IRC-Galleria

-Lauantai 08.11.2008 20:57

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

haha D:Torstai 06.11.2008 20:10

Blondit raksalla



Erja: Voi ei, Pamela on taas myöhässä. Me ei ikinä saada tätä urakkaa valmiiks ennen Jouluu.

Doris: No, eihän täs enää paljon puutu. Seinät ja katto vaan. Joko sä oot ostanu joululahjat?

Erja: En mä kaikkii.

Doris: Mä tiedä yhtään, mitä mä ostasin Eskolle, kun se isänpäivälahjakin meni myttyyn. (Heittelee
puhuessaan nauloja pois laatikosta)

Erja: Miten niin?

Doris: No, mä ostin sille solmion, mutta se piti viedä takas kauppaan.

Erja: Eikö Esko tykänny sen väristä?

Doris: Ei siinä värissä ollu mitään vikaa, mutta se oli niin ahdas, ettei me saatu Eskon päätä siitä läpi.

Erja: Voi kauheeta. Kaikkee ne myyvät. Miks sä muuten viskot niitä nauloja pois? Onko niissäkin jotain vikaa?

Doris: Kato nyt, näissähän on nuppi ihan väärässä päässä.

Erja: Äh, et sä tajuu. Ne tulee tietysti seinän toiselle puolelle.

Doris: Niin tietysti! Voi että mä oon joskus hölmö! Mä panen toiseen pinoon ne, mitkä menee toiselle puolelle.

(Pamela tulee.)

Pamela: Moi, sori että mä oon myöhässä! Ette arvaa mitä sattu?

Doris ja Erja: No?!

Pamela: No multa valu ne e-pillerit taas ulos. Mun täytyy mennä uudestaan lääkäriin
ja sanoo, että se määräis vähän isompia pillereitä. Nää minipillerit ei kerta kaikkiaan pysy.

Erja: Voi jestas. Onneks mulla ei oo tollasta ongelmaa. (Taputtaa vatsaansa).

Pamela: Ja sitten kun mä lähdin ajaan tänne duuniin, mä huomasin, että bensa on melkein loppu, ja ajoin tietenkin oikein kovaa, ettei se ehdi loppuu ennen bensistä, ja poliisi kehtas sakottaa mua, vaikka mä selitin sille tän tilanteen.

Doris: No eihän miehet tommosta tajuu. Mäkin vein mun autoo täs yks päivä huoltoon yhelle Ilkalle ja se kysy että tehdääks kymppitonnin huolto. Mä sanoin sille, et eihän mulla sellaisia rahoja oo ja lähdin
veks sieltä.

Pamela: Mä lähen nyt maalaamaan sitä saamarin käytävää. Aatelkaa, ekapäivänä mä sain maalattua yli 10 metrii, tokapäivänä 8 metrii, eilen vain 5 metrii. Nyt tulee varmaan vaan pari metrii, kun on
niin hiivatin pitkä matka maalipurkille.

Doris: No ei voi mitään. Se kuuluu tän työn luonteeseen. Katoitteko tytöt muuten eilen sitä lätkän pronssiotteluu?

Pamela: Joo. Ja tänään tulee kultaottelu, aika jännää vai mitä?

Erja: Joo, mut sitä mä vaan ihmettelen, et koska ne pelaa sen hopeaottelun, kun siitä ei ole mitään mainintaa telkkarin ohjelmatiedoissakaan.

Pamela: No jos se tulee vaik digiboksista.

Erja: Kyllä siinä taas meitä tavallisen telkkarin katsojia
syrjitään, onhan se nyt ainakin paljon jännempi matsi kun joku pronssiottelu.

Pamela: Joks te ootte muuten ostaneet joulukinkut?

Doris: Mä panin sen jo kaks päivää sitten uuniin.

Pamela: Mitä ihmettä varten? Mä laitan vasta aattona.

Doris: No kyllähän sun vielä ehtii. Mulla on vähän eri juttu. Siinä luki että paistoaika 1 tunti ensimmäiselle kilolle ja 45 minuuttia seuraaville, ja meidän Esko painaa 130 kg.

Pamela: Sit mä ymmärrän! Mä meen nyt maalailee. Tässä lapussa sanotaan, että pitäs maalata seinät ja ikkunat valkoseks. Pitääkö mun maalata ikkunanpieletkin?

Erja: Paras että maalaat vain ikkunat, ettei tuu sanomista!

Pamela: Okei. Nähdään ruokatunnilla.
Jatketaanko tähän vai tehäänkö uus WC?
Mun mielestä voi ainaki iha täällä jatkaa ja saa kertoo iha millo haluaa paskalle esim. jos on tosi iso kakkahätä, miks kakattaa tai miks on ripuli yms.

Voin vaikka ite tässä alottaa, et koko päivän on ollu kauhee ummetus ja muutenkin kova olo. =S Vois vaikka lainata kaverin wc-pyttyä omaan ummetukseen."Nyt kakattaa, nyt kakattaa" Eli nyt sitte kaikki oikealle ryhmä_paskalle_!

