IRC-Galleria

^kitsune

^kitsune

Olen, ei hajuakaan kuka, mutta kuitenkin.

Min dagenLauantai 26.09.2009 22:00

KLIKKAA SATUNNAISTA JA LAITA OLETUSKUVAN KUVATEKSTI LAUSEEN PERÄÄN. TOISTA TÄTÄ NIIN KAUAN KUN LAUSEITA RIITTÄÄ. JOS OLETUSKUVASSA EI LUE MITÄÄN, OTA UUSI!
MINUN PÄIVÄNI KOHALLE EI TULE MITÄÄN.

MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
"Tiedän en ole missi, mutta persoonallinen=)"

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
"Kesä 2009"

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
"hörp"

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
"Porvoo :)"

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
"Kosto katselee omilla silmillä, en näe turhia asioita elämän filmiltä"

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE, JA HÄN VASTASI:
"Kaamosnaamiaiset, teemana antiikin kreikka..:)"

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
"tompski ja bumbski löhöö"

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
"WhÖÖT! ?"

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
"happamia! sanoi kettu"

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
"Beach"

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
"Vaatteet päällä uimaan vaan!"

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ
KURKKUA:
"Cherry Smile"

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
"Selphie's gone berserk."

SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?

In memoriam Perjantai 25.09.2009 02:02

Jeri
Helmikuu 1993 - 24.9.2009
16 vuotta yhdessä.
Nyt saat levätä rauhassa.

Oli jo oikeutettuakin sun päästä lepäämään.
Olit jo vanha,
ja nää viimeset päivät oli varmaan jo aika tuskallisia.
Mä toivon, ettei suhun satu enää.

"Now turn away,
'Cause I'm awful just to see."
"Bury me in all my favorite colors."

En osannu oikein sanoa mitään, tuntu helpommalta vaan päästää menemään.

Still,
I couldn't kiss you,
'cause the hardest part of this is leaving you.

You just softly slipped away...

Näin oli vaan niin paljon parempi.

Counting down the days to go...
It just ain't living.

And I just hope you know
that if you say
goodbye today,
I'd ask you to be true.

Turha sitä enää oli pitkittää.

En ikinä unohda sua, rakas.

So shut your eyes,
And sleep.
Just sleep.

I've been holding on tonight.

I don't have enough courage
To open my eyes and let you go
When that door opens,
If I send you away, we won't meet again

The memories we made when we spent time together,
Leave them with me.

Kerrankin tein tän tosissani :)Torstai 24.09.2009 02:58

10 suosikkibiisiäsi eri esittäjiltä:
♫ DBSK - Rising Sun
♫ My Chemical Romance - Famous Last Words
♫ Koda Kumi - Under
♫ KoЯn - Make Me Bad
♫ Ayumi Hamasaki - Sparkle
♫ Billy Talent - Perfect World
♫ Family Force 5 - Love Addict
♫ 30 Seconds to Mars - The Kill
♫ Kill Hannah - Lips Like Morphine

09 totuutta sinusta:
♫ Olen hyvin epävakaa persoona.
♫ Olen lukiossa, koska minulla on unelmia.
♫ Rakastan musiikkia ja eläimiä.
♫ Ystävät ovat minulle tärkeintä maailmassa.
♫ Minulla on maailmanparantajan ajatuksenjuoksu, mutten koskaan saa mitään tehtyä asian eteen.
♫ Minulla on aivan liikaa visioita, jotka eivät koskaan toteudu, ja tiedän sen.
♫ Minulla on outo huumorintaju, jota usein tajuan vain minä itse.
♫ Olen voivotteluun taipuvainen.
♫ DBSK on vaikuttanut elämääni suuresti, en edes itse varmaan tajua kaikkea, mikä olisi erilaista ilman heitä. Kiitos, Mari :) <3

08 elämäsi (tärkeintä) esinettä:
♫ kynä
♫ DBSK-kamat
♫ mp3-soitin
♫ lammas-kahvimuki
♫ CD-kokoelmani
♫ tietokone
♫ vaatteet
♫ tunnemielessä arvokkaat korut

