IRC-Galleria

Parahumanoidarianised sanoo (18:36):
Mikä paritus toi ad/mm on? ;D
Parahumanoidarianised sanoo (18:36):
albus dumbledore/maisamiisa+
Parahumanoidarianised sanoo (18:36):
?
maisatin sanoo (18:37):
*reps*
maisatin sanoo (18:37):
*hihihihihihihihi*
maisatin sanoo (18:37):
seee on
maisatin sanoo (18:37):
*rumpujen pärinää*
maisatin sanoo (18:37):
TADAA
maisatin sanoo (18:37):
minerva/albus :D
Parahumanoidarianised sanoo (18:37):
ahaaaaaaa. ;D

I feel his hand slide down between our bodies, still kissing desperately, our tongues caressing together. He rests his hand over the growing bulge in my jeans and starts rubbing, I moan loudly.

Since when do you get turned on by guys, you fucking fag?

I suddenly jump up, pushing him off me as I stand up, my eyes wide. I was terrified, absolutely petrified as realization dawns on me. I was kissing another guy. That made me a fag, that made me an outcastÂ…

“I’m not gay!” I yell to no one in particular as I bury my face in my hands. I can tell Gerard’s watching me, but at this very second I really couldn’t care less.

“I’m not gay I’m not gay I’m not gay!” I scream, my voice echoing in the silent night. I then whip around and see Gerard sitting on the grass.

“What the fuck were you doing?!” I yell at him, glaring as I tower over him as he sits on the ground.

“I-I thought this was what you wanted,” he says quietly.

“But I’m not gay! How could this be what I want if I’m not gay?!” I question, getting to the point of being hysterical. He opens and closes his mouth, unsure of what to say.

“Oh just fuck off and go home!” I say, frustrated.

“O-okay,” he whispers, standing up slowly. He comes towards me slowly, his arms outstretched slightly. I scoff at his gesture and his arms drop to his sides as he bites his lip, tears shining in his eyes but not falling.

“Bye then,” he whispers as he walks off, leaving me alone with my thoughts.

Oh fuck.

________

oi voi 8< ei saaa. Frank lost his mind. 8<

“Frank Iero… you will be partnered with our new pupil, Gerard Way. I hope you’ll make him feel welcome at Middleborough High,” he says. I grumble and sink down low in my seat as the new kid ‘Gerard’ bangs his head on the desk.

Hihii. Mä niin nään Gerrun hakkaamassa päätään pulpettiin (se on muuten kiva harrastus, mä teen sitä aina :--D tai en aina mut joskus), hihii. Ja Frankin valumassa siel tuolii alas.

Hihiii rakastan tätä ficciänam. Viel parempi ku Delinquent, "Frank, I want you to fuck me" ja Sanni tietää mistä puhun 8D

Namm. Oon jo lukenu tän kerran, eilen just luin vikan osan, mut luen uudestaan <3 ylihyvänam. Okei, toi yks pätkä ei kerro paljoo, mut tää ON hyvä. Rakastannam.

linklink: High School Is The Least Of Out Worries
http://community.livejournal.com/mychemicalslash/4610950.html

Hihii mulla on taas kivaa :---D Luen murderissa sitä yhtä vammaficciä, maisa tietää mistä puhun 8D

Naurannn.

-FRANK!!! Haloo nouse jo autoon! Saat luvan istua Gerardin viereen kun olit tielläni, enkä päässyt ohitsesi! Voisit vähän rajoittaa tota unelmointia kun melkein joka aamu sun housuistas haluaa joku ulos! KOHTA SUN HOUSUS RATKEE!, Mikey valitti ja repesi nauramaan sen jälkeen. Heräsin unelmistani oikeaan maailmaan..

Duh, kirjakieli Mikey. :----D "KOHTA SUN HOUSUS RATKEE!" joomoi :'D


Menimme seisomaan ulos ja odottelemaan Gerardia, sitä ihanaa miestä joka sujahtaa aina huomaamatta unelmiini. Olin Hetero, mutta jokin vetosi tuohon mustiin pukeutuvaan pörröpäähän.

