IRC-Galleria

[huuru]

[huuru]

Saatanan säälittäviä kantarelleja
Paska päivä.

Ois voinu jäädä väliin koko paska.

Sitä vaan ei voi aina aamulla tietää mitä on tulossa. Täytynee alkaa ennustaa.

Haluatteko tietää, mikä mättää? No niinpä niin. Kerron kuitenkin.

1) Talonmies oli paska. Käski siirtää Orionin jonnekin parempaan paikkaan. Miten minä sen itekseni mihinkään siirrän jos se ei lähe käyntiin? Yritin sanoa muttei se kuunnellut.

2) Koulussa oli ihan paskaa. Pitäisi tehdä HOPS ja suunnitella tulevaa uraa mutta ei mulla ole mitään ajatusta/kiinnostusta kumpaakaan kohtaan.

3) Näytän ihan muumilta. Hirmunen pömppis ja töppöjalat.

4) Rahat on loppu mutta myydään volvo.

5) Keijukaisen silmät ei tällä hetkellä miellytä. Viilensin kuitenkin pääni ja päätin odottaa kuvan paranemista, siinä oleva rupi kun vaikuttaa paljon asiaan. Jos ei kuitenkaan edelleenkään miellytä niin minähän sen korjautan.

6) Alttiin ei ole tänään saanut mitään yhteyttä. Jään nurkkaan itkemään junan tuloon saakka jos se ei tämän päivän aikana soita.

7) Vahvari ei mee päälle. Jos se on jotenkin mun vika ja jos se on rikki ni alan itkemään ja hyppään parvekkeelta. Alakerran naapurin, en minä sentään hengiltä halua.

8) Kämppä on ihan hirveen sotkuinen.

9) Kouluhommat kasaantuu niin ettei meinaa pää kestää. Ei niitäkään voi koko aikaa karkuun juosta. Näköjään.

10) Tyhmää tyhmää tyhmää. Ja sataakin, prkl.

Plussa-etuna on kuitenkin mainittava pari BlackOutissa tapahtunutta.

+Santtu sanoi että se keijukainen on ihan kun minä, multa vaan puuttuu siivet.
+Kun höpötin että Altti se valittaa kun laihtuu vaan ja minä valitan kun lihon niin Masse sano että -Nii voi voi, yli neljänkymmenen meni. :)
+Ja Tulppu että voin mennä Vaakunaan sen takataskussa.

Kilttejä poikia. Mutta mikään ei pelasta päivää jos Altti ei soita. Maa murtuu jalkojen alta ja helvetti pääsee valloilleen.

Nii. Että saa halata.
THE GREATEST THING YOU'LL EVER LEARN
IS JUST TO LOVE AND BE LOVED IN RETURN.

*sob*


*snif*


*tyrsk*


Voi voi. On se vaan niin ihana. Katoin Moulin Rougen taas aamusella ja itkeä tihuutin. Voi voi. Kyynel.

Vähän siistiä.Tiistai 10.10.2006 01:22

[huuru] ärsyyntynyt. Pahalla päällä ja turhautunut. Joten en kirjoita mitään omasta päästäni ja saan tekosyyn kirjoittaa näitä paskajuttuja. Enpähän loukkaa ketään.

MIKSI:
Miksi olet olemassa?: Tehdäkseni muiden ihmisten elämästä yhtä helvettiä..;)
Miksi et ole ulkona?: Ku tulin just kotiin. Voisin kyllä kohta lähtee takasin. Jos jaksan.

OLETKO:
Oletko kokenut sydänsuruja?: Minä olen suhteellisen kylmä nainen...:) Ei vaan. Kyllä sydänsurut on ihan vakavasti otettava, kipeetä tekee. Olen joo. Kaikki on.
Oletko suudellut ketään koskaan?: Oon. Joskus. Yhen kerran. Tai kaksi.
Oletko valehdellut rakkaallesi?: Luultavasti.:/ Paitsi jos rakkaalla tarkoitetaan Alttia niin sitten en. Paitsi kun se kysyy että onko paha mieli ja sanon että ei niin sillon joskus valehtelen:)

