IRC-Galleria

hornotokooppi luonteestani =)Sunnuntai 07.01.2007 23:39

Skorpionin vuodenaika:

Syksyn edetessä illat käyvät pimeämmiksi ja ihminen alkaa miettimään elämänsä tarkoitusta. Mikään ei ole enää itsestään selvää. Pitkien öiden aikana asiat tuntuvat muuttuvan arvaamattomalla tavalla. Ollaan tultu Skorpionien aikaan. Elämän alkemialliset salaisuudet nostavat päätään jokaisessa Skorpionissa ja elämää suuremmat mysteerit ovat löytäneet innokkaan ja väsymättömän tutkijan. Tavanomainen elämä ei jaksa kiinnostaa kunnon Skorpparia ja niinpä hän paremman puutteessa tekee kärpäsistä härkäsiä saadakseen elämäänsä jotain tongittavaa. Valveutuneet Skorpionit vaeltavat suurina laumoina henkisiin tilaisuuksiin tai meedioistuntoihin tyynnyttämään tarvettaan päästä sisälle elämän ja kuoleman salaisuuksiin.
Hallitseva planeetta:

Skorpionin hallitseva planeetta Pluto edustaa jälleensyntymisen ehdotonta filosofiaa. Aina kun alkaa jotakin uutta täytyy jotakin myös kuolla pois. Skorpioneilla on planeettansa velvoittamina alitajuinen tarve jatkuvaan uudistumiseen ja jatkuvaan muutokseen elämässään. Pinnallinen elämä ei mahdu Skorpionin käsitysmaailmaan. Tästä syystä vähänkään paikoilleen pysähtynyt Skorpioni epäilee kaikkia ja kaikkea jostakin vilungista itseään kohtaan. Ja Skorpionin ristikuulustelutekniikka tulee aina paljastamaan raskauttavia tekijöitä kuulustelun kohteeksi joutuneesta sijaiskärsijästä olipa tämä millainen pyhimys hyvänsä. Skorpionin elämässä täytyy koko ajan tapahtua jotakin enemmän tai vähemmän dramaattista jotta hän voisi tuntea elävänsä.
Rakkaus:

Skorpionin on opittava luottamaan tähän sisäiseen uudistumisvimmaansa ja uskallettava sukeltaa päivittäin häntä kiinnostavien asioiden pyörteisiin. Ystävät ja harrastukset saattavat vaihtua joskus tiuhaankin tahtiin, mutta sehän toki kuuluu asiaan kun on Skorpionista kysymys. Parisuhde Skorpionin kanssa ei ole heikkohermoisten puuhaa, sillä vain itsetietoinen ja henkisesti kypsä tyyppi pystyy vastaamaan Skorpionin haasteeseen. Skorpionin kanssa ei saa lähteä pelaamaan altavastaajana sillä tällainen kumppani tullaan tuomitsemaan syylliseksi mitä hirveimpiin väärinkäytöksiin Skorpioni raukkaa vastaan ja seurauksena on ikuinen häpeä ja karkotus Skorpionin valtakunnasta.
Seksi:

Seksuaalisesti Skorpioni on ehdottomasti eläinradan voimakkain merkki. Liittyyhän rakasteluun aina mahdollisuus uuden elämän alkamisesta. Skorpioni hallitsee seksuaalisuuden ja erotiikan syvimmät salaisuudet eikä kenelläkään ole syytä aliarvioida sitä valtaa joka tätä kautta on Skorpioneille annettu. Silloin kun Skorpioni rakastuu tulee hän välittömästi asettamaan peliin seksuaalisen vetovoimansa, joka helposti hämää toisen osapuolen lähtemään leikkiin liian heppoisin perustein. Se ei kuitenkaan ole koskaan viisasta, sillä kun Skorpionille antaa ruumiinsa menee siinä samassa kaupassa sielu ja henki niin että heilahtaa. Omaisuuden takaisin saamisessa sitten riittääkin töitä pitkäksi aikaa. Skorpioni rakastelee aina tosissaan ja kaikkensa antaen. Turha siis ihmetellä kuinka helppoa Skorpioniin on ihastua ja rakastua. Rakkauden ja eroottisen latauksen säilyminen edellyttää täydellistä sitoutumista tähän suhteeseen ja lisäksi oman vapautensa ehdotonta säilyttämistä. Skorpioni kyllästyy huomattavasti muita merkkejä nopeammin marionetteihin ja kun Skorpioni kyllästyy niin olo käy uskomattoman ankeaksi molemmille osapuolille.
Skorpionin valttikortit:

Skorpioni on hyvin intensiivinen ja syvällinen tyyppi, jonka tunteet, ajattelu ja asenteet ovat useimmiten ulkopuolisilta piilossa. Skorpioni ilmaisee vain osaa itsestään, koska hän ei itsekään tunne minuuttaan. Tarve päästä pinnan alle omiin syvyyksiin tai asioiden todellisiin syihin on toiminnan johtava motiivi. Skorpionin merkki pitää sisällään runsaasti sekä psyykkistä että fyysistä parantavaa voimaa, jonka käyttöönotto riippuu omasta kehitysasteesta. Uudistumishalu ja jatkuva psyykkinen käymistila ovat tyypillisiä piirteitä. Hän tarvitsee syvällisiä peruskokemuksia ja energioiden vaihtoa ihmisten välillä. Voimakas seksuaalisuus on myös Skorpionin tavaramerkki.
Skorpionin heikkoudet:

Skorpionin heikkoudet ovat samaa kaliiberia kuin vahvuudetkin, eikä niiden kanssa ole syytä leikkiä. Musertava kriittisyys ja silmitön väkivalta ovat "heikon" Skorpionin aseet, joihin moni vastustaja tuupertuu. Vastustaminen, salailu, kostonhimo ja suoranainen julmuus takaavat oikeuden yksinäisyyteen, jonka kautta kehittyminen tapahtuu. Skorpioni voi olla myös jäykkä, mekaaninen ja paikoilleen jämähtänyt kyrmyniska, jonka päätä ei hevin käännetä. Rakkausasioissa saa Skorpparilta usein intohimoisuuden kylkiäisenä omistavuutta ja mustasukkaista ehdottomuutta, jotka eivät ole omiaan takaamaan harmonista yhteiselämää.
Skorpionin sairaudet:

Skorpionia vaivaavat tavallista useammin virus- ja bakteeriperäiset sairaudet. Seksuaalisuus näkyy myös tällä sektorilla altistaen sukupuolielinsairauksille ja sukupuolitaudeille. Virtsarakon tulehdukset saattavat vaivata, joten pukeutumiseen tulee kiinnittää huomiota. Voimakkaat tunteenpurkaukset näkyvät jokapäiväisessä elämässä kohonneena onnettomuusalttiutena.
Horoskoopit Skorpioni 24.10. -22.11.

Avainsanat: Voima, vahvuus, karisma

Hallitseva planeetta: Mars, Pluto

Onnen päivä: Lauantai

Onnen väri: Tumman punainen, musta

Onnen kivi: Turkoosi, opaali

Elementti: Vesi

Luonne: Kiinteä

Laatu: Feminiininen, negatiivinen

Terveys: Skorpioni hallitsee sukuelimiä ja paksusuolta. Hyvä vastustuskyky, lihasjännitystä.

Kuuluisia Skorpioneja: Pablo Picasso, Marie Curie, prinssi Charles.
Skorpioni 24.10.-22.11.

Hiljainen ja syvällinen, suurten tunteiden Skorpioni on monelle ikuinen arvoitus, jonka ratkaisun selvittäminen vie sekä järjen että sydämen. Tämä äärimmäisen herkkä ja intuitiivinen tähtitaivaan yksinäinen susi päästää lähelleen vain harvat ja valitut - eivätkä hekään pääse perille kuin siitä, mitä Skorpioni itse päättää paljastaa.

Mystinen Skorpioni tutustuu kuolemaan jo elämänsä varhaisessa vaiheessa ja on koko elämänsä ajan kiinnostunut elämän suurista ja pienistä salaisuuksista. Hän pitää tyynen pinnan alla tulisen ja kiihkeän luonteensa - eikä ehkä siksi itse ole valmis uskomaan toisista ihmisistä tai asioista pelkkää pintaa. Hän haluaa päästä syvemmälle - ja pääsee myös. Luonteeltaan hän on ehdottomasti lähempänä kyynikkoa kuin idealistia.

Skorpioni on äärimmäisen lojaali ystävä, joka on läheistensä puolesta valmis menemään äärimmäisyyksiin. Hänen pinnansa on pitkä, mutta kun se katkeaa, ei kenenkään ole turvallista olla lähietäisyydellä. Hän on ehdoton mielipiteissään ja vihaa epäoikeudenmukaisuutta sydämensä pohjasta.

