Olkaa niin kilttejä ja unohtakaa se että olen olemassa, se että kauhujutut 13. päivä, perjantaista voisivat olla totta. Minulle se tulee olemaan helvetti. Henkinen helvetti.
Saattaa jopa olla että napsautan itseni katatoniseen tilaan siksi päiväksi ja leikin kuollutta jottei tarvitse avata silmiä ja kohdata... sitä yksinäisyyttä...
Sitä tyhjää tilaa... Sitä mitä jää jäljelle, kun jotain on viety pois jostain ennen niin kokonaisesta.
Please, älkää muistuttako minua siitä että olen yhä elossa. Älkää.
Haluni olla kuollut vain kasvaisi, yltyisi liian houkutteleviin mittoihin.
Ja anteeksi, Jenni. Anteeksi, rakas. Mä en tarkoita tätä itsemurhaviestinä, vaan... pyyntönä jättää mut rauhaan joksikin aikaa. Mulla on liikaa onnea onnettomuudessa että kuolisin tuosta vain, älä huoli. Enkä mä sua jättäisi, vaikka kuolisinkin. En tasan. Palaisin sun luo, en ehkä enää niin aineellisena ja painavana kuin ennen, mutta aina yhtä rakastettavan ärsyttävänä. Ja olisihan siinäkin toki hyvät puolensa. En voisi enää glompata sinua maahan. <3 Häntäluusi jämät säästyisivät. <3