IRC-Galleria

^^Pirjor^^

^^Pirjor^^

Menninkäinen Viihtyy MYÖS JUURIEN ALLA!

KaipaanLauantai 11.07.2009 02:50

Kaipaan niitä hyviä ja ihania hetkiä. niitä saisi olla useammin.. Suhteen alkuvaiheessa oli kaikki niin ihanaa. Oli ihanaa kun sai nähdä sinut aina hyvän tuulisena ja iloisena! Kaipaan suhteen alkuvaihetta ja sitä tunnetta mikä oli. Ja se oli aivan mahtavaa kun tulit aina intistä lomille. Karsea kolme viikkoa. Kauhea ikävä oli ja halusin sun vierees nukkumaan. Kaipasin sua vierelleni iltaisin ja halusin suudella sinua. Toivottaa hyvät yöt ja olla lähelläsi. Mutta todellisuus tulee myös esiin suhteessa. Arki astui esiin. Kihlauduttiin ja vähän ajan päästä muutimme yhteen. Otimme kissan. Bella nimisen Saarijärveltä siitä tuli sinun kissasi. Sitten jouduttiin muuttamaa pois Pupuhuhuhdasta, muuttimme Vaajakoskelle.Hankimme toisen kissan Donnan. Minun kissani. Jossain vaiheessa alkoivat kovat riidat. Meinattiin erota. mutta onneksi ei erottu. Nyt asumme sovussa jotenkin paremminkin voisi mennä mutte olen onnellinen näistä asioista mitä olen kanssasi kokenut. Kaikki on ollut ihanaa oikeastaan olen iloinen ajasta mitä olemme olleet yhdessä. Olen oppinut sinulta paljon asioita.



Kiitos

Rakkaani<3

Opettavaista :DTorstai 09.07.2009 03:09

J: Hämähäkistä tippuu usein katosta.
P:Hämähäkistä tippuu usein katosta :O?
J: Siis Katosta tippuu usein hämähäkkejä.



J: Se tarttuu kohta sen käteen kiinni.
P: Käteen?
J: Siis tassuun.

Mikä sun pesukoneen merkki on?
J: Sininen
P: Merkki ei väri.
J: ups.

Täällä Äijälässä on kiva olla :D

MiettikääpäsSunnuntai 05.07.2009 04:26

Tumma,180cm,75kg ja lihakas.... Siis piti sano että lihaksikas :D


:D


Mieti nyt jos joku kuulis meidän puheet.....


Haarat levälleen!
Pieni vahti<3


Otan ton viereen enkä huoli sua sinne.. :O

Mis mä sit nukun yöni? Lattialla? Yksin?


Rutku ja seppo.. SEPPO? :D


MITään ei olla otettu.....


Mä nyt kusen tähän... SE oli sitten Missi...

Sydän särki rikki poikki :'(Torstai 02.07.2009 01:31

KAUKAA TAAS PALAAN JOELLE KERRAN
SE MUA TUUDITTAA JA SAAN UNOHTAA

HUUHDON HUOLENI JOKEEN TAAS KERRAN
SEN VIILEYS MUA RAUHOITTAA

HUOLIINI HUKKUEN KESKELLÄ AIKAA
MÄ JÄIN YKSINÄIN JA YMPÄRILLÄIN
VIERAAT KASVOT LUO RAHASTA TAIKAA
NE TAIVASTA KAI LAVASTAA

KAUAN KIERTÄNYT OON
NYT EKSYNEEN HUUTOON
SAIN VIIMEINKIN VASTAUKSEN
MÄ YMPYRÄÄ JUOKSIN KAI SUORITUSTEN
JOKA PÄÄTTYY NÄIN SULKEUTUEN


.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥


Mut vaikka minne lähtisin
Silti osa susta sisälleni jää
Minä muistin aamun viileen
Valon silmissäs
Tuoksun ihollas
Joka kuiskauksen


.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥.♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·.♥


Jos oisit täällä, en sua päästäis pois
Jos jäisit vierellein
En pahaa sulle tehdä vois
Ja sä saisit kaiken
Jos oisit mun
Tässä pikku hiljaa ehkä...


