Tehtiin meikkikokeilut torstaina Emilian kanssa meidän hahmoille. Ajattelin, että koska hahmo on melko miehinen ja kasvoitaan erikoinen, en voisi mitenkään saada näyttämään itseäni tarpeeksi häneltä. Mutta. SE NÄYTTI MAHTAVALTA. Jeeeee. Tietysti teen sen hiukan tarkemmin itse Bakaan ja nytkin tein sen vain puoleen naamaan, mutta hyvältä näytti! Viikset tosin tein nyt vain meikkaamalla, tulee partakreppiä sitten Bakaan. Ihanaa oikestaan saada vaihtelua Deppin viiksistä. Ne on hauskan muotoiset nuo... Hahmon viikset. Salaisuus on ja pysyy kyseiseen sunnutaihin saakka.
Lähden siis huomenna Emilialle ja toteutamme yhdessä hänelle cossin Bakaconiin, vaikka suurin osa ompelusta ainakin taitaa jäädä minun kontolleni. Täytyy pakata ompelukone ja vaikka mitä tarvikkeita, kuten puukko, maaleja, hiekkapaperia, liimaa, purjerenkaita...
Mukaan tarttuu myös pari leffaa.
Kyseinen asu on siis salaisuus, samoin on hänen parinsa hahmo, joka olen siis minä o/ On muuten minulle sarjassa omaperäinen hahmoparivaljakko, en yleensä ihan tämän tyylistä cossailisi. Ne ovat elokuvahahmoja, eikä ole koko pariakaan cossattu Suomessa tai muualla maailmassa liiemmin. Ja tunnettuja ovat.
On viikko lomaa koulusta koeviikon + pääsiäisloman + viikonlopun ansiosta. Sen aikana ehtii oikein mahtavasti saamaan homman aikaan. Omaan cossiin meneekin sitten aika hyvin loppuaika ennen Bakaa. En ole kertonut äidille, että teen Bakaan taas uuden cossin.... >D Noh, onneksi saan pian palkan. Pysykööt salaisuutena niin kauan, kunnes saan sen tarpeeksi pitkälle, eikä äiti voi tulla väliin sanomaan enää mitään siinä vaiheessa.
Tämä ei ole varmaa, mutta erittäin potentiaaliset hahmot, jotka olisivat siis elokuvasta, eikä kyseessä olisi tällä kertaa Deppiä.
Tekisin molemmat asut meille kahdelle. Minulla vain housut, pikkutakki ja viitta, kaverille lähinnä takki ja jalkoihin sellaiset koristeet. Olisi kyllä kiva tehdä ensimmäinen paricosplay elämässäni. Kerran olen ollut ryhmässä. Kuinkahan taas käy ajan kanssa... Noh, onneksi ei ole proppeja.
Sitten lauantaiksi pitää korjata Madam Rediä, tehdä hattu, turkis ja kengät. Että aika iso homma kuitenkin taas. Mutta en siis ole tulossa enää coneihin ennen Traconia, että ihan kohtuullista sinänsä. Aion kuluttaa kaiken ja energiani ja rahani sitten Jack Sparrowhin. Yritän tehdä siitä parhaan ikinä, vaikka rima onkin hyvin korkealla. Tiedän sen. Mutta paras Suomessa siitä tulee ihan helposti.
+mustaa satiinia monta metriä
+violettia satiinia reilu metri (?)
+mustaa harso/pitsimäistä kangasta
+valkosta jämäkkää kangasta vuoreks
+mustakultasta pitsiä kahta eri kokoa muutama metri
+violettia paljettinauhaa mmmooonnttaaaa metriä
+mustaa, violettia ja kultasta silkkinauhaa jokasta metri
+pvc:tä
+jtn harsoa toiseen hihaan
+tylliä mustana ja kultasena, ehkä puol metriä molempia
+karvaa kauluksen alle 40cm
+iso violetti timantti
+kultasta ketjua reilu metri
+kultasia purjerenkaita ~80kpl
+mustia sulkia
+ruskea ruusu kultareunoilla
+musta paljetti/muovikuvio kauluksessa
+4 isoa kulmikasta purjerengasta
+2 kultasta isoa ja pientä solkea
+pyöreitä niittejä 20kpl
+kultanen vyö with stuff
+violetit piilarit
+3 feikkiläväriä
+tarvikkeet silinterintekkoon
+mustaa ja violettia hiuksiin
+ehkä jottain muuta mitä nyt äkkiä ei tuu mieleen o__o Ah rahhaahan tämä EI vie, niinku ei vieny viime viikolla lontoo eikä kesällä japani =__=
MUTTA son ihan loistava ku meillon koko bändi kasassa♥
kiva ny sit, ku joudutaanki bakassa siihen sen bakan järkkäämään majotukseen.. oisin niin halunnu hotelliin omaan rauhaan .. okey pääsee halvemmalla, muttei helpommalla ..
sillon la ja su välisenä yönä ei tuu varmaan nukuttuu, ku joutuu hensun ja jennin kanssa saman katon alle.. juostaan pitkin käytäviä.. XDD
Okei, okei. Aluskorsetti ei vieläkään ole valmis, koska sisko ei suostu auttamaan sovituksessa, mutta hyvältä se näyttää. Otin paljon kangasta pois mahan kohdalta, koska se oli siitä kohtaa jotenkini pömpöttävä, eikä nauhoja pystynyt oikeastaan enää kiristämään.
Lisään kuvan kun korsetti on kokonaisuudessaa valmis.
Tänään kova ompelu päällä. Purjerenkaat hukkasin jo jonnekin... Ne pitä etsiä.
Olin ostamassa äidin kanssa Eurokankaasta kankaita. Ei tietysti kinastelulta välttynyt, kun olin etukäteen katsonut jo oikeat kankaat ja äidin asenne oli "katotaan vielä, ja jotain halvempaa". NO EI OLE. Ärsyttävää, kun itse on oikeasti oikeassa. Kankaiden sävyt natsaavat todella hyvin yhteen. Molemma pääkankaat ovat morsiusatiinityyppisiä ja luunkujiin käytän silkkinauhaa.
Olen onnellinen, jos saisin tänään aluskorsetin valmiiksi.