07 tapaa saada sydämesi:
♫ rehellisyys
♫ salaperäisyys
♫ sosiaalisuus
♫ hauskuus
♫ kiinnostavuus
♫ kiinnostuneisuus
♫ tietynlainen ulkonäkö

06 lempivaatettasi tai -asustettasi:
♫ mustat tennarit
♫ musta kravatti
♫ valkea kauluspaita
♫ henkselit
♫ musta pipo
♫ lapaset (tummanruskeat, raidalliset tai eri paria)

05 asiaa, jotka teet aina herätessäsi:
♫ Vetkuttelen sängyssä.
♫ Laitan radion tai CD:n päälle.
♫ Pukeudun.
♫ Juon kupillisen kahvia.
♫ Katson peiliin.
♫ Venyttelen.

04 ihmistä, jotka merkitsevät sinulle paljon:
♫ Mari
♫ Paula
♫ Reetta
♫ Rinna

03 juomaa, joita juot päivittäin:
♫ Kahvi
♫ Vesi
♫ maito (kahvissa)

02 asiaa, jotka haluat tehdä ennen kuin kuolet:
♫ matkustella
♫ tehdä jotakin merkittävää, ei välttämättä sellaista, että tulisin siitä kuuluisaksi, mutta että yksikin ihminen tulisi siitä onnelliseksi.

01 tunnustus:
♫ Minulla on surkea viinapää.

JESTorstai 17.09.2009 01:01

Rakastelin jalkapallon pelaajaa, koska minua panettaa. Sen jälkeen menin lähimpään baariin. Siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja, ja söin ne ja myin ne.

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallon pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Transua
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Sihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Sinun taloasi
27. Teroitinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja myin ne.
Kani- ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani

Matikankokeen kunniaksi <3Keskiviikko 16.09.2009 14:06

JOS SAISIT...

1. Ihan mitkä tahansa hiukset, niin minkälaiset ne olisivat?
- lyhyet, ehkä mustaa ja valkeaa. P!inkin hiukset Funhouse MV:ssä on ihan sikahienot, mutta haluaisin pääosin mustat.

2. Minkä tahansa lemmikin, mikä se olisi?
- Jonkin koiran varmaan, rakastan siperianhuskyja mutta myös japaninpystykorva tms. ois ihana^^ En osaa päättääää!

3. Lento-, ajatustenluku- tai näkymättömyystaidon, minkä niistä ottaisit?
- Haluaisin osata lentää ^_^ I believe I can fly~

MINKÄLAINEN ON OLOSI..

1. Parhaitten ystäviesi seurassa?
- No ihan vitun paska? ^_T No siis rentoutunut ja sellanen et saa olla oma ittensä :)

2. Tällä hetkellä?
- Räkä kurkussa vituttaa, väsyttää vähän mutta vapautunut ku koe on ohi ja muutoinkin hyvin iloinen. =D

.3. Ihastuksesi seurassa?
- En omista mutta sählään :D

4. Vihamiehesi seurassa?
- Kaikki itsehillintä käyttöön etten sanois jotain harkitsematonta.

MITÄ SANOISIT JOS..

1. Heräät keskellä yötä siihen, että ystäväsi heittää päällesi kaalikääryleitä?
- Se olisin enemmänkin minä joka niitä heittelis mutta luultavasti huutaisin - ensin säikähydksestä ja sitten ärsyynnyksestä. Aamulla jo saattas naurattaa :"D

2. Isäsi sanoo, että hän on kyllästynyt elämään ja sanoo lähtevänsä etsimään Alaskasta onneaan?
- Tervemenoa :"D Lähetä mulle jääkarhu

3. Huomaat olevasi raskaana?
- En tiedä pystyisinkö sanomaan yhtään mitään mutta ajatuksia olisi mm. "MITÄ VITTUA?!" "MITEN HELVETISSÄ?!" "EI VITTU" ja "mitä mä nyt teen?"

