IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

.Keskiviikko 10.02.2010 22:15

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIME VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN!
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.
MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Sairastanut astmaa.
Allergien yli kuudelle asialle.
OMISTAN:
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen
HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin.
Joutunut poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin kolme muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Saanut pojan itkemään.
Valehdellut tässä gallupissa.

-Keskiviikko 10.02.2010 21:31

- Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä !
Kunhan kopioit tämän päiväkirjaasi 00.00 mennessä
tänä iltana.

-Tiistai 09.02.2010 17:50

4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa. ♥
Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi!

!Sunnuntai 31.01.2010 20:02

kommaisitte ees joskus, kyylät=)

,Sunnuntai 31.01.2010 19:52

Testi luokastasi.

Kuka istuu edessäsi, oikealla ja vasemmalla puolella sinua ja takana?

Äidinkielen luokassa?

Oikealla puolella: kalle

Vasemmalla puolella: genu

Takana: seinä:D

Edessä: hansu96

Englannin luokassa?

Oikealla puollella:eikukaa

Vasemmalla puolella: sami

Takana: atte

Edessä: ENMUISTA:D:D:

Kuka on luokan huonoin matikassa?: MINÄ

Kuka on luokan paras piirtämään?: sini

Kuka on luokan huonoin piirtämään?: minä + pojjaat

Kuka on luokan hevarein?: mm iiris::Dd

Kuka on luokan fruittari?: eip oo fruittarei

Kuka on luokan villein?: ...

kuka on luokan meluisin: roni kalle rebe makeee eijaksa ees luetel:>

Kuka on luokan hiljaisin?: öö salla iiris sini

Kuka on luokan pissis?: ..::D:D:

Kuka on tytöistä kivoin?: sartsa

Entä pojista? eeip kukaa sori jätkät

Luokan villein tyttö?: rebet ja ne<3

Paras keskiarvo oli? joku melkei 10-.-

opettajien lellikki?: sami

Luokan nuorin?: roni kai

luokan vanhin?: sini kai

Onko luokkanne kiva: tosi.

luokan nätein :salla

luokan kivoin : sllaaa

kivoimmat hiukset ?: sallalla :>

paras lauluääni : sallal rebel

paras tyylitaju ? : no ei kellää.D:D

:]Perjantai 29.01.2010 22:53

Ruotsalainen
[x] Pidät muumeista
[ ] Puhut neitimäisesti
[/] Olet kohtelias
[ ] Du förstår svenska jättebra !
[ ] Sinulla on blondit hiukset
[ ] Syöt jouluisin paljon laatikkoruokia
[x] Haluaisit risteilylle Ruotsiin
[ ] Katsot joskus ruotsinkielisiä lastenohjelmia
[x] Olet ollut rapujuhlissa
[ ] Paikkakunnallasi puhutaan vain ruotsia
3½/10