Olin sitten tänään puoli pukeissa tekemässä mulleille aitaa... :D Aurinko paisto..


Jihhaa :D


VÄSYTTÄÄ!!!


Toivon mukaan en herää taas aamulla kello 6.30.....


Nukun huomenna(tänää) varmaa viitteen x)


Donna on tosi utelias..


Huomenna(tänää) ottamaa aurinkoo jos paistaa...


Tahtoo kullan kainaloon nukkumaa, Kylmä ilman sua<3


Joo jos sitä meni nukkumaa!


NUKU HYVIN JA KAUNIITA UNIA! ÖITÄ!

PaljastusTiistai 30.06.2009 03:23

01. Mikä on lempibändisi nimi?
Neljänsuora

02. Minkä maalainen se on?
Suomalainen

03. Onko sinulla yhtään sen bändin levyjä?
Teetä ja paahtoleipää, X

04. Tai muuta fanikamaa?
Nimmarit ja 2 levyy
05. Omistatko paljon bändin julisteita?
en

06. Oletko rekisteröitynyt bändin fanifoorumille?
Ei oo foorumii

07. Kuinka kauan olet kuunnellut bändiä?
joskus tossa keväällä 2009

08. Miksi kuuntelet juuri tätä bändiä?
Ihania kappaleita, ihania ihmisiä täynnä!<3
09. Saatko koskaan "vihakohtauksia" bändiä tai sen jäseniä kohtaan?
No en