KOULU:
-Onko sinua koskaan koulukiusattu?: Joo. Ala- ja yläasteella.
-Tuletko huonosti toimeen jonkun opettajan kanssa?: En. Minusta sen ammatin harjoittajia pitäisi arvostaa aina.
-Lempiaineesi?: Kielet. Joo joo, ruotsi myös.
-Miten kuljet kouluun?: Kävellen tai autolla jos sattuu olemaan käytössä. Ja nyt on. <3

YSTÄVÄT:
-Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: Ei.
-Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on?: Yhen käden sormet riittää laskemaan.
-Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?: Millon mitäkin. Käydään jortsaamassa, höpötellään, katotaan leffoja, riehutaan.
-Mitä arvostat ystävässä?: Välittämistä, luotettavuutta, huumorintajua, ymmärtäväisyyttä, empatiakykyä.

VIIMEISIMMÄT
Viimeisin nähty elokuva: Painajainen ennen joulua.
Viimeisin syöty ruoka: Tonnikalapasta. Eineksiä... Yak. Mutta kun ne on hyviä ja nopeita.
Viimeisin puhelu: Teppo soitti.
Viimeisin ärsytys: Naiset. *hohhoh*
Viimeisin nalkutus: Altti petas sängyn ihan huonosti.

LEMPI-
-Päivä: Perjantai... "Pikajuna Iisalmesta Helsinkiin saapuu raiteelle yksi."

No niin. Ja nyt tulis päivän hyvä neuvo: Älä ota sitä vakavasti. Älä ota mitään vakavasti. Jos elämä potkasee ni sylkäse maahan ja ota päiväunet. Jos joku sanoo sulle pahasti ni sano takasin ja täts it. Jos päässä on joku ikävä ajatus ni lyö pääs seinään. Jos ei auta, lyö kovempaa.

Teidän ongelma on siinä että otatte itsenne liian vakavasti. Elkää ottako. Kun kuolette ni paskannatte housuunne ja naamanne näyttää hassulta. Sanokaa minun sanoneen.

La Bella VeneziaMaanantai 09.10.2006 00:49

Että voi maailmassa olla tyhmiä ihmisiä, hyvä ihme sentään. Minähän en tunnetusti henkilökohtaisestikaan ole tuikkujen siitä kaikkein kirkaimmasta päästä mutta täytyy sanoa että on niitä paljon himmeämpiäkin. Äiti saanko lyödä näitä ihmisiä tolkulla otsaan?? Eijeijei. Hyvää päivää...

Yksi monista asioista joista oon ilonen ja onnellinen on se, että mun omat pikkusiskot - vaikka kuinka ovat teini-ikäisiä - on helekatin fiksuja tapauksia molemmat. Ylpee saa olla aina. Mun pikkuset...:) <3

Se on kyllä semmonen asia että me ollaan semmosia lahopäitä joka naama mutta ei me hölmöjä olla. Säälittävät hölmöt on niitä pahimpia. Sen ominaisuuden näkee hyvin pitkälti jo ihmisen silmistä. Äiti sen itse asiassa opetti. Silmistä sen näkee.

Päivän epistolaan:

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
- Kultarakkaalta

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
- "Mäkin"

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
- Joo.

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
- "vartioon."

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
- 194

Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?
- Ei, rakas kuitenkin.

2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?
- Ei ole. Tänk kaad.

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
- Pyörivän Kuokkalan persereiän ja kellonajan.

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - 86
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - Meleko monella on ollu. Tällä myös.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - Vittuux kyselet? xD
Entä mitä he tekevät työkseen? - Noei kuulu sulle vissiin vai kuuluuko häh?
Voiko hän luottaa sinuun? - Ehottomasti.
Luottaako hän? - Menisin väittämään:)
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - Johoo!
Oletteko ystäviä? - Ollaan. Ystävällisiä ollaan.
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - Jeh.
Missä tapasitte? - Black Outissa/Rollerissa. Miten sen nyt ottaa. Ja kyllähän se ottaa.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - No minun kansioissa.
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - Ei. En omistele kuvia kellekään. Pitäiskö ruveta?
Onko hänellä sisaruksia? - On. <3
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - Ei. Ei HÄN eikä kukaan muukaan. Narsistipaska.

