joo o. rupee täs pikkuhiljaa tuntuu et vitutus on suurin osa mun elämää.
siitä ei saatana näköjää mitenkää pääse eroo, ei vittu nii mitenkää.
ja mä en kyl ite oo kaikkee saanu aikaseks.
saa kerranki syyttää muitaki ku itteensä. mut silti enemmä itteensä.
tää elämä ei vissii oo iha mua varten, mä luulen.
vittu saa varmaa hakee pia jotai ahdistuslääkeitä tai jotai,
ahdistaa nii perkeleesti koko aja ilma mitää syytä, mitenkää ei oo hyvin.
ei sitte ni vituiskaa. vittu.
ehkä joskus jotain. tai sitte ei ikinä yhtää mitää.
vittu koulukki saatana alkaa taas vittu.
vois siirtää siitä kyl muutamalla vuodella eteenpäi mun puolesta.
mulla mikää kiire sinne oo, ehtis sinne myöhemminki ellei sellasta onnee kävis sen suhtee
et kupsahtais tonne yyyyyyyyli alas.
joo men hej.