4. Suuri rakkautesi polvistuu koulussa eteesi ja vannoo ikuista rakkautta sinua kohtaan?
- öö nauraisin ja olisin sillee joo lol. En usko että kovin suuresti rakastuisin tollasta harrastavaa ;o

5. Löytäisit sänkysi alta salaisen reitin maan alle, kulkisit sitä eteenpäin ja päätyisit sitten mäkkäriin?
- Olisin pettynyt, koska olisin jo mielessäni elätelly toiveita tunnelista Kiinaan, johonkin muinaiseen intiaanikaupunkiin tai salatunneliverkostoon, josta kukaan muu ei tiedä... Mutta silti olisin innoissani löydöstäni. En tiiä mitä siinä vois sitte SANOO, ehkä jotai: "Vähä siistiä!!"

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- Nope :)

2. Kaipaatko menneisyyttäsi?
- Olihan sillon kivaa, mutta en todellakaan kaikkee

3. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- Yunhoa! :D

4. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
- Tulee pitkä vastaus, mutta muutamia mainitakseni: Nukun yöpaita joka toinen yö nurinpäin, koska en jaksa kääntää sitä laittaessani sen päälle. Puhun yksinäni. Jos en jaksa mennä vessaan, löysään vyötä. Onnistun törmäämään johonkin vähintään kerran matkalla paikasta A paikkaan B. jne...

5. Entä mielihaluja?
- Välillä tulee järjetön himo suolakurkkuihin. Rakastan jäisiä vihreitä papuja. En tykkää salmiakkisuklaasta mutta joskus sitä on pakko syödä kun tulee hirveä mieliteko.

6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- Ehkä joskus mutta yritän oppia pois siitä >:)

7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- musta >8)

8. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
- Jotain 18?

Oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - No jjooo... :D
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - En oo tainnu :o
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - En ainakaan muista ;)
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - ?? O___O" en?!

3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: VAIKEE! Mut ehkä musta.
2. Kuuma vai kylmä: - kuuma..? Tai no kylmäki. EN TIIÄ.
3. Suklaa vai vanilja: - Suklaa.

Oletko ikinä -gallup

1. Oletko ikinä luntannut?: - en? :D
2. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle?: - en varmaankaan :D
3. Oletko ikinä lyönyt ketää?: - oon joo 0:D
4. Oletko ikinä lintsannut?: - tunnustan ^^"
5. Oletko ikinä valehdellut pahasti?: - hmm, mikä on pahasti? Uskon voivani vastata en.
6. Oletko ikinä karannut kotoa?: - Joo, pienenä :DDD
7. Oletko ikinä ollut nälkälakossa?: - No en ainakaan suunnitelmallisesti
9. Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä?: - Enoleee
10. Oletko ikinä mennyt ala-ikäisenä baariin?: - Enpä oo tainnu
11. Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen?: - Olen :#
12. Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin?: - Ehkä veljee
13. Oletko ikinä varastanut?: - Joo varmaa veljeltä karkkia joskus :P
14. Oletko ikinä tehnyt ilkivaltaa?: - Se patteri oli vahinko! :DDD
15. Oletko ikinä oksentanut tahallisesti?: - No eeeen
16. Oletko ikinä vihannut ketään?: - Tuskinpa vaikka siltä on tuntunuki joskus

SINÄ
Nimikirjaimesi?: - MMK
Minä viikonpäivänä synnyit?: sunnuntai :)
Opiskeletko jotain?: - Kaikenlaista :D

MIELIPITEET
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: - Vesisateesta<3 se on oikeesti kiva!
Mistä musiikista pidät?: - K- ja j-pop, punk ja punkahtava poprock tms., rock, kaikki joku alternative ja kaikki. ^^
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: - kesä koska on lämmintä, vihreetä ja valoisaa, talvi koska on kylmää, valkeeta ja pimeetä ja pääsee luistelee, syksy koska on viileetä, pimeetä ja harmasta ja värikästä. ^^
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: - KOREA<3 Ja Japani.

SUHTEET
Keitä kuuluu perheeseesi?: - Vanhemmat, veli, kissa ja koira.
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: - No semmosessa mitä toi meidän apinajengi nyt on ja semmoset samanhenkiset ku mä ja :D
Tunnetko paljon ihmisiä?: - Jonkun verran.