Venäläinen
[x] Suutut nopeasti
[ ] Pidät lumesta tai karvalakeista
[x] Ihosi on todella vaalea etkä rusketu helposti
[ ] Tykkäät syödä erilaisia keittoja
[/] Kiroilet paljon
[ ] Sinulla on usein kylmä
[ ] Mutta silti pärjäät hyvin kylmässä ilmassa
[ ] Tunnet jonkun Natashan
[ ] Olet mielestäsi aina oikeassa
[x] "Fuck beer, it's all about the vodka"
3½/10
Irlantilainen
[x] Sinulla on vihreät tai siniset silmät
[x] Olet välillä hyvin äänekäs
[ ] Pidät säkkipillimusiikista
[ ] Et käytä alushousuja kun pukeudut hameeseen
[/] Olet iloinen persoona
[ ] Sinulla on terävä R -äänne
[ ] Mielestäsi kalja on parhainta
[ ] Sukulaisesi asuu Irlannissa
[/] Pidät vihreästä väristä
[x] Sukunimesi loppuu ley, ly, on, un, en, an, ry tai ny -päätteeseen
4/10
Saksalainen
[ ] Syöt paljon leipää tai makkaraa, ja juot yleensä kaljaa
[ ] Tiedät mikä Schnitzel on
[ ] Kuulut luterilaiseen kirkkoon
[ ] Ihmiset sanovat sinua välillä natsiksi
[x] Juot kokiksen ilman jäitä
[ ] Opit lukemaan alle kuusivuotiaana
[ ] Olet yli 170 cm
[ ] Kun olet vihainen, puheestasi huomaa tietyn aksentin
[ ] Trancemusiikki on suosikkisi
[ ] Olet ollut Oktoberfesteillä
1/10
Ranskalainen
[ ] Olet itsekeskeinen
[x] Pidät enemmän vaaleasta kuin tummasta leivästä
[ ] Amelie on lempielokuvasi
[x] Raitapaidat ovat mielestäsi kivoja
[/] Seuraat muotia
[ ] Teet kaiken sivistyneesti
[ ] Syöt aina alku- ja jälkiruoan
[ ] Et osaa puhua englantia
[ ] Kotonasi on uima-allas
[/] Haluaisit olla taiteilija
3/10
Espanjalainen
[x] Pidät tacoista
[x] Puhut nopeasti
[x] Hiuksesi ovat värjätyt
[ ] Olet käynyt Kanarialla
[x] Tykkäät enemmän kuumasta kuin kylmästä
[/] Rakastat saada huomiota vierailta miehiltä
[ ] Ja mielestäsi tummat ja karvaiset lihaskimput ovat seksikkäitä
[x] Pidät kokkaamisesta
[ ] Uit usein meressä
5½/10
Italialainen
[ ] The Sopranos on mielestäsi hyvä
[ ] Sukunimesi päättyy vokaaliin
[x] Mummosi tekee kastikkeita
[x] Tiedät miltä oikeat lihapullat maistuvat
[x] Tiedät monia italialaisia lauluja
[ ] Sinulla on tummat hiukset ja silmät
[ ] Osaat puhua välillä italiaa
[x] Olet alle 165 cm
[ ] Pasta on maailman parhainta ruokaa
4/10
Amerikkalainen
[x] Rakastat donitseja
[/] Syöt mieluiten pikaruokalassa
[ ] Olet todella yksinkertainen
[ ] Sinulla on iPod tai iPhone
[ ] Sinulla on hiustenpidennykset
[ ] Käyt usein manikyyrissä tai käytät rakennekynsiä
[ ] Haluaisit elää samanlaista elämää kuin Sinkkuelämän Carrie
[/] Asut lähiössä, missä kaikki talot ovat samanlaisia
[x] Osaat leipoa piirakoita
[ ] Olet hyvissä väleissä naapureidesi kanssa
3/10
Australialainen
[ ] Käytät flip-floppeja läpi vuoden
[x] Rakastat grillailua takapihalla
[ ] Tiedät ettei Barbie ole vain nukke
[x] Rakastat rantaa
[x] Fanitat urheilua
[ ] Olet ruskettunut
[x] Olet hieman juntti
[ ] Omistat jotain australialaista
[x] Olet nähnyt kenguruja
[x] Juhlit usein
6/10
Aasialainen
[ ] Sinulla on vinot silmät
[x] Pidät paljon riisistä ja sushista
[erittäin] Olet todella älykäs
[ ] Osaat soittaa pianoa
[x lyhyt mutta pullero] Olet pienikokoinen
[/] Naurat peittäen suusi
[ ] Monet luulevat sinun olevan kiinalainen
[ ] Kuuntelet aasialaista musiikkia
[/] Sinulla on terveelliset elämäntavat
[x] Ajattelet välillä ihan sairaita ajatuksia
4/10

