IRC-Galleria

Mikä on koulu?Keskiviikko 20.08.2008 02:17

Suomen koulut on valtion hallinnoimia kommunistisia kidutuslaitoksia, joissa yritetään aivopestä kaikki Suomen lapset luulemaan, että lukio on ainoa oikea vaihtoehto jatko-opintoihin ja että veroja kannattaa maksaa. Aivopesun alaisista onnettomista käytetään salanimeä "oppilaat". Lisäksi koulut yrittävät tehdä kaikista "oppilaista" "Suomen Hallituksen" itsemurhasotureita. Koulut ovat levinneet maapallon joka kolkkaan ja ovat kaikkialla yhtä vaarallisia. Saatat jopa löytää yhden ihan kotisi läheltä!

Koulussa "oppilaat" pakotetaan tekemään kaikenlaisia aivotoimintaa tyrehdyttäviä asioita, kuten katsomaan televisiota sata tuntia putkeen ja sen jälkeen kertomaan, mitä he pitävät luokan uudesta sisustuksesta. "oppilaat" eivät kuitenkaan muista tästä mitään, koska myös heidän muistinsa aivopestään koulussa kaiken muun ikävän lisäksi.

Yksi asia, mitä kouluista usein tulee, on whinettäviä teinejä, jotka saattavan kaiken päälle vielä irkata (mikä tietenkin on helppoa, jos omistaa nettiselaimen; menet vain sivulle www.irc-galleria.net). Näiden teinien yhteenlaskettu angsti onkin se pääasiallinen syy, miksi kouluja ei tulisi rakentaa asutuille alueille: angsti leviää ympäristöön ja aiheuttaa kätkytkuolemia, epämuodostumia ja huumorin pilaantumista. Turhautuneimmat teinit kirjoittelevat tietokoneviiruksia. Esimerkiksi kuuluisuutta saavuttanut Loveletter-virus oli indonesialaisen esiteinin koulunkäyntiin kyllästyneen kirjoittama ("I hate go to school"). Pahimmillaan teinien turhautuminen johtaa tämän artikkelin tapaisiin kökkäreisiin.


Jäljittävä koulupuku vähentää Talonmiehen tarkkailun tarvetta.Joissakin maissa "oppilaat" pakotetaan käyttämään koulupukuja, jotka ovat oikeasti "oppilaiden" jäljityslaitteita. Koulupuvut ovat suoraan verrattavissa vankien asuihin. Yksi koulupukuja käyttävistä maista on Japani, jossa Japanin opetusministeriö on lyhentänyt kouluhameen mittaa 30 senttiin.

[Ei aihetta]Tiistai 19.08.2008 22:38





Hei, Roosa
Olen haukkunut joulupukkia, tiedäthän sen? Toivon, että muistat lähteä ajoissa bussipysäkille, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan sekopää ja masentunut.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajamaan rallia ja näyttäisin sinulle kotini. Toivon, ettet silloin pahastuisi, sillä tämä on todella kauhistuttava asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun söit vihreän sukkani.
Ai niin, muistin juuri, että olet liian lihava, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla pilapuhelun.
Rakkaudella
Anni

Ps. haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä

Suofutiksen MM-kisat 2008Maanantai 21.07.2008 14:16

^^mun poikaystävät<3





Normaali jalis on ton jälkeen sellasta nössöilyä et huhhuh :D
Kisojen selostaja kuulutti: TÄRKEINTÄ EI TODELLAKAAN OLE VOITTO, VAAN PITKÄT PEELIMATKAT JA JALO VIINA!

Ensvuonna nimittäin lähetään kaverit sinne !

vammaistalololololTorstai 17.07.2008 11:46

Anni: kaikki tässä talossa on iha vammasia. mistä nuo uudet naapurit on tullu?
Äiti: niimpä. tuo karin vaimo näyttää jo ihan ihmiseltä niihi verrattuna.
Anni: onneks on tuo tuija ees. sehä on mukava ja iha fiksun olonen tyyppi?
Äiti: nii mutta se on fyysisesti vammanen..

:D:D
ei kellää voi olla samanlaista tuuria :D:D:D:DDDD
oishan meillä mökki, mutta me nukutaan mielummin autossa.
-hei, on mulla asiaa! dadadiidaa dei

S I L E N C E .

