IRC-Galleria

ehehheehhee vittu jess.
ois kiva jos jotai hyvääki tapahtuis joskus.
miks kaikki huonot jutut tapahtuu aina niin lähekkäin ?! ;O

ps. ikävä sitä yhtä poikaa johon ei oo ollu yhteyksis liian pitkää aikaa
oon niin paskiainen etten tiiä mitä oon tehny väärin,
oon ehk loukannu sua huomaamattani mut vaik mun pitäis ite ymmärtää ni voisit silti kertoo mulle.
en ikin satuttais sua tahallani, ja mitä vaa oon tehny ni haluun pyytää anteeks ja korjata meijän välit..<3

ja joo ei tarvii valittaa et tänne angstaan enkä sille kyseiselle henkilölle, ku vähä vaikee sille puhuu ku jos se ei haluu nähä eikä kuulla must enää ikin

ja näin taas ihanii unii X'DD

Sellasta et kaikille japanissa oleville vaihtareille pidettiin joku yhteisvalmennus tokiossa ja sit hengattiin siel seidin ja sallan kaa XD se oli jossain rantalomapaikas ja sinne oli tilattu gazet soittaan. Sain kain _plektran ja uruhan korun, et aika.... todellista XD
Sit menin vahingos sinne gazeille varatulle puolelle ku oltiin menos uimaan ja siellähän ne strippaili vaatteitaan..

Ja toinen uni oli et olin suomessa ja ku tulin vidollista hesasta kotiin törmäsin eleniin ja sanoit että mix speakit pitää uuden, ilmaiskeikan nyt viideltä ja et kaikki jotka oli viime keikal pääsee vip-katsomoon (tavastian yläkerta). Sit kukaan ei ollu tyyliin kuullu siitä niin meiän porukka oli varmaan ainoita siellä, Kävin vaan välis himassa ja sit menin yhes seidin kaa sille keikalle ;3 ja siel oli joku stalkkeri joka oli ain vääräs paikas väärään aikaan... -__-

---

>> Oli kyl ihana uni *www* mul oli vaan sairas väsymys siel keikal ku tulin suunnilleen suoraan vidollista niin se keikan seuraaminen.. vähän jäi XDD

Ja kaikkii varmaan kiinnostaa mä ja mun unet ;D

Hiljaisuuden äärelle sä miksi käyt näin varhain?
Ain sydämessäin sinusta säilyy muisto parhain

Ole hyvässä turvassa, ystävä,
Pilvien takana on aina valoa!

Tiina Maria Lumijärvi
* 15.5.1986
† 22.4.2009

Aika haikia ja paska olo. Parin tunnin päästä peruskoulu vähä niinku käyty...



:<
Enpä vissii märise koko päivää.

Positiivisen testin tein 10 pvä. joulukuuta 2005. Olin ihan onneni kukkoloilla. Meille tulee vauva. En voinut olla kertomatta kenellekkään. Joten asiasta ties melkeinpä kaikki heti alussa jo. Laskettu aika olisi ollut elokuussa 2006.

Soitin aikasin jo neuvolaan ja sieltä annettiin ensimmäinen aika terveydenhoitajalle. Ensimmäinen aika ois 18.1.06. Ja viikkoja sillon ois 11+1. Jännittyneenä odottelin ja odottelin sitä aikaa.

Raskaus oireita minulla ei oikein ollu. Kaikki oli vaan niin jännää ja uutta. Monesti miettiin ja taputtelin vatsaani ja toivoin että kaikki ois hyvin. Aika aikasin aloin potemaan hirveestä selkä särystä johon ei oikein lääkkeetkään auttanu. Hieman helpotti oloa. Soitin asiasta neuvolaanki ja siel sanottiin et kyllä kaikki on hyvin et näin alussa on ihan normaalia et kipuja esiintyy.

Rauhassa ostelin kaikkea raskaus kirjoja ja luin netistä kaikkea mahdollista. Olin niin onnellinen.

Vihdoin koitti neuvola. Olin jännittynyt koko ajan. Alku tukimukset oli kaikki hyvin. Pöydälle noustessa hoitaja paineli mahaani ja kertoi tarkkaan mitä tekee. Hän kokeili kohtua ja sanoi et hienosti lähteny kohtu kasvamaan. Olin edelleen onnellinen.

Sydänääniä kuunnellessa alkoi mieli laskea. Ei meinattu saada ääniä kuuluviin. Mut jostain kaukaa kuului pieni hento syke. Hoitaja ei saanut paremmin sitä kuulumaan mutta sieltä se kuitenki kuului. Olin onnellinen. Ja kyynelki vierähti poskelle.

Minulle annettiin uusi aika joka ois 31.1. lääkärin luona.

31.1 menin taas neuvolaan. Viikkoja oli 13+0. Odottelin innolla lääkärin käyntiä. Ja halusin kuulla sen pienen sydänäänet jälleen kerran. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja kertoi että kohtu kasvaa hyvin ja on pikkuisen viikkoihin nähden edellä. Olin Onnellinen edelleen.