FREETIME
Pidätkö piirtämisestä?: - Kyllä mutta nyt ei oo oikein inspannu
Pyöräiletkö paljon?: - Päivittäin suunnilleen (:
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: - HYVIN PALJON. Music saved my life. (Tablo: But music, she saved my life, so I'm, lovin' her through day an' nite.)
Harrastatko mitään vakituisesti?: No enpä sillee.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: - Jooga ois ihana

HAAVEET
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: - Both
Mihin suurin haaveesi liittyy?: - No oisko tuo lähitulevaisuus tällä hetkellä :)
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: - No oisko että sais noita lapsenvahtihommia enemmältikin ;)

VIIMEKSI
Join: - kahveeta :P
Tipuin tuolilta: - On siitä jo aikaa :DD
Itkin: - Stand by U:n livee katsoessa oisko ollu pari päivää sitte?
Nauroin: - eilenillalla :D

KYSYMYKSIÄ
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: - Eipä tuu ketää mieleen.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: - No en tykkää itkee ollenkaan mutta ei se niitten seurassa haittaa
Mitä kappaletta kuuntelet juuri nyt?: - En mä mitää

ONKO
Vika aina sinussa?: - EI. Usein on, mutta ei aina.
Sinulla lainkaan tapoja?: - No on todellaki :D
Sinua kohdeltu huonosti?: - Kylläh..
Sinulla pelkoja?: - Onhan mulla :6

Gummy has it yummy.Tiistai 15.09.2009 01:25

T.O.P + iso musta moottoripyörä + tuima ilme = Mirakuoleepois.

Facebook-testin mukaan T.O.P on se korealainen hottis, jonka kanssa mun pitäis olla ;D

http://www.youtube.com/watch?v=N5V4LzHG69A&feature=quicklist

Tää biisikin on ihan hyvä mutta miks sulin tuolle videolle? ;)

Peruspäivä.Maanantai 14.09.2009 21:11

Hei rakas tyttöystäväni,
olen täällä Karibialla katuojassa nussimassa ja ryyppäämässä paikallisen pummin kanssa. Ajattelin tehdä huomenna abortin, koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla. Minua himottaa, joten lähden nyt lähikapakkaan strippaamaan, päätin ryhtyä nunnaksi ja ostin 34 pulloa kossua. Kortsut pääsivät loppumaan, eli hyvin menee!

Mitä rakkaimmin terveisin, minä.

PS. Tajusin äsken, että elämä on perseestä, joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.

KUINKAS NÄIN PÄÄSIKÄÄN KÄYMÄÄN?

1.hiusten väri

-vaalea :: Hei rakas poikaystäväni,
-mustat :: Hei rakas tyttöystäväni,
-brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,
-punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
-muu :: Hei sinä rakas panotoverini,

2. paidan väri

-valkoinen :: olen täällä Karibialla..
-ruskea :: olen täällä New Yorkissa..
-harmaa :: olen täällä viemärissä..
-vihreä :: olen täällä savupiipussa..
-punainen :: olen täällä korvatunturilla..
-musta :: olen täällä katuojassa..
-joku muu :: olen täällä kaapissa..

3. lempi väri

-musta :: nussimassa..
-valkoinen :: pieremässä..
-punainen :: ryyppäämässä..
-violetti :: strippaamassa..
-sininen :: polttamassa ruohoa..
-vihreä :: suunnittelemassa joukkomurhaa..
-joku muu :: paskaamassa..

4. kirjaimia etunimessä

-2-4 :: paikallisen pummin kanssa.
-5-6 :: sammuneen juopon kanssa.
-7-> :: äitini kanssa.

5. sukat

-raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,
-kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,
-ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,
-yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
-ei sukkia :: Täällä on kuuma joten riisuudun NYT,

6. irc nick alkukirjain

-merkki :: koska vihaan sinua!!
-a-h :: sillä minulla on aivokasvain.
-i-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
-q-ö :: sillä olet tosi ihQQQ!!!!!!!