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 05:56

1. Are you ready to rock? - aena

2. Fasu- vai Fanipala? - hm

3. Järkytyitkö Heath Ledgerin kuolemasta? - hieman kyllä

4. What would Jack Sparrow do? - tiiät varmaan

5. Tarvitseeko Spiderman hampurilaisia? - kuka ei :)

6. Uskotko keijuihin? - kyllä

7. Miksi taiteilijoilla on alkoholiongelmia? - että jaksaa tuhertaa

8. Onko Nightwish poppia? - toisin ne väittää

9. Kettu vai kuttu? - mikä on kuttu?

10. Tiesitkö, että Jyväskylä on Suomen 7. suurin kaupunki? - nyt tiiän

11. Mitä ruumiinpiirteitä olet perinyt vanhemmiltasi? - mammalta kaik.

12. Entä mitä luonteenpiirteitä? - äitin luonteen

13. Oletko eskapisti? - hm

14. Tiedätkö edes, minkälainen henkilö eskapisti on? - ..en :D

15. Possu- vai Berliinin-munkki? - possu :P

16. Paras Disney-pahis? - ei tuu mielee

17. Paras Abban biisi? - mamma mia?

18. Miltä sinusta tuntuisi, jos lakkapari tanssisi tangoa kielesi päällä? - hyi helvetti lakat on pahoja

19. Onko Lappi tylsä paikka? - en oo käyny

20. Voisitko asua vuoden Siperiassa? - ei sitä tiiä

21. Paris Hilton – miksi? - en tosiaan tiiä

22. Käyttäisitkö mieluummin mansikka- vai mustikkapuuteria? - mustikka

23. Is there life before death? - kyllä

24. Onko Harry Potter typerä ihminen? - emmä tiiä.

25. Mitä järkeä on syödä Riisifruttia, kun voi syödä lämmintä riisipuuroa? - niinpä

26. Arvostatko Eino Leinoa? -no enpä oikeestaan

27. Kummalla on suurempi nenä, Hazel Patricialla vai Albus Dumbledorella? - albus

28. Kerttuli vai Irmeli? - noniin

29. Missä ovat pulujen poikaset? - no kotonaan :D

30. Mussuttaako James Bond pullaa? - eiku tappaa terroristeja

31. Ketä/keitä arvostat eniten? - jaa'a

32. Olisitko mieluummin muinainen egyptiläinen vai maya-intiaani? - inkkari

33. Kumpi on ihkumpi, Sturm und Drang vai Tokio Hotel? - :|

34. Varjosusi, 7 Days to the Wolves vai Tanssii susien kanssa? - en nyt kyllä tiiää

35. Onko Huippumalli haussa -ohjelma pelkkää narttujen riitelyä? - bitch

36. Miksei kukaan pidä tummasta suklaasta? - koska se on pahaa

37. Ovatko kaikki ruotsalaiset homoja? - eikai nyt kuitenkaa iha kaikki

38. Säälitkö Britneyä? - en. siinäpähä on. e kinosta.

39. Kumpaan matkustaisit mieluummin, Grönlantiin vai Madagaskarille? - madagaskarille

40.Oletko koskaan nähnyt kenenkään tv-hahmon kaksoisolentoa? - oon!

