IRC-Galleria

http://advent.placeboworld.co.uk/ paras mahdollinen joulukalenteri ikinä ♥

Steve Hewitt, Placebon rumpali 1996-2007, on vahvistanut uuden bändinsä ja tulevan albuminsa nimeksi Love Amongst Ruin. Esimakua tulevasta pystyy kuuntelemaan hänen viralliselta MySpace-sivultaan, jossa pyörityksessä on clippi kappaleesta So Sad (fade).

Hewittin mieltymysten perusteella voisi olettaa tiedossa olevan jotain Nick Caven tyyliin suuntautuvaa, mutta olettamuksiin ei sovi luottaa; ajattele Jane's Addictionia ja muita 90-luvun rock-bändejä, niin saat jonkinlaisen käsityksen hänen fantastisesta tyylistään.

Kuuntele teaseria toistolla, niin saadaan luvut korkealle!

Ja jos omistat twitter-käyttäjätunnuksen, niin tweettaa Steven linkki uuteen sampleen, liitä käyttäjänimi @stevehewitt09 viestiisi ja hash taggaa se #loveamongstruin.

Annetaan Steven uudelle projektille sama tuki ja omistautuminen aivan kuten teimme hänen Placebo vuosiensa aikana. Joten, levitä sanaa, twittaa, kuuntele So Sad (fade) teaseria ja ahdistele muiden bändien kuuntelijoita jotka saattaisivat pitää Hewittin musiikista.

Brian @ BERLIN

"You' gonna have to sing along OK? You don't have to know the fucking words, there are no fucking words. It just goes like this: Papapadapappada."

<3

PLACEBO @ BERLIN ARENA

Lähettiin hotellilta vasta puolitoista tuntia ennen ovien avaamista Arenalle. Kuljettiin U2:lla Zoologisherille. Sieltä piti kulkea suoraan Treptower Parkin pysäkille juna, mutta eihän se enää kulkenut sunnuntaina niin myöhään. Kateltiin sitten karttaa ja toivottiin, että löydetään sinne. Miken hyvien kartanlukutaitojen ansiosta löydettiin onneksi oikeaan junaan. Junaa piti vaihtaa ja sekin onnistui hyvin. Ostkreuzin asemalla huomattiin ihmisiä, jotka jutteli Placebosta, joten tiedettiin olevamme oikeassa paikassa. Mentiin sitten junalla yksi pysäkinväli eteenpäin ja seurattiin ihmisiä sinne keikkapaikalle.

Kun päästiin sinne oville, siellä oli jo ihan kamalasti porukkaa jonossa.... oli jotenki ärsyttävä fiilis. Tullaan olemaan niin kaukana lavasta:/

Ovet aukes jo noin 15 minuuttia ennen ku niiden piti avaantua, ja päästiin todella nopeasti sisälle. Berliinissä sisäänpääsy oli todella hyvin järjestetty:) Kun päästiin sisälle, huomattiin, että lavan edessähän ei vielä ole paljoakaan porukkaa: Berliinissä on nähtävästi tapana, että ihmiset käyvät ensin ostamassa ruokaa, juomaa ja merchandiseja. No me sitten iloisena mentiin suoraan sinne lavan eteen; noin 5. rivi. Jee! Mulle riitti se, että ne näkis mut kerran.

Alko ne videot taas! jee. :) Berliinissä oli se video juttu vähän huonosti järjestetty, kun ei edessä olevat ollenkaan nähneet niitä; screenit oli n. 10. rivin kohdalla katossa. Selostin sitten Mikelle yksityiskohtasesti äänten perusteella, että mikä video tulee ja mitä tapahtuu. Ihmiset yleisössä oli tosi mukavia,vaikka osa katteli meitä ihmettelevästi, varmaan mietti, että mitä ihme kieltä noi oikein puhuu. Mutta joo, muutamat ihmiset siinä jonossa juttelivat meille ja olivat todella kivoja. Ne oli muuten tosi ihmeissään, että olin nähnyt Placebon viikko sitten ja että olin lentänyt Berliinin katsomaan niitä taas. :)

Expatriate. Yhtä hyvä kuin Helsingissä. Se rumpali rikkoi sen rummut ennen vikaa biisiä ja siks niiden esitys vähän venyi kun tyypit tuli korjaamaan niitä.