Sydänääniä alettiin kuuntelemaan. Lääkäri kuunteli ja kuunteli. Suru alkoi hiipimään päälle. Missä olet pikkuinen ajattelin mielessäni. Lääkäri kävi pyytämässä hoitajan joka ne viimeksi sai kuuluviin. Hänkään ei saanut niitä tälläkertaa kuuluviin. Kyyneleet alkoi virtaamaan poskilleni. Eikä! Mitä nyt? Miks ei kuulu? Oonko tehnyt jotain väärin? Menin viel hoitajan huoneeseen jossa laitettiin lähete ultraan.

Kävelin kotiin itkien. Olin ihan sekasin et ei tämä voi olla totta. Miksi meille käy näin. Kuitenki iltaa kohden aloin ajattelemaan lääkärin ja hoitajan sanoja että kaikki voi ollakin hyvin. Et pieni on vaan niin vilkas ettei sitä saatu kuuluviin. Toive nostaa päätään. Kyllähän sinä siel vielä elät! Toivoin kovasti.

(tästä lähtien en tarkkoja päiviä muista)

Vihdoin tuli ultara aika ja se olisi viikolla 14+?. (3.2.2006) Sitä joutuisin viel vähän aikaa odottamaan. Jännittyneenä mentiin ultraan. Se oli vanhempi nainen. Aika kylmän oloinen. Hän levitti geeliä mahalleni ja laittoi ultra-anturin mahalle ja pyöritteli sitä. Oli hiljaista. Minä tuijottelin ruutua. En nähnyt oikeastaan mitään pieni möykky vain. Ja sit tuli hoitajan sanat. Valitettavasti eloa täällä ei ole. Sydän ei lyö. Sikiön koko vastasi viikkoja 11+?. Joka meinas sitä et kuulin varmaan pienoisen viimeiset sydänäänet. Mun maailmani pysähtyi. Eeeei! Ajattelin mielessäni ja nousin pöydältä pois. Olin surullinen. Hoitaja laittoi lähetteen Oys:iin kaavintaan. Ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Kotiin mentäessä itkimme molemmat. Kotona menin vain sänkyyni ja itkin peiton alla. Mulla oli niin paha olo. En voinut käsittää miksi näin meille kävi. Mika tuli viereeni ja otti syleilyyn. Siinä me sit maattiin monta tuntia. (jossain vaiheessa olin vanhemmilleni ilmoittanut uutisen)

Meidän pienellä tais olla joku vakava sairaus/vamma et luonto huolehti pois sellaisen joka tässä maailmassa ei olisi jaksanut elää. Se tieto alkoi pikkuhiljaa helpottamaan oloani. Mut suru silti puristi sydäntäni ja kovaa.

Oysin aika kaavintaa tuli vihdoin. Viikkoja olis sillon 15+? (13.2.2006) Äitini tuli mukaani sillä Mika oli koulussa eikä se voinut juuri sillä hetkellä olla pois. Mikan isä meidät vei sairaalaan ja äitini siel jo odotteli. En saanut syödä enkä juoda mitään. Kävin viel lääkärin luona joka ultrasi minut sisä kautta. Sen muistan että hän oli oikein ystävällinen. Tosiaan koko vastasi jotain viikkoa 11+?. Sitten taas odottelua. Onneksi oli äitin tukenani. Hoitaja tuo minulle esilääkkeen. Ja sitten taas odottelua. Vihdoin minua lähdettiin viemään saliin. Kaikki oli hiljaa. Kukaan ei sanonut minulle sanaakaan. Ja sitten minä nukahdin.

En tiedä paljon oli aikaa kulunut ku heräämöstä heräsin hirveään hyperventilaatio kohtaukseen. Muistan vain kuinka pidin käsiäni mahallani ja itkin. Olo oli tyhjä. Sain kipulääkettä ja rauhoittavia. Pikku hiljaa oloni oli turta. Kipua tunsin lääkkeistä huolimatta. Hoitaja haki äitini paikalle. Alettiin miettiin hoitajan kanssa et kannattaako mun kotia mennä ku oli se kohtaus ja kivut on näinki kovat. Päätettiin sit et menen ostastolle seurantaan kohtauksen ja kipujen takia. Sinne äiti hoitajan kanssa minut saattoivat. Illan aikana tuli Piia käymään Mikan kanssa. Ihanaa ei tarvinnut koko päivää ja iltaa yksin olla.

Seuraavana päivänä pääsin sitten kotiin.

Tässä meidän Enkelin tarina. Toivottavasti jaksoit luke loppuun. Ekan kerran sain ajatukset ja mietteet sanoiksi.

iski kauhee ikävä takasin vantaalle
ja siis viime kesää...
voisinpa palata ajas takasipäi.
mä kaipaan teit <3 toivottavast nähää pian

8(

You know I can't hold you back now
Love we had just can't be found




Kiitti kaikesta <3