IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -
Tänään on perjantai ja maaliskuun kahdeskymmeneskahdeksas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 17:30 aikaan. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 19:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi karjalanpaistia, perunamuusia ja salaattia. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevättalvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn ehkä kävelyllä jossain sopivassa välissä.

Kummitustalorikos ohjelmaaLuonut: KummitustaloPerjantai 28.03.2025 23:23

vois katsoa ja juoda kahvia siin mies tapetaan sil miehellä oli 13000 dollaria käteisenä se joka sen tappo tiesi niistä rahoista ja ryösti sen

BellaMarieCatElämäni miesLuonut: BellaMarieCatPerjantai 28.03.2025 18:27

Itkenyt enemmän, nauranut enemmän, yleensäkin tuntenut enemmän tunteita nyt. Itketti mitä exä meistä sanoi, että kuulutaan yhteen, hänestä siis tuntuu siltä. Itkin kun hän sanoi että tappaisi vaikka että saisi minut omakseen. Raastaa itseänikin ettei meidän parisuhde toimi. Toisaalta tiedän sen melkein jo itsekin ettei se koskaan tule toimimaan.

Ehkä minulle on luvassa itselleni paremmin sopiva mies. Unelmamieheni on kauniisti komea mies jolla on tumma sotkuinen tukka, joka on älykäs ja synkän puoleinen, vähän paha poika olemukseltaan mutta kuitenkin herrasmies, kiltti ja huomaavainen, sisäisesti kaunis mies.

Ennustan että tapaan tämän miehen kahden vuoden kuluttua ja siihen asti olisin sinkkuna. En osaa uskoa kyllä tähän ennustukseen, pelkään että se on toiveajattelua eikä ketään miestä ole luvassa. Mutta kuitenkin oikein ennustanut joitain asioita niin ehkä tämäkin tulee toteutumaan.

Henri on sen miehen nimi, ellei Henri ole joku isän pohjalta keksitty mielikuvituspoikaystävä. Pyörittelin lapsena mielessäni nimiä Henri ja Henry, kumpi olisi parempi pojan nimi.

Itken Henrin sylissä miten pelkään että isä ja veli tulevat tappamaan minut ja Henri lohduttelee. Tunnen oloni turvalliseksi hänen sylissään. Henri on niin sisältä kuin ulkoa kaunis ja herrasmiesmäinen. Paljon paremman näköinen ja kohteliaampi kuin exäni. Minulla tulee siis rajuja takaumia mutta hän on tukenani. Hän herättää uinuvan seksuaalisuuteni. Olemme palavasti rakastuneet. Saamme ainakin kaksi lasta joista esikoinen Aurora on hymyileväinen ja tykkää prinsessamaisista asioista, Romeo, poikamme on synkän puoleinen mutta tyytyväinen. Toivon todella ja rukoilen Jumalaa että tämä kaikki voisi toteutua. Aurora varsinkin on paljon mielessäni. Aurora tahtoo lukioikäisenä olla äitinsä bestis. Aurora saa minut hymyilemään ja nauramaan. Hän on perinyt minun iloisen luonteeni missä poikamme kai tulee enemmän isäänsä.

Ainut kaunis kokemukseni pojasta on päiväkodin ihastus Toni joka oli tummatukkainen poikamainen poika. En muista paljoakaan niistäkään ajoista joten en muista mitä kaikkea tehtiin mutta Toni oli kaverini. Muistan miten Tonin äiti hymyili kun tulin kylään, suloisesti meille, ja muistan miten ihailin Tonia salaa kun hän pelasi konsolipeliä. Olin todella ujo Tonin suhteen, en uskonut olevani tarpeeksi hyvä. En tiedä oliko Tonikin minuun ihastunut. Ikävä kyllä en muista enää edes hänen kasvojaan tai sukunimeä, olisi kiva tietää millaiseksi mieheksi hän on kasvanut.

Muistan tietysti myös koulukiusaajan johon olin alaluokilla ihastunut. Niin miehekäs. Olin luokan outo tyttö ja ihastunut suosittuun poikaan, mahdoton yhtälö. Muistan rippikouluihastuksen joka pyöri mielessäni koko riparin ajan. Nämä ovat ne mieshenkilöt jotka vahvimmin jääneet mieleen.

Silloin kun miehiin ihastun, on se paljon eläimellisempää kuin naisiin ja tuntuu oikealta. Naisiin ihastukseni ehkä on jotenkin vinoutunutta. Ihastelen naisvartaloa mutta olen huomannut että ihastumiseni naisiin alkanut vähän laimeta. Toivoisin olevani hetero, se vain tuntuu oikeammalta.

Joten toivon että saisin elämäni miehen vielä. Ja alttarilla purskahdan itkuun liikutuksesta ja onnesta.

Kummitustalo[Ei aihetta]Luonut: KummitustaloPerjantai 28.03.2025 17:52

Ostaisitko 2000euron tietokoneen?Torstai 27.03.2025 20:24, 10 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kummitustalonhl 25Luonut: KummitustaloPerjantai 28.03.2025 16:06

Vois pelata
The exterior of a car is more than just its outer shell—it plays a crucial role in aesthetics, aerodynamics, and protection. A well-designed and well-maintained car exterior not only enhances the vehicle's appearance but also improves performance and resale value. In this article, we’ll explore key aspects of car exteriors, including design elements, materials, and maintenance tips.

1. Design Elements of a Car Exterior
Modern car exteriors are designed with a blend of style and functionality. Some key design elements include:

Aerodynamics – Smooth curves and streamlined shapes reduce air resistance, improving fuel efficiency and stability at high speeds.

Lighting – LED headlights, taillights, and daytime running lights enhance visibility while adding a sleek, modern look.

Body Lines and Contours – Sharp creases and flowing lines give a car its distinctive character, making it stand out on the road.

Grille and Front Fascia – The grille not only allows airflow to the engine but also defines the car’s brand identity (e.g., BMW’s kidney grille or Audi’s single-frame grille).

Wheels and Tires – Alloy wheels and low-profile tires contribute to both performance and visual appeal.

2. Materials Used in Car Exteriors
Car exteriors are made from various materials, each offering different benefits:

Steel – Traditional and durable, often used in budget-friendly cars.

Aluminum – Lightweight and corrosion-resistant, improving fuel efficiency.

