, ettei vaan kiillä tv:ssä sitten…”
Meikkaaja tuputti Rayn kasvoille tämän pyynnöstä lisää jotain kallista mineraalipuuteria, joka oli mun mielestä hitusen liian tummaa, mutta väliäkös tuolla. Sen sijaan miehen selittelyille naurahdin ääneenkin kaiken tohinan keskellä.
“Ai sä sanot mulle, että pitää rauhoittua? Katsoisit itseäs…”
“Itselleni mä puhuinkin”, Ray totesi ja katsoi mua hermostuneesti hymyillen, “fanit tulee tappamaan meidät, kun astutaan ulos studiosta.”
Huokaisin ja yritin katsoa mieheen, mutta meikkaajanainen käänsi pääni takaisin itseensä päin mitään sanomatta. Puhuin siis nyt vähän väärään suuntaan, mutta väliäkös tuolla. Kyllä Ray tajuaisi mun sille sanani tarkoittaneen.
“Miksi tappaisi? Jos ne on faneja, niitten kuuluu pitää meistä -”
“Aivan. Ne pitää Revenge-lookista ja Frankista”, Ray selitti hädissään käsillä huitoen, “nyt meillä ei ole enää kuin joku tyhmä kuolema-teema ja sitten sä!”
Katsoin toista silmäkulmasta merkitsevästi ja mutisin painokkaasti kiteyttäen ajatukseni yhdeksi sanaksi:
“Kiitti.”
Ray naurahti ja käveli mun taakse taputtelemaan mun hiuksia toimettomana. Huomasin meikkaajani ilmeestä, että se olisi tahtonut kuristaan Rayn, kun se pilasi mun niin kutsutun kampaukseni. Musta se näytti suunnilleen samalta kuin ennen meikkaajan käsittelyä, mutta aivan sama. Eihän se maksaisi kuin jonkin satasen lisää ehkä.
“En mä sitä niin meinannut. Meinasin, että kyllähän ne tykkäsivät siitä teiän lavasäätämisestänne aika paljon. Ja nyt sä voit hiplata vaan itteäsi.”
Käänsin päätäni niin, että meikkaajan käyttämä musta kajaalikynä veti pitkän mustan raidan poskeeni. Pahoittelin sitä ärtyneen oloiselle naiselle, mutta jatkoin yhä höpöttelyäni. Yritin kuitenkin pysyä nyt ihan liikkumatta. Tosin jokainen varmasti tietää, miten vaikeaa mun on olla liikahtelematta puhuessani ja varsinkin innostuessani jostakin.
“No, toisaalta… Nyt me saatetaan saada myös homofobikkoja faneiksi, kun ei ole homoparia huiteloimassa kaiken kansan edessä.”
“Gee, sä oot homo edelleen, vaikkei Frank oo bändissä”, Ray huomautti kuin paraskin Sherlock ja rummutti päätäni nyt sormillaan tiuhaan.
Tunnistin tahdin heti erään kappaleemme rumpusooloksi. Hymähdin toiselle ja pohdin, mahtoivatko hiukseni läsähtää pahasti toisen näpelöinnistä. Pelkojeni lisäksi kuontaloni oli leikattukin juuri eilen, joten se oli nyt kriittisen lyhyt ja häikäisevän valkoinen ilmestys. Toisen sormeilu saattaa sotkea olemattoman jakaukseni tai nostaa jotain epämääräisiä töyhtöjä pystyyn. Toisaalta Ray ei ikinä nykyisin päästä mua lavalle epäedustavana, joten eiköhän hiukseni ole ihan hyvin sen mielestä ainakin. Sen verran bändiä jäi nolottamaan ne kerrat joina olin mennyt aineissa haastatteluihin ja unohtanut esimerkiksi sepaluksen auki.
“Totta sinällään, mutta mä olen kylläkin bi”, totesin tutun praasin ja virnistin miehelle.
“Ihan sama”, Ray vastasi ja pörrötti hiuksiani nyt naurahtaen, “kuitenkin kajoat miehiinkin. Se on se pääpointti. Ja sitä paitsi, onhan homoseksuaalitkin menestyviä musiikkialalla.”
“Kuten?” kysyin ihan heittona, vaikka osasin jo valmiiksi luetella tosi pitkän listan vaikka mitä ihmeen antiseksuaalisista artisteista homobändäreihin asti.
“Isoa tähteä jos ajattelee niin olihan Mercury homo.”
“Se oli muuten bi ainakin omien sanojen mukaan.”
“Pete Wentz on ainakin homo!” Ray sanoi jo kiivastuneena ja osoitti mua haastavasti, “väitätkö vastaan muka?”
“En sinällään… Vaikka sillä vaimo onkin ja lapsi tuloillaan”, virnuilin ja kysyin sitten ihmeissäni, “mutta vertaatko sä mua tosissaan Fall Out Boyn basistiin? Vähän sama, kun sanoisit mun olevan Mikey.”
“Kiitos veli-rakas”, Mikeyn matala ääni kuului selkäni takaa varoittamatta.
Käänsin rivakasti päätäni ja loin pahoittelevan ilmeen kasvoilleni. En sitten tiedä, miten onnistuin siinä. Tuskin kovin hyvin, koska mua kyllä nauratti kovasti se, miten Mikey vihasi kaikkia keksimiämme basistivitsejä, joita muuten oli todella hämmästyttävän paljon.
“Sori Mikers, se vaan on niin, että basisti on aina se… yksinkertainen jäsen”, muotoilin lauseen mahdollisimman kiltiksi, mutta silti Mikey näytti vihaiselta.
Kumma juttu. Tosin suutuinhan mäkin aina, kun Mikey ja Bob imitoivat, millainen mä olin ollut kännipäissä alkoholiongelmien aikaan. Raitistumiseni jälkeen mun sekoilusta tuli vähän niin kuin yleinen vitsinaihe. Oliko niitten silti pakko aina käydä samat jutut lävitse? Aina ne maailmalle levinneet selitykseni siitä, miten housuni tapaavat tippua usein ja kuinka tapoin ne Japanilaiset kasvit tallomalla ne. Kyllähän ne jo tiedettiin.

888D nauran

joo piti mennä kouluun joo mut mahaki kipee ja kaikkee ja liian frerruissa ja ei pysty kykenee ja skippaan liikkatunnin ja meen sit kymppiin (y) kettu