Joomoinauran. Sitäpaitsi se on nainen eikä mies ! Failed.


No kävelin sitten yksin vakio paikalle kulman taakse jossa saimme yleensä olla rauhassa, mutta tällä kertaa siellä seisoikin jo joku muu!?
Ja se joku muu oli seksikäs Gerard Way tupakalla. Voi ei.. Että hän näytti seksikkäältä kun hän puhalsi savua ulos suustaan. Nyt alkoi minua taas kiihoittaa tua pörröpää poika!

:''D joo hajosinko. Seksikäs Gerard Way näytti seksikkäältä ja Frankia alkoi taas kiihoittaa tua pörröpää poika :

---

D tyttöpäs. Failed again. He's a she. A female. :---D okeimoi mut se on silti nainen.

johanna ei osaa lähettää sähköpostia (FININ AIDREN) ja simon rolands leikkii wikipediaa. mitäs muuta tänä yönä onkaan tapahtunut ? AINII. Laurencel ei oo housuja vaan bokserit ja sitten tulee Simon, joka pussaa sitä. ja sit mä muka en osaa opettaa johannaa lähettää meilei ! voiluoja. HAHAHAHAHAHHAAAAA kuka se on fiksu !

mut nytte se johanna sitten oppi lähettää meiliä !

http://mustavuosi.webs.com/, anyone?

http://www.mediafire.com/?sharekey=3e5589df0ff14391d9d5c56d04dfa8b0e04e75f6e8ebb871


.... laitoin sit kaikki kolme koelukijani itkemään.

Title : Satakielen laulu, karhun karjahdus.
Author : Lakunen
Genre: Romance
Fandom: Twilight
Pairing : Em/Ro
Rating : Lievä R (jatkuessa)
Summary : Kaksi kaunista eläintä, kaunis satakieli ja uljas karhu.
Beta: vapaaehtoisia onko ?
Disclaimer : Hahmot ovat Stephenie Meyerin omia, en omista hahmoja enkä tapahtumapaikkojen tekijänoikeuksia, en hyödy rahallisesti ficistä mitenkää.
A/N : Ei spoilaa Uuttakuuta tai Epäilystä. Tapahtuu Houkutuksen jälkeisenä aikana.
Ensimmäinen ficcini :)

Lumi leijaili hiljaa taivaalta Forksin hiljaisessa yössä. Kuu paistoi kirkkaasti sinä yönä, tähdet tuikkivat kuin kaksi kultaista palloa ja eläimet uinuivat hiljaisessa metsässä. Karhut olivat jo kömpineet talviunilleen ja linnut lähteneet etelään, mutta nämä kaksi olentoa olivat vielä valveilla. Nämä kaksi kaunista olentoa, jotka eivät koskaan nukkuneet.

”Tulisit jo!” huusin Emmettille kärsimättömänä. Seisoin yksin eteisessä odottaen, että herra iso herra saapuisi alakertaan. Mutta tietenkin hänen piti tehdä jotain valmisteluja ennen kuin lähtisimme kahdestaan metsälle. Itse olin jo lähtövalmiina, olisin mennyt auttamaan Emmettiä, mutta hän nimenomaan kielsi minua tulemasta katsomaan hänen puuhiaan. Se oli turhauttavaa, jopa vampyyrille.