Joopa joo. Pokkuroikaa, kumartakaa, puhukaa kielillä. Ette te minuun vaikutusta tee.

Ja lopuksi Tarharyhmän laulamin sanoin, muistakaa lapset se että "jos onni on pitkä niin se on matala ja myöhemmin huomaat sen valheeksi."

No ei sentään. Olen varma siitä et muutakin on ja salaa muilta nurkassa komeron teen itseni kanssa verivalan ja kuiskaan "Haluan! Haluan!"

Öyt vaan kaikille.

KaskaataLauantai 07.10.2006 14:45

Seittemäs kymmenettä kakstuhattakuus.

Ois pitäny nukkua kauemmin. En nukkunu.

Tyhmät, ei mulla oikeestaan oo mitään asiaa. Syökää päänne.

Hiiohoi.Keskiviikko 04.10.2006 12:13

Eijeijei... Joku joutuu tästä vielä oikeuteen ja varmasti. Ei hommia pojat näin hoideta. Tonnikalaan ei räitä ja katkarapuihin ei kasvateta bakteerikantoja. Jos minä kärsin niin sillon kärsii joku muukin.

Kohta lähden tapaamaan Mennanderin Patrikia. Se laulaa lallattaa siinä päntissä, tiättekste. Ei jännitä. Vielä. Mut saa sitten tulla potkimaan hereille His Mastersin edestä.

Jepujees. Jatkan kun se on ohi, nyt on mentävä. Ei sovi myöhästyä. Tere vähäks aikaa!


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Ohi on viikoks:) Rakastan mun keijukaista. Se on täydellinen. Hyvänen aika sentään. Tai ei vielä täydellinen, sitä jatketaan. Mutta tajuatte pointin. :) Whoa, dude, what a rush.

Nyt syön suklaata, yritän pitää sen alhaalla niin kauan että sillä on vapaa pääsy reisiin ja menen sitten nukkumaan. Kiitos. Aamen.
Ripuli on tänään laantunut. Kiitos kaikille huolenpidosta. Ruoka on muutenkin pysynyt alhaalla mahaan laskeuduttuaan. Minä heikkovatsainen paska. PASKA.

Mutta jottei täysin totuus unohtuisi tuli flunssa tilalle. Mutta räkä on sentään ihan inhimillinen elementti. Minä sairas paska. PASKA.

Meillä on tänään 9-kuukautispäivä. Vähän siistiä. Kylläpä aika rientää ja ryntää. En tiedä miten siihen pitäisi suhtautua jos ihmiset onnittelee sen johdosta. Tarkoittaako se että "Onneksi olkoon, vieläkin olette yhdessä!" ? Tai "Onneksi olkoon, kauanhan te ootta toisianne jaksanna!" ? "Onnea! Sitä sinä tarviit." No ei. Minä kyyninen paska. PASKA.

Eikä kukaan oo ees onnitellut. Tiina kai osas arvata että jotain tämän kaltaista spekulointia olisi ollut luvassa ja sano vaan että "aaww, se on 3/4 vuosi!". Diplomaattinen tyttö:) Siksi minä sitä niin rakastankin:). Minä sentimentaalinen paska. PASKA.

Siksi toisekseen muistin sen asian ihan äsken. Kun ajattelin että jee, huomenna tukipäivä. Neljäs. -> Tänään on kolmas. Tänään on siis V.I.D. Very Important Day. Mutta ei Alttikaan muistanu, joten minä oon se parempi. Förstås. No ei. Minä narsistinen paska. PASKA.

Kohta lähetään Tiinan kanssa kauppaan. Ostan vähän jotain ruokaa. Ajattelin ostaa kanaa ja tehä kanasalaattia. Huolimatta pienistä kanaloista ja kanasten huonoista elinolosuhteista. Minä epäeettinen paska. PASKA.

Nyt heipä hei. Päivien viemää menee. Minä neliösilmäinen paska. PASKA.






No ette tekään täydellisiä ole!!! Te hypokreetit paskat. PASKAT.
(Anteeksi. Se oli asiatonta. Rakastan sinuakin.)