Sitten taas videoita. Jee Le Petit Dragon. Kun ne videot loppu, siellä soi vielä jonkin aikaa jokin ihme musa, esim. Rihanna.... mitä ihmettä????

No mutta sitten Placebo. Alko se alkujuttu ja oli heti selvää, että toi keikka tulee olemaan paljon enemmän kuin Helsingissä. Oli tunkemista, huutamista, taputtamista ja laulamista.

Kun For What It's Worth alkoi, pääsin vähän eteenpäin kun ihmiset tunkivat niin paljon joka suunnasta:) Ashtray Heartin aikana jo tunsin kuinka hikipisarat rupesi valumaan hiuksia pitkin, niin kuuma ja hyvä meininki siellä oli.

Stef näytti muuten iloisemmalta kun Suomessa, lähetti paljon lentosuukkoja ja huusi "I love you" yms. Steve oli tosi energinen ja heitti niitä rumpukapuloita koko ajan. :)

Brian jutteli jonkin verran saksaa ja oli aivan ihana, niinkuin aina:) Se teki myös vähän sellaista "pornoääntelyä" Medsin jälkeen.... nam. Ja katteli hirveen paljon sinne meidän suuntaan. JA HEI, Brian myös hymyili mulle, en tiiä muistiko se mut Helsingin keikalta, tai sit vaan näytin niin tyhmältä, mut joo kumminkin<3

Keikan puoliväleillä huomasin jo olevani 2. rivissä. Sieltä edestä pyörtyi paljon ihmisii pois ja ihmiset tunki niin paljon sieltä takaa eteenpäin. Ja keikalla oli muuten myös muutamia crowdsurffaajia, mut ne joutui nopeasti järjestysmiesten käsittelyyn.

Vikassa encoressa olin 1-2. rivissä ja melkein pyörryin. Oli niin kuuma ja kaikki tunki joka suunnasta eteenpäin. Kun keikka loppui, niin Mikke joutui taluttaa mut pois sieltä, olin niin huonossa kunnossa. Mentiin suoraan kohti DRINKS-kojua. Istuin sellasella korokkeella ja odotin, että Mikke tulisi juomisen kanssa. Ei oo koskaan Sprite maistunut niin hyvältä. Käytiin sitten vielä ostamassa Placebo-paidat, kun ne jäivät kokonaan Helsingissä hankkimatta.

Keikka oli PARAS IKINÄ. Kävelin seuraavat kaksi päivää kun oltiin Berliinissä Placebo-paita päällä ylpeänä. <3

+Oli niin hienoa kuulla TRIGGER HAPPY<3 Vaikka en osannutkaan laulaa niitä kaikkia sanoja. :)

+Brian: "You' gonna have to sing along OK? You don't have to know the fucking words, there are no fucking words. It just goes like this: Papapadapappada." :)

Keikka oli muuten kokonaan loppunmyyty ja ympäri Berliiniä oli PLACEBOn keikka mainoksia. Oli niin hienoa nähdä, että niitä mainostetaan jossain noin paljon.




Special K

Placebos oli aika kivaisaa, kuolin vähän siel kentäl mut ei se mitään. Brian oli joku sulo ja se kiroili suomeks ja olin vaa sillee aww : DD ja sen "kiitos", aww. Ne näytti Stevee screeneil liian vähän ): ja massa puski ja kuolin vähä mut eisemitään.
Ja hukkasin kaks kolmasosaa mun lasertikusta ):
Mut Stefan oli aww ku se tuli koko aja soittamaan siihe lavan reunalle ja sit kaikki kilju : D
Ja lol nauroin vähä niille muutamalle tyypille jotka lähti pois jo ennen ekaa encorea ku luuli et se loppu :'D