Carbon Fiber – High-end material used in sports cars for strength and weight reduction.

Plastic and Composite Materials – Used in bumpers and trim pieces for flexibility and cost-effectiveness.

3. Protecting and Maintaining Your Car’s Exterior
To keep your car looking new and prevent damage, follow these maintenance tips:

Regular Washing – Dirt, grime, and road salt can damage paint over time. Wash your car every two weeks using a pH-balanced car shampoo.

Waxing and Polishing – Applying wax every 3-6 months protects the paint from UV rays and environmental contaminants.

Paint Protection Film (PPF) or Ceramic Coating – These provide an extra layer of defense against scratches and fading.

Avoiding Scratches and Dents – Park away from crowded areas and use a car cover if parked outdoors for long periods.

Checking for Rust – Inspect wheel wells, undercarriage, and door edges regularly, especially in humid or snowy climates.

4. Trends in Car Exterior Design
Automotive design is constantly evolving. Some current trends include:

Minimalist Designs – Clean lines and uncluttered surfaces for a modern look.

Blacked-Out Trims – Glossy or matte black accents on grilles, mirrors, and wheels.

Sustainable Materials – Eco-friendly paints and recycled plastics are becoming more popular.

Advanced Lighting – Dynamic LED animations and laser headlights for better visibility and style.

Conclusion
A car’s exterior Check it Out is a critical aspect of its overall appeal and functionality. From aerodynamics to materials and maintenance, taking care of your car’s exterior ensures longevity and retains its value. Whether you own a compact sedan or a luxury SUV, investing in proper exterior care will keep your vehicle looking sharp and performing at its best for years to come.

By following these tips and staying updated on design trends, you can ensure your car remains a head-turner on the road while maintaining its structural integrity.

tuvinhiThien Y cung Phu MauLuonut: tuvinhiPerjantai 28.03.2025 11:44

Thiên Y cung Phụ Mẫu Tracuulasotuvi.com: Điểm sáng trong hành trình lý giải lá số tử vi[/b]
Thiên Y cung Phụ Mẫu là một trong những yếu tố quan trọng trong việc giải đoán mối quan hệ và phúc đức gia đình theo tử vi. Được biết đến với biểu tượng của sự che chở và chữa lành, Thiên Y khi tọa ở cung Phụ Mẫu không chỉ phản ánh sức khỏe, phúc khí của cha mẹ mà còn tiết lộ những duyên nợ sâu sắc giữa các thế hệ. Trong bài viết này, Tracuulasotuvi sẽ dẫn dắt bạn khám phá ý nghĩa của sao Thiên Y trong cung Phụ Mẫu, phân tích các khía cạnh tương tác với các sao khác và cung cấp những góc nhìn sâu sắc về sự ảnh hưởng của sao này trong cuộc đời mỗi người.
Thiên Y là gì? Ý nghĩa khi tọa cung Phụ Mẫu[/b]
Cung-Phu-Mau-la-cung-chu-ve-nhung-khia-canh-lien-quan-den-cha-me-cua-duong-so.jpg
Thiên Y là một phụ tinh trong tử vi, thuộc nhóm sao Phúc Đức, đại diện cho sự bảo hộ, sức khỏe và năng lượng chữa lành. Sao này mang ý nghĩa của sự may mắn, bình an và hỗ trợ, đặc biệt trong các vấn đề liên quan đến tinh thần và sức khỏe.
Ý nghĩa của Thiên Y cung Phụ Mẫu:


    Cha mẹ thường là những người có tính cách bao dung, nhân hậu, luôn quan tâm và chăm sóc đương số.



    Thiên Y còn cho thấy mối quan hệ gia đình hài hòa, cha mẹ đóng vai trò như người cố vấn, luôn hỗ trợ đương số vượt qua khó khăn.



    Đây cũng là dấu hiệu về một gia đình có nền tảng phúc đức, với nhiều sự giúp đỡ từ tổ tiên hoặc những người thân xung quanh.
▶️▶️▶️ Cung Phụ Mẫu | Luận Đoán Về Mối Quan Hệ Cha Mẹ Với Đương Số – Khám phá chi tiết cùng Tracuulasotuvi để hiểu rõ hơn về mối quan hệ gia đình và vận mệnh của bạn!
Ý nghĩa của cung Phụ Mẫu vô chính diệu[/b]
Cung-Phu-Mau.jpg
Cung Phụ Mẫu vô chính diệu xảy ra khi cung này không có các chính tinh như Tử Vi, Thiên Phủ, Thái Dương, hoặc Thái Âm tọa thủ. Khi ở trạng thái vô chính diệu, cung này cần phải “mượn” ánh sáng từ cung xung chiếu, tam hợp hoặc dựa vào các sao phụ tinh để luận giải ý nghĩa.
Tác động của cung Phụ Mẫu vô chính diệu:


    Mối quan hệ giữa đương số và cha mẹ có thể thiếu rõ ràng hoặc không bền chặt.



    Cha mẹ có thể ít tác động trực tiếp đến cuộc sống của đương số hoặc không tạo được sự định hướng rõ ràng.



    Sự thiếu vắng các chính tinh đòi hỏi đương số cần tự lập hơn trong cuộc sống.
▶️▶️▶️ Cung Phụ Mẫu Vô Chính Diệu là gì? Sự ảnh hưởng khi gặp sao Tuần, Triệt như thế nào? Đừng bỏ lỡ bài viết đặc biệt từ Tracuulasotuvi, nơi giải mã chi tiết mối liên hệ gia đình và tác động sâu sắc đến vận mệnh của bạn!
Sự kết hợp giữa Thiên Y và cung Phụ Mẫu vô chính diệu[/b]
Mối quan hệ gia đình hài hòa nhưng không rõ ràng[/b]
Khi Thiên Y cung Phụ Mẫu kết hợp với cung Phụ Mẫu vô chính diệu, mối quan hệ gia đình vẫn duy trì được sự hòa thuận nhờ năng lượng tích cực từ Thiên Y. Tuy nhiên, sự thiếu vắng các chính tinh khiến mối quan hệ này trở nên mơ hồ, thiếu sự định hướng rõ ràng.


    Đương số có thể cảm nhận được tình yêu thương từ cha mẹ nhưng khó thấy rõ sự dẫn dắt hoặc hỗ trợ mang tính quyết định.