Vaikka tunteiden ilmaiseminen on Skorpionille hyvinkin vaikeaa, hän on erittäin voimakastahtoinen, ylpeä ja rohkea rämäpää joka tekee juuri niin kuin itse haluaa - ja saa yleensä myös muut ihmiset ympärillään noudattamaan tahtoaan.

Intohimoinen skorpioni ei oikein koskaan tunne saavansa niin paljon rakkautta kuin haluaisi. Lapsuudesta asti, kun äiti oli aina kiireinen tai omissa ajatuksissaan, skorpioni on halunnut enemmän kuin mitä hänelle on annettu. Erityisesti miespuolinen skorpioni etsii äitiään myös naisystävistään. Skorpioni haluaa kaiken tai ei mitään, hänen rakkautensa on syvää, tulista ja usein myös takertuvaa. Hän on eroottisesti erittäin voimakkaasti latautunut ja on suurenmoinen rakastaja/tar, joka valloittaa "uhrinsa" niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin. Hän on ihminen, jota ei voi vastustaa - ja jota ei voi unohtaa.

Mutta jos satut loukkaamaan Skorpionia, älä oleta hänen kääntävän sinulle toista poskeaan. Vihaisena hän on myrkyllinen ja pistävä. Suhteen kariutuminen - ja epäonnistuminen yleisemmälläkin tasolla - on Skorpionille todella kova pala, josta toipuminen voi viedä hyvin, hyvin kauan. Kärsimäänsä vääryyttä Skorpioni ei unohda koskaan.

Parhaiten tulisieluisen Skorpionin rinnalle soveltuvat toiset veden merkit, Kalat ja Ravut, jotka herkkinä tunneihmisinä pystyvät ymmärtämään hänen kätkettyjen tunteittensa syvyyden. Myös Kauriin kanssa Skorpioni pystyy rakentamaan kestävän ja vakaan suhteen, ja toisetkin maan merkit, Neitsyt ja Härkä tulevat hyvin hänen kanssaan toimeen, mutta tulen merkkien kanssa Skorpioni kokee yleensä vain hetken huumaa. Ilman merkit eivät ymmärrä hänen intohimonsa voimaa ja ahdistuvat hänen omistushalustaan.

Hah =)Lauantai 30.12.2006 16:56

sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.12.2006 17:24

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Heidi toimii myös välituntivalvojana ja vie lapsia esimerkiksi lääkäriin.

2. ”Heidi on kuningatar!”

3. 11-vuotisen uransa aikana Heidi on ehtinyt jo tehdä musiikin saralla monenlaisia ... Clubin kautta Heidi on saanut myös kansainvälisiä ihailijoita

4. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana Heidi on toiminut syksystä 2004.

5. Killing Heidi on australialainen rock-yhtye.

6. Heidi on omien sanojensa mukaan nainen, joka "ei voinut luopua blondiudesta". ... Heidi on jokaisen lätkänpelaajan ja suomalaisen perusmiehen unelmanainen.

7. Heidi on töissä taiteilijoiden mekassa.

8. Heidi on huomioinut että nykyinen epäoikeudenmukainen työn ja perhe-elämän

9. Syksystä 2004 lähtien Heidi on toiminut vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana

10. Heidi on paras ehdokas, ja hänellä on mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle, kunhan me kaikki äänestämme häntä!

11. Yksi mahdollinen puheenaihe on työturvallisuus, jota Heidi on oppinut ... Heidi on omalla työpaikallaan kertonut uusille työntekijöille jäsenyyden eduista.

12. Irina Pulkan esittämä Heidi on Markuksen entinen seurakuntanuori ja isonen.

13. Vaikka Heidi on laulanut kolmevuotiaasta saakka, hän ei usko, että kukaan voisi olla ... Heidi on oppinut, että tiettyjä asioita ei kannata kommentoida

14. Heidi on vihainen, Heidi näkee itsensä läpi ja näkee mitä hänen pitää tehdä, ... Heidi on ihan hölmö, kun ei ole aikaisemmin uskaltanut olla muiden seurassa

15. Kemistä kotoisin oleva Heidi on kiertänyt Suomea ristiin ja rastiin jo yli 13 vuotta. Vain 15-vuotiaana hän sijoittui toiseksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. ...