"How is your ass feeling?"Maanantai 02.10.2006 15:52

Minulla on mahaöykkis. Kauheen paha olo. Jos se mahaöykki tuli tuosta pizzasta niin voi voi.
Ällöttävä sika kun temmeltää mahassa. En kehannu kouluunkaan lähtee kun ajattelin että voi tulla tunnilla tukalaa ja toisekseen matka koululle mahaöykkiksen kanssa on vähän liian pitkä. Hö. Typerä persejänis.

Taijan mennä takasin nukkumaan. Maha sanoo GRAAUH. HILJAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!! Sitten katson jos saisin tehtyä kouluhommia eteenpäin. Koska olen Vuoden Opiskelija. Miss MAMK. Universumin Ahkerin (ja kaunein) Neito.

Tästä tulee hoppuisa viikko. Hyvä niin. Ei jää sitten jumittamaan ja laskemaan päiviä perjantaihin ja tunteja junaan ja minuutteja näkyeileimisiin.

"Miksi tunkisin jotain perseeseeni saadakseni päänsärkyni paranemaan??"

Näin unta että oltiin Altin ja Tiinan kanssa jossain halvassa hostellissa. Meillä oli huone varattuna ja yks iso sänky johon mahtu kolme. Tiina hyppäs heti sinne reunaan, Altti keskelle ja minä jäin kahtomaan sitä omaa paikkaani.

Siinä oli ensinnäkin ihan hervoton paskaläjä sekä sängyllä että lattialla siinä vieressä. Sen lisäks peiton alta pilkisti ihan pienen vauvan palanut jalka, katkennut nilkasta alaspäin ja jalkopäästä kaulasta katkennut, palanut vauvan pää.

Sanoin että en minä voi tuossa nukkua, täällä on tapahtunu jotain ihan kummallista. Altti sano että pöh, laitat vaan päiväpeiton siihen päälle ja käyt pitkälles. Minä sanoin että en, tuleehan nuo siitä peitosta läpi.

Hain sitten Hra. Johtajan, joka sattui olemaan se BlackOutin ent. portsari Tero. Se tuli ja pyyhkäs vauvaöljyllä paskat pois ja heitti ruumiinosat jätesäkkiin. Mietin että voi helvetti, ois voinut lakanat samalla vaihtaa.

Sittenpä heitin päiväpeiton sängylle, kävin pitkäkseni ja yritin nukkua, mutta viereisestä huoneesta kuulu niin älytön voihkinta ja lätke ettei pystynyt.

The End.

Niin että voisitko poistua mun aivoista Demoni, en minä tuommosia halua katella yöt ympäriinsä. Kablääh. Tearsofacrackwhore. Todellakin.

Ootko koskaan ollu silleen sen kaa??Torstai 28.09.2006 23:50

1. ÄITI
2. ALTTI
3. SILJA
4. JULIA
5. LYPI
6. TIINA


Kysymykset:


Mikä on 6 lempi bändi?
- Ruoska on ainakin yks erittäin vahva...

Mitä 1 harrastaa?
- Noken kanssa ulkoilua, kaikenlaista luovaa toimintaa tiffanystä öljymaalaukseen.

4 Lempiruoka?
- Hmm. Kana ainaskin... Ja makaronimössö. Kaikkien siskosten lemppari:)

2 missä asuu?
- Laajalammella. <3

5 Silmien väri?
- Vihreä.

3 Pituus?
- Voi kamala. En tiijä... Kai se minua lyhkäsempi on. Sanotaan että yli 160 ja alle 170 cm.

Onko 4 hyvä koulussa?
- Niissä aineissa jotka kiinnostaa. Samanlaisia me kaikki...

Paljon oli 1 keskiarvo?
- Jaa a. Jotain 7-8 ehkä... Peruskoulussa.

Pitääkö 5 banaaneista?
- Eiköhän tuo noita mussuta:)

Onko 2 koskaan ratsastanut?
- Täytyypäs kysyä, vaikea kuitenkin kuvitella...x) Polleparka jos niin.

Minkä mallisen kännykän 6 omistaa?
- semmosen hienon se omistaa. Semmosen Nokian hienon luurimen. Semmosen flippijutun... Liukusysteemipuhelin.

Onko 3 vapaa vai varattu?
- Vapaa. Jos ei ole niin piru sinut periköön for not telling!!!

Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani, vai onko sellaista edes?
- Sitä en tiedä. On semmonen ollu kuitenkin. :D

Mikä on 4 kengän numero?
- 38 tai 39.

Kuka on 6 paras kaveri?
- Ei tässä iässä enää pysty sanomaan ketään yhtä bestistä.. Vaikea sanoa.

Tiedätkö 5:sen äidin nimen?
- Suurinpiirtein. Meillä kun on sama äiti.

Entä 3:sen isän?
- Tiijän, entinen työkaveri:)

Pitääkö 2 kesästä?
- Kyllä! Ja kukapa ei.

1 Uskooko hän Jumalaan?
- Uskoo.

Millaisia vaatteita 4 käyttää?
- Semmosia rokahtavia yläaste-tytön vaatteita.

Mikä on 5:sen lempiväri?
- Voi voi... sininen? musta?

Omistaako 6 kesämökin?
- Kyllä ainakin osittain.

Onko 3 kuvia galleriassa?
- Ya! loconut. Käykeä ihailemassa.

Onko 2 neitsyt?
- Hehe. Hehehee... On on. Se on näitä ei seksiä ennen avioliittoa -tapauksia... x)

Muistatko 4sen puhelin numeron ulkoa?
- En muista kenenkään numeroa ulkoa. Paitsi omani ja Riikan.

Onko 1 koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta?
- Poskelle ainaskin:) No on isiä pussannu monesti, oon nähny!

Entä onko 5nen koskaan pussannut samaa sukupuolta olevaa?
- Poskelle ainaskin. Eiku ollaan myö mosautettu suullekin:p Yo sistah!

Mikä on 4:sen inhokki aine koulussa?
- Tää on helppo. Matikka.

Entä 6:sen lempiaine?
- Voisin kuvitella että englanti ois aika korkeella.

Tykkääkö 3 kalastaa?
- En tiedä. En oikein osaa kuvitella tilannetta...

Meikkaako 2?
- Ei... En tiedä miksi. x'D

Osaako 4 napsuttaa sormillaan?
- Olikohan se just se vamukki joka ei osaa? xD Saatto olla.

Entä 1 viheltää?
- Joo, hassusti suun sivusta.

Seuraako 5 jääkiekkoa?
- Tuskinpa.

Onko 4 hetero?
- On.

Onko 6 ihastunut tällä hetkellä?
- Ei kais. Ei oo ainakaan avautunu mistään suurista rakkauksista...

Toinen osio:

Samat henkilöt kuin äsken, samat numerot.
Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai "olen" niinkuin asiat ovat.. Aina kun vastaat "olen" saat pisteen. Katso lopussa, monta pistettä saat;) max 18 pistettä.

Oletko koskaan halannut 1? - olen

Oletko koskaan tavannut 2? - olen

Oletko koskaan nauranut 3 kanssa? - olen

Oletko koskaan koskaan kehunut 4sta? - olen

Oletko koskaan soittanut 5selle? - olen

Oletko koskaan halunnut muuttaa samaan asuntoon 6 kanssa, vaikka kaverina vain? - en. (en ole ajatellut asiaa. erakko muutenkin...)

Oletko koskaan toivonut olevasi 1 kaveri ainiaan? - olen

Oletko koskaan laulanut 2 kanssa? - olen (aina autossa lallatetaan Rouskaa ja muuta hevillä ilmeellä.)

Oletko ollut ilman meikkiä 3 seurassa? - olen

Oletko koskaan pussannut 4, vaikka vain poskelle kaverina? - olen

Oletko koskaan jutellut 5 kanssa mesessä? - olen

Oletko kehunut koskaan 6sta? - olen

Oletko koskaan ostanut 1:lle lahjaa? - olen

Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa? - olen (<3)

Oletko koskaan haaveillut 3:n kanssa? - olen

Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:n kanssa? - olen (esim. Nokea koskevat jutut...)

Oletko koskaan ajatellut, että voisit kuolla 5 puolesta? - olen

Oletko ajatellut että 6 on sinulle tärkeä? - olen

Pisteet: 17/18. Mihin näitä pisteitä tartti? Meni ohi tää homma... Oonko nyt hyvä ihminen? Joo oon.