Tämä on rakkaus,
mitä ei voi
kukaan ottaa
minulta pois.
Tämä on ihme,
mihin minäkin pystyn.
Tämä on ainut,
mikä luonani säilyy!
Josefina, äiti rakastaa sinua aina!
Oot mulle tärkeintä maailmassa!
Sinä vain, ei muut mua huomiseen saa jaksamaan.
Sinä vain, yksin pystyt mulle voimaa antamaan.
Sinä vain, joka kerran rakkauden sait syttymään.
Sinä vain, olet aina ainoain.
on myöhäinen ilta, sä tahdot mennä nukkumaan
jään katsomaan vierees kun sä tuoliin nukahdat
minä kannan sinut sänkyyn ja hiljaa peittelen
otan pääsi syliin ja hiuksiasi hyväilen
minun prinsessa nukkuu taas sinistä unta
en tohdi häntä herättää
minun prinsessa nukkuu, on hiljaa valtakunta
enkä tohdi häntä herättää
minä katson nukkuvaa kaunotarta
minun maailmani aurinkoa
minä katson mun ainoaa aarrettani
minun elävää timanttia
en tahdo sua koskaan menettää
muista aina että sinua, sinua rakastan
minä valvon sinun untas ettet kesken heräisi
ettet koskaan pahoja unia näkisi
Kävelee, kävelee, kävelee. Kokoajan.
Eikä enää mitenkään vaan leikin lomassa, vaan kyllä tullaan kävellen perässä jo mihin vaan.
Toosi vähän enää konttaa. Josefina on nyt kirjaimellisesti taapero.
Päivänsankarina
hurmaan ja veikistelen,
taaperran ja keikistelen
sanoja tapailen,
äitiä huhuilen,
menen piiloon ja kurkistan,
koko juhlapäivän touhuan,
illalla vasta väsähdän,
unirättini kanssa uneen nukahdan,
äidin kuulen sanovan:
nuku hyvin kulta,
aamulla saan taas hymyn sulta.
" Vähän kun sä kasvat tästä
kerron sulle elämästä.
Vien sut ulos maailmalle,
suuren kesätaivaan alle.
Näytän monet jutut jännät;
leppäkertut,ketunhännät.
Kivet, joilta komeasti hyppäät
maailman ääriin asti.
Pidän susta hyvää huolta,
olen aina samaa puolta.
Enkä koskaan jätä. "