    Cha mẹ thường là người hỗ trợ tinh thần hơn là cung cấp các nền tảng vật chất mạnh mẽ.
Sự bảo trợ và chữa lành[/b]


    Thiên Y mang đến sự bảo trợ lớn về sức khỏe và tinh thần cho đương số. Nếu gia đình gặp khó khăn, năng lượng từ Thiên Y giúp đương số vượt qua thử thách một cách nhẹ nhàng hơn.



    Trong trường hợp cung Phụ Mẫu vô chính diệu, Thiên Y trở thành yếu tố chính để duy trì sự cân bằng trong gia đình.
Khả năng tự lập[/b]


    Sự kết hợp này khuyến khích đương số học cách tự lập và tự định hướng trong cuộc sống. Vì cha mẹ không trực tiếp hỗ trợ hoặc chỉ dẫn cụ thể, đương số cần phát triển kỹ năng tự giải quyết vấn đề và tìm kiếm cơ hội riêng.
Cách tận dụng và hóa giải tác động của Thiên Y cung Phụ Mẫu[/b]


    Thấu hiểu cha mẹ: Cung Phụ Mẫu vô chính diệu có thể tạo ra khoảng cách vô hình giữa đương số và cha mẹ. Đương số cần chủ động giao tiếp để hiểu rõ tâm tư của cha mẹ và tránh những hiểu lầm không đáng có.



    Tăng cường phúc đức: Thiên Y thuộc nhóm sao Phúc Đức, nhấn mạnh vai trò của việc hành thiện, tích đức. Đương số nên tích cực tham gia các hoạt động thiện nguyện, chăm sóc cha mẹ và xây dựng mối quan hệ gia đình hòa thuận.



    Xây dựng nền tảng tự lập: Với cung Phụ Mẫu vô chính diệu, đương số cần sớm rèn luyện tính tự lập, không nên phụ thuộc quá nhiều vào gia đình. Điều này giúp họ vững vàng hơn trong cuộc sống và tránh cảm giác bị bỏ rơi.



    Phát triển sức khỏe tinh thần: Thiên Y đại diện cho sự chữa lành và năng lượng tích cực. Đương số nên tập trung vào việc phát triển sức khỏe tinh thần, thông qua các hoạt động như thiền định, yoga hoặc các hình thức thư giãn khác để cân bằng năng lượng trong cuộc sống.
▶️▶️▶️ Xem Tử Vi Theo Ngày Sinh cùng Tracuulasotuvi – Khám phá bí mật vận mệnh, giải mã tương lai và tìm kiếm hướng đi phù hợp nhất cho cuộc đời bạn ngay hôm nay!

Bài học từ Thiên Y cung Phụ Mẫu và cung Phụ Mẫu vô chính diệu[/b]


    Trân trọng sự hỗ trợ từ cha mẹ: Dù mối quan hệ gia đình có thể không rõ ràng, Thiên Y cung Phụ Mẫu nhắc nhở đương số rằng tình yêu thương từ cha mẹ vẫn là nguồn năng lượng quý giá cần được trân trọng.



    Phát huy lòng nhân hậu: Thiên Y tượng trưng cho lòng nhân từ. Đương số nên học cách lan tỏa năng lượng tích cực này không chỉ trong gia đình mà còn ra ngoài xã hội.



    Học cách tự đứng vững: Cung Phụ Mẫu vô chính diệu nhấn mạnh tầm quan trọng của việc tự định hướng. Đây là cơ hội để đương số học cách tự lập và trở thành phiên bản tốt nhất của chính mình.
Kết luận[/b]
Thiên Y cung Phụ Mẫu và cung Phụ Mẫu vô chính diệu mang đến nhiều bài học sâu sắc về mối quan hệ gia đình, lòng nhân hậu và sự tự lập. Bằng cách tận dụng năng lượng tích cực từ Thiên Y và chủ động hóa giải các khó khăn từ cung Phụ Mẫu vô chính diệu, đương số có thể xây dựng một cuộc sống hài hòa, hạnh phúc hơn.
Hãy truy cập Tracuulasotuvi để tìm hiểu thêm về tử vi và giải mã những bí mật trong lá số của bạn. Chúng tôi luôn đồng hành cùng bạn trên hành trình khám phá bản thân và gia đình!
BOC Sciences offers a PNA monomer synthesis service that can be customized to meet the specific needs of our clients, including the choice of nucleobases, protecting groups, and linkers. With our expertise in synthetic chemistry and nucleic acid analogs, we are committed to providing high-quality PNA monomers to support the development of innovative applications in the field of nucleic acid research.

What are PNA Monomers?

Peptide nucleic acid synthesis are nucleic acid analogs that have attracted much attention due to their unique properties, such as high binding affinity and specificity to complementary DNA and RNA strands, and resistance to nuclease degradation. PNA monomers are the building blocks used for the synthesis of PNA oligomers. They consist of a pseudopeptide backbone composed of N-(2-aminoethyl)glycine units and nucleobase moieties, such as adenine, cytosine, guanine, thymine, or uracil, attached to the backbone through a methylene carbonyl linker. The backbone is achiral and neutral, which allows for high binding affinity and specificity to complementary DNA and RNA strands.

Synthesis of PNA Monomers

At BOC Sciences, we offer a comprehensive PNA monomer synthesis service:

Protection of the amino and nucleobase functional groups

The amino and nucleobase functionalities are protected using appropriate protecting groups to prevent unwanted reactions during the synthesis. For example, the amino of the N-(2-aminoethyl)glycine unit can be protected using the tert-butyloxycarbonyl (Boc) or the 9-fluorenylmethyloxycarbonyl (Fmoc) group. The nucleobase can be protected using the dimethoxytrityl (DMT) or the benzoyl (Bz) group.

Activation of the carboxylic acid

In the synthesis of PNA monomers, the carboxylic acid is typically activated using a coupling reagent, such as N, N'-diisopropylcarbodiimide (DIC) or N ,N'-dicyclohexylcarbodiimide (DCC), in the presence of a catalyst (DMAP or N-methylimidazole).

