IRC-Galleria

^Demina^

^Demina^

She is the dark
Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

joo-o, kaippa toi pitää paikkansa ^^

[Ei aihetta]Perjantai 03.08.2007 20:30

Aku Ankka
[ ] Epäonnistun aina kaikessa
[ ] Olen huono-onninen
[ ] Laiska
[ ] Lyön vetoa usein
[ ]Minulla on lyhyt pinna
[ ] Käytän merimiesasua
[ ] Minulla on ärsyttävä serkku, jonka kanssa kilpailen kaikesta
[ ] Olen äkkipikainen
[ ]..ja ajattelematon
[ ] Minulla on rikas setä

0


Roope Ankka
[/] Olen tosi rikas
[ ] Olen pihi
[ ] Minulla on onnenraha
[/] Olen ahne
[ ] Minulla on vihamiehiä
[ ] Käytän kävelykeppiä
[ ] Minut yritetään ryöstää jatkuvasti
[ ] Paha noita vainoaa minua
[ ] Tykkään uida rahoissa
[ ] Haluaisin olla maailman rikkain

1

Tupu/Hupu/Lupu
[x] Käytän aina lippistä (ainaki tällähetkellä ^^)
[ ] Harrastan partiota
[ ] Minulla on 2 identtistä sisarta
[ ] Asun enoni luona
[x] Olen oikeudenmukainen
[x] Leikkiminen on kivaa
[ ] Tarkistan aina kaiken tietokirjasta
[x] Tykkään sarjakuvista
[ ] Vihaan tiskaamista
[ ] Vihaan koulua

4

Iines Ankka
[ ] Pukeudun usein vaaleanpunaiseen
[ ] Käytän rusettia päässäni
[/] Pojat kilpailevat minusta
[ ] Kuulun johonkin naisyhdistykseen
[ ] Olen turhamainen
[ ] Poikaystäväni nolaa minut usein
[ ] Tykkään ompelemisesta
[ ] Olen vaativa
[ ] ja mustasukkainen

½

Milla Magia
[ ] Olen noita/noitamainen
[x] Pukeudun (melkein) aina mustaan
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Minulla on korppi lemmikkinä
[ ] Olen kiero
[ ] Olen ilkeä
[ ] Haluan tulla maailman rikkaimmaksi keinolla millä hyvänsä
[ ] Uskon taikuuteen
[ ] En ajattele muiden tunteita
[ ] Olen italialainen

1

Pelle Peloton
[ ] Haluaisin olla keksijä
[ ] Tykkään teknisistä vempeleistä
[/] Olen fiksu
[ ] Minulla on kotiapulainen
[ ] Käytän usein liiviä
[/] Minulla on silmälasit
[x] Olen auttavainen
[x] Sinnikäs
[/] Olen mielikuvituksellinen ja keksin kaikkea uutta
[ ] Fysiikka on lempiaineeni

3,5

Mikki Hiiri
[ ] Käytän usein punaisia shortseja
[ ] Raha ei ole minulle tärkeää
[ ] Minulla on koira
[x] Rikosten selvittäminen on kivaa
[ ] Katson poliisisarjoja
[x] Olen lyhyt
[ ] Joudun usein seikkailuihin
[x] Olen älykäs (jos koulusta puhutaan :>)
[ ] Haluaisin olla etsivä
[x] Olen iloinen

4

Hessu Hopo
[] Olen tosi pitkä
[x] Olen hajamielinen
[x] Hassu
[ ] Kömpelö
[x] Vähän hölmö
[ ] Käytän sinistä hattua
[ ] Tykkään maapähkinöistä
[ ] Saan usein hulluja päähänpistoja
[x] Olen hyvä ystävä
[/] Harrastan kalastamista (kesällä joskus)

4,5


Oon Hessu -_-'

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 01:49




Pitäisikö sinun kaltaisiasi ihmisiä olla maailmassa enemmän?
- En tiiä, vaikka :d