Eipä oo muutakaa..Lauantai 23.12.2006 01:22

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- LR, mut ku se on jo =)

-Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Monta.

-Pidätkö hotdogeista?
- Khyllä.

-Mikä on lempijoululaulusi?
- Varpunen joulu aamuna.

-Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Kahvia.

-Teetkö punnerruksia?
- E.

-Pidätkö sateesta?
- Rakastan.

-Onko sinulla ADHD?
- Mahtaapi olla.. =)

-Nimikirjaimet?
- jaahas.

-Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
1. Mitäs sitä hoksais?
2. Käyköhän se pukki??
3. Mitähän sitä seuraavaksi???

-Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
1. Kahvi
2. Maito
3. Limsa
4. Olut
5. vesi

-Mihin aikaan heräsit tänään?
- n. 06.00 am

-Osaatko tavuttaa?
- Totta kai..

-Tämänhetkinen huoli?
- Mistä vois hankkii elämän..

-Tämänhetkinen vihastus?
- Pikku-pillut..

-Lempipaikka?
- Yhessä paikassa =)

-Vähiten mieluisa paikka?
- Yhessä toisessa paikassa =)

-Minne haluaisit mennä?
- No sinne yhteen paikkaan =)

-Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- E.

-Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa
- Laitan puhelimen piippaukselle..

-Palatko vai rusketutko?
- Palan.

-Keltainen vai sininen?
-Sininen.

-Ryhtyisitkö merirosvoksi?
- Voishan sitä kokeilla =)

-Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
- n. 4tuntia sitten..

-Mitä laulua laulat suihkussa?
- Riippuu sen hetkisestä mielen tilasta..

-Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Jotain isoo ja mustaa =)

-Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Ei mitään.

-Viimeisin asia jolle nauroit?
- Kullervolle ku se on niin hassu =)

-Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
- Ei sellasta voi muistaa Erkkikään..

-Pahin haava/murtuma/ym joka sinulla on ollut?
- Käsi murtu..

-Paljonko on ÄO:si?
- Paljon ja vähän päälle..

-Monta TV:tä talossasi on?
- kaks.

-Kovaäänisin ystäväsi?
- Riikka tai Evukka Havukka =)

-Hiljaisin?
- Minun yksi persoona.

-Kaivatko nenääsi?
- En tiiä...en ole ainakaan hokannu..

-Harrastatko urheilua?
- Totta kai =)

-Viimeisin laulu jonka kuulit?
- Sut on niin nähty

-Minkä kappaleen haluat soivan hautajaisissasi?
- Miian laulu.

-Mitä teit keskiyöllä?
- Istui koneella..

-Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Mitä vittua?

-Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- E.

-Onko kädessäsi sormusta?
- Kädessä ei mut sormessa kylläkin =)

-Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Jaa enpäs muista..

-Oletko mielestäsi notkea?
-E. mut jotku väittää jotain muuta =)

-Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- E muista..

-Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Jaakon leluja.

-Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
- Joskus mut yleensä ne ei ole harhoja..

-Minkä eläimen näit viimeksi?
- Koiran.

-Sahara vai etelänapa?
- Kumpiki..

-Mitä sanoit viimeksi?
- Joo niin kai minäki..

Irkkaatko?
- E.

Jos saisit päättää,mitä elementtiä näistä neljästä vaihtoehdosta edustaisit; Maa,tuli,vesi, ilma?
- Tuli.

Oletko allerginen siitepölylle?
- Kyllä.

-Milloin viimeksi suutuit?
- Eilen.

-Käytätkö hymiöitä?
- Joo

-Etunimesi toinen kirjain?
- E

-Mitä luultavasti tekisit nyt,jos et olisi koneella?
- Nukkusin.

-Omistatko laskimen?
- Kai se jossain kaapinpohjalla on

-Mersu vai Volvo?
- Volvo.

-Kuusi vai mänty?
- Oi kuusipuu Oi kuusipuu..

-Juna vai laiva?
- Laiva.

- Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Yksin ainaki omasta mielestä..

-Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? miksi?
- Syksy..

-Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- Enempii

-Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Khyllä.

-Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Riikan

-Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Kullervo.

-Mitä teit koulussa eilen?
- Onks se jotain syötävää??

-Lempivärisi?
- Punanen ja Musta.

-Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Riikan.

-Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
- Nelosta..

-Milloin olit viimeksi ulkona? kenen kans?
- Eilen. Evukka havukan ja Riikan kaa..

-Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Viininpun.

-Kengänkokosi?
- 38/39

-Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- E voi muistaa

-Montako laukkua omistat?
- Ei tiiä..

-Millä tuulella olet nyt?
- E osaa sanoo sitäkään.

-Paras kesämuistosi?
- Taisi ola..tai no ei ole lasten kuultavaa..

-Monetko korkokengät omistat?
- 1

-Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Mmm.. joo pidän sen omana tietona.. =)

-Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla!
- LR

-Onko sinulla ajokortti?
- Khyllä oon....

-Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Enpäs kello =)

-Paras ominaisuutesi?
- Minä. =)

-Hali vai suukko?
- Eka hali ja sit suukko

-Karkki vai jäätelö?
- Läälö.

-Nukutko valot päällä?
- E.

-Suututko helposti?
- E.

-Oletko mustasukkainen ihminen?
- Jos on aihetta...

-Montako sisarusta sinulla on?
- 1

-Oletko hiljainen/ujo?
- Yleensä olen..

-Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- O.

-Pidätkö suklaasta?
- Khylä.

-Kyllästytkö helposti?
- Jaa riippuu sitä mistä se roikkuu =)

-Uskotko rakkauteen?
- Mitä se on??

-Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- Ja vitut.

-Kuinka usein kiroilet
- Usein.

-Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
- Ajon autolla.

:16 kiltteys testi.......... ou nou :D Tiistai 12.12.2006 12:06

Kuinkas kilttejä sitä oltiinkaan?
K= kyllä ja E= ei, jokaisesta K:sta
1 piste ! Sitten haastat "kiltit ystäväsi! "
REHELLISYYTTÄ KEHIIN, normijuttuja !

KYSYMYKSET:
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa? K
2. Ollut kännissä? K
3. Harrastanut seksiä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? K
4. Harrastanut seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? E
5. Varastanut myymälästä? K
6. Valehdellut? K
7. Ollut putkassa? E
8. Ollut vankilassa? E
9. Polttanut ruohoa? E
10. Sotkeutunut ikinä huumepiireihin? E
11. Ollut tekemisissä virkavallan kanssa? K
12. Antanut suuseksiä? K
13. Saanut suuseksiä? K
14. Nussinut jotakin, mikä ei ole ihmislajin edustaja? E.
15. Nussinut jotakin, mikä ei elä? E.
16. Pettänyt jotakuta? K
17. Käyttänyt jotakuta hyväksi? K
18. Maksanut jollekulle seksistä? E.
19. Saanut rahaa seksistä? E.
20. Pelannut räsypokkaa?K
21. Lintsannut koulusta? K.
22. Lintsannut koulusta kännätäksesi? K
23. Tanssinut alasti? E
24. Tanssinut alasti julkisella paikalla? E.
25. Paljastanut itsesi?E
26. Valittanut jollekulle? K.
27. Suudellut jotakuta? K.
28. Suudellut jotakuta saman sukupuolen edustajaa? K
29. Kävellyt käsikädessä? K.
30. Halannut jotakuta? K.
31. Saanut kielaria? K
32. Seksifantasioinut? K
33. Homo-/lesboseksifantasioinut? E
34. Varastanut rahaa? K
35. Varastanut rahaa perheenjäseneltä/kaverilta? E
36. Varastanut huumeita perheenjäseneltä? E.
37. Ollut syytettynä rikoksesta? E.
38. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä on 'helppo'? E
39. Seurustellut jonkun kanssa, koska tämä luuli sinua 'helpoksi'? E.
40. Kuullut itseäsi sanottavan huoraksi? K.
41. Kuullut itseäsi sanottavan lehmäksi/ämmäksi? K.
42. Katsonut pornoa? K
43. Nauhoittanut pornoa? E
44. Katsonut pornoa jonka olet nauhoittanut? E
45. Suudellut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? K
46. Nussinut jotakuta liikkuvassa ajoneuvossa? E
47. Käyttänyt seksileluja? Enpä kello.. =)
48. Yrittänyt tappaa itsesi? K
49. Yrittänyt tappaa jonkun muun? E
50. Kertonut jollekin vihaavasi häntä? K.
51. Kertonut jollekin rakastavasi häntä tarkoittamatta sitä? K


Tämä oli taas yks kaikkien joukossa. =)


Ja etiä päin Quartz ja KammoTus

taas kaatopaikka tavaraa..Maanantai 04.12.2006 16:20

jos joku kaipailee mustia villalapasia niin löytyy torstaihin asti sivakkatien roskiksesta sen jälkee voi hakea kaattikselta.. =)

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.11.2006 11:25

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

[Ei aihetta]Tiistai 28.11.2006 12:31

HAASTA KOLME JUOPPOKAVERIASI TEKEMÄÄN TÄMÄ.