7. musiikkityyli

-hiphop/rap :: Minua panettaa,
-purkkapop :: Minua hävettää,
-klassinen :: Minua väsyttää,
-lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,
-muu :: Minua himottaa,

8. paras vuodenaika

-kesä :: joten lähden lähi kapakkaan strippaamaan.
-talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.
-kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
-syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.

9. paljonko sisaruksia

-0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..
-4-6 :: Viina taisi juuri loppua, eli..
-7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..

10. kamalin väri

-musta :: en vastaa lopputuloksesta.
-violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.
-pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.
-oranssi :: siirrymmekin tästä jatkoille.
-keltainen :: hyvin menee!
-muu :: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.

Mitä rakkaimmin terveisin, minä.

11. koulureppu, laukku vai ei mitään
-reppu :: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,
-olkalaukku :: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,
-ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,

12. talo

-omakotitalo :: joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.
-rivitalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.
-slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
-kerrostalo :: joten rupesin nussimaan kamelia.

Yödatiskysely!Sunnuntai 13.09.2009 02:14

m i k s i:
miksi olit viimeksi surullinen? - ku kuulin et Jeri pitää ehkä lopettaa lähiaikoina ;(
miksi teet tätä testiä? - koska tekee mieli vastailla tyhmiin kysymyksiin
miksi et ole ulkona? - koska en voi jättää lapsia keskenään nukkumaan

m i l l o i n:
milloin viimeksi nauroit? - eilen :D
milloin olit viimeksi autossa? - viime yönä *pillurallipoppi, tzm tzm tzm*
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - aamulla tai aamupalalla siis puolenpäivän aikoihin. x3
milloin olet viimeksi opiskellut? - alkuillasta :D
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - vähän aikaa sitte ku katoin kauhuleffan ja alko hirvittää :")

o n k o:
onko sinulla mp3? - onn<33
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei koske perheenjäseniä)? - miks toi kysymyksenasettelu kuulostaa ihan Kaunareitten käsikirjottajan luonnostelemalta runolta? ÄLLÖÖ. ei ole.
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - eiij ole, ihme kyllä :"D
onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - enpähän tuota tiedä >:)
onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - jjuu, päiväkodissa : DDD

o l i s i k o:
olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - miks hitossa olis? ei pääsis kuopan kaivamalla Kiinaan!
olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - tuskinpa, yksinäistä tulis mummona
olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? - ei ole ollut, ei olisi :D
olisiko maailma parempi ilman sotia? - kuka vitun sairas sadisti nää kysymykset on keksiny, JOO?

s i n ä:
monta kirjainta on etunimessäsi? - neljä mikäli oikein laskin.
missä kuussa olet syntynyt? - lokainen lapsi olen
onko sinulla mitään sairautta? - jjuu, pahemmanluokan aivotoiminnan vajaus ja kilpirauhasen vajaatoiminta. yhyy kuolen. itkekää.
kuinka pitkä olet? - sataviiskytkaheksan ja ylpeä äänensävy :D
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - semmonen perus angstisen emolapsen :DD no ei, siltä väliltä varmaan.

u l k o n ä k ö:
kuvaile hiuksiasi? - lyhyet, mustat, sotkuiset, Marin leikkaamat :E
silmiesi väri? - sinivihreät
pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan? - khyljuu >:)
koska ostit vaatteita? - 1.8.2009 :D muistaakseni. loppukesästä kuitenkin
onko pukeutumistasi koskaan haukuttu? - onhan sitä, itq parq
käytätkö talvella pipoa? - toisinaan, nyt voiski uuden ostaa 8)

y s t ä v ä t:
onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - riittämiin vaan ei liikaa. :D
onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - juu gait
monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - semmonen kuus ehkä? sit semmosia joita en nää niin usein ni on kans :)
riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - enpä mä oikeestaan :o millon lie.