41. Minkävärinen on sinua lähinnä oleva kirja? -ei näy kirjoja

42. Keräiletkö jotain omituista? - en

43. Meneekö aika tällä hetkellä liian nopeasti vai hitaasti? - hitaasti

44. Inhositko pienenä Pihlaja-karkkeja? - mitä?

45. Voisitko olla kasvissyöjä? - ei ekana tulis mieleen

46. Osaatko puputtaa? - ::D

47. Oudoin asia, mitä olet tehnyt jossain unessasi? - en ossaa selittää

48. Vill du gå till snigelfarmen? - en vittu varmasti ymmärrä..

49. Kuka sai tänä vuonna paras miespääosa-Oscarin? - hm

50. Know why Hazzel sings? - e

51. Seksikkäin Potter-hyvis? - ron

52. Vanha vai uusi Nightwish? - vanaha

53. Kumpi on hirveämpää, punnertaminen vai leuanveto? - molemmat

54. Mikä olisi tangolaulajanimesi? (Ota toinen nimesi ja äitisi tyttönimi.) - en

55. Paras Disney-prinsessa? - lumikki ku jammaa seittemän kääpiön kanssa

56. Kermakalja vai tuliviski? - Kermakalja.

57. Miten ääntelisi Nightwish-käkikello? - jotenki rääkymällä?

58. Onko sinulla mielikuvitusystävää? - ei..

59. Tiedätkö, mikä hedelmä on la manzana? - noe

60. WhoÂ’s there knocking at my window? - i don't know

61. Oletko koskaan onkinut? - olenhan minä

62. Mikä on mielestäsi maailman ihanin piirretty? - paavo pesusieni

63. H.C. Andersenin paras satu? - peukaloinen

64. Jos enkeli lankeaa, poltetaanko sen siivet? - toivottavasti ei

65. Viilteletkö? -en

66. Oletko nähnyt autoa, jonka rekisterinumero on 666? - en muista ainakaan

67. Ovatko puhuvat pehmolelut epäilyttäviä? - siistejäpä

68. Omistatko Marimekon Tasaraita-paidan? - en!

69. Minä vuonna äitisi on syntynyt? - joskus kivikaudella

70. Paras maku, minkä tiedät? - mmmm

71. Jos olisit Mr Lordi, minne tekisit pesäsi? - jaa'a

72. Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman? - iliman

73. Mitä tapahtui vuonna 1918? - punasten ja valkosten sota. sisällissota siis

74. Onko otsatukka out? - eikai

75. Oudoin CD-levy, jonka omistat? - en omista

76. Oletko lemmenkipeä? - joskus

77. Missä villiruusut kasvavat? - siellähän ne

78. Omistatko tohvelit? - en enää

79. Tanssitko kuin mörrimöykky? - varmasti

80. Järki vai tunteet? - niin no

81. Ylpeys vai ennakkoluulo? - ennakkoluulo

82. Lempihahmosi Frendit-sarjasta? - chanler

83. Osaatko laulaa kuin enkeli? - varmasti.

84. Mustana vai maidolla? - sama se jos kahvista on kyse

85. Kylmänä vai kuumana? - no riippuu

86. Lempisoittimesi? - suu

87. Oletko seissyt jonkin talon katolla? -olen

88. Rakastatko kirjoja? - e

89. Jos olisit mummo, lukisitko ET-lehteä? - en kerkeis ku kyyläisin naapureita

90. Yritätkö olla ekologinen ihminen? - varmasti yritän ihan varmasti

91. Onnistutko tuhoamaan sukkahousut päivässä? - alle minuutissa

92. Kuinka monta päivää on syntymäpäivääsi? - jokunen kk =)

93. Miksi koulukuvat ei onnistu koskaan? - oon miettiny tuota samaa

94. Wanna blow the horn of Gondor? - enpä oikeestaa

95. Narskutteletko hampaita öisin? - en tiiä

96. Vihelteleekö äitisi? - ei

97. Ovatko varvaskorut turhia? - jos tykkää niin tykkää, jos ei niin ei. ihasama

98. Onko pitkäperjantai pitkä päivä? -e

99. Wow! - Wow!

100. Mitkä ovat viimeiset sanasi? - aamen

Oisko papereita? Maanantai 02.06.2008 14:49

Mummi oli joku aika sitten lähteny baariin kavereittensa kanssa joka oli k50.
Ei päässy sisälle ku ei ollu henkkareita mukana.
::::D

[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 12:23

HENKILÖISTÄ.
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? roosa
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? öö roosa?
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? en muista
Kenet näit viimeksi? tainan, maken ja äipän
Kenet tapaat seuraavaksi? en tiiä
Kenellä olit viimeksi yötä? kasulla
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? mamma
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? bussikuski keskustasta tänne

KAUPUNGIT
Syntymäkaupunkisi? kpo
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? kpo
Missä haluaisit asua? kpo
Missä kaikkialla olet asunut? kpo
Missä et missään nimessä haluaisi asua? piäksämäki. vaikee kirjottaa ::D

KUMPI
Olut vai siideri? no onse olut varmaa
Kahvi vai tee? kahvi
Linja-auto vai henkilöauto? henkilöauto
Uinti vai pyöräily? öö pyöräily
Suklaa- vai kaurakeksit? suklaa
Hedelmäkarkit vai salmiakki? HEDELMANAMUT
Aamu vai ilta? Ilta
Makaronilaatikko vai spagetti ja jauhelihakastike? nammm
Metsässä vai Helsingin keskustassa? hmh. en tiiä, riippuu
Kesä vai talvi? kesä kai

MILLOIN VIIMEKSI
Söit? eilen illalla vähä iltapalaskia
Nukuit muualla kuin kotona? öö toissapäivänä olin kasulla
Unelmoit opettajastasi? noh, ei oo sellasia opettajia jotka jäis sillälailla mielee :D
Katsoit TV:tä? eile illalla ja kohta uudestaa
Olit auton kyydissä? eilen
Ostit jotain muuta, kuin elintarvikkeita? öö en jaksa aatella
Lauloit karaokea? jos lasketaan sellainen ettei ole mitää mikkiä ja muita pelejä nii eilen .