Miltä kaljut miehet näyttää?
[] Hyi s*atana... Yäk!
[] Vähän huonommilta ku ne joilla on hiuksia.
[x] Ei sillä o niin väliä onko hiuksia vai ei.
[] Yleensä tosi hyviltä.
[] Ihan V*TUN seksikkäiltä!
[] Ei niin hyviltä ku kaljut naiset.

zonn (kipugeeli), kun tiedät
[] miltä tuntuu
[] missä mennään
[] minne mennään
[x] mihin koskee
[] milloin tulee
[] mitä tehdään

Näistä kotimaisista kansantaudeista se pahempi?
[x] Rasismi
[] Kateus

Inhottavin ötökkä?
[] ampiainen
[] muurahainen
[] hyttynen
[x] hämähäkki
[] paarma
[] herhiläinen
[] mehiläinen
[] kusiainen
[] mäkärä
[] punkki
[] hirvikärpänen
[] ei mikään, rakastan ötököitä.

Oletko nähnyt kenestäkään tyypistä unta jolla on täällä galtsussa kuvia?
- Joo, kamuista :o

Hajottaako?
[] Ei hajota
[] Hajottaa
[x] En ymmärrä kysymystä

Ootko menossa opiskelemaan jonnekkin nyt syksyllä?
- en viel' ku pidän välivuoden :)

Mitä mieltä olet elokuvasta Hannibal Rising - Nuori Hannibal?
[x] en ole nähnyt
[] loistava elokuva
[] mikä on elokuva?

Vastaatko tähän kysymykseen?
- joo

Tunnetko kateutta itseäsi parempiosaisia (lue:rikkaampia) ihmisiä kohtaan?
- en

Pelkäätkö kuolemaa?
- no ennn...

Minkä ikäisenä aloitit ryyppämisen?
- About 15 vuotiaana

Mikä näistä on kauheinta?
[x] Krapulapieru teltassa.
[] Poikaystävähakemus Blogissa.
[] Seppo Hovi Siwan kassalla?
[] Sukulaisia Forssassa!
[] Tykkään noista kaikista ja sekä mielelläni syön porkkanaa alasti siskoni edessä!
[] tyhmä ja p*ska!!!!!!!


Pelkäätkö kasveja?
- en jos niissä ei oo ötököitä, esim. töissä joskus on :d

Onko sinulla/teillä kuollut lähiaikoina läheisiä ihmisiä?
- ei

Onko perjantai 13pvä sinulle huonon onnen pvä?
- ei ainakaa tähän mennessä

Minkälaisissa kengissä yleensä eniten kuljet?
[] Korkokengät
[] Lenkkarit
[] Maiharit
[] Purkkarit
[] Miesten siistit kävelykengät
[] Naisten siistit kävelykengät
[x]Tennarit/Vansit/skeittikengät vastaavat
[] Turvakengät
[] Työkengät
[]Joissain muissa?

Parhaat jatkot on
[] mun luona!
[x] sun luona
[] ihan mis vaan kunhan on viinaa tupakkaa seksiä


Muokkaatko kuviasi?
[ ] Kyllä
[x] En
[] Mitä on muokkaus??????

Jos kahdella henkilöllä on lähes täysin samanlaiset vaatteet, kumpi on tyylikkäämpi?
- jompi kumpi

Kumpi parempi?
[] Kuuma
[x] Viilee
[] mitä v****a?

Onko sinulle tullut ällöttäviä kommentteja?
[] Ei
[x] KYLLÄ
[] Kommentoin itse niitä!

Fiksu vai filmaattinen? Pakko valita VAIN toinen.
- Fiksu

Otatko kebabisi miedolla vai tulisella kastikkeella?
- en oo maistanu :o

Oletko käynyt treffeillä kenenkään nettitutun kanssa???
- en

Pidätkö rusinoista?
- namskis!

Onko sinulla tällä hetkellä morkkis jostain?
- ei oo

Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan?
- en tiiä :o

Pitäskö pankkiautomaatilta pystyä nostamaan Monopoli-rahoja?
[] Kyllä, ne penteleet tuntuu aina olevan hukassa.
[] Ei.
[x]Olen yleensä koira tai hattu Monopolissa.

