Njöp...
Kävin kattoon sen leffan tänää...
Ei mulla muuta sanottavaa ku
KIRJA > LEFFA
Siit oli jätetty ihan sikana kohtia pois ja muutenki muokattu sitä ihan älyttömästi! Valitan, DERP:
- Siin oli joku ihme uus hahmo, Seneca, jota ei mun muistikuvan mukaan edes OLLU ekassa kirjassa (ja luin kirjan eilen+tänään)
- Foxface jätettiin melko pieneen osaan, eikä Katniss selittäny sen lempinimen alkuperää
- Effiellä ei ollu kyllä kauheen vaaleenpunaset hiukset
- Katniss poltti leffassa reitensä, mut kirjassa pohkeen
- Koko kohtaus ku Peeta saa haavan pohkeeseensa niiltä mutaatioilta kirjan lopussa Cornucopialla ja pyörtyy hovercraftissa verenhukkaan on jätetty pois
- Sitä ei selitetä, että ne mutaatiot on ne kuolleet osallistujat
- Ku Peeta ja Katniss ottaa ne Nightlockit. Kirja: selin toisiinsa, pitää käsistä kiinni ja ehtii laittaa ne marjat SUUHUN asti ja sitte juoksee siihen järvelle. Leffa: Kattoo toisiaan eikä laita ees suuhun. EIKÄ sitä järvee näy missään siin lähistöllä. WTF
- Katniss saa sen Mockingjay-pinssin jostain torilta, mut kirjassa se saa sen pormestarin tyttäreltä Madgelt (jota ei btw ollu koko leffassa)
- Leffassa Rue näytettiin päivällä ku se vinkkas Katnissille siel puussa, kirjassa yöllä ku Katniss huomas sen silmät siel pimeydessä
- Katniss sahas sen oksan, missä se tracker-jacker pesä roikku, AAMULLA vaikka kirjassa se piti tehä hiljaa ja samaan aikaan niitten tykinlaukausten kanssa
- Pimeenäkölaseja ei ollu leffassa ollenkaa
- Katniss löytää vettä TOSI NOPEESTI leffassa, kirjassa se kärsii nestehukasta ennenku se löytää vettä
- Thresh tappaa Cloven KIVELLÄ kirjassa, ei paiskaamalla sitä Cornucopiaa vasten
- Katniss ei polta leffassa käsiään
- Cato ei saa sitä haarniskaa leffassa (mietin vaan et mitähän ihmettä siinä sen paketissa sitte oli)
- Siinä tervetuloseremoniassa EI OLLU VALKOSIA HEVOSIA
No, muuta ei just nyt tuu mieleen. Silti herranjessus. Kai ne täytyy silti tarkastaa ne seuraavatki leffat sit, mut toivottavasti ne on vähä uskollisempia noille kirjoille ku tää.
Tykkäsin mä silti näyttelijöistä. Cinnaa en kyllä kuvitellu tummaihoseks, mut Lenny hoitaa homman hienosti!
Meikähän ei siis missään nimessä ole mitenkään tottunut kirjoittamaan mitään kantaaottavaa minnekään netin syövereihin, koska ainoa paska, josta olen tottunut jauhamaan, ovat päivän sään ja omien ongelmien lisäksi lähinnä opiskelu ja huono musiikki.
Mutta asiasta seinään ja seinästä Nälkäpeliin. Alustukseksi voisin kertoa mielipiteeni tähän asiaan "massailmiönä".
Maailma tarttee Twilightin synnyttämiä ernupentuja. Niitä tulee nytkin. Mutta meikä antaa ernupentujen team Peeta vaiko Gale sittenki-puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mua ei kiinnosta.
Mutta oikeasti kerranki voin kirjallisuudesta nauttivana ihmisenä ja ensimmäiseen Nälkäpeli-kirjaan henkilökohtaisesti jo yli 3 vuotta sitten rakastuneena todeta, että on aika kasvattaa vähän selkärankaa ja olla vihaamatta niitäkin faneja, jotka lukee kirjan leffan nähtyään tai lukee kirjan kaverin nähtyä pätkän tai whatever.
