Hurrrrrjan loppukirin ottanut Loma, saavuttaa kuin saavuttaakin maaliviivan (todennäköisesti). Hieman outoja reittejä kiertänyt Loma saapunee maaliin 17.2.!
Eli loma se vaan loppuu ensi viikolla! Mutta on mukava päästä sorvin ääreen ja näkemään taas teitä; upeita, ihania, mahtavia, uskollisia sekä mielettömiä jatähänsanajollaisenapidätitseäsi-monikossa.
Helmikuun keikkaloiset näyttävät jotakuinkin tältä:
Your promises, they look like lies
Your honesty, like a back that hides a knife (knife)
I promise you (promise you)
I promise you (promise you)
And I am finally free
"Rock With My Band", "Dangerous" ja ”It Kills Me” saavat single-elämän neljännen jäsenen kun Sucker For Love -albumilta julkaistaan vielä yksi sinkku. Tuleva ”Let Me Go” sinkku jaetaan tällä viikolla radioille.
Ihan huikee vuosi takana ja ensimmäinen virallinen loma edessä. Kiitos kaikille, jotka on tukeneet toimintaa jotenkin. Käynyt keikalla, ostanut levyn, äänestänyt, mitä vain. Kiitos!
On ollut ihan huippua nähdä ja seurata kuinka uusia faneja ja kuuntelijoita on tullut. Samalla ihmetelty miten samoja kasvoja näkyy oli keikka missä tahansa päin Suomea. Ihan hulluja ootte, mutta niin parhaita! Toivottavasti jaksatte rundaa myös tulevaisuudessa meidän messissä. :) Ja varsinkin se, että meidän "avulla" olette saaneet uusia hyviä kavereita lämmittää vanhojen poikien sydämiä. Huuh!
Isoin merkkisaavutus on meille ollut ehdottomasti toi MTV Ema -Suomen äänestyksen voitto ja sijoittuminen viiden joukkoon lopullisessa äänestyksessä. Ja tästäkin kiitos kuuluu teille, jotka olette jaksaneet äänestää! Parhaita olette. Kiitos taas. :) Mutta kyllä muidenkin äänestyksien hyvä menestys lämmittää paljon! Toivottavasti ensi vuonna menestys on vähintään yhtä suurta.
Emme halua ensi vuodesta vielä tarkemmin kertoa kun ei oikein vielä itsekään tiedetä. Mutta sen verran voin valoittaa, että kaikkea uutta on keksitty / keksimässä. Olemme kansainvälinen bändi, joten tavalla tai toisella on muistettava myös faneja joilla ei ole mahdollisuutta päästä keikoille pitkien välimatkojen (tai ikärajojen) vuoksi. Mutta tosta ja monesta muusta jutusta sitten tarkemmin ensi vuonna. :) Mutta nyt rauhallista joulua ja hyvä uusi vuosi tulee jos voitetaan tämä: http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbscompetition&tmpl=competition&cid=202 ;)
Kiitos kaikille ja ensi vuonna taas näemme keikoilla! Voi veljet. Sydänsydänsydän.
I do believe in the light
Raise your hands into the sky
The fight is done
The war is won
Lift your hands toward the sun
Toward the sun, toward the sun, toward the sun
The war is won
Mitäköhän mä oikeen kuvittelin? Et kaikki noin vaan loppuis? Ehei.
Puhun nyt marsseista. 30 Seconds to Mars -nimisestä bändistä johon rakastuin 2,5 vuotta sitten. Sittemmin mun, hmm, rakkaus on melko tasasesti laskenu, ja ehkä viimisen vuoden se on ollu oikeestaan sillä tasolla että oon kuunnellu biisejä satunnaisesti sillon tällön.
Nyt tässä syksyllä kuitenki kävi niin, että ei kiinnostanu. Tiesin, että uutta levyä pukkasi. Aha? Ku Kings&Queens julkastiin, meni kauan ennenku ees jaksoin kuunnella sen. Kyllä mä siitä sit pidin, joskaan se ei vakuuttanu kauheesti. Noh, sitte ilmesty koko levy. Tarpeeks kiinnostusta en löytäny et olisin jaksanu kuunnella sen. Kannen näin jossain Demissä levyarvostelun yhteydessä ja se tiikeri oli vaan outo ja korni.
Yeah. Sitten tämä hetki. Jossain puuskassa kirjotin Spotifyyn 30 Seconds to Mars ja huomasin et sielt pystyy kuuntelemaan uutta levyä. Sain jopa aikaseks painaa yhtä biisiä. Hurricane. Siitä tiesin jotain, et siinä on Kanye West fiittaamassa. No, aloin kuuntelemaan.
Kuuntelin koko biisin, 6:11 minuuttia, aivan hiljaa paikallani istuen ja tekemättä mitään. Mieleen tulvahti kaikki muistot marsseihin liittyen (esimerkiksi keikka 1,5 vuotta sitten) ja se tunne miltä tuntu kuunnella niitä biisejä sillon 07 kesällä ku olin ihan huumassa, ja kaikki...
Ja tajusin, et marssit tosiaan on se bändi, jonka takia pretty much kuuntelen nykyään sellasta musiikkia mitä kuuntelen - eli kaikkee. Ennen marssei kuuntelin tosi suppeesti musaa, enkä ees mitään ihmeellistä, tai ainaki siltä nyt tuntuu. Marssit oli mun ensimmäinen lempibändi, vähän ku ensirakkaus (jota mulla kyllä ei oo ollut vielä) ja siitä alko kehittymään mun nykynen suhde musiikkiin. Eli se, etten voi elää ilman sitä.
Joten, tollasella menneisyydellä ei oo mahdollista vaan "kyllästyä". Huomaan sen nyt. Tää levy on aivan ihana. Vaikka mua ei enää kiinnostakaan Jaredin jokanen liike tai muu sellanen, musiikki nähtävästi kiinnostaa. Ja sehän tässä on tärkeintä.
Että tällaisen valaistumisen koin. Provehito In Altum, ilmeisesti.
PS. Ah, nyt sitten vituttaakin kun en pääse keikalle. Ehkä se on tän arvosta.