IRC-Galleria

Sä vannoit ettet lähde,
mut lähdit kuitenkin.
Mä jäin tänne yksin
ja itki tietenkin.

Mun Jumala on kuollut,
ja niin oon minäkin.
Enkä mäkään onnellinen oo,
mutta elän kuitenkin.

En oo vapaa ilman sua.
En voi nauraa, liikuttua.
En voi elää ilman sua,
sillä jossain kaipaat mua.

Kaikki on täynnä
- elämä on valmis.
Saastetta, roinaa
tehdä mun ei tarvis.


Mikään ei riitä
ja aika loppuu.
Kiire on tärkeillä
- mä haluun jo kohtuun.


Lopettakaa työnne
tyhmät ja kalliit.
Nukkukaa yönne,
sillä maailma on jo valmis.


Katso mua silmiin
ja sano miltä tuntuu.
En enään kestä
petoksen huntua.


Katso mua silmiin
ja sano miltä tuntuu
en enään kestä
petoksen huntua.
Katso mua silmiin
- tää ei oo elokuvaa.
Ole tänään läsnä
ilman filmi rullaa.


Turhaan sä rakennat
turvattua vanhuutta,
kun et osaa elää
- elää ees nuoruuttas.


Otetaaan lainaa
ja poltetaan rahaa.
Mökille rannalle
autot asfaltilla kaahaa.


Aika on valmis
ja unelmia palaa.
Ne haihtuvat ilmaan,
kun arki taas alkaa.


Katso mua silmiin
ja sano miltä tuntuu
Katso mua silmiin
- katso mua silmiin, järven sinisiin.

Jeesus odota lastasi
- oon sun paskakasasi.
En pyydä sun lupaasi,
kun lunta tuon sun tupaasi.

Jumala, odotan ihmeitäsi
mä oon sulle taakaksi.
vie mut ihan minne vaan
- täytä kaatopaikkasi.

Herra tuo taivaasi
ja anna mulle enkeli.
Mä haluun sen kokonaan
antaa kavereille lahjaksi.

Jeesus tule luokseni
ja anna mulle anteeksi
kaikki julmat sanani,
jotka ovat sulle pilkaksi.

Säästä meidät pahalta,
rahalta ja vallalta.
Päästä meidät kahleista
huumeista ja naisista.
Käännä meidät syntiset
taivaaseen ja aamenet.

Tähän minä olen rakentanut muurini,
veistänyt kauniit muotokuvat,
kartoittanut kaikki kadut
humalaköynnökset ja tuoksuvat puutarhat vierailleni.
Täällä minun ei tarvitse nukkua yksin kun hämärä saapuu metsiin
ja kissat hiipivät kuin varkaat poluillaan.
Täällä yöt ovat niin sanomattoman pitkiä.

Sen kaiken minkä teit
näin silmistäsi sun
- tiedän kaikki ohi on
ja siksi antaudun.

Pelkkää kermaa tää ei oo,
vaan rakkaus puuttuu.
Ei oo tilaa hengittää
- tunteet muistoihin hautautuu.

Tyhjät sanat loukkaavat
mua ja sua ja liikututaan
murehtimaan väistämätöntä
eroa - mitä tajuta ei halutakkaan.

Tyhjyys astuu temppeliimme
-rakkautemme loppusuoraa.
tyhjät kuoret sanattomat
sanovat sen mikä puuttuu.

Mä kaipaan !
Mä kaipaan rakkauttamme.
Mä haluun !
Kuolla tässä lopussamme.

Turhaa !
on elämä ilman toivoamme.

Mä rakastan !
Mä rakastan sua Marianne.
Mä haluun !
Mut kaikki on mennyt mukanamme.

Tyhjyys täyttää
huoneet autioituneet.
Täällä joskus
rakastelivat vastanaineet.

Talo tyhjä myynnissä nyt on
ja sen täyttää eron kyyneleet.

Ystävät joivat
itsensä känniin,
sitten ajoivat
hornantuuttiin.
Kuski kuoli,
vietustoveri
vammautui,
viimeinen olija
sai painajaiset
uniinsa.
Päiviä meni,
toiset surivat,
hautajaiset tulivat.
Muistellaan menneitä,
itketään hautuvaa
surua pois.

Myrkkyä pitkin ruumista,
kuristaa se hengiltä,
ei avun huudot auttanut siihen.
Olen myrkyttynyt sinusta,
voi sinua naista paholaista,
voisitko jo lopettaa.

Kyntesi nuo pirut,
lävistää ne ihon pehmeän,
vuodanko kuivilleni tähän paikkaan.
Tuijotin silmiisi viattomiin,
katseesi jäädytti minut paikoileen,
pakoon en pääsyt.

Äänesi käheä oli,
en tahtonut enään kuula sanojasi syntisiä,
hiivit sieluuni ja sitä yrit varastaa.
Polttivat ranteen auki,
polttava oli ilmaa hengittää,
auttaa voisiko kukaan.