v i i m e i s i m m ä t:
viimeisin pitkä automatka - eehh, varmaan Iisalmesta pois toissaviikolla. en mä paljon sen pidempiä...
viimeisin nähty elokuva - Kauna 3!! :"D
viimeisin syöty ruoka - kotitekoista pizzaa äsken, hyvää oli^^
viimeisin soitettu CD - I Brought You the Black Parade, Three Cheers for That :")
viimeisin juotu juoma - vettä tai kahvia, luultavasti vettä.
viimeisin vierailtu nettisivu - Faceboken

s e k a l a i s ta:
oletko ihastunut? - en mä oo :D
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - joskus linja-autossa pienempänä ja sit jos on autossa pahanhajunen Wunderbaum + tupakka niin se alkaa etoo.
Oletko terveysintoilija? - joo oisinki :D
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - vaihtelevasti
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - KYLLÄ O__O<3
Syntymäpaikka? - Pielavesihan se, jo vuodesta 1992. KYSis kyllä tarkalleen ottaen :)

l e m p i:
numero? - 5
väri? - Cassiopeian punainen, musta, valkee, harmaa, suklaanruskee,
päivä? - måste vara lauantai
kuukausi? - vaikeee :o elokuu ehkä?
vuodenaika? - kesä ja syksy ja talvi^^
Juoma? - kahvi :P

v i i m e i s e n p u o l e n v u o d e n a i k a n a, o l e t k o...
itkenyt? - kylmaar
auttanut jotakuta? - jooo luultavasti
ostanut jotain? - oonhan mä :D
ollut sairas? - at the moment
käynyt elokuvissa? - oon, FAST'N'FIRIOUUUS
kirjoittanut oikean kirjeen? - en ihan puolen vuoden (:
puhunut tyttö-/poikaystävälle? - nope :"DD
puhunut vakavia? - ofcoorsmaihoors :o
ikävöinyt jotakuta? - no varmaan juu, vaikka en nyt tarkkaan muistakaan : DD
halannut jotakuta? - tokihan C:

k o t i:
minkä väriset ovat huoneesi verhot? - valkoisethan he
kuinka monta julistetta seinälläsi on? - hmm, no kolme (joista yksi ovessa) ja sit yks kangasjuliste
minkä väriset on siskosi/veljesi tapetit? - en mä tiiä, valkeet kai?
minkä värinen matto teillä on keittiössä? - vaaleanruskea/puunvärinen laminaatti.

y s t ä v ä t:
onko sinulla parasta kaveria? - onjuu<33
onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - onhan mulla :D
onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - on niitäkin =D
käytkö kirjeenvaihtoa? - sähköitse
oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - vahingossa ja vahingoittamisaikeitta XD

u l k o n ä k ö:
minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi? - rrruskeat tai ihan kirkkaanvihreet ^__^
haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä? - satakuusviis ni tuntisin oloni kotoisammaksi :D
oletko oikeasti brunette vai blondi? - blondi -.-
pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? - no soikeesta vaikka :D

v a a t t e e t:
omistatko henkselit? - KHYLL<3
entä poolopaidan? - hmm en oo enää ihan varma
onko vaatekaappisi sekaisin? - TODELLAKI
pidätkö varvassukista? - kyllähän mä^^
löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita? - häpeäkseni myönnän että juu -_-

k e n g ä t:
omistatko Allstarsin kengät? - ee-en? :o
omistatko takkia? - ..joo? mitä vittua :"D
millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - huonot jotka hajos heti, korkkarit sellaset
kuinka monet kengät omistat ? - oisko kuudet ja sitte ihmissilmiltä piilotetut nolot kolpposet joiden olemassaoloa en muista enkä tahdokaan :DD

t u l e v a i s u u s:
mitä teet huomenna koulun jälkeen? - sunnuntaisin ahkerimmin koulussa käynkin.
tuleeko sinusta lattiamuurari? - aivan vitun varmasti. :D
vaiko leipuri? - enpä usko. :D
oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - en mä, sama ku haaveilisin massamurhaajan ammatista :')
millainen on unelmamiehesi/naisesi? - semmonen puhelias, hauska, syvällinen, kompromissikykyinen, pitkäpinnainen. Ja sit jos niinku unelmamies niin of course hyvännäkönen mutta ei se niin tärkeetä irl oo. ;D
oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - joo tosi paljon, mun mielikuvituskultsini<<3
oletko tajunnut tänään jotain uutta? - hmm, joo sen että sanonta kuppanen merkityksessä mitättömän pieni tulee varmasti siitä että ku on tosi pieni kylä ja vähän ihmisiä, niin ku joku on saanut kupan niin se on levinny heti kaikkiin. eli mitä kuppasempi kylä, sitä vähemmän asukkaita ja niin edespäin, ja sitte sitä on alettu soveltaa yleisenä kuvailusanana. ja tämä ennen aamukahveja kuumehoureissa :"DDD
oletko kaivannut tänään jotakin? - joo, kupillista kahvia ja sen sain, ja sit karkkia ja sitäkin vähän sain, ja lepoa ja sitäkin sain ja omaa rauhaa ja SITÄKIN sain. :DD