Coupling of the nucleobase to the activated carboxylic acid

The coupling of the nucleobase to the activated carboxylic acid is typically achieved using standard peptide coupling reactions, such as amidation or esterification. The reaction conditions depend on the specific nucleobase and protecting group used in the synthesis. For example, coupling reactions can be carried out in a dimethylformamide (DMF) solution under alkaline conditions with the addition of triethylamine (TEA).

Deprotection of the amino and nucleobase functional groups

The deprotection strategy depends on the specific protecting groups used in the synthesis. For example, the commonly used Fmoc protecting group on the amino group can be removed using a solution of piperidine in DMF. The DMT or Bz protecting groups on the nucleobase can be removed using an acid such as TCA (trichloroacetic acid) or TFA (trifluoroacetic acid), respectively.

Applications of PNA Monomers

PNA monomers can be used for the synthesis of PNA oligomers, which have a wide range of applications, including:

Gene expression modulation: PNAs can be designed to bind to specific DNA or RNA sequences and inhibit or enhance gene expression, making them a valuable tool for gene therapy and drug discovery.
Diagnostics: PNAs can be used as probes for the detection of specific DNA or RNA sequences in diagnostic assays, such as polymerase chain reaction (PCR) and fluorescence in situ hybridization (FISH).
Therapeutics: PNAs can be used as therapeutics for the treatment of various diseases, such as cancer and viral infections, by targeting specific DNA or RNA sequences involved in disease progression.

Jack84XXViikonloppua vuanLuonut: Jack84XXPerjantai 28.03.2025 09:09

Se olis pian Maaliskuu taputeltu ja Sunnuntaina väärään aikaan taas mennään ja sekin jonku pipipään keksintö joka joutas kokonaan painaa suohon koska oikeassa ajassa pysyminen olis aivan riittävää mut minkäs teet ku joku ns välkky keksii jäynää ja luulee saavansa hyvää aikaan vähän ku hallitukset suomessa....

Se paholaisista ihmisten muodoissa vaikka ne ansaitsee mitä kovimman rangaistuksen pahuudestaan. . . Antaapa nyt olla koska karma muistaa heitäkin lopulta ja odotellaan me hyvät sitä päivää :) :D
Kahveet juotu ja kivaa keskustelua käyty plus eilen tein kivat kaupat yhdestä komponentista ja myyjästä jäi sellanen positiivinen fiilis oikein mukavan olonen kaveri ja jälkeen vielä tarjos aika huokeaan hintaan toistaki komponenttia mut ku mulla on niitä ja tulossa lisää nii ystävällisesti kieltäydyin mutta kiitokset kuitenki, tiedä vaikka kauppaa tehdää joskus uudestaanki :)

31 päivää nyt vesiselvänä ja tietty olis kiva tehdä vaikka oikeet viinit ei mitää hiivamoskaa ja nautiskella iltana parina MUTTA EI kun käsissä ei pysy nii olkoot ei lähdetä tekeen sitä virhettä että pelataan pirun kans pelejä vaan pidän pääni ja nautin muilla tavoin ja toivon mukaan väriä kuvioihin tulossa saas nähdä ;)

Ei siinä hienoille immeisille hyvvee viikonloppua :) <3

https://www.youtube.com/watch?v=mFJoTe-nhq8
Cát cánh là một vị thuốc quý trong Đông y, được sử dụng rộng rãi để trị ho, tiêu đờm, viêm họng, và nhiều bệnh lý liên quan đến đường hô hấp. Ngày nay, với sự phát triển của công nghệ dược phẩm, cao khô cát cánh ra đời nhằm giúp bảo toàn dược tính của dược liệu, dễ bảo quản và thuận tiện hơn trong sử dụng. Trong bài viết này, chúng ta sẽ tìm hiểu chi tiết về cây cát cánh, quá trình thu hoạch, chế biến dược liệu, tác dụng theo y học cổ truyền và y học hiện đại, cũng như cách tạo ra cao khô cát cánh.

Cát Cánh Là Cây Gì?

Cát cánh tên khoa học, nguồn gốc

Cát cánh (Platycodon grandiflorum) là một loại cây thân thảo lâu năm thuộc họ Hoa chuông (Campanulaceae), có giá trị dược liệu cao và được sử dụng phổ biến trong y học cổ truyền lẫn y học hiện đại. Loài cây này có nguồn gốc từ khu vực ôn đới của châu Á, đặc biệt phổ biến ở Trung Quốc, Hàn Quốc, Nhật Bản và Nga. Ở Việt Nam, cát cánh chủ yếu được di thực và trồng bằng hạt, thích nghi tốt với điều kiện khí hậu ôn đới và cận nhiệt đới, đặc biệt là các vùng có đất tơi xốp, giàu dinh dưỡng. (cát cánh công dụng)

Đặc điểm thực vật của cây cát cánh

Cát cánh có thân thẳng đứng, chiều cao dao động từ 60 đến 90 cm, đôi khi có thể phát triển cao hơn trong điều kiện thích hợp. Cây thường không phân nhánh hoặc phân nhánh ít, tạo thành dáng mọc thẳng gọn gàng. Lá cát cánh có hình trứng, phiến lá nhỏ, mép lá có răng cưa rõ rệt. Lá ở phần dưới cây mọc đối hoặc mọc vòng với số lượng từ 3 đến 4 lá, trong khi đó lá ở phần trên thường mọc so le và có kích thước nhỏ hơn.
Hoa cát cánh có vẻ đẹp đặc trưng với hình chuông và màu sắc đa dạng, phổ biến nhất là màu lam tím, ngoài ra còn có biến thể màu trắng. Hoa có đường kính từ 3–5 cm, thường mọc đơn độc hoặc tạo thành cụm nhỏ. Mùa hoa nở rộ từ tháng 5 đến tháng 8, mang lại vẻ đẹp nổi bật cho cây dược liệu này. Sau khi hoa tàn, cây sẽ kết quả hình trứng ngược, chứa nhiều hạt nhỏ, thường xuất hiện từ tháng 7 đến tháng 9.

Cát cánh bộ phận dùng

Bộ phận có giá trị dược liệu cao nhất của cây cát cánh là rễ. Đây là phần tập trung nhiều hoạt chất sinh học quan trọng, giúp cát cánh trở thành vị thuốc quý trong Đông y và Tây y. Rễ của cây có hình trụ, màu trắng ngà hoặc vàng nhạt, kết cấu chắc chắn.