vitun köyhä elämäMaanantai 25.01.2010 19:07

jos saat yli 25, on hemmoteltu
[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelinliittymä
[ ] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ] Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] Nukkekoti
[ ] uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[4] Tv huoneessasi
[ ] Parisänky
[ ] Enemmn kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] Louis vuitton laukku
[ ] iPod
[ ] XBOX
[ ]PS2
[ ]Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[ ] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekkopeli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[5] Omat sukset
[ ] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[ ] Rantamökki / vanhemmillasi on
[ ] Ainut lapsi
[6] Stereot omassa huoneessa
[7] DVD soitin omassa huoneessa
[ ] 100 dvd
[ ] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[8] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[9] Meikkaat
[10] Käytät Dödöö
[ ] AIM
[10] MSN
[ ] Yahoo
[11] +5 palkintoa
[12] Omistat kameran
[ ]Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Moottoripyörä
[ ] Mopo
[ ]Mönkijä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[13]Matkustellut ulkomailla
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[ ] kalliita koruja
[ ] Tavannut julkkiksia
[14] Suoristus/ kiharrin rauta
[15] Käyny kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylssä
[ ] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[16] 100 euroa lompakossa nyt
[ ]maksettu käyttäjätili netissä
[17] 1 paras ystävä
[18] Ollut kreikan saarilla
[19] Ollut Thaimaassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[20] Shoppaillut laivalla
[21] Syönyt laivalla tilauspyödllä
[ ] Ollut Eiffel- tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[ ] Asut kaksikerroksisessa talossa
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 12
[ ] Ajokortti
[22] Muuttanut 3 kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[23] Lemmikki
[24] Terassi
[ ] Olet saanut Stipendin
[25] Tietokone ja skanneri/kopiokone
[26] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[27] herätyskello
[28] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri

minulla on pokkaa, onko sinulla? : DDdLauantai 02.01.2010 21:07

Paljon siitä puhutaan, mutta harvasta oikeasti on. Tässä testissä testataan, onko sinulla oikeasti pokkaa. Vastaa allaoleviin kysymyksiin REHELLISESTI. Tarkoitus ei ole vastata "muka-hauskasti", vaan paljastaa itsestäsi OIKEASTI asioita.
Laita tämä eteenpäin kaikille, joiden pokan haluat testata. =) Otsikoi muistiinpano "MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA?" liitä minut muistiinpanoosi, mikäli sinulla on pokkaa..
--- TESTI ALKAKOON! ---
SUKUPUOLI
[x] nainen
[ ] mies
IKÄ
[ ] 0-10
[x] 10-20
[ ] 20-30
[ ] 30-40
[ ] 40-50
[ ] 50-60
[ ] vanhempi
PARISUHDETILANNE
[x] sinkku
[ ] seurusteleva
[ ] parisuhteessa
[ ] kihloissa
[ ] avo/avioliitossa
[ ] sitoutunut
USKONTO
[x] kristitty
[ ] ortodoksi
[ ] ateisti
[ ] jonkin uskonnonlahkon jäsen
[ ] joku muu
SUUNTAUTUMINEN
[x] heteroseksuaali
[ ] homoseksuaali
[ ] bi-seksuaali
[ ] pan-seksuaali
[ ] en määrittele itseäni
[ ] en tiedä
[ ] jokin muu?
1. Tämänhetkinen fiilis? - tyylsä
2. Viimeisin kuuntelemasi kappale? - en muista
3. Oletko joskus ollut ihastunut kaverisi kumppaniin? - en.
4. Oletko koskaan viritellyt jotain varatun henkilön kanssa? - en
5. Oletko humaltuneena seksuaalisesti virittyneempi, kuin selvinpäin? - eenpä tiiä:D.d
6. Oletko viillellyt ranteitasi tai muuta kehoasi? - en
7. Heittäydytkö usein marttyyriksi, jos muut eivät tee kuten haluat? - öö en
8. Millainen olet riidellessä? - sellane:D
9. Oletko koskaan esittänyt olevasi päihtyneempi, kuin tosiasiassa olet? - en
10. Oletko mielestäsi kauniimpi/komeampi kuin joku ystäväsi?- en tosiaan !
11. Onko joku särkenyt sydämesi? - juu
12. Oletko sinä joskus särkenyt jonkun sydämen? - en usko
13. Oletko mielestäsi seksikäs? - no en:'''D
15. ... Teetkö sitä usein? - nii mitä?:)
16. Kehutko usein tuttujasi vain mielistelläksesi heitä? - en
17. Vihaatko jotain henkilöä tuttavapiirissäsi, mutta et näytä sitä? - joo
18. En ole työ elämässä! mitää?=DD
19. Mitä mieltä olet homoseksuaaleista? - homot on kivoja:D:D:
20. Voisitko työskennellä prostutioituna? -en
21. Oletko harrastanut seksiä jonkun kaverilistallasi olevan kanssa? - en
22. Asteikolla 1-5, kuinka hyvä itsetunto sinulla OIKEASTI on? - mm eehkä 3-4 :D
23. Kuinka sinulta saa "jalat alta"? - öö
24. Paheesi? - mm en tiiä:o
25. Vietteletkö ihmisiä vain omaa itsetuntoasi nostaaksesi? -en
26. Onko sinun sanottu olevan itsekäs? - on:D
27. Pitävätkö ihmiset sinua ärsyttävänä? - varmaa joku
28. Ajeletko ihokarvojasi? - no joo?
29. Vajoatko helposti masennukseen? - kjoo
30. Mikä on yleisin kohteliaisuus, jonka ihmiset sinusta sanovat? - entiiä
31. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? - kaiken
32. Liioitteletko usein asioita, jotta siitä olisi etua sinulle muiden silmissä? - en
33. Milloin ja mistä syystä itkit viimeksi? - eilenn ku itketti:D
34. Oletko sanonut "minä rakastan sinua" ILMAN, että olet tarkoittanut sitä? - en
35. Miten reagoit, kun kuulet, että sinusta on puhuttu pahaa?- kateelliset:)<3
36. Oletko rasistinen? - en
37. Jos joku samaa sukupuolta oleva ystäväsi tulisi luoksesi ja kertoisi olevansa homoseksuaalinen sekä kiinnostunut sinusta, miten reagoisit? - järkyttyisin
38. Onko sinulla seksifantasioita? - eipä ole
39. Näetkö usein seksiunia? - en
40. Oletko herännyt "väärästä sängystä"? - en oo:DDD
[x] olin täysin rehellinen tämän testin aikana
[ ] jotain tästä väliltä
[ ] muuttelin totuutta hieman
[ ] laskettelin täyttä luikuria!