Jjjja se lämppäri. Ojjj ♥ oli aika mielettömän ihania.
Maanantaina menin sinne Äxään kun se Expatriate siellä oli, juttelin niitten kaa ja pyytelin nimmareita ja halasin niitä joku tuhat kertaa ja ojjj. Oli ne aika älyttömän ihania (: etenki se Damian, se kosketinsoittaja-kitaristi. Ja se oli viel nii kiva ku ne muisti mut sunnuntailta, ku sillonhan ne oli keikan jälkeen jakamas nimmareita ja sillai. Nii ne muisti muuut (: ja harmittelin Damianille ku sil ei ollu niit sen sinisii farkkui : DD se sano jotai et se oli pitäny niit viimeset kaks viikkoo ja ne oli pesus nii ei voinu laittaa : D sit olin vaa sillee "bummer". Mut ne oli ihania (: hii.

hih sain placebon fuck u:sta idean ficciin

hyy steve on pahis ):

Don't give up on the wanting.

Eilinen. Oon ihan sanaton. Se oli niin... unenomaista... Aah... Placebo... Brian... Rakkaus. En VIELÄKÄÄN usko että se oli totta. Säpsähdin äsken kun kirjotin sanan "oli" ja poistin sen. Sitten tajusin että se tosiaan OLI. Milloin onkaan imperfekti tuntunut näin sydäntäsärkevältä?

En oo kyllä koko elämäni aikana nähny niin apaattista yleisöä. Ihme seisoskelua. Vaikka ei olis Expatriaten fani niin kai niille silti voi taputtaa? Joo, oon se sekopää joka hurras niille katsomossa seisaallaan.

Placebo... Sanat ei riitä kuvaamaan. Voih, Brian on niin pieni! Aaaaaaaaaaaaaaa. Se näyttää 20-vuotiaalta nykyisillä hiuksillaa. Ehkä maailman kaunein ihminen. Steve on luonnossa paljon söpömpi kun kuvissa. Ja Stefan hohti kun mikäkin valonheitin siinä hopeepuvussaan. : D

Hyvät biisit oli, vaikka tietenkään ne ei soittanu kaikkia mitä toivoin (haha, toivoin KAIKKIA kappaleita). Jos Haemoglobin ja Kings of Medicine ois tullu niin oisin itkeny niiiin paljon. No itkin kyl muutenkin, heti ekan biisin aikana... Oisin niin halunnu kuulla&nähdä Because I Want Youn, mutta pikakävelin (ei saa juosta) sen aikana käytävässä. Loppukeikka oltiinkin sitten lähes eturivissä (kiitos ihanat turvamiehet!) ja hypittiin ja riehuttiin, en oo yhtään pahoillani jos loukkasin jotakuta tönimällä tai hyppimällä varpaille, jos haluu vaan seisoskella ja jauhaa purkkaa niin siirtyköön takariviin. Olin niin vihanen kaikille siellä... Placebo ansaitsee parempaa kohtelua kun tommosta paikallaan kököttämistä. Brian teki ihan oikein näyttäessään keskaria.

Kaiken kaikkiaan toi oli toisaalta paras keikka jolla oon ikinä ollu (PLACEBO♥♥♥), ja toisaalta huonoin (yleisö). Kaikesta huolimatta oon ONNELLINEN ONNELLINEN ONNELLINEN, vihatkaa mua rauhassa, oon niin ONNELLINEN.

Elin pelkästään eilistä varten, joten olin ihan hämmästyny kun olin hengissä vielä tänä aamuna (nähtyäni unta Placebosta). Tarviin jonkun uuden kiintopisteen, eli tulkaas nyt nopeesti takasin Suomeen. Tai sitten The Used. Tarviin kiintopisteen. Äkkiä.

Mitäs en oo vielä kirjottanu... En varmaan puhu mistään muusta moneen viikkoon, koittakaa kestää. Tai no ihan sama, juoskaa karkuun jos ette kestä. Ne lyhytfilmit ennen keikkaa oli hyviä, mut en pystyny (jostain kumman syystä) keskittymään niihin. Expatriate oli hyvä ja Damian on hauska, juttelin sen kanssa kaikenlaista ja halasin sitä ja se sano et mul on hienot hiukset. Ja ostin myös niiden levyn ja sain nimmarit. Placebon tuotteita en ostanu vaikka nyt kaduttaakin etten ostanu hupparia. Tilaan netistä.