Istuimme autossa kahdestaan. Annoin tällä kertaa Emmettin ajaa, koska olimme hänen maasturillaan liikkeellä. Olimme menossa Kanadaan metsästämään Emmettin toiveen mukaisesti, vaikka minulle se oli yksi ja sama minne olisimme menneet kunhan saisin olla hänen kanssaan.
”Haluaakos kultakutri kuunnella jotain musiikkia?” Emmett kysyi tuo suloinen virne huulillaan.
”Sama se minulle on, kunhan ei mitään lastenlauluja.” sähähdin. Olin hieman vihainen Emmettille, sillä hän jaksoi koko ajan jauhaa minulle Edwardista ja Bellasta. En voinut sietää sitä tyttöä, joka tuli vaarantamaan perheemme tulevaisuuden. Enkä todellakaan halunnut että hänestä tulisi vampyyri, koska joutuisin silloin sietämään häntä ikuisuuden. Emmett piti Bellasta paljon, vaikka Edward tietysti piti hänestä enemmän, mutta joskus tuntui, että Emmett olisi välittänyt Bellasta enemmän kuin minusta. Yhtäkkiä säpsähdin kun kuulin tuon sävelmän. Tuo laulu. Se toi muistoja mieleen. Se samainen laulu oli soinut kun minä ja Emmett olimme ensikerran olleet koulun tanssiaissa ja olimme tanssineet sen samaisen laulun tahtiin ensimmäisen tanssimme. Katsahdin Emmettiin, joka katsoi tyytyväisenä minua. Jos vampyyri voisi punastua olisin ollut tulipunainen ja Emmett tiesi sen. Hän ojensi kätensä, jotta voisin tarttua siihen.
”Älä viitsi olla vihainen, Rose.” hän sanoi lempeä hymy kasvoillaan. ”Sinä jos kuka tiedät, että en rakasta ketään muuta kuin sinua.” Emmett jatkoi ja suuteli hellästi kättäni jonka hän oli napannut omaansa. Pieni hymy levisi kasvoilleni ja ajoimme käsi kädessä koko loppumatkan.

Saavuimme pienen metsikön reunalle. Astuin ulos autosta ja pitelin Emmettiä vieläkin kädestä kiinni. ”Minne haluat mennä?” kysyin häneltä. ”Ihan sama se minulle on kunhan tulet mukaan.” Emmett virkkoi heti perääni ja väläytti hymyään. ”Mennäänkö sitten ensin pienelle kävelylle?” kysyin ja hän nyökkäsi vastaukseksi. Kävelimme hitaasti tai oikeastaan ihmisten vauhtia pitkin lumista metsää ja pitelimme toisiamme käsistä kiinni. Hiljalleen alkoi sataa taivaalta isoja lumihiutaleita, jotka tekivät tunnelman hieman romanttisemmaksi. Oli ilta ja kuu oli jo noussut taivaalle ja tähdet tuikkivat jo kaikki omilla paikoillaan. Äkkiä Emmett irrotti kätensä kädestäni, jatkoimme silti kävelemistä eteenpäin. Käänsin katseeni sivummalle kuin hieman suuttuneena. Nopeasti kuitenkin huomasin että Emmett oli ottanut takkinsa pois ja asetti sen päälleni.
”Ajattelin, että jos olisit ihminen niin sulla olisi nyt kylmä.” hän kuiskasi korvaani ja tarttui kädestäni. Pysähdyimme siihen ja katselimme toisiamme silmiin. ”Miten osaatkaan olla noin herttainen.” kuiskasin hänen korvaansa ja suutelin hennosti hänen poskeaan. Tunsin kuinka Emmettin suupielet nousivat ja hän sulki minut syleilyynsä.

