IRC-Galleria

vuosi taakse päin Tiistai 25.11.2008 16:54

Vuosi taakepäin siitä tämä kaikki tuska ja suru alkoivat

Se päivä alkoi samallalailla kun kaikki muutkin päivät. Minä heräsin, söin aamupalan ja katsoin tvtä.
Tein kaikkea mitä yleensäkkin tein. Illalla tvstä tulisi Tyttö sinä olet tähti leffa ja minä suunnittelin että katsoisin sen enkä menisi yhtään minnekkään.

Sain kuitenkin 15-16 aikaan puhelun joka muutti täysin suunnitelmani ja täysin koko loppu elämäni. Jos olisin sen tienny muutavan tavallisen päivän karmeaksi painajaiseksi, en olisi sanonut kyllä kysymykseen joka minulle esitettiin sinä iltana.

Se alku ilta jonka sain olla kanssasi oli mahtava. Sinä nauroit, sinä puhuit ja mikä tärkeintä sinä elit. Meillä oli hauskaa. Ihmettelit miksi olin sähly pelissä niin hiljaa, mutta se johtui siitä kun sinulla oli niin paljo asiaa ja olit niin innoissasi kertoessasi sitä että minä nautin siitä hetkestä ja kuuntelin sinua.
Ulkona sää oli huono. Lunta satoi satoi ja satoi. Ne pienet hiutaleet muodostivat kauniin valkoisen lumi peitteen ympärillemme. Sitä lunta oli sellaisessakin paikassa missä sitä ei tarvisi olla.

Kaikki kävi niin äkkiä. Yhdessä hetkessä olit vierelläni ja toisessa hetkessä olit poissa.
Sen päivän jälkeen mikään ei ollut niinkuin ennen.. Kaikki muuttui.
Pauliina oli pieni ihminen mutta toi niin paljo rakkautta, iloa ja lämpöä kaikkille.
Hänellä on kuitenkin iso paikka sydämmessä aina.

Kyyneleet valuu taukoamatta pitkin poskipäitä. Ikävä raastaa sydäntä.
Kauhea ikävä on. Kaipaisin sinun rutistusta ja että sanoisit ^iida kaikki on hyvin^

Lepää rauhassa Ystävä Kia- Pauliina Höri <3


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.