Minkä näistä valitsisit jos voisit oppia soittaa sitä 10 sekunnissa?
[] Basso
[] Flyygelii
[] Puhelinta
[x] Kitaraa(jos oppis soittaan täydellisesti)
[] Levareit
[] Rumpuja
[] Triangeli
[] jonkun muun?

Kumpaa sanaa käytät enemmän?
[ ] Kiitos
[x] Vittu (ehkäpä @_@)

Ootko ikinä ollu varatun kans sängyssä?
[x] En!
[] En myönnä...
[] Olen ja kaduttaa.
[] Olen, eikä kaduta.

Saatko jos haluut?
- ai karkkii? joo :)

Oletko sitä mieltä että jenkki tosi tv:t(esim Selviytyjät) on näyteltyjä?
- no jooh

Milloin seksi ei kiinnosta?
- no jos ei niin sitten ei

Aiotko mennä mustikkaan tai sienestämään?
- en :d

Muistatko ensisuudelmasi?
- jep

Pitäisikö pankkiautomaateista saada nostettua 10e seteleitä?
- joopa! >:o

Jos sinut tungettaisi aikakoneeseen ja matkustaisit katsomaan 4 vuotiasta Hitleriä,
etkä pääsisi enää nykyaikaan takaisin.. mitä tekisit?
[] antaisin piiskaa
[] hakisin apua ja kertoisin mitä on tapahtunut
[] jättäisin hitlerin siihen ja alkaisin työstämään oikeassa ajassani keksittyjä koneita ja vempeleitä joilla sitten tekisin itsestäni kuuluisan ja rikkaan.
[] jättäisin hitlerin siihen ja matkustaisin johonkin mukavaan paikkaan.
[] kannustaisin kaikkia hänen aatoksiaan ja yhdessä vallottaisimme maailman
[] kiljuisin kauhusta
[x] kiljuisin kauhusta, koska en pääsisi enää nykyaikaan
[] kuolisin
[] ottaisin mustan tussin taskustani ja piirtäisin ipanalle kunnon hitler viikset!
[] paistaisin lättyjä
[] ryöstäisin kakaran ja suunnitelmani olisi kasvattaa lapsi paremmin, sillä uhalla että
jään kiinni sieppauksesta
[] syöttäisin sille huumaavaa ainetta
[] tappaisin hitlerin
[] uskoisin olevani hullu ja hakeutuisin hoitoon.
[] yrittäisin aivopestä sen pitämään juutalaisista

Oletko kova flirttailemaan?
- ehen

Tyhmin paikka mihin voi sammua?
- ulos :o

Käytätkö lisäravinteita?
- en

Mikä näistä lauseista tulisi helpoiten suustasi?
[] Ehkä annan, ehkä en...
[] Ehkä otin, ehkä en...
[] Elämä on...
[] Hieno homma...
[x] Mitä vittua...
[] Normi päivä...
[] Näin se homma etenee...
[] Näin se vain nyt on...

Jos saisit päättää milloin nukkuisit mieluiten?
- yöllä

Osaatko sanoa, miksi Afrikassa elävä eläin merkitsee joillekin suomalaisille
suomalaisuutta ja itsenäisyyttä?
- itekki oon joskus pohtinu @_@ mielummin ois vaikka nalle :)

Janon parhaiten sammuttaa?
- vesi =)

