sanoit mulle et ollaan aina ystäviii mmutta toisin meni! tää on jo mulle tuttu tapa et erotaan niin ei olla enään kamuja! vaikka kuinka ite haluisin! mut en voi päättää mitä sun päässä liikkuuu!
käännän pääni en haluu nähdä tätä menoo enää
kävelen pois luotasi haluun ilman valheita elää
huutoja takana. riitoja jotka sekotti pääni
en käänny koskaa takasi en kaipaa sua enkä sääli
askel askeleen jälkeen huudot vaimenee mun takan
henki henkäsyn jälkeen tunnen et viha on varma
kyyneleet valuu mut en tunne sisältä yhtää mitään
tais tapahtuu jo tä, ei oo yhtää ihmistä ketään
kenelle vuodattaa kertyneet surut ja huolet
tuntuu ku sydämen lävisti tuhannet nuolet
etsä tajuu kuinka se sattu mua sydämmestä
et sä tajuu ymmärrä tekosias usko et sä
joskus ymmärtäisit mua heräisit pikkuhiljaa
tähän elämään ja korjaisit murtunutta siltaa
mut se on kai liian myöhästä meijän suhteen
viimiset sanat suustas tukahti viimisen tunteen
Ei tullut sit yhtään nukuttuu. Tulee varmaan ihan kiva päivä koulus jos pääsen sinne asti. On myös kiva nukahtaa ja herätä itkuun... Eri syystä itkut kyl keskenään. Osaan mäkin olla surullinen.
Mieles on kysymyksii et, missä kulkee kohtuullisen ja kohtuuttoman raja kun jota kuta mollataan jengillä?
Entä jos sen ehkä haluis saada myös loppumaan, nii kuinka sitä pitäis oikeen toimia?
Jos jollakulla on vielä avauduttavaa nii kai sen voi tulla sanomaan suoraan, kunhan ei jää selän taakse paskaa puhumaan. Kyllä jokanen täysjärkinen varmasti tajuaa et mulle on jo tiettyyn ryhmään kuuluvien ihmisten mielipide tullut selväksi. Ei sitä pidä toistaa loputtomiin, jotta sen tajuaisin.
Sanonpa vaan et musta olisi paljon fiksumpaa jos tuhlaisitte energianne Maxwellin muistamiseen ja suremiseen kuin mun vihaamiseeni... niin mäkin haluaisin tehdä. Surra hiljaa. (Tekisinkin ellei mun kaikki voimani kuluisi itsepuolustukseen ja vastavihaan.) Jos todella haluatte nostaa mut päärooliin nii olkoot, ihan sama.
Mikäli mä saan esittää vikan toiveen tai jotakin niin se olis sellainen että te jotka tiiätte mistä puhun: jättäkää mut vittu rauhaan ja pitäkää ne mölyt mahassanne! Tiedän kyllä mistä kiikastaa ja sillä hyvä.
Jos te todella haluatte että (myös) mun arvostukseni teitä kohtaan laskee niin haukkukaa ja kostakaa, mut mä en mielipidettäni siitä muuta että se on noloa toimintaa, jota en itse alennu tekemään.
ANTEEKSI (että olen olemassa!)
ps. laitoin ihan tahalteen tän merkinnän julkiseks et varmasti te jotkut saatte mahdollisimman paljon mielihyvää ettei tarvis valittaa enempää.:( Olenhan nöyrä?
Ei jaksa riidellä enää
Voitasko sopia tää jo tänään?
Ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään
Ei riidellä enää
Sovitaan tää tänään
Ovet paukkuu
Älä pyydä mua sun ystäväks,
en haluu vihata, enkä sanoo pahalla..
Sä oot mennyttä muistoa,
ja harmi sanoo; muistan susta vaa sun tuomaa pahaa oloo..
Toivon sulle kuitenki elämäs kaikkee hyvää.. Pilasit liian monta asiaa, nyt ku miettii..
Jatka elämää, älä pyydä mua ystäväksi,
sun kanssa tunsin oloni tyhjäksi..
Nauroit vaa, ku jouduin itteeni kokoomaa,
toivon vaa et voisit lopettaa.. Sun sielu ei oo puhas, vaikka kuinka kiillottaa..!
Mua syytetää jostai, mitä en oo tehny..
En jaksa väittää vastaa, annan vaa olla,
en mä halunnu et kävis näi..; Mun elämä taitaa olla takana päi..
Jäljellä on enää kaksi ihmistä,
joita oikeasti rakastan,
ja joista en halua luopua koskaan !
Näiden tähtien alla,
sua odottamalla,
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava joka kuljettaa,
saa kylmän raudankin hehkumaan,
näiden tähtien alla,
mä palvon sua.
Ikkunalla katselen sua,
milloin rakastat minut vahvaksi?
Sydämeeni kirjattu nimesi.
Näiden tähtien alla,
sua odottamalla,
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava joka kuljettaa,
saa kylmän raudankin hehkumaan,
näiden tähtien alla,
olet osa mua.
Sydän rintani alla,
kaipaa sua,
miks lähdit ja muutuit tähdeksi?
Sydämeeni jäänyt sun jälkesi.
♥