Oli pakko. :'DKeskiviikko 29.10.2008 23:11

Joni. sanoo:
Arvaa mitä
Joni. sanoo:
kaipaisin vähän läheisyyttä...
Joni. sanoo:
..joten aattelin ehottaa RYHMAPASKAA ___
pokahontas sanoo:
XDDD
pokahontas sanoo:
ei vittu
Joni. sanoo:
miksei--
Joni. sanoo:
heivittu auta vähän oon taas demis
Joni. sanoo:
ettimäs seuraa vaikka..
Joni. sanoo:
..RYHMÄPASKAA varen
Joni. sanoo:
varten
Joni. sanoo:
<3
pokahontas sanoo:
olet demittänyt liikaa...ettet VAIN olisi RIIPPUVAINEN
Joni. sanoo:
e
Joni. sanoo:
___
pokahontas sanoo:
ok
pokahontas sanoo:
jatkakaaa
pokahontas sanoo:
vittuko ulla hanski feilaa
Joni. sanoo:
no?
pokahontas sanoo:
noko se uhos viime tunnilla että TÄNÄÄN OPETAN UUUUUDEN ASIAN nii tunti meni siinä läksyjen tarkastuksessa ja sitte se sattu kattomaan kelloa nii silmät meinas tippua päästä
pokahontas sanoo:
hyvähyväulla
Joni. sanoo:
hehe
pokahontas sanoo:
gogoulla
Poika istuutui tytön viereen. Tyttö ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota ensin. "Anteeksi, mutta oletko uusi täällä?" Hän kysyi. Tyttö käänsi katseensa poikaan kummastuneena ja upotti kristallin siniset silmänsä pojan omiin. "Niinkin voisi sanoa? Nimeni on Ellie Stewarts." Tyttö vastasi räpläten pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tyttö oli kaunis kuin enkeli. Pojan kännykkä soi. "Niin? Ai hei äiti. Jo 17.53? olen tulossa. Joo. Moimoi." Hän sanoi ja sulki puhelimen. "Haluaisitko tulla kanssani vaikka kahville tänään?" Tyttö kysyi ujosti. "En tänään... Huomenna on uusi päivä. Jos annan numeroni soitatko minulle?" Poika vastasi ja kaivoi repustaan kynää ja paperia alkaen kirjoittaa sille numeroaan. "Niin huomenna on todellakin uusi päivä..." Tyttö mumisi hiljaa surullisesti ja otti pojan numeron. Hän kiitti ja jäi bussista pois. Muut bussissa olevat katsoivat poikaa kulmat kurtussa.

Seuraavana päivänä tyttö soitti pojalle ja sopi tapaamisen ravintolan takana.
Pojan mennessä paikalle ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. Hän alkoi kuulla surullista laulua ympäriltään. Kylmä henkäys hänen korvansa juuressa, johon oli sekoittunut hiljainen kuiskaus: "En kuole yksin."
Seuraavana aamuna lehdessä:

3.7.2008 Noin 13 vuotias blondi tyttö Ellie Stewarts murhattiin. Seuraavana päivänä poliisi sai tiedoituksen saman ikäisen pojan katoamisesta.

Kummaa oli se, että poika tapasi Ellien vasta murhan jälkeisenä päivänä. Nyt kun olet lukenut tämän, kopioi tämä päiväkirjaasi, tai ollessasi yksin kuulet laulua ja kaipuullisen kuiskauksen

--Keskiviikko 22.10.2008 00:16

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 6 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö(tai pari), jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 6 kaveriasi tekemään tämän.

HETAT VALTAA MAAILMAN!
Heta on ihana.
Heta, Piirrä mun käteen!

Minttu on yks ISO läppä!!:D
Minttu ownaa CS
Minttu tykkää kynsistä ja nenistä <3

Laura aiheuttaa liikaa shokkeja
Laura Hoitoon..
laura huutaa aina ku viimestä päivää.

Annikaa ei aina tajuu.
Annikalla seisoo 24/7.
Annikan TISSIT.

Roosahan sen aina loppujen lopuks päättää
Roosan tiedol ja taidol edetää kyl tosi pitkälle..
Roosa on seksinjumalatar !


En laita muita ko ei oo sellasia tyybbei, enkä haastakkaan ketään paitti kaikki jotka on mainittu tässä. ja niin sellasey jokka ei ole jo teheny tätä :)

Voi ny saatanaTiistai 21.10.2008 18:13

Olipa kerran tyttö, joka tukehtui banaaniin. Hänen viimeiset sanansa olivat "ASDASDSADADAS." Jos et lähetä tätä eteenpäin 69 ihmiselle viiden sekunnin kuluessa, (tai pistä päiväkirjaan) tyttö EI tule huoneeseesi ensi yönä tunkemaan banaania perseeseesi huutaen "ASDASDASDASDAADS."






:'DDDDD

III rippikouluryhmäPerjantai 10.10.2008 17:12

Ketkä pääs samaan? ::::)

Etin tietoa galleriasta. : FTiistai 30.09.2008 14:09

--Sunnuntai 28.09.2008 22:15

Joni. sanoo:
u know i give u u give me