[Ei aihetta]Perjantai 20.07.2007 21:31

1. Mitä ajattelit tänä aamuna ensimmäiseksi?
että ylös, ulos ja töihin :o

2. Mitä teit aamulla ensimmäiseksi?
vessaan painelin

3. Mitä odotat tulevalta viikolta?
työntäyteistä

4. Millainen olit 10-vuotiaana?
typerys

5. Lempipaikkasi?
hmm, oma huone ehkä

6. Mikä biisi herättää muistoja?
my dying bride - two winters only tai sentenced - killing me killing you

7. Mikä saa sinut huonolle tuulelle?
Jos joku käyttäytyy itsekkäästi/typerästi

8. Mikä sinussa on kummallista?
Oon aika tomppeli

9. Mistä esineestä et luopuisi?
Mun nallesta :O

10. Mikä on elementtisi: ilma, vesi, tuli vai maa?
Maa on mun horoskooppielementti

11. Ketä uskot?
Siskoja, Samppaa, joitaki

12. Mikä on kulkuvälineesi?
pyörä

13. Mikä on mottosi?
Elämä on sitä minkä siitä tekee

14. Mitä kaipaat lapsuudestasi?
Hmm, kaikkee mitä nyt teinkää pikkusena :p

15. Mitä teet aivan liian harvoin?
urheilen

16. Mikä on parasta sinussa?
Ystävällisyys

17. Mitä käsilaukkuusi kätkeytyy?
En nyt varsinaista käsilaukkua omista

18. Lempileikkisi lapsena?
Varmaan ku leikin x-filesiä :D

20. Mikä on lempikirjasi?
Varmaan Hohto tai joku horoskooppikirja :p

21. Milloin viimeksi nauroit vedet silmissä?
Hmm, aina sillon tällön

22. Mihin haluaisit matkustaa?
Ulkomaille, ainaski Afrikkaan

23. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Jos muutkin on iloisia

24. Millaisella tuulella heräsit tänään?
Unenpöppöröisenä

25. Oletko ihastunut?
jooo

26. Mikä on rakkain harrastuksesi?
kitaran soitto

27. Minkä taidon haluaisit oppia?
oppia soittaan tosi hyvin kitaraa

28. Oletko romanttinen?
en varmaan :o

29. Mikä lapsuuden tapahtuma on jäänyt elävästi mieleesi?
Tampereella kun asuin niin varmaan se kerrostalo missä asuin ja ne tapahtumat :p

30. Mitä pelkäät?
karhuja o_O

31. Kenelle kerrot huolesi?
Jasminille, sampalle, joillekki

32. Mistä vaatekappaleesta et luopuisi?
Näistä mun pöksyistä vaikka, en keksi o_O

hautausmaalla töissä Torstai 19.07.2007 19:30

Kaivelin tyytyväisenä hautaa (vai mitä nyt siinä kaivoinkaan) ja ihmettelin että mikäs se tuolla törröttää. Polvilumpiohan se siellä :) Otin sen luun käteen ja kaivoin sille kuopan johon hautasin sen, kun ei kuulema roskiinkaa viitti heittää eikä koiralle antaa :o No, kaiken kaikkiaan kolme luuta pulpahti pintaan mun kaivausurakan aikana :)

[Ei aihetta]Tiistai 17.07.2007 21:25

NÄITÄ KAIPAAN:

[ ] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[ ] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[ ] Kuollutta sukulaistani
[ ] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[ ] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[ ] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[ ] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[ ] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

SEURAAVALLA LOMALLANI AION:

[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[?] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[?] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
[ ] Jollekin keikalle

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[/] Yli 100 e käteisenä lompakossa(jos pistän possusta lompakkoon :D)
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[/] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[/] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] ...no ei, olen niin tylsä...
[ ] ...ja huomaamaton...
[ ] ...ja pessimistinen!
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] ... ja hän on poika
[ ] ...ei, vaan tyttö
[x] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni (jädee :d)
[ ] Dieetti menossa
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[ ] Itkettänyt jonkun tytön vuoksi
[ ] ...olisin voinut vaikka lyödä häntä turpaan!
[ ] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[ ] sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle
[ ] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- olin kotona

kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- En ees tiiä kuka se henkilö on o_O

onko sinulla paljon rutiineja?
- vähä

miksi asut siellä missä asut?
- siks

osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 17.7

koska viimeksi teit itse ruokaa?
- joskus

muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
- en muista

millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- istun jalat ristissä tuolilla

mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- et työpäivä menis TOSI nopeesti -_-'

kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- jonku verran

näetkö paljon unia? kerro viimeisin.
- nään. en muista enää minkä viimeyönä näin

aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- joo-o

ketä kättelit viimeksi?
- pomoa

mitä näet kun suljet silmäsi?
- en mitää

kuinka monet kengät omistat?
-varmaan 2-4
kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- no pikkuisena esiintyny jossaki koulujuhlassa, en tiiä montako

mikä oli päivän paras juttu?
- työpäivä loppu

luokitteletko ihmisiä?
- joskus varmaan

kuinka korkealta katselet maailmaa?
- 155 cm

kerro joku viehättävä piirre ihmisessä?
- hmm, vaikka simmut

oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- varmaan äitiin

mikä oli suurin huolesi lapsena?
- en muista

uskotko ihmeisiin?
- ehkäpä

kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- arki

olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- en ku väsytti ja piti lähtä töihin

oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- en

mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)?
- esim. jos ihminen on ylimielinen

oletko kateellinen muille ihmisille?
- en muistaakseni

oletko ollut kirpparilla myymässä?
- no tavaraa oon pistäny pöytään

koska eletään elämän parasta aikaa?
- nuorena varmaan ku vanhempana alkaa murehtiin miten nuoruus jo meni ja sitten voivotellaan

kuinka monta serkkua sinulla on?
- en jaksa laskee

kirjoitatko päiväkirjaa?
- En

mikä muistuttaa viime kesästä?
- hmm, kesä yleensä

olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- joo

kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- vaaleet

kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- en jaksa kattoo

oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- joo, sormusten herran aikana

onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- ei

menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- joskus

osaatko keittää riisiä?
- tietty

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 01:40

The Simpsons

Ralph:
[x] Pyöriminen on kivaa! "I wanna twirl!" (ainaki kalajoella oli näköjään kivaa)
[x] Olen lapsellinen
[x] En ymmärrä kaikkia yksinkertaisiakaan asioita
[x] ...ja jotkut nälvivät minua siitä
[ ] Olen luokkani vauva
[ ] Itken todella helposti
TULOS: 4

Lisa:
[/] Olen luokkani paras
[x] Minulla on hassu nauru
[ ] Minulla ei ole oikeastaan paljoakaan ystäviä
[/] Olen "maailmanparantaja"
[ ] Mm. puolustan naisten oikeuksia
[x] Olen todella kiltti
TULOS: 3

Bart:
[ ] Rakastan kepposten tekemistä
[ ] Opettajat inhoavat minua
[ ] Käytän polvihousuja
[x] Tykkään katsoa piirrettyjä
[x] Minulla on paras ystävä (monta)
[ ] Minua kiusataan / on kiusattu
TULOS: 2

Ned Flanders:
[/] Olen ihan YLI kiltti kaikille
[ ] Olen uskovainen
[ ] En suutu mistään
[ ] Käytän täyttösanoja kuten: Didililoo! Didlidaidailiduuuu!
[ ] Minulla ei ole paheita
[x] Tykkään muiden auttamisesta
TULOS: 1 ½

Marge:
[ ] Rakastan kokkaamista
[/] Minulla on persoonalliset hiukset
[x] Olen kiltti
[x] Ajattelen usein liikaa toisia ja se uuvuttaa minut joskus
[/] Minulla on omaperäinen nauru
[x] En välitä kumppanini ulkoisesta olemuksesta paljoakaan
TULOS: 4

Homer:
[x] Olen hetkittäin juoppo
[x] ...parhaat kaverinikin ovat
[ ] Välillä olen väkivaltainen
[x] Olen vähän hupsu lol :D
[x] En tajua kaikkea heti
[ ] Ruoka on parhaimpia asioita mitä tiedän
TULOS: 4

Selma:
[ ] Olen lapsirakas
[x] Olen välillä sarkastinen
[ ] ...joka saattaa loukata ihmisiä
[ ] Poltan tupakkaa
[x] Minulla on kaksoissisko
[ ] Minulla ei ole koskaan ollut onnea rakkaudessa
TULOS: 2

Millhouse:
[ ] Olen nörtti
[/] Minulla on silmälasit
[x] Minulla on paras kaveri (monta)
[ ] Olen pitkään ollut ihastunut tyttöön/poikaan jota en tule koskaan saamaan
[ ] Vanhempani ovat minun kaksoisolentojani
[ ] Minulla on siniset hiukset
TULOS: 1,5

Mr. Burns:
[ ] Olen todella pihi
[ ] Näytän hieman rotalta
[ ] Olen todella hentokroppainen
[x] Minulla on huono kunto
[/] Olen rikas / melko rikas
[ ] Vaikka minusta saa pahan ja kylmän kuvan niin sisältäpäin olen kultainen!
TULOS: 1,5

***********

Oon Ralph/Marge/Homer @_@

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 17:05

Kerro itsestäsi
a) 3 oleellista asiaa?
1. nauran melko runsaasti
2. olen naispuolinen
3. tykkään suklaasta

b) 3 epäoleellista asiaa?
1. soitan kitaraa
2. oon lyhyt o_O
3. mun pitäis värjätä kohta hiukset

2. Onko sinulla minkäänlaista mainetta? Tietävätkö puolitutut sinusta usein jonkin saman jutun?
- ehkäpä, ehkäpä

3.Mitkä asiat voisivat olla toisin
a) elämäntilanteessasi? - ei mikään
b) ulkonäössäsi? - eipä oikeestaan mikään
c) luonteessasi? - oon joskus ehkä liianki kiltti o_O en sit tiiä
d) parisuhteessasi? - en kekkaa
e) ystävyyssuhteissa? - vois varmaan nähä vähän enemmän

4. Mitä lehtiä luet, ja miksi?
- vähän kaikkia

5. Jos et saisi asua Suomessa, minne muuttaisit? Miksi juuri sinne?
- Vaikka Uuteen-Seelantiin tai johonki rauhalliseen

6. Mikä ärsyttää sinua liikenteessä eniten?
- kiireys ja törttöilijät

7. Minkälainen lapsi olet ollut?
- vieraiden seurassa ujo mutta muuten ehkä aika villi

8. Kerro jotain outouksia
a) tavoistasi: pyörittelen tukkaa kiekuralle
b) luonteestasi: nauran tyhmille asioille
c) perheestäsi: kaikkien naispuolisten nimi alkaa J:llä

8. Jos joudut olemaan 12 h tyhjässä huoneessa ilman mitään tekemistä, miten kuluttaisit aikasi? Minkälaisia asioita tapaat ajatella?
- Ajattelisin ja pohdiskelisin kaikenlaista ja nukkuisin. Muistelisin vaikka karate liikkeitä. ynm.

9. Minkälainen olet juovuksissa ja kuinka tuhdit kännit ovat mielestäsi parhaat?
- Nauran koko ajan o_O sellaset että muistaaki jotaki seuraavana päivänä :p

10. Millä omistamallasi esineellä on suurin tunnearvo?
- jollaki pehmolelulla

11. Kerro 3 biisiä ja sano, mitkä tapahtumat tai asiat niistä tulee sinulle mieleen.
1.en jaksa miettiä
2.
3.

12. Onko sinulla outoja mieltymiä tai yleensäkään mitään fetissejä?
- ehkäpä, ehkäpä

13. Mikä on ollut paras matkasi ja kerro siitä?
- Viialan matkat isän luokse on hauskoja, ainaki kun ryypätään ^^

14. Noudatatko mitään erityisruokavalioita?
- ehen

15. Millaisista asioista tykkäät saada kehuja ja onko sinun helppo ottaa niitä vastaan?
-kitaran soitosta ja muustaki kaikesta mitä ite tekee, jotta huomaa tekeekö hyvin.

16. Millainen liikennekäyttäytyjä olet -siis ratin takana?
- ei oo viel liikenteessä tullu ajettua

17. Mikä on inhottavin tunne? Ymmärrätkö aina tunteesi?
- varmaan suru. Kai mä yleensä ymmärrän

18. Paras
a) suklaapatukka? - se vaihtelee, tällä hetkellä kinder bueno
b) jäätelö? - toffee
c) turistirysä? - en kekkaa
d) tv-ohjelma? - The x-files

19. Ootko ikinä saanut sakkoja tai joutunut tekemisiin virkavallan kanssa?
- nehen

20. Mistä ulkoisesta ominaisuudesta olet saanut eniten kehuja?
- hmm. varmaan hiuksista ja silmistä

21. Jos saisit nyt 500e ja et voisi laittaa sitä säästöön, kuinka kuluttaisit sen ?
- ostaisin uuden kitaran

22. Mikä on pahin tai hävettävin juttu mistä olet jäänyt vanhemmillesi kiinni?
- ei kyllä tuu mieleen

23. Onko sinun vaikea kontrolloida kiroilemistasi vai kiroiletko ihan tilanteesta riippumatta?
- No osaan olla kiroilematta oikeassa tilanteessa

24. Mikä on paras äitin tekemä ruoka?
- vaikka lasange

25. Mitä yllättävää viime aikoina on tapahtunut sinulle?
- No vaikka että pääsisin Ranskaan jos haluisin

26. Sano 7 asiaa, jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi.
1. matkustella ympäri maailmaa
2. saada vihdoin jostaki se treenikämppä >:
3. soittaa isohkolla keikalla
4.maistaa sitä yhtä suklaata mitä en oo löytäny mistään :d
5.kehittää joku oma psykologian teoria tai vastaava ^^
6. ostaa oma hauva
7. ööh... en keksi

27. Mikä on sinulle ehdoton turn-off vastakkaisessa sukupuolessa?
- kaikki ylimieliset ja itserakkaat

28. Pahin mokasi kännykoiden kanssa?
- jos oon lähettäny viestin vahingossa sellaselle henkilölle jolle se ei ois ehdottomasti saanu mennä :D

29. Onko jollakulla jotain sinulle kuuluvaa tai sinulla jotain jollekin muulle kuuluvaa?
- jonku verran

30. Minkälainen olet/olit koulussa
a) Ala-asteella? - aika hiljanen
b) yläasteella? - vääk...
c) jossain 2. tai 3. asteen koulussa? - aika normaali

31. Miten kärsivällinen olet ja kuinka tämä ilmenee?
- oon varmaanki tosi kärsivällinen

32. Milloin yleensä sinua alkaa masentaa? Kuinka hoidat vitutusta?
- no joskus vaan sattuu masentaa. Jos vituttaa kuuntelen vaikka musiikkia tai oon yksikseni

33. Mitkä asiat kiehtovat sinua?
- yliluonnolliset asiat

34. Kenen kanssa riitelet eniten?
- hmm, enpä muuten tiiä :o

35. Onko tyylisi, musiikkimakusi tai luonteesi muuttunut vuosien varrella?
- on ne vähän

36. Kenestä kaikista sinulla on valokuvia kehyksissä huoneessasi/asunnossasi?
- perheenjäsenistä, edesmenneestä Viivi-pupusta

37. Mistä nimimerkkisi tulee?
- omasta nimestäni

[Ei aihetta]Perjantai 22.06.2007 16:59




IHANNEIKÄ KUMPPANILLA?

[ ] Alle 13 vuotta
[ ] 13-15 vuotta
[ ] 16-18 vuotta
[x] 18-21 vuotta
[ ] 21-25 vuotta
[ ] Yli 25 vuotta
[ ] Iällä ei ole merkitystä
[ ] Ei väliä, kunhan olen vanhempi
[/] Ei väliä, kunhan olen nuorempi
[ ] Saa heittää muutamalla vuodella suuntaan tai toiseen


SINUA MIELLYTTÄVIN TYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[x] Hevari
[x] Punkkari
[ ] Skeittari
[ ] Emo
[x] Gootti
[ ] Pissis
[ ] Fruittari
[ ] Peikkis
[ ] Rokkari
[ ] Hoppari
[ ] Japaniernu
[ ] Glamrokkari
[ ] Grunge
[ ] Manganörtti
[ ] Tietokonenörtti
[ ] Negative-teini (myös Lovex, Uniklubi jne.)
[ ] Lolita
[ ] Jäkis
[ ] Mikä vain käy, kunhan se ei ole ylikorostettua
[x] Pidän enemmän sellaisista, ketkä eivät omista erityistä tyyliä (Samppaliini ^^ )
[x] Minulla ei ole varsinaisia tyylikriteereitä


MITÄ LÄVISTYKSIÄ SIETÄISIT/SIEDÄT SEURUSTELUKUMPPANILLASI?