v i i m e i s i n h e n k i l ö:
joka makasi sängyssäsi? - minä ja Nasu, muista ihmisistä varmaan Linda kesällä :D
joka sai sinut itkemään? - BoysLove :'(
jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - Rintamamilan<3333
jonka kanssa menit shoppailemaan? - Paula ja Janina, mut se oli tosi pikainen shopitishop. :D
kenen kanssa olit suihkussa? - minä itse XD
joka sai sinut nauramaan? - it must have been Maunu eilen : DD
joka sanoi sinulle rakastan sinua? - jaa-a? :o
joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - joko Swanni tai sitte Kari Raumalta jolta sain jokin aika sitten hyvin mielenkiintoisen viestin :DDDDDDDDD

Hihii :>Perjantai 11.09.2009 13:20

Valitse neljäkymmentä tietokoneeltasi löytyvää kappaletta eri artisteilta ja vastaa sen jälkeen kysymyksiin.
1. DBSK - FORCE
2. My Chemical Romance - Famous Last Words
3. Koda Kumi - Under
4. ayumi hamasaki - Sparkle
5. KoЯn - Love and Luxury
6. Big Bang - Oh My Friend
7. Billy Talent - Perfect World
8. The Black Eyed Peas - Boob Boom Pow
9. 3Oh!3 - I'm Not Your Boyfriend Baby
10. Pete Parkkonen - Girl in a Uniform
11. SHINee - A.Mi.Go
12. Apulanta - Viisaus ei asu meissä
13. An Café - Bonds ~Kizuna~
14. Nekromantix - Back from the Grave
15. 30 Seconds to Mars - The Kill
16. Placebo - Battle for the Sun
17. Dima Bilan - Nochnoi huligan
18. Nirvana - Smells Like Teen Spirit
19. Pencey Prep - Fat and Alone
20. Fallout Boy - I Slept with Someone in Fallout Boy and All I Got Was This Stupid Song Written about Me
21. Family Force 5 - Love Addict
22. Girügamesh - FREAKS
23. Good Charlotte - Predictable
24. Green Day - Holiday
25. Muse - Supermassive Black Hole
26. Happoradio - Monta miestä
27. Horrorpops - Freaks in Uniforms
28. Bi (Rain) - Rainism
29. KAT-TUN - Keep the Faith
30. P!ink - Funhouse
31. Kill Hannah - Lips Like Morphine
32. Amorphis - House of Sleep
33. Anti-Flag - Indies Sux, Hardline Sux, Emo Sux
34. Kotiteollisuus - Lemminkäisen laulu
35. Lady Gaga - Love Game
36. LeATHERMOUTH - Catch Me If You Can
37. Orgy - Revival
38. Midtown - Waiting for the News
39. Misfits - Dig Up Her Bones
40. Miyavi - Hime

01. Kumpi on parempi #1 vai #40?
YKKÖNEN<3

02. Oletko ikinä kuunnellut #4 jatkuvalla toistolla?
En ihan, mutta monta kertaa päivässä yes^^

03. Millä albumilla #26 on?
Kaunis minä

04. Onko kappaleen #11 esittäjä yksi lempiartisteistasi?
No on se top kympissä varmaan :D

05. Onko #19 yksi lempikappaleistasi?
Ei, mutta mun pää tykkää siitä kun se aina soi siellä :"D

06. Ketä #38 muistuttaa?
Ei oikein ketään en mä tiiä.

07. Kuka on #22 yhtyeen rumpali?
Wikin mukaan Яyo.

08. Tykkääkö kukaan ystävistäsi kappaleesta #3?
No Mari ainakin inhoaa sitä perseensä pohjasta... X"D Joojoo, Mari tykkää.<3

