Keikka oli hyvä, mutta turkulaiset roviolle.
Ei pitäisi päästää keikalle tai antaa alkoholia, tai sitten jonkinlainen kasvatus olisi hienoa kotona.
Nyt saksajutussa olen ja its quite funneeeh.
Pippeleitä on ainakin jossei muuta.
Tässä muutama lainaus vastauksestani kommenttiin, jonka sain ylläolevaan blogiini:
"Tämä asia, mihin puutuit, eli sosiaaliturva-asia on ERITTÄIN TÄRKEÄ pointti! Nyt, -kunnallisvaalien alla ja kunnallispolitiikkaa ajatellen-, ajan tavallaan eri asioita, kuin jos/kun lähdenkin eduskuntavaaleihin jossain vaiheessa.
Miksi näin? Koska kunnallispolitiikassa painitaan enemmän käytännön asioiden kanssa ja vaikka ihanteille on tilaa niin yhdellä kuin toisellakin puolueella, on tehtävä kuitenkin yhteistyötä ja ratkaisuja, jotka auttavat oikeasti juuri meidän kuntaa pois rahapulasta. Siis varmistettava, että kunnan asukkaille riittää sitä pötyä pöytään jatkossakin ja ehkäistävä esim. se, että ei säästetä (ainakin minun mielestäni) %u201Cväärissä%u201D asioissa, kuten juuri kaupungin vuokratalojen pois myynnillä tai esim. ohjaamalla varoja uusiin rahareikiin, -kun vanhoissakin palveluissa on todellakin parantamisen varaa! Aiemmassa kirjoituksessani käsittelinkin jo sitä, miksi myöskään jatkuva verojen korottaminen ei ole kenenkään etu."
"Minä henk.koht. en edes tykkää koko etuuskäsittely hommelista, koska sosiaalipuolen asioissa on se rutikuiva fakta, että miltei jokainen tapaus on erilainen. Tätä käsitystäni, -että etuuskäsittelysysteemi ei toimi-, puoltaa sekä oma, että muiden toimeentulotukea hakeneiden tuttavieni kokemus asiasta, -kuin Tampereella valmistunut tutkimuskin, että kaikki toimeentulotukeen oikeutetutkaan ihmiset eivät osaa/kykene/jaksa hakea toimeentulotukea juuri etuuskäsittelyn vaikeuden vuoksi. Tiedän kuitenkin, että kuntatasolla koko etuuskäsittelyjärjestelmän muuttamista on turha hakea (koska sellaiset päätökset tehdään eduskuntatasolla), -mutta se ei estä minua hakemasta muutoksia nyt kuntatasolla toimeentulotuen hakemisen helpottamista:
-Valveutuneempia vastailijoita asiakkaanohjaukseen, jotka ehtivät kuuntelemaan, tunnistamaan ja ohjaamaan asiakasta jo heti siinä vaiheessa, kun asiakas ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen.
-Enemmän harkinnanvaraisen oikeuksia sosiaalityöntekijöille (jotta kykenevät vastaamaan ns. kriisitapauksiin heti eikä viidestoista päivä) *Tämä myös sen vuoksi, että vaikka etuuskäsittely karsi sen pois, että toimeentulon suuruus ei ole naamataulustasi kiinni ja karsi esim. vetovoimaiset, %u201Cturhan rahan kärttäjät%u201D asiakkaista pois, niin etuuskäsittelyn suurin ongelma on myös tuo persoonattomuus: K.o. systeemi karsi myös liudan toimeentuloon oikeutettuja ihmisiä erilaisten todellisten ongelmien vuoksi. Siis esim. mielenterveyspuolen asiakkaita, vanhuksia, syrjäytyneitä jne. Siis näitä, jotka oikeasti eivät osaa/kykene JA jaksa (<%u2014vaikka masennuksen vuoksi) hakea tt:tä.
-Viimeisempänä, vaan ei vähimpänä: Pätkätyöt ja pätkätyöntekijät pois. Pitkiä virkoja, jotta asiakastyö sosiaalitoimessa jatkuisi a.) mahdollisimman henkilökohtaisena (ihminen/hänen tilanteensa on muutakin kuin puolihuolimattomia merkintöjä asiakaspäätteellä, joihin harva pätkätyöntekijä edes ehtii perehtymään) ja b.) kunnon raamitukset (ja tarvittaessa lisäykset) ns. perustoimeentulotukeen ja heti asiakkaanohjauksessa kunnollinen, perusteellinen informointi asiakkaalle tämän oikeuksista, sekä tavoista, kuinka perustoimeentuloon pääsee kiinni, jotta etuuksista ei synny epävarmuuksia onko niihin oikeutta, kuinka niitä haetaan ja %u201Cohjataankohan minut nyt oikein työntekijän pakeille, kun tämä tilanteeni on hieman erikoinen%u2026%u201D Eli ohjattaisiin! Ja kuten sanoin, heti ensihetkestä alkaen.
Sosiaalipuolella on monia muitakin ongelmia tällä hetkellä, johon otan mielelläni kantaa ja alleviivaan nyt tässä heti: Ovat asioita, joihin todella haluan pureutua siinä vaiheessa jos/kun pääsen mukaan vaikuttamaan. Olen kommentoijalle kiitollinen, sillä tällä tavalla sain pureutua asiaan, joka on ykkösenä ajamissani asioissa: Etuuskäsittely ja muut sosiaalipuolen ongelmat."
