IRC-Galleria

[TYHMÄLAPSI]

[TYHMÄLAPSI]

♂ <3 ♂ Hail the Sexual revolution!

homofobia is gayTorstai 16.12.2010 23:38



- Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
- Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
- Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
- Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
- Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
- Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
- Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
- Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
- Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
- Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
- Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
- Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.
Kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin !

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.12.2010 01:37

OLEN
[ ] suudellut alle viittä poikaa
[] suudellut yli viittä poikaa
[x] suudellut yli kymmentä poikaa
[ ] suudellut enemmän kuin viittätoista poikaa
OLETKO KOSKAAN
suudellut yli kaksikymmentä vuotiasta ? - juu
suudellut saman illan aikana monenn pojan kanssa ? - juu
suudellut yli 5 min putkeen ? - juu
suudellut ulkomaalaista ? - juu
suudellut poikaa jolla on tatuointeja ? - en
suudellut poikaa jolla on lävistyksiä ? - joo
suudellut kännissä ? - juu
suudellut selvänä ? - Joooo
suudellut yöllä ? - Juu
suudellut vanhempiesi nähden ? - joo
suudellut laivalla ? - joo
suudellut koulussa ? - en
suudellut diskossa ? - en
suudellut kotona ? - joo
suudellut varattua ? - juu
suudellut niin, että koko naama on kuolassa ? - en nyt sentäs
nauttinut suutelusta ? - ju
inhonnut suutelua ? - en
suudellut jotakuta henkilöä ja katunut sitä jälkeenpäin ? - en
torjunut suudelmaa ? - juu
suudellut niin, että kaikki katsovat ? - joo
suudellut tyttöä ? - jooo =DD
suudellut henkilöä jonka nimi alkaa K:lla ? - enn
entä henkilöä jonka nimi alkaa P:llä ? - juu
tai henkilöä jonka nimi alkaa J:llä ? - joo
TYKKÄÄTKÖ
kunnon kielisuudelmista ? - juu
vai vähän hellemmästä menosta ? - joo
HENKILÖ JOTA SUUTELIT VIIMEKSI
henkilön ikä ? - 18
miksi suutelit juuri häntä ? - tjaa-a
missä suutelitte ? - sen luona
tykkäsitkö ? - j0
kauanko suutelitte ? - mä varmaa otan aikaa
tykkätkö hänestä ? - en enÄ
MUISTATKO
ensisuudelmasi ? - joo valitettavasti
missä tapahtui ? - ette halua tietää
minkä ikäisenä ? -
kenen kanssa ? - mähä kerron =D
henkilön jonka suudelmasta nautit eniten ? - juu
kuka hän on ? - tonihh
missä suutelitte ? - vähä joka paikas

parasta ois!Tiistai 14.12.2010 20:15

JOS TEET TÄMÄN TULEVASTA VIIKONLOPUSTASI TULEE PARAS !
KOTONA
Oletko kotona? - jooo
Minkä värinen on hammasharjasi? - keltane ja valkone
Käytätkö farkkuja kotona? - jooo
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - entiä... unirytmi paskana?
Montako tyynyä on sängyssäsi? - 1
Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa? - en yleensä, aika harvoin.
Onko vaatekaappisi siisti? - totaly....NOT
Kauanko olet yleensä suihkussa? - 20-40 min =D:D;:;C:
Miten hiuksesi ovat nyt? - aika maGsti
Mitkä vaatteet sinulla on nyt päällä? - norm vaatteet
HUOMINEN & TULEVAISUUS
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - relaxx
Mitä aiot tehdä huomenna - koulu
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - toivottavasti!!
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - todellakaa e!
Yövytkö mielummin teltassa vai viidentähden hotellissa - tyhmä kysymys.... HOTELLIS TIETTTy!
Viimeisin ostamasi asia? - takki
Seuraava ulkomaanmatkasi? - turkki
Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit? - jtn päällepantavaa
Oletko matkustanut laivalla/minne? - vaikka ja minne
RAKKAUS JA YSTÄVÄT
Seurusteletko? - en
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - voisin
Oletko riippuvainen ihmisistä? - njoo
Onko sinua pussannut kukaan viikon sisällä? - noup
Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? - tyttö
Kenen kanssa tanssit viimeksi? - öö no vähä kaikkie koulus =D
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - jaa-a iha normisti
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - on
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - e ainakaa toisen...
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - oon </3
Oletko puhunut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - en ...
Missä haluat mennä naimisiin? - jos pitäs tehä avioehto nii en mee ollenkaa!! :---D
Pitääkö kukaan sinusta? - kaikki <69696969
SYVÄLLISEMMIN
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - en
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - on
Viimeisin mokailusi? - koko aja tulee uusia
Oletko herkkä? - riippuu tilanteesta ja et huvittaako
Oletko pitkävihainen? - valitettavasti en... joskus ois hyvä olla
Kadutko mitään? - kadun
Onko sinulla ketään ikävä? - o
Oletko mustasukkainen? - joskus..
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - en tiedä :D
Miksi olit viimeksi surullinen? - enpä taida kertoa
Milloin viimeksi nauroit? - tänään
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en taida muistaa
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - ei
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - en
Oletko kaivannut tänään jotakin? - oon
VIIMEISIN HENKILÖ
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - äidin kortin kans <3
Joka sai sinut nauramaan? - ööm en muista
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - tjaa-a en tiä
Ketä halasit? - en muista
Joka sai sinut itkemään? - not telling you
Joka kertoi sinulle salaisuuden? - en muistaa
Johon olet tutustunut? - -//-
Jonka kanssa olet jutellut? - aksu

[Ei aihetta]Torstai 09.12.2010 17:30

TEE TÄMÄ LYHYT GALLUPPI, NIIN PELASTAT HUOMISEN PÄIVÄSI.
HENKILÖ:
henkilö jolle viimeksi puhuit msn: pasi
henkilö jolle voit kertoa kaiken: muutamia
henkilö joka lähetti sinulle viimeksi viestiä: aksu
TÄNÄÄN:
millainen on olosi: turvonnu :---D
oletko kertonut jollekkin salaisuuden: en
oletko itkenyt: en
entä nauranut: joo
onko tämä päivä ollut mukava: not yet

[Ei aihetta]Maanantai 06.12.2010 01:31

Valitte randomil joku online osote mesestä ja kirjota sille > "Hitler oli oikeassa!" JA kirjota sitte vastaus toho alle.

janna sanoo:
täh =O
TYHMÄLAPSI sanoo:
ei mitää XD
toi oli yks galleriajuttu =D
janna sanoo:
:::: DDDDDDDDDDDDDD
hahahha olin et mitä_helvettiä_kannatatko_hitleriä

TYHMÄLAPSI sanoo:
hahahaha =DDDD
no en kannata XD
en taida jos se kerta tappo vitusti homojaki XD

-Sunnuntai 05.12.2010 16:32

on ne kolarit jänniä =)

PikkujoulutSunnuntai 28.11.2010 14:49

Joo oli eile iha suht kova meno =DD oliha siel pornovideoo ja jokku vähä leksaski ja vaikka mitä ! Joskus viel uusiks ;)

Kride lähtee viihteelle!Lauantai 27.11.2010 15:50

Ja se on menoa ny tytöt ja pojat ;)

reiluPerjantai 26.11.2010 21:11






tai takasi tämmösiks