Mä odotin elokuvaa sen yli puolitoista vuotta suurinpiirtein, siitä asti kun kuulin että paperiversio tarinasta päätyy niidenkin nokkien eteen, jotka eivät muutamaasataa sivua upean trilogian ensimmäistä osaa jaksa lukea. Tottakai sitä pisti aluksi vihoiksi: "Ei vittu, nyt tääki!" (Eikö meillä jo ole Edwardculleneita ja Bellaswaneja riittämiin?) "Viihdeteollisuus riistää mulle tärkeän asian. Vielä kysymättä lupaa. Mä nyljen Hollywoodin elävältä."
Mutta ei hetkinen.
Ihmisiähän nekin vain. Isoin kynnys oli antaa yhdelle rakkaalle lupa lukea 'mun omaisuutta'. Noh, hän sitten luki kirjan. Piti siitä. Paljon. Nyt me nauretaan ja itketään taas samoille asioille. Mitä mä nyt ennen tätä pelkäsin edes? Että mun identiteetti riistetään täysin, kun Peetamellarkit ja Effietrinketit sun muut paiskataan elävänkuvanystävien nähtäväksi?
Paskat. Nauttikaahan kaikki kullanmurut Nälkäpelistä, pidittepä siitä sitten kirjana tai elokuvana tai ehkä kumpanakin (kuten allekirjoittanut).
Nälkäpeli kertoo karusta lähitulevaisuudesta - ihmiskunta on tuhoutunut luonnonmullistusten, saasteiden ja sotien seurauksesta. Maailman raunioista on syntynyt totalitäärinen Panemin valtio, joka sijaitsee ennen "Pohjois-Amerikaksi" kutsutulla alueella.
Panemin pääkaupungissa, Capitolissa, asiat ovat hyvin. Ihmisillä on rahaa, ruokaa ja kaikki hyvin. Nappia painamalla saa käytännössä mitä vain. Hyvinvointi ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti kaikkialle: muut osat valtiosta on jaettu 12 osavaltioon, joilla jokaisella on oma velvollisuutensa tuottaa tavaraa ja kulutettavaa Capitolin tarpeisiin.
Merkiksi ylivertaisuudestaan Capitol järjestää vuosittain Nälkäpeli-nimisen tosi-tv-sarjan, johon arvotaan kultakin vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika mukaan kaikkien 12-18-vuotiaiden nuorten joukosta. 24 nuorta päätyvät Nälkäpeli-areenalle, ja pelin säännöt ovat yksinkertaiset: heidän kuuluu tappaa toisensa, viimeinen elossaoleva on voittaja.
Tällä kertaa ei-toivottu arpa osuu vyöhykkeellä 12 asustavan 16-vuotiaan Katniss Everdeenin pikkusiskoon. Pelastaakseen siskonsa hengen Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi hänen tilalleen.
Nälkäpeli-sarja on taitavasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Dystopia/sci-fi -tyylinen tarina saa pohtimaan, mikä on hyvä ja mitä on pahuus sitten on. Voisiko tulevaisuus olla näin karu? Nälkäpeli-areenan hyvinkin brutaali väkivalta on mieltä kouhuttavaa, mutta jollain kierolla tavalla myös viihdyttävää luettavaa. Sen lisäksi sarja paranee kirja kirjalta.
Suosittelen jokaiselle tulevaisuuden kauhuskenaarioita käsittelevän kirjallisuustyypin (siis dystopian) ystäville ja yleensäkin vähän radikaalimmista ja erikoisemmista kirjoista pitäville. Nälkäpeli on tunteita herättävä, koukuttava ja kerrassaan upea moderni klassikko.
