Herään synkkänä aamuna ja huomaan että olen harpannut taas ohi kaiken oleellisen. Elän vain tyhjän kuilun päällä mistä puhalataa tulinen tuuli joka kärventää jo varpaita.
Joka puolelta ympäröi musta verho mikä tulee lähemmäs ja lähemmäs.
Koita lähteä karkuun sitä. Saan vähän jo etumatkaa ja näen sinut. Silloin tummat pilvet väistävät ja aurinko paistaa minulle. Voin hyvin mielin palata kotiin ja odottaa seuraavaa kamalaa päivää.
Seuraava päivä koittaa kahta kauheampana, ja koetan saada yhteyden sinuun. Et vastaa, painat luurin kiinni. Silloin olen jo mennyttä.