1. Minkälainen olet kännissä?
- meno päällä ei millään tahtos olla paikallaa, puhun ennemmän ku papupata porisee =)

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- Rippikoulun jälkeen.

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla
miellyttänytkään?
- En ainakaan muista.

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
- Kuka eka pöydän alla..

5. Mitä yleensä juot?
- olutta....

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- koti tekonen vinkku..

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- joo oulussa...

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
- riikka .. eeva,,

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- varmaan seku puhun niin paljon..

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- osaahan kukavaan..mut sekin on taitolaji ja minä tadan sen... =)

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- heräsin takapihalta nukkumasta..

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- jättäs väliin..

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- jaah..


14. Mikä on lempi juomasi?
- niitähän on..

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- aina ja paljon..

16. Tappeletko kännissä?
- joskus sekin onnistuu.. =)

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- E..

18. Miten valmistaudut iltaan?
- käyn saunassa ja meikkaan ja laitan hivukset...

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- Ei mitn..

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
-juhannus..ja ylihuomenna vappu...ei kait se oo vappu?? =)

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- En suosittele..

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
- Onhan niitä..

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
- Lähettin liftillä ouluun..ja se prkl onnistu ja päästiin viel takasin..

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- E..

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
- Fisu =Kossua + fisukarkkeja


HAASTAN: KammoTus - RIETAS - QuartZi

ota kännykästäsi 25 yhteystietoa ensimmäisestä lähtien,valitsemalla vain JOKATOISEN. Laita ne järjestykessä tähän (Älä katso allaoleviin kysymyksiin enneenkuin kirjoitat ne!):


1. Aappo
2. Aira2
3. Banaani
4. Eve
5. Heidi
6. Hekuma..
7. Hennu
8. Illikainen
9. Jani S
10. Jaxa
11. Joni The Ääliö
12. Julli
13. Kalle
14. Sutri
15. Kimmon Eeva
16. Koimuna
17. Minna The Lutka
18. Nuke Go
19. Passeli
20. Pikku-Ryötti
21. Pääsiäisnoita
22. Riikka.
23. Sari K. Kuusamo
24. Vesku Go
25. Vitopää

01. Kuinka kauan olet tuntenut numero 7? - Jonku tovin.
02. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen 2? - Anoppi.
03. Sopisivatko 3 ja 9 yhteen? - Totta helv..
04. Polttaako 11? - öö..ei voi muistaa.
05. Kuvaile 5 kahdella sanalla: - Pieni mutta pippurinen.
06. muistuttavatko 6 ja 7 toisiaan? - Ei tod.
07. Mistä sait 1 numeron? - Sen emännältä.
08. Luotatko 9? - Jossain määrin.
09. Mitä tekisit josset olisi koskaan tavannut 8? - Jaa'a..hmm..
10. Onko 10 varattu? - On...
11. Pitääkö 4 sinusta? - Sitä pitäs kysyy siltä iteltään..mahutaan ainahi samaan autoon.. =)
12. Pidätkö sinä 12? - En.
13. Paras puoli 13? - Enpäs tietä..
14. Mitä 14 mahtaa juuri nyt tehdä? - Ei voi tietää..
15. Kirjoita 15 nimi silmät kiinni. - Kimmon RRva
16. Mitkä ovat 16 nimien alkukirjaimet? - J.K
17. Onko 17 hyvä koulussa? - Enpä oikeen tiiä..eikä kiinnosta..
18. Miten tunnet 18? - Ukon serkku.
19. Oletko ollut ihastunut 19? - No en tod oo..kaikkee sitä kysytäänki..
20. Onko 20.lemmikkiä? - Ei kai.
21. Missä 23 asuu? - Nimiki jo kertoo...
22. Oletko itkenyt 25 nähden? - Khyllä olen..
23. Minkä merkkinen kännykkä 21 on? - Just..
24. Onko 22 kuvia Galleriassa? - Mitäpä luuuuleet.. =)
25. Missä tapasit 24? - Kaverilla.