IRC-Galleria

Joo kerronpa nyt sit täälläki, siltä varalta että jollain on joku unikirja et voi tulkkaa mitä mun pään sisällä oikeen tapahtuu. xDDD

Eli siis oltiin Jussin kans jossain Cittarissa tms. tekemäs ruokaostoksia ja sit mentiin siit Itikseen. Tota jatku just ihan sikapitkään et joo, kierreltiin ympäriinsä Cittarissa ja sit vaan lähettiin. No, ehittiin Itiksessäki jonkun aikaa pyörii mut sit jossain vaiheessa ku oltiin siellä katutasossa ni siel oli sellanen neljän kerroksen korkunen HUUUUUGE mustekala minkä lonkerot ylsi joka paikkaan ja se oli ihan limanen ja yöök ja mitä vittuu ja silti käveltiin ihan ok ohi. Normipäivä?

En oikeesti tajuu näit mun unia. xD

Vaalipäivän aamu, eli kun kaikki oli oikeestaan jo mennyt valmiiksi ihan putkeen.

Olo oli sateenvarjon kanssa kuin Maija Poppasella, paitsi ettei ollut pienintäkään intressiä opetella lentämään. Ei ainakaan tänään. Harkitsin jo soittamista töihin: "En mä pääse tänään tuleen. Oikeesti. En pääse. Kyllä mä yritin vyöryä katua alas, mutta tuuli piti mua vaan paikallaan". Silmät sikkurallaan harrastin vain epätoivoista unissakävelyä. Ai kuinka niin?

Kaikki alkoi myöhäisillasta, kun hiivin töistä kotiin. Kello oli yöllä 0:40, kun yläkerran asunnossa vedeltiin urakalla vessaa, hypättiin narua ja leikittiin hippaa, lauma pikku elefantteja oli siis saanut valvoa mummolassa vähän liian pitkään sokerin voimalla. Tuijotin siis sängyssä pimeässä kattoon ja mietin kumpi tapahtuisi ensin, tippuuko katto niskaan ja muutama kotimainen miniterroristi siinä samassa, vai ehtisikö herätyskello piristä ennenkuin ehdin ummistaa silmiäni edes tunniksi.

Melkein sammahdin. Havahduin Suuren Syysmyrskyn saapumiseen. Riippumattoa ei ollut köytetty kiinni, ja täkki tuulettumassa parvekkeella. Singahdin pystyyn ja kävin sieppaamassa täkin sisälle. Se olikin jo tihkusateesta iiiihanan kostea ja melkein pudonnut maahan tuulenpuuskassa. Paskat. Hajottakoon riippumatto ikkunan, jos haluaa, ajattelin, ei kiinnostanut enää sekuntiakaan touhuta keskellä yötä karseassa tuulessa hehtaarinkokoisella avoparvekkeella pelkkä aamutakki päällä.

Ja kyllähän mä olin nukahtanut, tai ainakin heräsin siihen, kun Banziitti kolistaa baarista kotiin. Briiffaus illasta ja lopuksi se menee saatana mainitsemaan Naapurin. No jaa, puolitoista tuntia aikaa nähdä painajaisia, ja Halloween on vasta ens viikonloppuna. Olis nyt vaan antanut noitienkin jäädä ensi viikkoon...

Kello soi ja normi kahvinkeitto-tupakki-aamun lehti. Satuin nostamaan pääni ylös ja mitä se kello olikaan? No vittu 6:55. Eli työvuoro alkaisi vaatimattomasti viiden minuutin päästä. Minä, joka olen koulustakin myöhästynyt lusitun 13,5 vuoden aikana itseaiheutetusta syystä yhteensä kaksi kertaa, meinasin saada sydänkohtauksen feat. paskahalvauksen. Kunnes tajusin, että sitä kelloa en kääntänyt kotiintullessani vielä talviaikaan, eli oikea kellonaika olikin 5:55.

Siinä vaiheessa huomasin, että vaikka olikin aikaa, ei ollut kuitenkaan toivoakaan ehtiä kunnon suihkuun, mistä olin haaveillut jo illalla töissä painaessani käytännössä viimeiset neljä tuntia jotain ihan muuta duunia, mitä viimeisimmässä koulutodistuksessani ja työsopimuksessani ammattinimikkeenä mainitaan... ei siinä mitään, baariminnailu on ihan ok, jos ehtisi samassa edes vähän tekemään niitä omia töitäkin elikkäs vastaamaan kolmeen puhelimeen, yhteen sähköpostiin, hoitamaan sivussa 25-henkisen ryhmän toiveet, muiden asiakkaiden toiveet ja saunavieraiden yllättävät vaatimukset sekä tottakai siinä sivussa kahdeksannella kädelläni pyörittelemään paperityöt. Eräs entinen boss sanoikin, että tässä työssä ei pärjää ilman skitsofreniaa. Onneksi oli lauantai, eli edes paperityöt koko viikolta minimissään.

Kerkisin töihin ajoissa, tosin hyvin kastuneena. Jostain syystä mulle oli buukattu jopa tuplavuoro pahimpaan kellonaikaan. Loppu hyvin ja kaikki ihan vitun hyvin, nyt alkaa vapaat :)

Ai miksi mä sitten nitisen?
Nukkuminenhan on Härälle hyvin hyvin hyvin vakava ja tärkeä prioriteetti!!!!

Olin baarissa mutta sitten tapahtui aika-/paikkasiirtymä ja heräsin halkopinon takaa paikasta jossa en ennen ole ollut, menin jatkamaan uniani jonnekkin rappukäytävään ja joku ilmoitti kovalla mutta neutraalilla äänellä etten ole lepokodissa, pomppasin pystyyn ja kävelin väliaikaisesta lepokodistani ulos sanomatta sanaakaan.

Koitin pummia kuurolta röökiä bussipysäkillä ja pääsin kuin pääsinkin kotiin, "oi ihana koti, sisälläsi minua odottaa lämmin sänky" ajattelin ja halasin ovea. Sisään päästyäni katsoin netistä kännykkäni puk-koodin ja soitin kaverielleni ilmottaakseni että selvisin aika-/paikkasiirtymästä elossa jonka jälkeen menin nukkumaan ennenkuin krapula alkaisi.

On sanomattakin selvää että olin hyvin, hyvin humalassa.