Osaatko lasketella?
- jotenkuten

Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- en enää, pentuna taisin hiihtää

Syötkö paljon purkkaa?
- sillon ku on

Tilataanko sinulle mitään lehtiä?
- ei enää :(

Oletko koskaan virkannut?
- joo

Mitä laitonta teit viimeksi?
- en tee laittomuuksii

Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti?
- kyllä.

Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- toissapäivänä nasu tarjos kesä ensimmäisen jätskin torilla<3

Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- hmm. ihan sama

Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
- se on liianki lähellä :D

Onko sinua koskaan seurattu/varjostettu/vakoiltu?
- en tiiä

Koska viimeksi puhuit englantia?
- lauvantaina :::D

Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
- no mikäs siinä

Mitä tekisit, jos löytäisit maasta 5 000 euroa?
- no mitapa lottoot :D

Milloin kirjoitit viimeksi?
- nyt

Milloin itkit viimeksi?
-öö eilen ku katoin telkkaria ja siinä oli joku surullinen kohta :D

Onko sinua koskaan luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi?
- onhan sitä joskus

Mitä tekisit jos olisit ulkomailla ja päähäsi lentäisi 30 cm torakka ja se takertuisi sinuun?
- kuolisin varmaan paniikkiin

Syötkö aina lautasesi tyhjäksi?
- KYLLÄ

Perinteiset tulitikut vai sytkäri?
- sytkäri

Oletko unikeko?
- oon<3

Kännykkäsi kolmas viesti?
- samiltaaen muista ja kännykästä on akku loppu nii ei voi ees kahtoo

Oletko riippuvainen ihmisistä?
- kyllä

Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen?
-varmaanki sillo lauvantaina olin illasta hurjan iloinen :D :D

Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
- no jaa

Oletko harkinnut alkavasi käyttää huumeita?
- en.

Ketä haluaisit halata nyt?
- aamulla ei saa koskee :DD

Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna?
- no nii no, miksipä' ei´?

Mitä tapahtuu huomenna?
- jaa'a, en tiiä ees mitä tapahtuu tänään nii saati sitten huomenna ;D





<3Lauantai 31.05.2008 16:23

Silta 10. Paras kouluvuosi tähän mennessä ja luokka oli huippu<3
Te kaikki tuutte aina olemaan minun luokkalaisia vaikka erikouluissa oltas<3

[Ei aihetta]Perjantai 30.05.2008 01:51

nouu

TESTAA KUKA NÄISTÄ KUULUISISTA NAISPUOLISISTA JULKKIKSISTA OLET

~RIHANNA~
[x] Olet laulaja / pidät laulamisesta
[] .. sama juttu näyttelemisessä
[] Teet myös lauluja itse
[] Olet malli / olet kiinnostunut muodista
[ ] Omistat taiteilija / lempinimen, joka on tullut yleiseksi
[ ] Olet syntynyt helmikuussa
[x] Tällä hetkellä omistat melko lyhyet hiukset
[x] Mielestäsi hiukset ovat tärkeä osa kauneutta
[x] Tykkäät mm. pop-musiikista
[x] R&B-
[ ] reggae-
[x] ja tanssimusiikista
total: 6

~HILARY DUFF~
[x] Laulat / pidät laulamisesta
[ ] .. sama juttu näyttelemisessä
[] .. ja isosiskosi innoitti sinut siihen
[ ] Olet syntynyt syyskuussa
[ ] Äitisi nimi on Susan, Susa tai Susanna
[ ] Rakastat myös muotia
[ ] Omistat isosiskon, joka on sinua 3 vuotta vanhempi
[x] Olet noin. 156-162cm pitkä
[ ] Seurustelet tällä hetkellä
[ ] Sinulla on paljon koiria
[x] Sinulla on useita lempinimiä
[ ] Pidät vuotea 2003 elämäsi parhaana vuotena
total: 3


~BRITNEY SPEARS~
[x] Olet laulanut jo pienestä pitäen
[x] .. ja olet laulaja edelleen / tykkäät laulamisesta
[ ] Näyttelet / pidät näyttelemisestä
[x] Olet käyttänyt päihteitä
[ ] Sinulla on 2 lasta
[x] Värjäät usein hiuksesi
[ ] .. mutta tällähetkellä hiuksesi ovat mustat
[ ] Olet syntynyt joulukuussa
[] Sinulla on sisko/siskoja
[x] Sinulla on veli/veljiä
[ ] Ihmisten mielestä olet mennyt jo vähän liian pitkälle
[x] Teet joskus järjettömyyksiä
total: 6


