IRC-Galleria

teen kuolemaa..
anteeksi ihmiset jos en oo kertonu teille mutta mun keuhkot ei oo kunnossa.. tuli taas pahoja hengenahdistuksia ja vasempaan keuhkoon sattuu tosi paljon.. nenästäkin rupes tulemaan verta ihan hirveesti.
eikä se lopu..
ja tota hengenahdistusta on tapahtunu kohta vuoden päivien ajan.
tahtoisin vaan luovuttaa...
mun mieli on niin haavoittunu ja riekaleina.
ja tervetuloa takaisin alemmuuskompleksi, olikin jo ikävä ;<

taas kotona ja alemmuuskompleksi kaikesta. mun pitäis tehdä jotain, harrastaa jotain, mennä jonnekin, saavuttaa jotain. mikään ei näköjään kelpaa. huooh. no, eiköhän tämä tästä näinä vuosina, tai ainaki toivottavasti. ei vaan oo mitään, mistä pitää kiinni. tai ei täällä, hämeessä on rakas. siitä voi pitää kiinni. mut konkreettisesti ei tällä hetkellä. yyh.

oon lihava mut sä oot ruma ja mä voin laihtua.
jos saisin aikaan ees sellasta.

mulla menee hermot..... haluun olla pidempi...
oon vaan tälläne hukkapätkä saatana. ja miks kaikkien pitää muistuttaa siitä???? ;(

alemmuuskompleksi palasi takaisin.

kaikilla on näitä alemmuuskompleksi-kuvia ni ajattelimpas mieki laittaa yhen.



;_;
kaunis.lol.>:

Äh, rakkausnainen ;;__;<3

Katoin snipan kuvia,
Ja tuli alemmuuskompleksi.

Ei edes taas iske masennus tuon naisen takia.
Miksi tuollaisia on edes tehty kun meistä muista tuntuu niin pahalta ettei kehtaa enää katsoo peiliin.
YHYY.

huomasin just kuinka kiva on kattoo draamoja.
varsinki ku aloin kiinniittää tos äsken huomioo näiden kroppiin...

Katselin juuri ihmisiä joiden ominaisuuksia ja aikaansaavuutta todella ihailen. Yleensä puoliksi salaa. Olin terveellä tavalla kateellinen, vaikka koenkin kehittyväni nykyään nopeaa tahtia haluamissani ominaisuuksissani, koen silti jääväni taakse jossain määrin, koska nämä ihmiset, joita yleensä ovat mun teorioiden mukaan vaihtaneet ajatteluaan tehokkaampaan "käyttöjärjestelmään" ja ovat luultavasti tämän saavuttaneet jossain määrin psykedeelien avulla, jota koen toki itse tekeväni, joka saa jutun haiskahtamaan vain liialliselta itsensä heijastamiseen muista ihmisistä.

Mutta sitten tajusin: Minä ja he luovat samankaltaista kulttuuria ja nautimme toistemme kulttuurista. Mutta minä koen luovani sitä liian vähän tai epäedistyneesti. Tämän tiesin jo ja koin ongelmaksi. Mutta sitten oivalsin jotain minkä pitäisi terveen itsetunnon omaavalla ihmiselle olla ilmiselvää; he eivät koskaan voi luoda minun kulttuuriani. Vain samankaltaista.

Ja vielä 12 tuntia myöhemmin koin toisen ahaa-elämyksen: olen aivan perkeleen uniikki ja älykäs mielestäni. Jos ei _täysin_ näin, niin ainakin pystyn luomaan jotain uniikkia + älykästä = nerokasta vain koska minulla on siihen usko. Usko, jota uskallan (mutta en aina halua) sanoa tiedoksi. Ja tämä on paljon minulle, ihmiselle joka pyrkii olemaan sanomatta mitään introspektiivistä varmana tietona.

Nyt koen olevavani uudessa kiihtyvässä kasvussa. Opin oppimaan. Opin nopeammin oppimaan koska olenhan jo oppinut oppimaan vähäsen jo. Mutta tämä tuskin tulee jatkumaan oppimisen ja tiedostamisen singulariteettiin, mikä ikinä se sitten onkaan käytännössä jos voi olla.

Tässä elämäni vaiheessa minun täytyy hakeutua innoituksien lähteelle, jättää turmeltuneisuuteni ja ehkä rajoittaa mun ruokavaliotani vähän lisää. Mutta tämän pitäisi sujua kuin tanssi silloin kun tiedän keiden ja minkä luo minun tulee hakeutua, koska olen ADDIKTI kehitykseeni.

Ja jos olet jo jaksanut lukea tähän asti voin antaa yhden tunnustuksen, jonka olen tunnustanut tähän mennessä vain yhdelle ihmiselle ja sekin kyyneleet silmillä hämyssä hapokkaassa olotilassa vaikka selvinpäin olimmekin.

Koen olevani esijumala. En jumala isolla j:llä, en minään mitä tulisi palvoa ellei siihen ole aidosti syytä/halua. En minään, joka vaatii mitään erityiskohtelua tai omaa korkeaa jumalaista voimaa. Koen olevani sisäinen jumalani jonka uskon, että monet, ellei kaikki, voi tuoda itsekseeen itsestään. Tiedostettuani, että koin näin, aloin miettimään ja ymmärsin, että ihanneminäni on toinen jumala. Joskus näiden kahden jumalan raja on joskus häilyvä sillä jumaluus on kuitenkin hyvin abstraktia. Olen huomannut että osasia ihanneminästäni tulee joskus pintaan ja ottaa vallan. Ja silloin kaikki tekeminen ja puuhailu tuntuu siltä kuin se olisi sulavaa, luontevaa, soljuvaa tanssia. Se tulee itsestään, sen tekemistä ei mieti eikä suunnittele, mutta sitä fiilistelee. Toiminta on spontaania mutta se on kuin se olisi harkitun nerokasta ja vanhoja kaavoja rikkovaa. Silloin loistan hahmona ja muut näkevät sen.

Kaiken jälkeen kuitekin koen olevani vain ihminen. Joka on jumala.