Oon luonnollisesti kuunnellu nyt vaan Placeboo, ja muita biisejä voin kuunnella ihan normaalisti, mutta kun Taste In Menin alkutahdit alkaa soida, mun on pakko vaihtaa kappaletta. En oikein tiedä mistä se johtuu, varmaan siitä että se oli viimenen kappale keikalla.

Brianin välispiikki:

Kiitos!
that's only word i know in finnish, i'm sorry.
anybody wanna teach me some new words?
- WHOOO!
- WHOOUUARGH, that's not a word.
- WHOOOAA!
- how do you spell that in finnish? well, now i know a one new word, it begins with v.




ps. fanityttöihkutusta tulossa myöhemmin.
pps. Mahtava ei riitä kuvaamaan kuinka hieno keikka oli, kuinka komeankaunis Brian oli, kuinka suloinen Steve oli ja kuinka hauskankomea Stef oli. <3

"I'm tired of being around men all the time. I'm going to start a band called Skirt with three girls and I'll play the guitar and sing backing vocals in drag. I went window shopping when I was in New York, saw a lot of amazing dresses."
- Brian Molko


Placebon eilinen keikka oli mahtava ja päihitti 2007 vedon, koska silloin oli istumapaikat, meinaten ettei tanssiminen ja yleinen mukana fiilistely oikein toiminut. Mmmh, nyt pääsi pomppimaan ja tanssimaan ja paljon hikisiä ihmisiä ympärillä. Kyllä se on se vaatteisiin tarttunut hajujen kirjo mikä tekee keikan fiiliksen.

Lähdettiin 12.30 ajamaan Ropzumanin kanssa Porista Helsinkiin. Perillä 16.30, pakkasessa jonottamista kaksi ja puoli tuntia, lavan edessä kolmannessa rivissä odottamista päälle kaksi tuntia, parin tunnin upea setti, paitastandille jonottamista n. puolituntia, Porissa takaisin 4.30.

Toisin sanoen oltiin reissussa 16 tuntia, joista kahdeksan kului ajamiseen, seitsemän non-stoppina seisomiseen ja tunti ruokailu-, kahvi- ja tupakkataukoihin.

Roadtrips are The Best Thing Ever.

Siinä Jäähallin edessä jonottaessa tein huomion, että n. 90% Placebon suomalaisfaneista on tyyliä "boheemit runoilijatytöt"; kaikki näytti toistensa kopioilta isojen pipojensa, huiviensa, silmälasiensa, pillifarkkujensa ja tennareittensa kanssa ja meinasi iskeä sama ahdistus kuin sen yhden kerran kun olen Kinossa käynyt enkä pystynyt erottamaan niitä lukuisia bilehile-muijia toisistaan.

Kind of like Hitchcock's "Birds". Extremely spooky.

Voisin valittaa pitkään taas siitä, kuinka kaikki muut on LIIAN PITKIÄ ja laulaa liian äänekkäästi Englantia huonosti ääntäen ja hiukset on liian isoja ja tulee mun suuhun ja kaikilla on pahanhajuista hiuslakkaa. Mutta se on nyt on joka ikinen kerta aivan sama juttu, niin keskitytään keikan loistavuuteen.

Brian oli oma hyvännäköinen itsensä, Stefan oli ajanut hiuksensa siiliksi (luopuen siitä kammottavasta tupeen-näköisestä hökötyksesta) ja Steve oli paidaton tatuoitu ihanuus rumpujensa takana. Stefanin kokohopea puku oli loistavinta ikinä. So, so shiny.

