ku totuuden tajuaa vihdoin , on valheet tehny arvet syvät sydän viilloil , ja katumus on jo myöhästä silloin ku on katkeruus ja viha pakottanu ahdinkoon
ku ei haluu tuntee tunteita haikeita enää , vaikka kaiken se kestää , ei luota kehenkää , koska aiheetta pahoja aikeita ja ainniitä vaikeita tulevia vaiheita pelkää
syötät valheita valheiden perää , kysymys herää ja paikkaat vanhoja uusilla , tiedäkköhä itekkää enää , että mikä on totta ku sanat leikkivät huulillas
mulle ihan sama , menkää ja tehkää , mut pysähtykää , ja kysykää iteltä , et pystyttekö muka luottaa kehenkää , jos ette pystyis edes itteennekää
nii turha semmosen jälkee on selitellä , haikailla perää menneitä , koska ei niitä muutettua enää saa , sil hyvii hetkii tulee vastaa muttei koskaa perää
mietin aikoinani miksi ilosta surusta ja vihasta itkin mut ei enää , ei enää koskaan , anteeks voisin antaa mutten kuitenkaa unohtaa , viha syöny rakkauden mut paras tapa kostaa on viiltävät rippeet sun omastatunnosta
en haluu nähä sua koskaan tai kuulla susta mitään valittit ties itte , piste se on siinä hyvät loppuelämät , ja kun koittaa se hetki toivottavast päädyt helvettii ota vihollinen kiinni, vedä sitä tauluu
mun asenne on tää eikä mitää uhkailuu
This is history ´_`
Mahtaa galtsulle olla kivaa kokea suosion katastrofaalinen romahdus Facebookin takia. Aijaijj. Kyllä muakin kirpasis.
Tota noin. Juu, taas ollaa lähempänä vanhuutta.
Olin tänään ensimmäisissä kunnon kirjoituksissa - kirjallisissa siis. Englannin. Hyvin meni ja pakko sanoa, että viimeksi kun olen tänne kunnolla kirjotellut hädin tuskin tiesin mikä on Laudatur.
Lolol.
Tällasta tää elämä on.
Galtsut jää taakse ja sillee.