Cát Cánh Dược Liệu: Thu Hoạch, Chế Biến Và Bảo Quản

Thu hoạch

Rễ cát cánh thường được thu hoạch khi cây đạt 4 – 5 năm tuổi để đảm bảo hàm lượng hoạt chất cao nhất.
Thời điểm thu hoạch tốt nhất là vào mùa thu – đông vì đây là lúc rễ tích lũy nhiều dưỡng chất nhất.

Cách chế biến

Rễ sau khi thu hoạch được rửa sạch, loại bỏ đất cát và cạo bỏ vỏ ngoài.
Tiếp theo, rễ được thái lát mỏng hoặc để nguyên, sau đó phơi hoặc sấy khô để bảo quản lâu dài.

Bảo quản

Bảo quản dược liệu ở nơi khô ráo, thoáng mát, tránh ánh nắng trực tiếp và độ ẩm cao để ngăn chặn nấm mốc.
Nếu muốn bảo quản lâu dài, có thể hút chân không hoặc để trong hũ kín.

Cát Cánh Có Công Dụng Gì? Chữa Trị Bệnh Gì?

Theo Y Học Cổ Truyền

Theo các tài liệu Đông y, cát cánh có vị đắng, cay, tính ôn, quy vào kinh phế. Các công dụng chính gồm:
Tuyên phế khí, tán phong hàn: Hỗ trợ điều trị cảm lạnh, ho, viêm phế quản.
Hóa đờm, trừ ho: Giúp làm loãng đờm, giảm ho kéo dài.
Giảm viêm, giảm đau: Dùng cho các trường hợp viêm họng, sưng đau họng, amidan.
Làm thông phế quản: Hỗ trợ điều trị hen suyễn, khó thở.
(bột dược liệu)
Giúp tiêu mủ, chữa ho ra máu: Thích hợp cho người có triệu chứng ho kèm mủ hoặc chảy máu.

Theo Y Học Hiện Đại

Các nghiên cứu dược lý cho thấy rễ cát cánh chứa nhiều saponin có tác dụng:
Long đờm, tiêu đờm: Tăng tiết dịch ở đường hô hấp, giúp làm loãng đờm và đẩy ra ngoài dễ dàng hơn.
Giảm viêm họng, viêm phế quản: Do có đặc tính kháng viêm mạnh.
Tác dụng phá huyết (Hemolytic effect): Saponin của cát cánh có khả năng phá vỡ hồng cầu, do đó được nghiên cứu trong lĩnh vực miễn dịch học.
Chống oxy hóa: Giúp bảo vệ tế bào khỏi tổn thương do gốc tự do.
Hỗ trợ tiêu hóa: Một số nghiên cứu cho thấy cát cánh có thể kích thích tiêu hóa và cải thiện chức năng đường ruột.

Cao Khô Cát Cánh Là Gì?

Cao khô cát cánh là sản phẩm được chiết xuất từ rễ cát cánh, sau đó cô đặc và sấy khô thành dạng bột hoặc dạng viên nén. Cao khô giúp giữ nguyên dược tính của cát cánh, đồng thời tiện lợi hơn trong bảo quản và sử dụng.

Cách chế biến cao khô cát cánh

Bước 1: Thu hái rễ cát cánh già (4 – 5 năm tuổi).
Bước 2: Làm sạch, loại bỏ tạp chất và thái lát.
Bước 3: Sấy khô hoặc phơi khô rễ cát cánh.
Bước 4: Tiến hành chiết xuất dược chất bằng dung môi phù hợp.
Bước 5: Cô đặc dịch chiết và tiến hành sấy phun sương hoặc sấy tầng sôi để thu được cao khô cát cánh.

Ưu Điểm Của Cao Khô Cát Cánh

Giữ nguyên dược tính: Quá trình chiết xuất giúp bảo toàn hàm lượng hoạt chất.
Tiện lợi khi sử dụng: Có thể pha với nước hoặc dùng làm nguyên liệu sản xuất thực phẩm chức năng.
Dễ bảo quản: Ở dạng cao khô, sản phẩm có thể bảo quản trong thời gian dài mà không lo ẩm mốc.

Ứng Dụng Của Cao Khô Cát Cánh

Làm nguyên liệu sản xuất thuốc ho, siro trị viêm họng.
Kết hợp với các dược liệu khác để tạo ra các bài thuốc trị cảm lạnh, viêm phế quản, hen suyễn.
Sử dụng trong ngành thực phẩm chức năng, hỗ trợ sức khỏe hệ hô hấp.

Mua Bán Cao Khô Cát Cánh Ở Đâu Uy Tín, Chất Lượng?

Biogreen cam kết cung cấp cao khô cát cánh chất lượng cao, được sản xuất theo quy trình hiện đại, đảm bảo tiêu chuẩn an toàn và dược tính tối ưu. Với nguồn nguyên liệu sạch, công nghệ chiết xuất tiên tiến và kiểm định nghiêm ngặt, Biogreen mang đến cho khách hàng sản phẩm cao dược liệu tinh khiết, giàu hoạt chất và tiện lợi khi sử dụng.

Nguyên Liệu Tự Nhiên, Đạt Chuẩn

Nguồn gốc rõ ràng: Cát cánh được thu hái từ các vùng trồng dược liệu sạch tại Việt Nam, không sử dụng hóa chất độc hại hay thuốc bảo vệ thực vật.
Thu hoạch đúng thời điểm: Rễ cát cánh được thu hoạch khi hàm lượng hoạt chất đạt mức tối ưu (thường sau 4–5 năm), giúp bảo toàn dược tính quý giá của thảo dược.

Công Nghệ Sản Xuất Hiện Đại

Chiết xuất tiên tiến: Ứng dụng công nghệ chiết xuất hiện đại kết hợp sấy phun sương, giúp bảo toàn tối đa saponin và các hoạt chất sinh học có lợi trong cát cánh.
Quy trình khép kín: Sản phẩm được sản xuất trong quy trình khép kín, không lẫn tạp chất, đảm bảo giữ nguyên tinh chất quý giá của thảo dược.

