IRC-Galleria

Kylmissään on raukeaa.
Jos vaan välillä voisi
saada lämpöäkin jostain.
Jonkun tekoturkista,
nuhruisista villakuiduista.

Miksi me emme ikinä lennä talvea karkuun?
Joku väittää
SIIVET EIVÄT KANNA.
Minä nauran kuluneille sanonnoille.

Rakas,
liimataan siivet kuntoon.
Erikeepperiä tai
Pirkan paperiliimaa.
kuumaliimapyssyllä itsemurha.

LEIKISTI VAHVAT JÄÄVÄT KUITENKIN TÄNNE.

Niin ja minä tietysti jään.
Ketä voi syyttää,
jos talvi syö minut pois täältä?
Minä jäädyn siniseksi
ja unohdan miten puhua.

BENSAA JÄRVEN JÄÄLLE.
POLTETAAN SE POIS.

Sisimmässä loputon tuska
kuin tyrehtymätön haava

Veripisarat putoilevat hiljaa

Katkeruuden kyyneleet
polttelevat rintaa

Liian kiire kaivaa hautaa
kuopastansa huutaa

Syntisesti
itseään pieksee

Maailmalle nauraa

Miten monta sanaa tarvitaan,
miten paljon aikaa?
Miten kauan jaksan yrittää sinua ymmärtää,
miten kauan jaksan selittää?
Jos et halua nähdä totuutta,
en voi sinua pakottaa siihen.
Mutta minä näen totuuden,
minä myös tiedän sen.
En rakasta sinua.
Olin heikko,
sinä osuit tielleni.
Autoit minua,
sokaistuin,
luulin sitä rakkaudeksi,
mutta se ei ollut sitä,
se oli hetki jonka aikana ymmärsin ajatusmaailmani.
Minä en välitä rakkaudesta,
en välitä siitä mitä tunnen ketäkin kohtaan.
Tunteet on,
mutta olenko minä.
Tahdon vastauksia kysymyksiini,
en tarvitse sinua saadakseni niitä.
Ainoa mitä tarvitsen on kuolema,
sillä tiedän sen joskus olevan kohdallani,
tiedän että se on.
Tahdon ennen sitä selvittää,
olenko minä ennen kuolemaa.

Muistojen jäljet painautuneina lumeen.
Suuret hiutaleet leijailevat maahan,
hento tuuli kuljettaa niitä hellästi alas.
Moistoni hautautuvat lumeen.
Tahtoisin kurkoittaa takaisin,
ottaa talteen edes pienen palan muistoja,
kaikkein kauneimpia.
On matkaa niihin vain vähän,
silti en voi tavoittaa,
niin kaunista kuin lumi on,
se muistoni nyt on haudannut.
Istun hangelle,
unohdan,
jää taakseni pelkkää tyhjää,
nyt uusia muistoja rakennan.

Istuu rannassa,
ei haittaa,
vaikka vesi piiskaa kasvoja.
Muistot,
ne viiltävät syvältä.
Sanat,
ne kaikuvat mielessä.
Myrsky raivoaa.
Antaa veden huuhtoa,
viedä mukanaan muistot,
viedä mukanaan sanat.
Myrsky.
Nauttii ilmasta,
se on raikas.
Salamoi yö,
on valon välähdyksiä,
hetkiä sekunnin mittaisia.
Istuu rannassa.
Myrsky.
Vesi piiskaava.
Puhdistuu sielu.
Huuhtoo vesi veren,
joka vuotaa viilloista muistojen.
On poissa muistot satuttavat,
syvältä viiltävät.
On mieli hiljaa,
ei sanoja kaikuvia.
Nauttii myrskystä,
pelastuksesta.
Myrsky,
pelastus.
Niistä on tullut yhtä.
On syntynyt uudestaan,
syntynyt myrskystä.

Kaikista tunteista, kaikista tottumuksista
Ja siitä raastavasta rakkaudesta
huolimatta,
Jossain vaiheessa unen ja valveen välillä,
huomaa ettei enää jaksa,
ei enää jaksa välittää.
Yhtään mistään tai kenestäkään.
Kaikista vähiten itsestään.
Itsensä ensimmäisenä
unohtaisi jos voisi.
Ja voisi sulkea korvansa kaikelta
tuolta, noilta sanoilta
jotka ei jaksa enää kiinnostaa.
Katoa pois, tai katoan pois.
Kummin vain.
Kunhan tämä kidutus loppuisi.

Emmekä etsisi vastauksia enää
turhaan.

Herään harmaaseen aamuun,
kylmissäni pukeudun,
johonkin kaapuun.
Kellossa on ruma ääni,
saisinpa vielä tyynyyn kallistaa pääni.
Oi vapausÂ…

Lapset kiljuvat vaatteita ruokaa,
minä ihmeissäni huokaan.
Olisipa käsiä edes kolmet,
niin ei näin sekaisin menisi sormet.
Oi vapausÂ…

Puhelin piippaa,
läheltä liippaa.
En ehdi vastata,
kun pitää perhettä passata.
Koirakin haukkuu,
kyllä kohta ovet paukkuu.
Oi vapausÂ…

Tulisitko tänne,
veisitkö sinne.
Olisi niin mukava,
kun olisit mukana.
Ajatukseni harhailevat,
toisiin maailmoihin karkailevat.
"Tietysti tulen!"
Oi vapausÂ…

Auto on hajalla,
tuolla jossain pajalla.
Saanpahan kävellä,
rauhassa metsissä vaellella.
Olematta tavattavissa,
vain lintusten äänet korvissa soiden.
Oi vapausÂ…

Sinä sait sen työpaikan,
minäkö aivan.
En ollut varautunut,
olinhan ollut niin lamautunut.
Minä luonnonlapsi,
pääsin sinne asti.
Kuinka onnistun,
aikatauluihin sopeudun.
Oi vapausÂ…

Hiljaa painan oven kiinni,
otan vauhtia askeliini.
Poskeni punaisina aivan,
löydän perille vaivan.
Istun hiljaa ja kuuntelen,
kun saapuu rauha sydämeen.
Tähän jään en enää mihinkään mee.
Vihdoinkin vapaus!

Sinusta on jäänyt syvä arpi elämääni.
Arpi joka ei koskaan umpeudu,
vaan repeää auki uudestaan ja uudestaan.
Aina kun nään sinut ja sen tytön kahden,
arpi alkaa repeillä taas auki ja minä olen taas surullinen.

Sinä et välittänyt minun tunteistani, vaan hylkäsit minut.
Hylkäämisesi jätti minuun tyhjyyden josta vähitellensyntyi arpi,
arpi joka ei koskaan parantuisi kunnollaÂ…

Minä kiroan.
Kaikkea paskaa, elämää.
Mietin.
Ei ole syytä jatkaa.
Kaikki on turhaa.
Tahdon pois, kaipaan kuolemaa.
Kukaan ei välitä.
En jaksa enää tätä tuskaa.
Yksi pieni askel harhaan,
ja kaikki paine on poissa.
Jos vain uskaltaisin.

Kun mä yksin pimeässä
huoneessa istun,
vain kynttilän liekki
leikkii iloisesti.

Samalla kun ajattelen sinua,
niin tyhjyys valtaa huoneen
ja minut.
mun sisällänikin on vain tyhjää…

Mutta kun ajattelen sinua ja
kuvittelen sinut viereeni,
alkaa sisälläni täyttyä suuri aukko,
aukko joka on mun sydämmessäni
ja mielessäni.
Sen aukon täytät vain sinä
lämmölläsi..<3