Olimme molemmat saaneet syödäksemme itsemme kylläisiksi ja kotimatka oli edessä. En olisi halunnut vielä lähteä, mutta Carlisle kaipasi meitä kahta jo kotiin. ”Voisimmeko vielä jäädä vähäksi aikaa?” kysyin Emmettiltä kädet ristittynä rintakehälläni. ”Totta kai!” hän melkein kuin huusi ja leveä hymy levisi hänen suloisille kasvoilleen. Hänen kullanruskeat silmät tuikkivat auringon noustessa taivaalle. Onneksi kukaan ei nähnyt meitä silloin, sillä ihomme kimmelsi auringonvalossa. ”Mentäisiinkö taas kävelylle?” hän kysyi ja lähdin kävelemään heti pitkin pientä polkua. Hän tuli nopeasti vierelleni ja kietoi minut kainaloonsa. Kävelimme pitkin vuoren rinteitä ja jäimme istumaan pienen mättään päälle. Emmett laittoi pienen viltin mättään päälle ettei vaatteemme likaantuisi. Hän istui ensin ja nappasi minut sitten syliinsä istumaan. Hän painoi päänsä olkapäälleni ja kietoi kätensä ympärilleni minun nojatessa hänen lihaksikkaaseen rintakehäänsä selkä häneen päin. ” Rakastan sinua pieni satakieleni.” Emmett kuiskasi hennosti korvaani ja suukotti kaulaani. ”Niin minäkin sinua iso nallekarhuni.” sanoin ja käänsin itseni Emmettiä päin ja suutelin hänen huuliaan hieman näykkäisten hänen alahuulestaan. Hänen kasvoilleen levisi suloinen hymy, joka tarttui minuunkin.

Hänen kätensä hyväilivät poskipäitäni. Emmettin kosketus tuntui ihanalta kehossani. ”Haluatko jotain kun olet noin huomaavainen?” kysyi mietteliäs ilme kasvoillani. ”En, miten niin?” Emmett kysyi nostaen hieman toista kulmakarvaansa. ”Ajattelin vain kun yleensä vain pölpötät Bellasta ja…” sain sanotuksi kun hän keskeytti: ”Rosalie kulta, usko jo! Sinä olet ainoa josta välitän. Bella on minulle vain hyvä ystävä ja toivoisin että sinäkin joskus hyväksyisit hänet.” Emmettin ilme oli muuttunut totisemmaksi. Katselin alaspäin hieman häpeissani, mutta Emmett nosti pääni ja suuteli minua kiihkeämmin. Yhdyin leikkiin mukaan ja aloin availla hänen paidan nappejaan. Emme kuitenkaan vieneet leikkiä loppuun asti vaan lopetimme siihen, että molemmat olivat ilman paitaa. Nojasin Emmettin lihaksikkaaseen rintaan joka oli paljas. ”Olethan aina minun?” kysyin kuin varmistaen. ”Tietysti! Olethan sinä minun?” hän vastasi hieman naurahtaen. En vastannut sanoilla vaan nostin pääni ja suutelin pitkään Emmettin kauniita huulia. ”Asia selvä madam.” hän sanoi ja sulki minut taas syleilyynsä. Mikään ei pilaisi meidän välistä sidettämme. Hän oli minun ja minä hänen.

Kotimatka sujui odotettua nopeammin. Molemmat astuimme sisään leveä virne kasvoillamme. Alice tuli tervehtimään meitä yläkerrassa. ”Teillä oli hauskaa.” hän sanoi ja hymyili pirteästi käännähtäen rappusia päin ja jatkoi matkaansa kohti alakertaa. Edward oli Bellan luona, Alice oli menossa ostoksille Jasperin kanssa ja Carlisle ja Esme olivat sairaalalla. Joten olimme kahden Emmettin kanssa.

JatkuuÂ…

Eräänä päivänä Organisaation päämajassa päätettiin korvata Demyx ja Axel uusilla tulokkailla. Säästelläkseen vaivaa, heidät korvattiinkin vain yhdellä jäsenellä, Dexelillä, josta tuli uusi numero VIII&IX. Kun muut olivat tulleet hulluksi shamburiinien soittamisesta ja porkkanan värisistä hiuksista hänet kuitenkin poistettiin, koska ei ollut oikeastaan kelvollinen mihinkään tehtävään ja oli muutenkin täysin hullu.


LOL. Naurakaa mun piirtämälle kuvalle. Muokkasin siis tohon org. takkiin naaman ja shamburiinit Paintilla. Suorilla ja pyöreillä viivoilla. Keksin jostain ihan kummasta tämän Dexelin yrittäessäni nukahtaa.