Chất Lượng Kiểm Định Nghiêm Ngặt

Mỗi lô sản phẩm đều được kiểm nghiệm chặt chẽ về hàm lượng hoạt chất, độ tinh khiết và tiêu chuẩn vệ sinh an toàn thực phẩm trước khi đưa ra thị trường.
Đạt tiêu chuẩn GMP (Thực hành sản xuất tốt) và tuân thủ các quy định nghiêm ngặt về chất lượng dược liệu.

Dễ Bảo Quản, Tiện Lợi Khi Sử Dụng

Dạng cao khô giúp bảo quản dễ dàng hơn so với dược liệu tươi, tránh ẩm mốc và hao hụt dưỡng chất.
Tiện lợi khi sử dụng trong sản xuất thuốc Đông y, thực phẩm chức năng hoặc pha chế dược liệu tại nhà.

Biogreen
Kivaa kun alkaa taas viikonloppu todella väsyttävä olo ollut melkein koko viikon nyt saan onneksi vaan olla ja levätä eikä ole mihinkään kiire. Ohjelmassa on viikonloppuna ulkoilua, päikkäreitä, katson Netflixiä..kaikkea mukavaa. Toivon että on hyvät ulkoilu säät viikonloppuna että aurinko vaan paistaisi ja olisi lämmin eilenäkin oli melkein 10 astetta lämmintä ihan mahtavaa. Kohta alkaa huhtikuu tämä kuukausi mennyt todella nopeasti ollut ihan mukavaa kun on tekemistä arki päivinä niin aika menee äkkiä. Tärkeintä mun elämässä tällä hetkellä että on hyvä olo, ystävät niin ja liikunta mikä myös tuo hyvää oloa tänään aijon päivällä tehdä pitkän lenkin, mutta ennen sitä aijon nukkua päikkärit niin saa vähän levättyä. Mulla oli tällä viikolla pieni stressi myös päällä, mutta nyt sekin alkaa onneksi helpottaa nyt vaan menen hetki ja päivä kerrallaan taas. Yritän tänään pankin sivuilta tilata se uusi avainlukulistan mun piti jo eilenä tehdä, mutta unohdin no tänään aikaa hoitaa se samalla katson paljon on tilillä rahaa onneksi ensi viikolla tulee lisää rahaa. Tarkistin mun painon tässä yhtenä päivänä niin hyvältä näytti multa oli jopa lähtenyt 300 grammaa. Ollut todella hyvä paino monta vuotta siihen niin paljon vaikuttaa se mitä syöt ja miten liikut. Mä syön joka päivä terveellisesti ja säännöllisesti ruokaa enkä käytä mitään sokeria viikolla viikonloppuna sallin juoda vähän limua ja syödä vaikka suklaata herkuttelu päivä pitää olla yksi päivä viikossa koska se piristää mun mieltä todella paljon. Onneksi mä käyn salilla treenaamassa ja lenkkeilen paljon niin silleen paino pysyy myös hyvänä voin sanoa että mulla on todella hyvä kunto tällä hetkellä ja siitä olen todella tyytyväinen. Otan aamulääkkeet ja perjantai musat soimaan nauttimaan tästä päivästä ja keväästä olo tuntuu hyvältä ja sain onneksi nukuttua viime yön.
Väistämätöntä jotta voin todella siis todella täyttää elämäni siis sen jopa tarkoituksen jonka vuoksi olen tällä siis planeetalla ja tässä ajassa..

Ja tässä ajassa ja tilassa on ehtoja jotka on todella siis jopa taloudellisia ja sosiaalisia..

Koska olen nyt siis tietoisempi kuin koskaan olen nyt jopa silti velvollinen yhtäaikaisesti vahvistamaan ja nostamaan..

Sitä värähtelytasoani..

Olemaan valmis välttämättömään siis aikaan ja tähän siis jopa sen siis maailmaan sisältyvään..

Todella elämän tasoni kohennukseen..

Tietty määrä on oltava tästä johtuen kuuluisuutta ja tietoisuutta en ehkä ole vielä täyttänyt tehtävääni..

Häiritsevät tekijät uudelleen tasapainon luomisen ohella..

En välttämättä ole kuin ja vain oikeutettu asioihin joita en voi ihmisen kielen siis sanoilla nyt selvittämään..

Ja tuomaan esille nyt..

Käynnistän tavalla tai toisella samanaikaisella tavalla nämä muutokset ja muun sen minkä kautta tapahtuu ne monet muutokset..

Yritän olla ja kehittää kielikäännöksiä jotka on Yhdysvalloissa suhteellisen vähän vastakkain asettelua ja joilla voin...


Vaikuttamalla tähän joka on vielä suhteellisen huomaamatonta ja joka on ulkoinen tietoisena muutoksista joita on nyt..

Tavalla tai toisella mahdollistettava..

Yritän olla ja kehittää kielikäännöksiä jotka on Yhdysvalloissa suhteellisen vähän vastakkain asettelua ja joilla voin...


Vaikuttavia tekijöitä on joista en voi puhua nyt..

Vastakohtaisia elämäni siis tapahtumia en ota vastaan mitään sitä mitä en tarvitse ja en voi siis kertoa mikä johtaa mihin nyt pitäisi johtaa..

En ole ihmisenä niin julkisuuden kipeä kuin luulisi minun olevan..

Mutta koska se on rahaan rinnastettava resurssi nyt ja tässä ajassa ajan tilassa mitään muuta..

Siis ei voi yrittää saada aikaan ja tilaan ajassani..

Tämä alkoi ennen sitä haaveria 2023-2024 ja liian huomaamaton siis se viestintä koska..

Julkisuuden siis ne henkilöt ei edes..

Suomessa ja Somessa..

Todella helpolla tule esille sen kanssa he jopa saattaa todella tietää olen olemassa oleva ja elävä ihminen..
Tänään on torstai ja maaliskuun kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 19:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapuikkoja, perunamuusia, kasvismoussakaa ja salaattia. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn ehkä kävelyllä jossain sopivassa välissä.

Kummitustalo[Ei aihetta]Luonut: KummitustaloTorstai 27.03.2025 20:25

Ostaisitko 2000euron tietokoneen?Torstai 27.03.2025 20:24, 10 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Jack84XXOuto ahdistus ja ärtymysLuonut: Jack84XXTorstai 27.03.2025 08:47

En tiedä mikä on mutta aikaajoin tunnen itseni ahdistuneeksi enkä siedä esim sellaista että somessa joku randomi pyrkii olemaan aina kimpussa vaikka teen ystävällisesti selväksi miten toimin ja että minulla on omakin elämä ja kaikki siihen liittyvä enkä voi olla saatavilla aina kun toinen haluaa ja siitä hermostun erityisesti jos jatketaan ahdistelua kaikesta huolimatta. . .

