kaksitoista ihanan pitkää minuuttia aikaa kirjoittaa kuinka ihanaa oli äsken kävellä kovin kovassa tuulessa hauskoilla kengillä kirjastoon.
11 minuuttia enää jäljellä koneaikaani. aion käyttää sen hyvin. kaiken ajan vain onnellisuuteni jakamiseen ystävilleni.
10 minuuttia - eilen illalla kun avasin huoneeni ikkunan, tuuli kovaa. kovin kovin kovaa. tuntui syksyltä kun oli niin pimeääkin. viimeisen meille johtavan katuvalon valo ei ylettynyt ikkunani alle (9 minuuttia) vaan olin yksin pimeyden ja sateen kanssa. sade tuoksui kauniille.
8 minuuttia vielä. eilen tuntui siis syksyltä. sitten aloin kaipaamaan syyskuukausia. koulua, ystäviä, sadetta, ilmestyviä nuottikirjoja ja viimeisiä hetkiä skootterilla ajoon. silloin saa pukeutua kivoihin vaatteisiin ja maailmassa on paljon enemmän asioita (7 minuuttia) rakastettaviksi.
kuka vielä ihmettelee miksi kaipaan syksyä? kesä on ehkä hienoa aikaa ja toiset pitävät vapauttaan ihmeellisenä. mutta (6 minuuttia) minä tunnen itseni enemmän minuksi kun tietää että aamulla täytyy taas lähteä kouluun, kylmän ja pimeän maailman läpi tietenkin.
5 minuuttia
4 minuuttia
3 minuuttia
2 minuuttia
nyt olen vain hiljaa ja katson ulos kun puut heiluvat kauniisti. joku haluaa tähän, tuolla se muka piileskelee hyllyn takana. olen ihan varma että kun mun piponi tupsu siirtyy turvallisesti alakertaan, sen kaksitoista minuuttinen on alkanut kauan aikaa sitten (kokemusta löytyy ahah)
ja tuulen tanssivat lehdet ovat aarteeni
trombin keskelle joudun lehtien huminaan
kunnes ne väistyvät tieltäni jatkaen pitkin hiekkapolkua
puut taipuvat tuulen tahtoon kumartaen, lehtien kieppuessa
leijaillen lammen yläpuolelle ja koskettaen pintaa jääden kellumaan siihen
puoli polkua lehtien peitossa, astuen lehtien päälle ne väistyvät altani
muodostaen syksyn viitan ilmaan, Syksyn neito hymyilee ja tyyntyy
puun alla on neidon sänky, juosten ja hypäten lehtien kahinaan, katson taivaalle
oksissa jäljellä olevat lehdet kiuskaavat kehtolauluaan, lohtua murtuneelle,
jonka sydän tahtoo levätä
ajatellen vanhaa jonka syksy ei ole saanu vietyä kokonaan
rippeitä rakkaudesta, rippeitä unelmista, rippeitä toivosta joka sammuu kynttilän lailla
sokea ja sinisilmäinen
Tuijotan tuijotan ja tuijotan..
Siellä se menee.. Sydämeni
sulkien silmäni lopullisesti, lähtien lehtien mukaan tuuleen
ruumiini jääden tuhlaamaa aikaansa
kunnes sekin muuttuen lehdiksi lähtee taas Syksyn neidon kanssa kulkemaan
Viestini:
"rakastan sinua aina, vaikka en ole aina paikalla"
"rakastan sinua mutta olen liian aikainen sinulle"
"voisinkin rakastaa sinua, mutta vein sinut toiselta, joka tekee minut murheelliseksi ja likaiseks"
"te kaikki kolme.. olette omalla tavalla tärkeitä miulle, minun ruumiini ei vaan riitä teille kaikille"
"sydämessäni on liian paljon arpia"
"olen puhkeamaton ruusu"
"tunnen pahan itsessäni"