Voi olen niin kyllästynyt paskaan, jota ihanan harhaisesti kutsutaan länsimaisen ihmisen vapaudeksi. Olen siis vapaa esimerkiksi tekemään töitä, jos välttämättä haluan että sossu lopettaa toimeentulotukeni, ja uhrattuani vaikkapa joululomani ja levon rahan tekemiseen, saan vain hieman enemmän rahaa kuin jos olisin syljeskellyt kattoon, enkä auttanut yhteiskuntaa lainkaan. Jeah, kannustavaa ja sillai. Olen myös saatanan kyllästynyt ihmisiin.
Nyt menen koiran kanssa ulos ja hengitän pakkasilmaa huohottaen, niin että kylmyys raastaa keuhkoja, ja olen ehkä elossa vähän.
Hyvinvointivaltio on paikka, jossa valtaosa väestöstä on hiljaa ja tekee niinkuin käsketään. Kaikille taataan perus toimeentulo ja vastineeksi pidetään turpa kiinni ja perse penkissä. Yhdessä tämä porukka muodostaa hiljaisen enemmistön ja enemmistön voimalla jyrää totuuden ja järjen. Kun enemmistön mielipide on sama kuin totuus, ei mistään tule hevonvittuakaan.
Tämä mukava enemmistö, sitten luopuu kaikesta vapaudesta, sekä omastaan, että myös muiden ja vastineeksi saa lupauksen vakaudesta. Kun enemmistö on ilomielin antanut poliiseille oikeuden tehdä mitä lystää ja äänestänyt Arkadianmäen täyteen mulkkuja - joiden ajatusmaailma on erittäin kieroutunut - he sitten kylpevät turvallisuuden tunteessa ja luottavat poliisin pelastavan tilanteen kuin tilanteen. Jos joku uskaltaa kyseenalaistaa poliisien tai päättäjien rehellisyyden ja aikeet, hänet pistetään kylmästi ignoreen, eikä kukaan edes harkitse asioiden katsomista objektiivisesti. Hyvinvointi valtion perustanahan on oletus, että enemmistö on oikeassa, muut väärässä.
Aina välillä eteen tulee joitakin katastrofeja, jotka vavisuttavat hyvinvointi kansalaisen turvallisuuden tunnetta, mutta kun Maikkari kertoo kaiken olevan kunnossa, voivat he hyvillä mielin taas uppoutua nojatuoliin katsomaan Salkkareita.
Hyvinvointi kansalainen on myös oikea ihminen kertomaan, että Yhdysvalloissa kaikki on typeriä ja median kontrolloimia. Tämän hyvinvointi kansalainen tietää siitä, että telkkarissa kerrottiin niin. Mutta täälläpäin ei tietenkään media aivopese, niinkuin Yhdysvalloissa. Ei tietenkään, koska täällä media puhuu vain totta ja jos valheita ilmenee, niin viimeistään päättäjät puuttuvat asiaan ja korjaavat virheellisen tiedon.
Miks kukaan luottaa enää päättäjiin? Kautta historian yhteiskunnat on perustunu hierarkiaan. Eikä vielä kertaakaan oo toiminu. Mitä jos ens vaaleissa päätettäiski, että me päätetään tästä lähin ite? Aina ne lupaa vaalien alla vaikka mitä, mutta kun äänet on annettu niin lupaukset on unohdettu. Ihmeellistä tällänen sokee luottaminen eliittiin. Vaikka päättäjät kusettais 100-0 niin vielä ne nauttii kansan luottamusta. Jos taas joku laittaa tekstiviestiä naiselle niin luottamus on menetetty iäksi.
Toi on niin pöyristyttävää, ettei ihmiset saa hoitoo ennen ku niiden pitää tappaa joku. Suomiki muka niin hyvinvointivaltio... Vitut. Sit viel media hehkuttaa noita tappajia, kaikki varmasti tuntee nimen Pekka-Eric Auvinen. Arvatkaas vaan kuin paljon se yllyttää niitä tappajia. Niistähän tehään lähes legendoja. Mä en voi ees kuvitella miltä noiden nuorten omaisista tuntuu.
Miks tämmöstä pitää tapahtua toisen kerran? Eikö se Jokelan-juttu ollu jo vähän semmonen wake-up-call...? En nyt syytä poliiseja siitä mitä tapahtu, mut herrajestas sentään kai ne nyt sen aseen olis voinu ees takavarikoida?! Ei kiinnosta ettei niillä ollu siihen "valtuuksia", vittu hankkikaa valtuudet! Luulis että tän jälkeen tapahtuis joku muutos, ettei tarvii kolmatta kertaa tämmöstä tapahtua. Ensimmäinenki oli liikaa.
Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
Sait äkkiä kutsun luotamme pois.
Näin saapui suru ilmoittamatta,
Katkesi elämä odottamatta.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,
Ja kaipuu niin pohjaton.