MUTTA älkää missään nimessä lukeko ainakaan kakkososan kansitekstiä, se spoilaa aivan liikaa!
Aila Tuomisto - Kuolemanvoittoleikki
*
Kuolemanvoittoleikki kertoo nuorten Kristianin ja Mikan sekavan ihmissuhdesopan. Kristian on androgyyninen, masennuksesta kärsivä ja tuoreeltaan valtavan perinnön saanut mies - ja koko elämänsä rakastunut urheilulliseen perushetero-Mikaan. Sen lisäksi he ovat toistensa velipuolia ja Mikan heteroudesta huolimatta heidän välillään on tapahtunut jotain seksuaalista. Sen lisäksi heillä on epämääräisiä mökkiviikonloppuja, joiden aikana he "voittavat kuoleman" käyden lähellä toistensa tappoa / kuolemaa - esim ampumalla toisiaan kohti lyhyeltä etäisyydeltä haulikolla venäläisen ruletin tapaan.
Kirjaa, sen juonta ja sanomaa on hankala tajuta sekavan tarinan takia. Ensimmäiset luvut kirjasta kuluu kysyessä "niin mistä tämä nyt kertoo" ja seuraavien jälkeen kysymys on edelleen sama, mutta alkuun voi lisätä "mitä vittua". No, halusin että minulle suositellaan kirjaa, jollaista en ole ennen lukenut - ja tämä tosiaan sellainen ainakin oli! En voi sanoa, että olisin kirjasta erityisemmin pitänyt enkä voine suositella sitä muillekaan.
Tuomas Kyrö - Kerjäläinen ja jänis
**
Joululahjakseni saamani Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis oli viime vuoden kehutuimpia ja suosituimpia kirjoja. Jo Mielensäpahoittajalla kansan sydämiin iskenyt Kyrön uusi teos on viimeistään hänen läpimurtonsa.
Romanialainen Vatanescu hankkiutuu Suomeen venäläisen ihmiskauppiaan ja -salakuljettajan Jegor Kugarin avulla. Hänellä on yksi tavoite - saada tarpeeksi rahaa kustantaakseen pojalleen hienot nappulakengät, jotta tällä olisi paremmat mahdollisuudet harrastaa ja tulla kenties jopa ammattilaiseksi. Kaikki ei ole kuitenkaan kuten Vatanescu odotti - romanialaisen kerjäläisen osa on huono eikä elämä ole helppoa ilman passia tai sosiaaliturvatunnusta. Tarinan aikana Vatanescu matkaa ympäri Suomea mukanaan Helsingissä pelastettu citykani.
Ajankohtaista romaania on ehditty jo kehumaan niin onnistuneeksi yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi satiiriksi, että Kerjäläinen ja jänis olisi jo ilmestyessään klassikko - ehkäpä teos on jopa selkeää esikuvaansa, Arto Paasilinnan Jäniksen vuotta, parempi. Kyrö onkin taitava kirjoittaja, hänen kynänjälkensä on elävää ja kekseliästä, mutta toki kirjan vertauksissa on vähemmän toimivia oivalluksia.
Kuitenkin, parempaa ja reilusti oivaltavampaa poliittista satiiria edustaa esimerkiksi Jari Tervon Koljatti. Ja juuri ajankohtaisuutensa takia Kerjäläisestä ja jäniksestä ei klassikkoa tule. Kyrön teksti tökkää kuin tikku silmään viimeistään kymmenen vuoden päästä - kirjassa mainittu nykyteknologia on silloin jo pahasti vanhentunutta ja juuri nyt ajankohtaiset poliittiset ilmiöt ovat painuneet unholaan. Paasilinnan Jäniksen vuosi sen sijaan on kertomuksena ikuinen ja kirjan voi lukea vielä tänäkin päivänä.
Kerjäläinen ja jänis on mukava kertomus, mutta viime vuoden ehdottomasti yliarvostetuin tapaus suomalaisessa kirjallisuudessa.