jooeieijeooLauantai 26.12.2009 00:54

Vastaa joo tai en/ei
olen varastanut tämän listan joltakin - joo
olen polttanut sikaria - en
olen ollut poliisiautossa - joo
olen ollut rakastunut/ihastunut - joo
olen lintsannut koulusta/työstä - joo
olen nähnyt jonkun kuolevan - en
olen oksentanut juovuksissa - en::)
olen nähnyt osan itsestäni palavan - joo
olen syönyt sushia - en
olen tullut pidätetyksi - en
olen suudellut tuntematonta - en
olen ottanut särkylääkettä - joo
rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt - joo
olen tehnyt lumienkelin - joo
olen pitänyt tee-kutsut - en
olen rakentanut hiekkalinnan - joo
olen hypännyt vesilätäkköön - joo
olen hypännyt lehtikasaan - joo
olen fuskannut pelissä - joo
olen ollut yksin - Joo
nukahtanut koulussa/töissä - en
olen käyttänyt väärennettyä/ toisen henkkaria - en
olen katsonut auringonlaskua - joo
olen ollut mukana maanjäristyksessä - en
olen koskettanut käärmettä - joo
olen nukkunut tähtien alla - joo
olen tullut kutitetuksi - joo -.-
olen tullut ryöstetyksi - en
olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa - joo
olen ollut auto-onnettomuudessa - joo
olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi - joo
olen inhonnut ulkonäköäni - JOO
olen ollut eksynyt - joo
olen uinut meressä - joo
olen itkenyt itseni uneen - joo
olen leikkinyt poliisia ja rosvoa - joo
olen laulanut karaokea - joo
olen maksanut ruoasta pelkillä kolikoilla - joo
olen tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan - joo
olen soittanut pilaria/häläriä - joo
olen tanssinut sateessa - joo
olen kirjoittanut kirjeen joulupukille - joo
olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän - joo
olen puhaltanut kuplia - joo
olen sytyttänyt tulen rannalla - en
olen pilannut juhlan - een
olen saanut toteutettua toiveeni - joo
olen harrastanut seksiä apinan kanssa - en ( :''''''''D )
olen syönyt kissan-/koiranruokaa - joo
olen suudellut peiliä - en
olen laulanut suihkussa - joo
olen pitänyt mustaa leninkiä - en
olen liimannut käteni johonkin - joo
olen suudellut kalaa - en
olen istunut katolla - joo
olen huutanut niin paljon etten saa henkeä - jooo
olen puhunut puhelimessa enemmän kun viisi tuntia yhteenmenoon - en
olen valvonut koko yön läpi - jo
olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti - joo
olen kiipeillyt puussa - joo
olen leikkinyt kanaa - joo
olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen vaatteet päällä - en
olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen -en
olen saanut perhosen kiinni - joo
olen nauranut niin paljon että itken - joo
olen itkenyt niin paljon että nauroin - ojo
olen fuskannut kokeessa - joo
minulla on ollut Britney Spears-cd - ei
olen unohtanut jonkun nimen - joo
olen pyörtynyt - joo
olen lyönyt jotakuta/jotakin - joo
olen itkenyt metro-asemalla - en
olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min - joo
olen ollut mustasukkainen - hjoo
osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimiä - joo