~PARIS HILTON~
[ ] Olet näyttelijä / pidät näyttelemisestä
[x] .. laulat myös / pidät laulamisesta
[x] Rakastat shoppailua
[x] Olet oikea bilehile
[ ] Perheesi on rikas
[x] Sinulla on vaaleat hiukset
[] Olet perheesi vanhin lapsi
[x] Olet lapsuutesi aikana muuttanut usein
[ ] Sinulla on yksi tai useampi pienikokoinen koira
[ ] Olet syntynyt helmikuussa
[ ] Rakastat muotia, vaatteita ja KENKIÄ
total: 5


~MISCHA BARTON~
[ ] Olet näyttelijä / pidät näyttelemisestä
[ ] Olet syntynyt tammikuussa
[x] Etunimesi lisäksi sinulla on vielä 2 toistakin nimeä
[ ] Olet 175cm tai pidempi
[ ]Olet näytellyt / haluaisit näytellä monessa elokuvassa
[ ] O.C. on sinulle tuttu juttu!
[x] Sinulla on tällähetkellä vaaleat hiukset
[ ] Sinulla on 2 siskoa
[ ] Sinulla on poikaystävä
[ ] .. ja viimeaikoina olet raivonnut hänelle
[ ] Olet syyllistynyt mm. rattijuopumukseen
[x] Pidät juhlimisesta
total: 3


~LINDSAY LOHAN~
[ ] Olet näyttelijä / pidät näyttelemisestä
[x] ..ja sama juttu laulun kannalta
[ ] Olet syntynyt heinäkuussa
[ ] Tyylilajisi on suunnilleen Pop / Rock
[ ] Olet perheesi vanhin lapsi
[ ] Perheessäsi on 4 lasta
[ ] Isäsi on ollut vankilassa
[x] Asut / haluaisit asua New Yorkissa
[ ] Olet 21 vuotta vanha
[ ] Sinua kutsutaan / on kutsuttu joskus lempinimellä ''biletyttö''
[ ] Sinua on näkynyt useaan kertaan televisiossa
[ ] Joskus alennut sekopääksi
total: 2

~CHRISTINA AGUILERA~
[x] Olet laulaja / teet lauluja / tykkäät laulamisesta
[ ] Olet syntynyt joulukuussa
[ ] Olet / olet ollut naimisissa
[ ] Olet esiintynyt tilaisuuksissa jo alle 10-vuotiaana
[ ] Perheessäsi on / on ollut perheväkivaltaa
[ ] Olet myös muodin ystävä
[x] Värjäät hiuksiasi laidasta laitaan
[x ] Tykkäät lähinnä pop-
[ ] ..soul-
[ ] .. ja jazz-musiikista
[] Olet valmis auttamaan hyväntekeväisyydessä milloin vain
[ ] Vanhempasi ovat eronneet kun olit 6-vuotias
total: 3

~FERGIE~
[x] Olet syntynyt maaliskuussa
[ ] Olet näyttelijä osaksi / tykkäät näyttelemisestä
[x] Olet laulaja / tykkäät laulaa
[x] Pidät myös tanssimisesta
[x] Osaat peittää tunteesi hyvin
[ ] Omistat taiteilija / lempinimen joka on tullut ''yleiseksi nimeksesi''
[ ] Olet käyttänyt huumeita
[x] Omistat tällähetkellä vaaleat hiukset
[ ] .. ja hiuksesi ovat melko pitkät
[ ] Seurustelet
[ ] Olet perheesi esikoinen
[ ] Olet kihloissa
total: 5

~SHAKIRA~
[ ] Olet syntynyt helmikuussa
[ ] Tykkäät erityisesti latinomusiikista
[x] .. ja laulat / tykkäät laulaa sen tyylistä musiikkia.
[x ] Rakastat latinotanssia
[ ] Olet juuriltasi kolumbialainen
[ ] Olet myös näyttelijä / pidät näyttelemisestä
[ ] Osaat myös soittaa kitaraa
[ ] Tykkäät myös oopperista
[ ] Osaat puhua espanjaa
[x] Omistat vaaleat hiukset
[ ] .. ja kiharat
[ ] Latino on se sinun juttusi!
total: 3


britney on sielun sisko ::D