''Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä. Mieli teki omat esteensä. Juoksen karkuun tai juoksen perässä. Aistit tylsinä mut hampaat veressä. Vaikka yritin, ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla. Nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla. Voisinpa juoksennella auringon alla.
Mä murrun joka kerta sisältä kun. Maapallo pyörähtää ympäri mun. Tässä nyt. Tässä nyt. Tässä hetkessä elämäsi sun.''
''
''Kaiken se vaatii, ku uskoo et on uskomaton
Aivan naatti, raukka, pieni sosiopaatti
Ja luoti lepää mutkassa
Kuolleessa kulmassa joku saa surmansa
Vuosi hiljasta, tunti meluu
Joku kaunis päivä mä vielä kuolen tähän liiotteluun
Ainoo todellinen kysymys elämästä painaa päätä
Mä murrun joka kerta sisältä kun. Maapallo pyörähtää ympäri mun. Tässä nyt. Tässä nyt. Tässä hetkessä elämäsi sun. Ei ihminen voi tietää tietään. Toiset vie, toiset pois viedään. Anna sataa, tulee sateenkaaria. Elämä on puoliks typerii unelmii. Puoliks harmaata vastuuta, tilastolukemii.
mä toivon et must ois hyötyy
mut hyökyvät aallot sai sen toiveen syötyy
vaan tekemäl tätä mä joudun myöntyyn
et kuka tahansa voi tulla lyömään lyötyy
mut lyökää
kai mä kestän sen hengis
oon yksin mun kengissä
Mul on ikkuna maailmaa, se on mustaa muovii.
Siel siskonsa itsemurhaa kirjailija ruotii.
Pehmee luoti, unilääkepurkki,
aina vaa painavampi on ahertajan turkki.
Onks se litran mitta desin enää vajaa?
Ei voi tietää, ei nää ylärajaa.
Kun kuuntelee sisintä, monta pientä ääntä piipittää,
jalat ei jaksa hiihtää, muttei ego siedä valittajaa.
Ei täs oo aikaa kelaa itsetuhosesti,
mut toisaalt aikaa on vuosii lopullisesti
päästä eroo elämän janosta, nostan panosta.
Tunnistan kuvani sen kirjailijan sanoista,
mut ei omaa heikkoutta voi vaan myöntää.
Mä elän harhaluulossa, et levylle voin murheet työntää.
Miten voin ottaa omaa aikaa, aika ei oo omaa,
mä en osaa, jos sä osaat ota pliis mun puolest lomaa.