Kolme ekaa vetoa olivat rockimpia otoksia Battle for the Sunilta: For What It’s Worth, Ashtray Heart ja Battle for the Sun. Niistä siirryttiin Sleeping With Ghostsiin, mikä yllätti aikasella soitollaan. Uskomattoman kaunis kappale ja Brian vetää sen aina niin tunteella että olisi pettymys, jos se joskus jäisi kokonaan pois settilistalta.

Tämän jälkeen seurasi Speak in Tongues ja Follow the Cops Back Home, jotka jatkoivat SWG:n rauhallisempaa tunnelmaa. Iisimmän fiilistelyn jälkeen räjähtivät soittoon Every You Every Me ja Special Needs. Hittisuosikkeja, jotka saa yleisön aina ekstaasiin. EYEM:n tahtiin on hyvä tanssia.

Breathe Underwater jatkoi taas kovaa BftS:n meininkiä ja sitä seurasi sujuvasti Because I Want Youn uudelleen sovitus Angkor Watin keikalta. Jokainen Angkor Watin sovituksista on onnistuttu hyvin muokkaamaan rauhallisiksi versioiksi, mutta oli se ihan eri asia kuulla biisi livenä kuin mitä se on DVD:ltä katsottaessa. Kaunis, kaunis kappale. Brian pohjusti sitä infolla ihmiskaupasta.

Twenty Yearsinkin sovitus oli jälleen aivan uusi ja kenties yksi parhaimmista. Erittäin funky.

Ja taas uusinta materiaalia, Julien ja The Never-Ending Why. TN-EW on kestosuosikki ja olin koko ajan toivonut kuulevani Julienin illan aikana, eli toiveiden täyttymyksiä molemmat.

"Now that's it's snowing in your brain even ten will not placate you. This ain't no cure for the pain. This avalanche will suffocate you."

Blind, Devil in the Details, Meds ja Song to Say Goodbye. Olisivat voineet jättää Medsin aikaset hitit vähemmälle ja soittaa vanhempaa materiaalia enemmän, mutta kyllä mulle kaikki kelpaa.

Encoreissa (Mendelssohn), Bright Lights, Special K ja Bitter End. Kaksi jälkimmäistä jälleen kestosuosikkeja ja pada papa padadaa on aina yhtä kiva huutaa.

Toisessa encoress Infra-Red ja Taste In Men. Gay-dance on tainnut jäädä kokonaan historiaan, mutta TIM toimii aina ja on very, very dancable.

Stefan on niin prkln kukko kun se tulee aina siihen aivan lavan reunaan ja työntää pelvistään eteenpäin basson takana ja keimailee. Siitä oikein näkee, kuinka se nauttii siitä kun kaikkien huomio kiinnittyy siihen ja pikkutytöt yrittää nylkyttää sen jalkaa. Irstas, irstas mies.

Ropzu sano, että Steven kapula osui sitä melkein päähän. Kirosin, että miksei se ottanut sitä, mutta se selitti että hysteeriset 16-vuotiaat tytöt on liian kova pala sille.

Olisin halunnu standilta ostaa mukin, kun mun kahdesta kahvikupista toinen on mennyt rikki kahvasta, niin tarttisin korvaajan. Hidasta palvelua siinä kohdin missä olin, niin ne ehti loppumaan. Hommasin sitten julisteen, kun rahatilanne sen verta huono, ettei pysty 25€ paitoihin tuhlaamaan. Voi niitä sitten myöhemmin tilata netistä.

Autoon istuutuminen oli ORGASMISTA. Selkä meni niin kipeäksi tuntien seisomisesta, että pelkäsin etten enää ikinä pääse nousemaan ylös kun viimeinkin istahdin.

Käytiin paluumatkalla syömässä, mun ensimmäinen ruokailuhetki koko päivänä. Ei ollut kyllä mikään järin hyvä vege-pizza, mutta saatiin isot kahvit kaupanpäälle. Ei ole kofeiini sitten maistunut pitkään aikaan niin hyvältä.

Ja kaikkein tärkein: Roadtrip Songs! On se hyvä, että matkakumppanillakin on mahtava musiikkimaku, niin ei tarvitse tapella soitettavista biiseistä. Tässä parhaimmistoa: