IRC-Galleria

Kerran abc:lla
T: "mäkin haluun kannettavan puhelimen"

Olen alkanut huomaamaan, että taisin saada lapsena leikkiä aivan liikaa värityskirjojen kanssa, sillä niiden kanssa leikkiminen ei kiinnosta enää ollenkaan.
Tuntuu kuitenkin siltä että pitäisi jotenkin kuitenkin taas oppia värittämään rajojen yli, eikä niinkuin joskus aikoinaan niiden sisäpuolelle. Olen nimittäin myös huomioinut että kun sillon joskus opin värittämään viivojen sisäpuolille,eikä mennyt yhtään yli, aloin pitämään siitä kiinni että aina piti olla viivojen sisäpuolella, nykyään vaan tuntuu enemmän olevan valloillaan ja suositumpaa tuo viivojen yli värittäminen ja mitä enemmän ja värikkäämmin sen viivan yli menee sen parempi. Mielestäni yleisemmäksi voisi kuitenkin tulla taas tämä painotus siihen väritykseen viivojen sisäpuolelle, sillä vaikka on helpompaa olla seuraamatta viivoja väritettäessä, huomaa pian värittäneensä värityskirjan täyteen ja sitä selaillessa huomaa että on saanut aikaan vain sotkua ja rumaa jälkeä. Se ei olekkaan enää kivan näköistä, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta oli helpompaa olla seuraamatta viivaa ja siksi väritettiin yli.
Kun sitten alkaa korjailemaan yliväritettyjä osioita, huomaakin että lyijykynä jäljet kyllä lähtevät mutta kaikki värit eivät enää pyyhkiydykkään kokonaan vaan tulee enemmän suttua, tai siitä jää painauma jonka juuri ja juuri näkee, mutta sen tuntee kuitenkin0... joitain värityksiä ei kuitenkaan voi pyyhkiä ollenkaan, sillä ne on väritetty tussilla, kun ei jaksanut/viittsinyt hakea edes värikyniä.

Olin tossa kolme päivää kuumeessa ja nyt kun alkaisi loma, lähden töihin huomen aamulla jo puoli kymmeneksi Liipolaan. Dippa dappa DEI DEI!!!!!! Leiristä tulee varmaan kiva, mutta silti vähän syö. Pitäkääpä hauskaa lomaa ja nähdään kun palaan takaisin sivistyksen pariin..... jos palaan............ :P

Hyvää Ystävänpäivää vaan joo kaikille!!! :D:D:D:D:D:D<3<3<3<3

Ooh, ja olen niin väsynyt huomaamaan:
Valtatien päässä uusi tie alkaa.
Sadat kolonnat niitä pitkin taivaltaa.

Isä, mulla pullopostia ois.
Voitko hakea mut täältä pois?
Sammui valot karttapallon.
Ja ooh, isä, jäädä enää vois en,
röntgenkatseisiin toisten.
Vieraalla maalla olen aivan alaston.

Minä yötä kuuntelen, kuuleeko minua siellä kukaan?
Hyvästiksi suutelen muistot ja kuljen tähtien mukaan.
Lumivalkoisen taivaan minä joskus jossain kiinni saan,
kun nousen siihen laivaan, jolla lähdin ja joka kotiin palaa.

Isä, mulla pullopostia ois,
voitko hakea mut täältä pois?
On jo myöhä, mua väsyttää.
Ja ooh, Isä, laita valot karttapalloon.
Yksin olen niin alaston.
Voitko tulla ja mulle tien näyttää?

Ensin sitä ajattelee että kaikki menee kerrankin putkeen...
Sitten todellisuus tulee ja lyö päin kasvoja.
Ihan vain muistuttaakseen että unissa elämä on aina paljon parempaa...

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)

sain tänään kimpun kukkia yllättäen.. :o oli kyllä kaunis kimppu,
ja oli kiva yllärikin :)
Kiitti kulta :)<3

Eli siis, ylläri sinäänsä, olen kuumeessa jatkiksen jäljiltä.. jotenkin on sellanen déja vu- ilmiö... siis että historia nyt kyllä toistaa itseään.. mutta ei voi minkään.
Jatkiksella oli kyllä jälleen kerran siistiä ja meno oli kova ;D vaikka olinkin joukkueessa joka hävisi leiriolympialaiset..

eli siis: oli kivaa ja kiitos kaikille!!!<3

miten voikaan olla mahdollista että saan itseni kuumeeseen ja flunssaan juuri ennen jatkista?!?!?!?!??!
mutta sinne kuitenkin menen, vaikka särkylääkkeen voimalla.. en varmana jää pois!

Ja kohta nähdään repeääkö riemu vielä lisää kun pesen nää raitavärit pois päästä..
jos onnistui voin olla mielissäni, jos ei.. päivästä tulee entistä "parempi"..
tiedän.. olen hiukan turhamainen tänään :P