En pahemmin harrasta fanfictionia. Tästäkin piti tulla vain tuon kellotornikeikan kuvaus, mutta se sitten vähän levisi. Jos olet Thief-pelisarjan vannoutunut fani, kannattaa miettiä haluatko lukea.
Tuo sisältää pari spoileria pelistä Thief - Deadly Shadows, pidä se mielessä jos et ole vielä pelannut tuota.

--


Garrett lämmitteli polttouunin hehkussa ihaillen kättensä töitä. Koko aamuyö oli mennyt hiippaillessa Hammerite-kirkon kellotornissa henkilökuntaa kolkkaillen. Mutta hän oli ollut ahkera ja kärsivällinen, ja vähä vähältä hän pamputti jokaisen vasaraa kantavan hihhulin tajuttomaksi, ja heivasi heidät kellotornin suureen polttouuniin.
Jäljelle jääneet hammerit juoksentelivat ihmeissään uunin edustalla ja huudahtelivat aina kun uusi ruumis tipahti uuniin. Eipä aikaakaan kun tuli heidänkin vuoronsa.
Jokin terveen järjen hippunen Garrettin mielen perukoilla yritti ihmetellä, että oliko tämä kammottava teurastus aivan välttämätöntä hänen tehtävänsä kannalta. Miksi hän teki näin?
Garrett tuijotti leimuaviin liekkeihin, ja muisteli hermoromahdusta josta kaikki oli alkanut.

Eräänä tuottoisana yönä kaupungissa Garrett pani merkille, että suurin osa hänen ryöstämistään kansalaisista näytti melkein samalta. Aivan kuin Kaupungin ihmiset olisi tehty vain muutaman eri muotin mukaan! Sama ongelma vaivasi vartijoita. He myös kuulostivat melko samalta. Vain muutama erilainen ääni karjui hänen peräänsä "Stop running you coward!"
Garrett vaipui monta päivää kestävään masennukseen, jota vain pahensi se seikka että päivänvaloa ei ikinä näkynyt. Aina oli yö!
Hän saattoi valvoa päiväkausilta tuntuvan ajan eikä aurinko ikinä noussut. Ainoa keino saada vuorokausi vaihtumaan oli suorittaa jokin keikka.
Hän yritti jopa itsemurhaa monta kertaa, mutta turhaan. Joka kerta hän huomasi palanneensa salaperäisellä tavalla aikaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaan johtanutta tekoa. Se oli viimeinen naula häiriintyneen varkaan arkkuun.
Garrettista tuli raivohullu.

Ruumiita alkoi tulla kuin heinää. Garrett ei välittänyt edes varovaisuudesta. Hän vain hyökkäsi suin päin ihmisten kimppuun, nauraen ja puukottaen. Sen verran varkaan mieli yhä toimi että hän muisti ottaa arvoesineet talteen.
Hän tappoi miehiä ja naisia. Lapsiakin olisi tappanut, mutta jostain syystä heitä ei näyttänyt olevan lainkaan tässä maailmassa. Taas uusi omituinen seikka joka ajoi häntä yhä syvemmälle hulluuteen.
Jos vartija pääsikin hänen jäljilleen, tarvitsi hänen vain mennä pimeään varjoon kököttämään. Hämäräsokeat vartijat ihmettelivät aikansa, ja päättivät sitten ettei se mitään ollut. Vaikka kadut olivat täynnä ruumiita! Tämän ajatteleminen alkoi särkemään Garrettin aivoja.