09. Onko #33 jonkun elokuvan soundtrackilla?
Ei tietääkseni :D

10. Soitetaanko kappaletta #18 liikaa radiossa?
Saisivat soittaa enemmänkin!

11. Onko sinulla muistoja kappaleeseen #21 liittyen?
Ei mitään erityisiä^^

12. Kumpi kappale on parempi, #5 vai #21?
Kaksykkönen. Miks noin vaikeet vaihtoehdot :"D

13. Millä albumilla kappale #7 on?
Billy Talent II:llä :D

14. Milloin kuulit ensimmäistä kertaa #39?
Joskus seiskaluokalla :D

15. Milloin kuulit ensimmäistä kertaa #7?
Alkukesästä..?

16. Onko kappaleen #8 esittäjä lempiartistisi?
Ei oo.

17. Tykkääkö kukaan ystäväsi #14?
Eipä taida tykätä :D Mutta tiedän ihmisiä jotka tykkää ;)

18. Mikä väri sinulle tulee mieleen kappaleesta #4?
Kirkkaanpunainen (sen musavideon takia :P)

19. Montako levyä omistat #11 esittäjältä?
None :<

20. Montako levyä omistat #37 esittäjältä?
Enpä yhtään

21. Osaatko soittaa #13 jollain instrumentilla?
No en :")

22. Lempilyriikkasi #31?
I want a girl with lips like morphine,
Knock me out every time they touch me.

23. Lempilyriikkasi #23?
Sad excuses and false hopes high

24. Suosittelisitko #24 kavereillesi?
Kyllä suosittelisin :DD

25. Onko #2 mukana hyvä tanssia?
Nnoo en ehkä ihan discossa soittais... :"D

26. Oletko ikinä kuullut #26 radiosta?
En ole :o single kun ole ei^^"

27. Asteikolla 4-10, kuinka hyvä on #9?
8? :)

28. Liittyykö #36 joku erityinen muisto?
Eeeipä siihen xP

29. Tykkääkö kukaan kavereistasi #31?
Ei ainakaan tietääkseni :D

30. Onko #35 nopea vai hidas laulu?
Semmonen nopea : D

31. Onko #25 iloinen vai surullinen kappale?
En mä oikein tiedä... Enemmän iloinen varmaan =)

32. Lempilyriikka kappaleesta #13?
Vaikka tuo "Count on your fingers the things that are truly important and needed 1.2.3.4"

33. Onko #34 parempi kuunnella yksin vai kavereiden kanssa?
Yksin varmaankin :D

34. Ensimmäinen kerta kun kuulit #27?
Seiskalla senkin :D

35. Nimeä kolme kappaletta yhtyeeltä joka esittää #29?
GOLD, My Angel, You're My Angel ja Real Face

36. Osaatko #6 ulkoa?
Ennn :D

37. Lempilyriikka kappaleesta #28?
Stop acting like you have a choice

38. Miltä albumilta on #10?
First Albumilta (persoonallista :"D)

39. Oletko ikinä nähnyt kappaleen #16 esittäjää livenä?
En, enkä ole menossakaan nyt kun tulevat Suomeen :)

40. Mikä on #40 esittäjän kitaristin nimi?
En tiiä soittaako Miyavi ite eikä taustabändin jäsenistä yhtään mitään tietoo

41. Lempivideosi kappaleen #5 esittäjältä?
Ergharghorgh Freak on a Leash on aika mielenkiintoinen ainaski :"DD En muista niiltä paljoo mitää. XD

FAAAT AND ALONEEPerjantai 04.09.2009 21:31

Tämä soi puoli päivää mun päässä, tai oikeastaan tuo kohta "fat and alone, you're on your own." :D Voi arvata, että alkaa häiritä jossain vaiheessa. XD

http://www.youtube.com/watch?v=RcXvOugqJtc