Mutta tämä paine on sietämätöntä ja aiheuttaa haasteita lisää mut yksi asia on varma en ala lääkitseen sitä alkolla en halua pilata kaikkea sillä nyt ku näin pitkälle päästy ja puoliväli haastetta häämöttää nii jokin toinen ratkaisu ja jos ihanilla ystävillä on antaa vinkkejä olen kuulolla <3 <3

Kumpa tämä myllerrys loppuisi.

Torstaita toiveikasta raksut ystävät <3

https://www.youtube.com/watch?v=jsyHV_qGkps
Minä en ole yhtään sen paremmin saavutettavissa oleva henkilö pohjautuu asuin paikkaan ei tänne tulla koska jos tullaan se on tällä on resurssit..

Auto ja välineet tulla löytää henkilö todella monet on nähneet joitakin siis juttuja joita olen tehnyt..

Ja siis aikavälillä 1980 - 1999 tästä vuoteen 2012 asti..

Viestintä on tässä 1980 ja 1990 sekä vielä 2000 luvulla tuhanet on ne nähneet ja sitä taustaa vasten on nyt siis...


Tuhannet on ne nähneet ja silti en ole julkisuden henkilö olen en ole täysin huomaamaton tai olen silti yksityinen henkilö..

Äärimmäinen vastakohta vaikeasti määriteltävä sille jopa nyt tälle siis jopa maailmanluokan julkisuden henkilölle..

Ruukin ja neljän tien mutkassa 2000 luvulla tähän voin aina palata koska muuta ei nyt ole edes olemassa...


Sama kuvake on nähty vuoden 2003 jälkeen eripuolilla maailmaa johtuu tietoverkosta jonka kautta on turha lähestyä minua nyt..

Koska tietokone on todennäköisesti ohjelmineen uusittava kohti ensivuotta..

Kamera vielä tässä ohjelmassa on päällä en luota kuvan antamaan siis mielikuvaan kenen kanssa olen tekemisissä..

Maailmanluokan julkisuuden henkilö jolla resursseja rahaa avustajia voi tietää..

Ja siis kuka ja missä olen mutta minulla ei sitä ole..

Mahdollista olla koska koko ohjelma olisi uusittava ostettava ne palvelut joita näillä on käyttää..

Ja voi olla omat tallentimet ja tulostimet..

Minä en sitä usko ja siihen luota he minua on yrittäneet lähestyä koska on operaattori ja avustaja ohjelman takana..

Vaikka heillä samat peruskamat välineet älypuhelimet..

Voi olla yksityisyydessäkin mahdollisuus turvallisesti ottaa kuka hyvänsä voi olla sitä he tätä seuraa ja tarkkailee..

Näitä on useita joita he seuraa ja tarkkailee..

On sitä mihin minulla ei ole resursseja en voi sitä tietää..

Nämä ne ei sitä kerro minulle minun tuntemat henkilöt ei sitä usko joka on sosiaalinen rajoite..

Ja jota näillä ei ole siinä yksityisessä elämässään olemassa..

Rajoite on vain he on ihmisiä jotka on rajallisia ja ajallisia..

Ja tästä johtuen se rajoite on siis minun elämässä ei heillä sitä silti ole ja he saa palveluja ostamalla ne..
Alkaa taas pitkä viikonloppu ja olen kotona mikä ei haittaa yhtään saa taas levättyä kunnolla ollut aika väsyttävä viikko eilenä olin vähän pirteämpi onneksi eikä olo tuntunut onneksi pahalta että olisi ahdistanut. Nukuin hyvin viime yönä niin nyt uskon että tulee ihan hyvä päivä ei ole mikään kiire minnekkään aijon ulkoilla tänään ja käydä tokmannilla sekä siivoan ja pesen pyykkiä tässä heti aamusta. Pitää käydä pankin sivuilla tilaamassa uusi avainlukulista ja samalla voisin tarkistaa paljon rahaa on tilillä varmasti sen verran että pärjää loppukuun ja ensi viikolla tulee taas lisää rahaa onneksi. Sain taas uuden verikoe ajan ja se on 7.4 yhdeltä apteekkiin menen ensi viikolla koska pitää hakea leponexit riittävät vielä tälle viikolle ne lääkkeet masennuslääkettä haen tuossa kuukauden päästä kun on toukokuu. Olen nähnyt paljon kavereita tällä viikolla mikä on myös piristänyt ja saanut yhden uuden ystävän joka ei asu kauana mun luota. Ensi viikolla ollaan menossa sitten ystäväporukalla Burger kingiin syömään mikä on kiva mun lempi ruokapaikka missä mä käyn joskus. Shoppailureissun teen taas mun yhden ystävän kanssa joku viikonloppu tässä kevään aikana. Mulla on rahaa ostaa uusia vaatteita koska olen säästänyt enkä ole shoppaillut kunnolla moneen kuukauteen. Se on aina välillä ostaa jotain kivaa itselle ja silleen ettei ihan kaikki rahat mene. Aijon ostaa uusia vaatteita töihin nyt hankkia kunnon housuja koska mulla on vaan legginsejä kaappi täynnä niin ja sukkia pitää myös ostaa lisää alkaa edelliset olla jo aika kuluneet tai hukkuneet. Otan aamulääkkeet ja alan pesemään pyykkiä pesukone on varmasti vapaa.
Tänään on keskiviikko ja maaliskuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töistä kotiin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 19:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi mannapuuroa. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Olin tänään myös korvakontrollissa ja kohtaa mut-kahvilassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn ehkä kävelyllä jossain sopivassa välissä.
En minä sitä tarkoita olisi merkitystä..

Ja jos jo itseasiassa sivustot ja avustajat ja jopa operaattorit jopa sivun omistajan toimesta lähettää näitä siis viestejä vastauksena..

Merkitystä on jos joku luvalla sanoen laittaa jonkin minun kuvan sivun ja sen sivuton julkiseen levitykseen..