Sieluni pieni sammuu pois,
eikä kukaan voinut mitään,
elämän menetin viimeisen.

Kuolema.
Se on suuri sana.
Se on suuri teko.
Se on suuri asia.
Mutta silti sitä pidetään niin pienenä.

Sillalla seisova poika.
Elämä murskana.
Elämä pelkonaan.
Vanhemmat,
eivät he välitä,
kun nyrkkejään heiluttaa.

Hylätty talo.
Keski arvo alle 5.
Ystävät poissa.
Vitsin aihe suurin koulussa.
Pimeys peittänyt auringon.
Elämän sulkenut pois.
Kuoleman tien avannut.
Jaksanut enää ei.
Teki sen.
Pakko oli

Istun yksin, synkässä ja ankeassa huonessani,
ahdistuksen, surun, tuskan ja ikävän kourissa.
Olen sisältä pelkkää tunnotonta tyhjää,
sydän tuhansina palasina, kaikki repaleina.
Unelma, jota jaksoin aina toivoa ja toteuttaakin,
on nyt poissa, lopullisesti särkynyt,
en saanutkaan viettää kanssasi niitä hetkiä,
jotka halusin olla lähelläsi ja viettää luonasi.
Se kaikki oli nyt mennyttä, ja viimeinenkin
toivon kipinä oli sammunut,
itken kaikki unelman rippeet pois sisältäni,
kaikki tulevat sisältäni kyynelinä,
eivätkä koskaan palaa ehjinä
ja uudelleen toteutettavina takaisin,
ne kaikki ovat nyt menneet lopullisesti pois,
tulleet kyynelinä pois minusta,
enää ei ole mahdollisuutta saada unelmiani takaisin,
eikä sinua, sinäkin olet nyt lopullisesti poissa elämästäni.

Kotkat kirkuvat ylläni; tuuli on jäätä ja rautaa,
tulta en missään näe: oma tahtoni lämpöä antaa.
Tähtään vuoren huippua kohti, ja siellä on kaikki.
Kultaa hohtavat ylhäisen talon tornien huiput.

Taakseni jäi puutarhojen peittämä vehreä laakso.
Siellä en voinut nauttia mistään, turhia kaikki.
Saastunut on koko maa, torakat sitä riipien syövät.
Tahraton olkoon sieluni - syntymäpaikkani hylkään.

Olkoon suuntani luonnoton, pois petojen varovaisuus.
Tahdon enkeli olla, en tyytyä voi vähemmästä.
Taas otan askelen voittoa päin, tämä on lopullista.
On katumukseni hiljennyt, tämä on rakas tieni.

Tuokoon huominen vaikeudet, tien saa sumu peittää.
Tieltäni kultaiset ovet aukeavat jokin päivä,
vaikka nyt kuuraan peityn ja muuri on sulkenut tieni.
Valtava on minun onneni, kun valitsin tämän herran.

Hei varokaa humalaista! Hän kaiken on nähnyt ja luonut.
Hän kiroaa lähes kaiken ja säästää iskevän tuulen.
Tarvitseeko hän ystävän neuvoja, tai sylin turvaa?
Tie on ainoa rakkaus, itseltään ilon kieltää.

Hän oli vain joku hullu ja vain kuvitelmia palvoi.
Eikä hän matkoillaan *nähnyt*, hän on sokea.

Vie ylöspäin yhä tieni, en pilkkaa kuuntele yhtään.
Vain oma suuntimatähteni voi olemukseni täyttää.
Taistelen tuhkaa vastaan jäisten liekkien alla,
toistelen: "En ole tuomiovaltasi orja, en suostu!"

Saatan murtua, käyköön siis niin, kunhan en taivu.
Saankohan koskaan palkkaa tästä, en piittaa.
Taistelen taistelun vuoksi ja henkeni kunnian vuoksi.
Tietenkään en iltaisin voi juhlia viettää.

Miehiin haavoja iskettiin, oman itseni silvoin.
Tuskani on pahat henget ja Houreen kutsunut tänne.
Tuulikin pilkkaa: "Ei tätä matkaa kannata jatkaa.
Mielesi ei ole vilpitön, kun sotalauluja laulat".

"Taivaan valloitat, luot nahkasi kuin jokin käärme.
Kuitenkaan et täysin vanhoja riittejä hylkää:
kukkulan päällä on uhkean Astarten pyhä pylväs:
Piilotat itsesi vain, ei muututa noin jumalaksi."

Pakko on syntini myöntää, vaikka en mieltäni muuta
(kun läpikiero on mieleni, siitä en kärsi):
päälläni vain ohut kerros on kultaa, muuta sen alla.
Katseen nostan tähtiä päin, ylös vaikka en kuulu.

Päivä on nouseva, kun ytimeksi on muuttuva kuori:
kuitenkin etenen, jalkani horjuvat vain.