;)Maanantai 21.12.2009 23:32

KUMPI MIELLYTTÄÄ VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA ENEMMÄN?
ULKONÄKÖ
- silmälasit vai piilarit? - molemmat
- blondi vai brunette? - brune
- anorektikko vai läski? - sopiva
- farkut vai lökärit? - molemmat
- siniset silmät vai ruskeat silmät? - ruskeet
- meikattu vai meikitön? - meikitön
- hammasraudat vai valmiiksi suora hammasrivi? - ei välii
- lyhyet vai pitkät hiukset? - sellaset söpöt:')
- kiharat vai piikkisuorat hiukset? - molemmaaat:D
- pisamia vai ei? - ei
- kalpea iho vai ruskettunut iho? - ruskettunu 8) !
- ihonmyötäiset vaatteet vai ylilöysät vaatteet ? - ihonmyötäset suunnillee, tai siltä välilt:D
- karvainen vai karvaton? - perus
- värjätyt vai luonnolliset hiukset? - ei välii
- siloposkinen vai finniposkinen? - ^
- luonnolliset kulmakarvat vai muokatut? - luonnolliset
- pitkä vai lyhyt? - piitkä
- muhkeat huulet vai kapeat huulet? - siltä väliltä
- merkkivaatteet vai perusvaatteet? - molempiaa
- nuoremman vai vanhemman näköinen? - vanhemman
LUONNE
- muusikko vai urheilija? - urheilija
- ujo vai rohkea? - vähä molempii:')
- puhelias mesessä vai puhelias kasvokkain? - kasvokkain
- hyvä suutelija vai hyvä halaaja? - eka;)
- iloinen vai surullinen? - ilonen
- mammanpoika vai koulun kovin jätkä/muijja? - mammanpoika tieetenki:D
- rehellinen vai luotettava? - molempia
- hikipinko vai hylättyjen saaja? - ei kumpikaa=)
- siisti vai epäsiisti? - välilt
- salaileva vai asiat suoraan sanova? - suoraa
- homo muiden vai sinun mielestäsi? - mun mielest:D
- painostava vai liikaa pillisi mukaan tanssija? - tossun alla se olla pitää:D
- kovaääninen vai hiljainen? - kovaääninen, mut osaa tukkii turpasakki=)
- tyttöjä kavereina vai poikia kavereina? - kumpiaki
- aktiivinen harrastaja vai no life? - aktiivinen
- kaukosuhde vai lähisuhde? - lähi
- pahamaineinen vai hyvämaineinen? - hyvä