***
"Minä ajan nyt (etenkin kunnallispolitiikassa) erityisesti näitä asioita:
-Osittainen yksityistäminen, ja
- jo olemassa olevien sosiaalipuolen peruspalvelujen parantaminen (etuuskäsittely, asiakkaan ohjaus, sos.toimen työntekijöiden virkojen vakiinnuttaminen ja työntekijän oikeuksien parantaminen),
-ettei verotusta nostettaisi (mieluummin laskettaisiin!), jotta yritykset eivät lähtisi Turusta lähikuntiin ja uudet yritykset aloittaisivat Turun alueella (=lisää työpaikkoja ja lisää tuloja) sen sijaan että hakeutuvat nyt lähikuntiin,
-muutamia muita sosiaalipuolen asioita (esim. lapsiperheellä oikeus sos.toimen palveluihin ilman “lastensuojelutyön asiakas” nimitystä jne)."
Taas voisin jatkaa tätä listaa :p<33 täsä nyt ei oo ollu mitää kummempii, juhannus vaan takan ;> ja käytii sannin kans alemyynneil shopping 8D<33
12.6 sannil<3
13.6 sanni meil<3
14.6 forssa ft.uko ;b
15.6 munikset
16.6 ft. kata<3
17.6 ft. kata & hanna<3
18.6 ft. kata & hanna<3
19.6 siivous ja käytii saares
20.6 saares ft. sanni<<<333 + JUHANNUS<3
21.6 saares ft. sanni<<<333
22.6 saares ft. sanni<<<333
23.6 turqshopping ;b ft.sanni<3
24.6 töissä ja ft. kata<3
25.6 töissä ja ft. kata<3
Kaupungista kotiin tullessani koin bussissa aika surullisen, mutta tietyllätapaa erittäin huvittavankin tapauksen.
Viereeni istui joku afikkalainen kaveri, joka puhui puhelimeen. Hän puhui nopeasti ja paljon, sekä pitkään. Noin 10min puhuttuaan jostakin muutaman penkin päästä alkoi kuulumaan miehen huuto: "hei ugabugamies, voistsä vittu olla hiljaa, kun ei jaksa kuunnella tota sun kälätystäs!". Tämä afrikkalainen ei huomioinut siihen mitenkään, ja epäilen ettei hän edes tajunnut että joku huusi hänelle jotakin. Vähänajan päästä sieltä muutaman penkin päästä kuului sama huuto, eikä tämä afrikkalaismien vieläkään reagoinut mitään. Hetkenpäästä se suomalaismies nousee penkiltään, tulee siihen afrikkalaismiehen viereen huutamaan: "no jopas on neekerillä asiaa. Voisitko sinä saatanan mutiainnen pitää sen turpasi kiinni, kun ei tuollaista kälätystä jaksa kukaan täälä kuunnella!". Afrikkalaismies ottaa puhelimen pois korvaltaan, katsoo suomalaismiestä hieman hölmistyneenä sekä aavistuksen säikähtäneen näköisenä sanoen hieman huonolla suomenkielellä "anteeksi, voitko puhua hitaammin". Siihen suomalaismies vastaa "kuules nyt ollaan suomessa, ja täälä puhutaan perkele suomea niinkuin me suomalaiset sitä puhutaan. Saisit käydä sielä ugabugamaassasi vaikka kielikursseja ennenkuin tänne ihmisten keskuuteen tulet". Siinä vaihessaa minun on pakko sanoa sille suomalaismiehelle että rauhottuu nyt vähän, ja ettei hän voi kieltää ketään puhumasta kännykkään bussissa. Siihen hän vastaa että "mitä sinäkin saatanan hipiretku mistään tiedät. Ei minun isoisäni kuollut rintamalla sen takia että me jouduttaisiin katselemaan tuollaisia ugabuganeekereitä täälä meidän maassa, ja sietämään niiden ryöstelyjä ja raiskauksia saatana!". Tuo saa minutkin niin hämilleen että en voi kun hetken tuijottaa suu auki hölmistyneenä sitä suomalaismiestä. Yitän nopeasti keksiä jotakin repäsevää vasta-argumenttia tuohon, mutta hänen typeryytensä ja agessiivisuutensa saa minut vain jotenkin niin hämilleen että menen ihan lukkoon. Sitten hän ottaa rinnuksestani kiinni ja sanoo minulle "sinäkin saatanan hipinretale. taidat olla tuon homokaveri, ja sitten te paskiaiset levittelette aidsia täälä. Surmata teidät pitäisi". En saa suustani muuta sanaa kuin hölmistyneen "että siis mitä?". Siinä vaihessaa bussikuski pysäyttää bussin ja tulee heittämään tätä suomalaismiestä ulos. No tämä kuskikin näyttää olevan suvultaan jostakin aasiasta/lähi-idästä. Suomalaismies alkaa raivoamaan että "jaahas, nyt sit tuli teidän vinosilmähomokaveri teidän tueksi. Terroristihan tuo on saatana, aivan varmaan joku al-qaida tyyppi" ja samalla yrittää rimpuilla pois kuskin otteesta onnistuen siinä. Sitten onneksi siihen tulee hieman lihaksikkaaman näköinen suomalaismies, joka sanoo tälle toiselle suomalaismiehelle että "nyt saa riittää. Sä häiriköit täälä huomattavasti enemmän kuin tuo neekeri." He saavat sitten yhdessä kuskin kanssa heitettyä tämän pihalle. Siinä se sitten rimpuilee vastaan ja huutaa jotakin sekavaa isoisästään ja siitä miten hän kaatui rintamalla, ettei ryssät ja terroristit ym. paskiaiset ottaisivat suomea haltuunsa. Kun tapahtuma on ohi, niin tämä afrikkalaismies on aivan jähmettyneenä pari minuuttia paikoillaan, jonka jälkeen hän uskaltaa kysyä minulta englanniksi että mitä ihmettä äsken tapahtui.