10. Mitä mieltä vanhempasi ovat fanituksestasi?
Enpä oo kyselly.

11. Oletko nähnyt unta bändin jäsenistä?
Oon :D

12. Ja herännyt pettyneenä, kun uni ei ollutkaan totta?
joo

13. Itkenyt bändin vuoksi?
En
14. Halunnut lopettaa fanittamisen?
EN!

15. Onko bändi suosittu Suomessa?
Siipirikon myötä todellaki (;

16. Olisitko valmis mihin tahansa päästäksesi näkemään bändin jäsenet läheltä?
Riippuu vähän...

17. Ovatko muut sanoneet sinua hulluksi fanituksesi takia?
On monta kertaa

18. Oletko hullu?
En kai.

19. Mitä tekisit, jos joku bändin jäsenistä kuolisi?
itkisin. jos kyseessä olisi Antti.

20. Onko bändi sinulle tärkeämpi kuin ystävät?
No ei niitä koskaav voi vertailla

21. Toivoisitko joskus, ettet olisi koskaan löytänyt kyseistä bändiä?
Enpä olisi

22. Miksi?
-

23. Mitä hyötyä bändistä on ollut sinulle?
Ihania ihmisiä täynnä!

24. Entä mitä haittaa?
Ikävä

25. Miten kauas olisit valmis matkustamaan bändin keikalle?
Niin kaus kun mahollista jos oli rahaa.

26. Mihin genreen bändin musiikki kuuluu?
Uudenlainen iskelmä/pop

27. Kuinka usein kuuntelet bändin musiikkia?
Päivittäin

28. Pitävätkö ystäväsi tästä bändistä?
No ei ne silleen.. joskus mun kanssa

29. Tiedätkö lempibändistäsi paljon?
No jaa :D

30. Oletko ollut heidän keikallaan?
TODELLAKIN<3

31. Mikä on tämänhetkinen lempibiisi lempibändiltäsi?
Kivinen tie

32. Entä onko yhtään biisiä josta et niin hirveästi pidä?
Eip oo

33. Mikä biisi lempibändiltäsi tekee sinut iloiseksi?
Sun kanssa

34. Mikä taas on bändin surullisin biisi?
Kiiltävää ja Siipirikko

35. Entä onko sillä yhtään biisiä mille naurat?
en muista sen nimee just nyt.

36. Mikä oli ensimmäinen biisi jonka kuulit bändiltä?
Siipirikko

37. Pidätkö ko. biisistä yhä?
Kyllä!

38. Mitä biisiä suosittelisit sellaiselle, joka on kiinnostunut kuuntelemaan lempibändisi musiikkia
Älä unohda minua

39. Mikä on bändin paras/hauskin musiikkivideo?
-

40. Katsotko lempibändisi videoita usein?
-

41. Kuinka monta jäsentä bändiin kuuluu?
5

42. Kuka on heistä "lempparisi"?
Antti

43. Kenestä pidit eniten, kun olit vasta alkanut kuuntelemaan bändiä?
Antista.

44. Osaatko nimetä kaikki bändin jäsenet kuvan perusteella?
joskus menee sekasin :D

45. Kuka on bändin viehättävin (komein, kaunein, söpöin) tyyppi?
Kaikki..

46. Entä hauskin?
en osaa sanoa.

47. Jos saisit tavata vain yhden heistä, niin kenet?
ANTTI

48. Uskotko olevasi fani vielä vuoden päästä?
jUUPS ;D

MUUUUUUUUUURRRRRRRRRRRRRRLauantai 27.06.2009 01:39

Tahtoooooooooooooooooooooo!!!!! Haluan paljon enemmän......

Enkeli poika Viuhti<3Maanantai 22.06.2009 03:15

Viuhti nukkui pari minuutti sitten kädessäni pois. Pieni enkelipoikamme Viuhti<3 Olit jo vanha. Oot opettanu mulle niin paljon! En halunnut että lähdet vielä pois! Mun oma pieni kullannuppuseni<3
Nyt saat viilettää hamstereiden taivaassa Nöpön, Kidon ja Lillin kanssa onnellisina juosta!

Kipu ja tuska takana päin!



S. 30.12.2007
R.I.P 22.6.2009

Tahtoo 4S keikalle!Maanantai 22.06.2009 02:13

Tahtoo haistelee hyvä hajusta laulajaa!

Vois sitä mennä kahtomaankin :D<3

Ja Jarkkoa ei saa unohtaa!!


Tahtoo nähdä NeljanSuoran pojat<3

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 01:59

Mene kännykkäsi nimilistalle.

Nimi 1
Onko hän hauska? - iha ok :D
Oletko halannut häntä? - en
Joku muisto hänestä? - Poikien kiusaaminen


Nimi 5
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - Tarvaalassa kun tuli kouluun
Onko hän sinulle tärkeä? - juups :)
Hänen nimensä ensimmäinen kirjain? - A

Nimi 8
Tyttö vai poika? - tyttö
Rakastatko häntä? - kaverina juu :D
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - jjuups

Nimi 10
Kuinka kauan olette tunteneet? - ÖÖ.. oisko lähemmäs 5 vuotta
Oletko ikinä suudellut häntä? - Enp oo
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - En muistaakseni

Nimi 13
Onko hän kaunis/komee? - No jaa...
Tunnetko hänet hyvin? - No jos vois sanoa että tuntee kun on puhunu puhelimessä n.3 w
Onko hän varattu? - ei

Nimi 16
Onko hän sukua sinulle? - ei
Millainen hän on luonteeltaan? - iha mukava
Tunnetko hänet hyvin? - aika

Nimi 19
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - juu
Onko hän tyttö? - on
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - oli, mutta en oo koulussa enää

Nimi 23 FIND
Minkä ikäinen hän on? -
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? -
Vihaatko häntä? -

Nimi 25
Oletko käynyt hänen luonaan? - juups
Onko hän hauska? - on
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - H

Nimi 28
Oletko halannut häntä? - joo
Oletko nähnyt hänet humalassa? - en
Onko hän sinua vanhempi? - on

Nimi 29
Onko hän kaunis? - ei
Joku muisto hänestä? - 08 alottavat<3
Onko sinulla hänen mese? - ei

Nimi 31 (laitan 30 ku on vaa 30 nimee :D )
Onko hän läheinen sinulle? - ei
Oletko koskaan halannut häntä? - en
Oletko ollut ihastunut häneen? - en