[ ] Genitaalialueen lävistykset
[x] Kulmalävistykset
[x] Suun sisäpuolella olevat lävistykset (kieli, smiley)
[x] Huulilävistykset
[x] Nenäkorut (myös bridge)
[x] Nännilävistykset
[x] Napalävistykset
[x] Lävistykset muualla naamassa (poski jne.)
[x] Lävistykset muualla kehossa (niska, käsivarsi)
[ ] En voi sietää lävistyksiä
[x] Kaikki käy, tai siis melki kaikki
[ ] Kaikki käy ja mielellään
[ ] Siedän hyvin lävistyksiä, mutta kohtuuden rajoissa


SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSTYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Kalju
[x] Siili
[x] Normaalinmittainen tai hieman pidempi
[x] Jonkin verran normaalia pidempi
[x] Heviletti
[x] Rastat
[x] Irokeesi
[x] Kihara, enemmän tai vähemmän
[ ] Afro
[ ] Tuuhea ja iso
[ ] Glamrock-tyylinen
[ ] Ei erityistä mieltymystä


SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSVÄRI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[x] Blondi
[x] Likaisenvaalea
[x] Vaaleanruskea
[x] Perusruskea
[x] Tummanruskea
[x] Musta
[x] Punainen
[ ] Oranssi
[x] Jokin shokkiväri, mikä:


MIHIN ULKONÄKÖSEIKKOIHIN KIINNITÄT HUOMIOTA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[x] Kasvot
[x] Silmät
[x] Hiukset
[ ] Nenä
[ ] Huulet
[ ] Pituus
[ ] Tyyli
[ ] Kroppa
[ ] Tissit ja/tai perse
[x] Kokonaisuus
[ ] En kiinnitä huomiota ulkonäköön

IHANNEPITUUS SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Alle 160 cm
[ ] 160-170 cm
[ ] 170-175 cm
[ ] 175-180 cm
[ ] 180-185 cm
[ ] 185-190 cm
[ ] Yli 190 cm
[ ] Pituudella ei ole mitään väliä
[ ] Samanmittainen, kuin itse olen
[ ] Ei väliä, kunhan olen pidempi
[x] Ei väliä, kunhan olen lyhyempi


JOS OLISI TILAISUUS, PETTÄISITKÖ KUMPPANIASI JUMALOIMASI JULKKIKSEN KANSSA?

[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

MITÄ PIIRTEITÄ OLISI MAHDOTON SIETÄÄ KUMPPANISSA?

[x] Epäluotettavuus
[ ] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[ ] Köyhyys
[ ] Mielenterveysongelma
[ ] Nörtteys
[ ] Tupakointi
[ ] Työttömyys
[ ] Uskonnollisuus
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[ ] Yksinkertaisuus
[ ] Narkomaanius
[x] Alkoholismi
[x] Ylimielisyys
[ ] Ylipaino
[ ] Hygieniaongelmat

MITEN HALUAISIT MENNÄ NAIMISIIN?

[ ] En halua mennä naimisiin
[ ] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[ ] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms.
[x] En osaa sanoa

VAATISITKO TAI SUOSTUISITKO AVIOEHTOON MENNESSÄSI/MENTYÄSI NAIMISIIN?

[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[ ] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[ ] Suostun, mutta en vaadi
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on
[x] En osaa sanoa


TATUOISITKO KUMPPANISI NIMEN ITSEESI?

[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa

apuva! o_OKeskiviikko 20.06.2007 15:02

Mulla on kuumetta 38.1 astetta, toivottavasti ei oo juhannuksenaki! @_@ APUVA! ja kurkku kipee :'< YYH