Vaihtelun vuoksi (ja saadakseen vuorokauden taas vaihtumaan) Garrett alkoi tehdä taas keikkoja. Yksi niistä muistetaan nyt yhtenä Kaupungin hirveimmistä murhenäytelmistä: Rutherfordin linnan teurastus.
Pian tuon tapahtuman jälkeen mystinen Keepers-järjestö otti häneen yhteyttä.
Korkean moraalin ja oikeudentajun omaavat Keeperit jättivät veriteot täysin huomiotta, ja sen sijaan pyysivät häneltä palvelusta. Päästäkseen miettimästä tätä järjettömyyttä Garrett otti tehtävän vastaan.
Hänen olisi anastettava pyhä esine sekä Hammerite-kirkolta että Pakanoilta. Ei liene vaikea arvata kuinka tuo epätoivon ajama mielipuoli suoriutui tehtävistä. Sekä hammereiden että pakanoiden jäsenluku oli laskenut huimasti seuraavaan yöhön mennessä.
"Tämän on pakko vaikuttaa tähän maailmaan edes jotenkin" tuumasi Garrett.

Kuten arvata saattoi, typerät Keeperit eivät osanneet pitää Garrettin osallisuutta salaisuutena. Kohta molemmat loukatut osapuolet kirjoittavat vihaisen ukaasin. Molempien viestien sisältö oli tiivistettynä seuraavanlainen:
"Suorittamastasi rikoksista rangaistukseksi on säädetty kuolema. Olemme kuitenkin valmiita antamaan anteeksi, ja jopa toivottamaan sinut liittolaiseksi, mikäli teet meille pieniä palveluksia..."
Garrett ei voinut uskoa tätä todeksi. Hän oli tappanut kymmeniä heidän jäseniään ja ryövännyt heidän arvokkaimmat pyhät aarteensa!
Ja nyt tuo ukko, Keeper Artemus, selitti jotain. Garrett iski puukon hänen niskaansa.

Ja heräsi taas ajassa muutamaa hetkeä aiemmin, kuten kuollessaankin. Eikö hän voisi vahingoittaa Keepereitä?? Argghhfahffhaahhwsffafaufhffaf!!!
"Voisitko toistaa tuon?" Keeper Artemus sanoi. Garrett ei ollut tajunnu mölisseensä ääneen.
"Ei mitään. Tiesitkö muuten että olen tappanut satoja ihmisiä viimeisen muutaman päivän aikana?", hän kysyi. Artemus hymyili kohteliaasti ja näytti hajamieliseltä.
"Niin että lähden tästä tappamaan vielä vähän lisää porukkaa! Ja jonain päivänä tapan teidätkin, joka ikisen, kunhan tämä keinotekoinen rajoitus väistyy yltäni. Mitäs siihen sanot?"
"Onnea matkaan, veli." Artemus toivotti.
Garrett joutui surmaamaan hyvin monta kansalaista ennenkuin rauhoittui.

Hänen seuraava tehtävänsä sijoittui edesmenneen kapteeni Moiran merenrantahuvilaan. Siitä tuli tietysti samanlainen verilöyly kuin Rutherfordin tapauksesta.
Garrettin tavaramerkiksi oli jo muodostunut kokin tunkeminen uuniin.

Takaisin nykyhetkeen. Garrett tuijotti melkein kateellisena polttouunissa roihuavia ruumiita. Voisipa hän sukeltaa heidän sekaansa ja palaa tuhkaksi! Mutta taas hän syntyisi uudestaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaa. Eikö elämässä ole muuta sisältöä kuin loputon teurastus?
Kenties tarina täytyy viedä loppuun, hän ajatteli. Kenties suoritettuaan kaikki järjettömät tehtävänsä hän saisi viimein vaipua ihanaan unohdukseen.
Töihin sitten vain. Hän silmäili kellotornin laitteistoa. Eiköhän homma hoituisi kun vain kääntelisi kaikkia mahdollisia vipuja.

Sitten Keepereitä tapaamaan. Garrettilla oli aavistus että Keepereiden tappamista estävä ärsyttävä rajoitus olisi pian poistumassa. Vihdoin hän pääsisi kostamaan alituisen komentelun.
Mielisairaasti hymyillen hän käänsi vipua aloittaen tuhoisan ketjureaktion kellotornin koneistossa. Ei tämä elämä ehkä sittenkään niin kurjaa ollut.