Omin luvin he ei sitä tee mikäli sivu on siinä maassa laillinen sivu koska aiheuttaa jo siis itsessään sen ongelman..

He on sitä myöten sen siis jo julkisuuden henkilön avustajia..

Ja jota tullaan tarkastelemaan suurenulasilla miksi tämä kuva sarja on jo sillä sivulla virallisesti esillä..

Koska jos minulla on jokin tavoite sille perustelu antaa itselleni olen nyt sykli alkoi 2023 - nyt toistanut tämän mutta..


Koska en ole tällä tarkoittanut silti mitään siis edes muuta kuin tämä on tavanomainen vastaus..

Ja joka tulee ei automaattisesti valmiina ohjelmassa ole tulee vasta kun on tavalla tai toisella käsitelty tarkasteltu viestejä..

Koska valmiit siis ne jopa vastaukset on voi olla jopa minulla tietokoneella muisti tikulla

Jos sivusto ottaa..

Lainaa minun taidekuvia luomuksia kuvina sillä paremmat tulostimet ja menetelmät välineet niin toimia..

Laillinen sivusto kysyy tavalla ja tai toisella tälle luvan ja tai jopa siis nyt vain jo maksaa ja..

Koska sitä tullaan myös kysymään median taholta..

Tehty 1986-88 tilataidetta paikallisella huvipaikalla sinäö aikana tehtyjä kokeiluja materiaaliteknisiä kokeiluja...


Kuvan joka tarkoittaa he ottaa useita kuvia joka tarkoittaa he joutuu sen sopimaan minun tai kuvan tekijän kanssa..

Liian kuuluisan henkilön siis edustajana ja isänsä siis avustajana..

Hän olisi helisemässä koska kuvaa ei vain oteta ja siirretä sivuston kuvaksi..

Käynnistää monia siis pieniä tapahtumia kysytään mitä nämä kuvat on ja se kuitenkin siis huomataan täällä missä minä asun..

Teokset on olemassa kuvina 1986-87 mattoteippi löystyi pakko purkaa pois diakuvina ja digikuvina olemaas nyt ja..


Olisi minulle merkityksellinen tapahtuma..

Tästä syystä ne on sivuston kommentointi osiossa joskus ne 10 vuotta ja kunnes sivu vanhenee..

Arkistoituna ja silti jostakin saattaa hyvinkin vielä löytyä..

Paikalliseen historian sisältyvät asiat on 1980 luvun osalta kuvineen kaikkineen kirjoittamatta ja sitä myöten on näin..


Kuva olisi voitu lainata se olisi mainosta tälle huvipaikalle..

Olematta silti mainos on vain kuva fanipalvelun sivulla jonkun verran se on jo sen..

Hänen uran edistämistä jona sitä ei vain tulkita niin..

Vaikka tämä kutsu on tehty voinut monen kautta mennä perille asti mutta tässä on yksi ongelma joka on kyllä totta..


Tämä on edistänyt niin tämän henkilön ja siis suvun perustaman säätiön sitä siis asiaa joka on mielenterveystyö..

Perustuu hyväntekeväisyyteen ja varojen keräämiseen..

Edistää tätä asiaa vasta kun minun kuvia olisi jossakin kirjassa se olisi minulle työvoitto...

Ja siis koska nimi ja henkilö on otettu jo esille..

Siellä on se siis kirja ja sen julkaisuja tehty ne kuuluu tuotteena varojen keräämiseen..

Ja koska he ei vain ole katsoneet sitä asiaani siis tältä kantilta katsoen..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Kirjan vastine oli tämä 1986 -1999 välillä valokopioita ja määrä oli noin siis ne 299 kappaletta..

Ja joista 99 kappaletta oli annettu julkisuuden henkilöille..

Vihannissa oli tanssilava nuorison suosima paikka jossa oli tapahtumia jos olisin omistanut kameran..

Olisi muusikoita ja artisti per ilta joka vuosi ja kuvia olisi 220 kappaletta ja negatiivit päälle..

Tarroja joita olin valmistanut..

Nyt ne pitäisi D-3 tulostimella tehdä siis uudelleen tarroina ja kuvina joka olisi menoerä..

Itse asialla ja noilla vieteillä ei ole merkitystä..

Aika kaikki minun taloudelliset resurssit ja sosiaaliset resurssit ikääntyminen tapaturma terveydentila..

Minun resurssit on jo vuodesta 2016 olleet riittämättömiä suomessa on minun tulotasolla..

Ne siis jo resurssit menee perustarpeisiin..

Negatiivinen ja kielteinen kohtalo silti sisäinen minä olisi kuinka elämän myönteinen positiivinen energia..

Tämä todella tämä pilaa tuhoaa kaiken..

Äärimmäisen negatiivinen energia ja ajan tilan energia on todella hyvin siis syvälle menevänä sitä..

En ota vastaan viestejä uskon tai näen siinä mitään suurta merkitystä ja jos ne ei ole silti kuin ja vain vastaus..

Sinne lähettämiini juttuihin vuoden 2003 jälkeen..

Vastaus on itsessään suurin mahdollinen tappio..

Se ei lisää mahdollisuutta ei resurssia olisi ollut on työtilat asiat kohdallaan nyt..

Minä en todellakaan halua kiitosta olen vaikuttanut paikalliseen elämään tiedottamalla ympäri maailman..

Ja paikallisista tapahtumista ja elämästä..

Tyhjää sisällyksetöntä sanaa siis kiitos ja jotakin sitä mikä ei tunnu sen arvoiselta sisäisesti tyhjä..

Ja todella mitään merkitsemätön ele ja ei mitään..

Terveys ja elämä palautuu vielä se on ainoa mitä olen olisin kiitollinen mutta en halua kiitosta..

Tulisi olla 599900 euroa verotta siis järjestelyihin ja sama summa vara kassana jotta asiat järjestyy nyt..

Maailmanluokan kuuluisuuden kautta julkisuus olisi lottovoitto..

Keskustelu kielenkääntöohjelman avulla fanisivulla on monimutkaista tulee vastaan ihmisiäjoita ei tunne tämä tuo..


Samalla on olisi siis se hyvä ja toiminta kykyinen loppuelämä..

Olisi todellinen syy olla kiitollinen kaikelle ja antaa elämään voimaa siis jaksaa olla luova ja tekevä ihminen..
« Uudemmat -