Nyt se loppu tää on uus alku kaikesta. Mutta kun se on pelottavaa. Ei näin edes oikeessa elämässä saa tehä, noin vaan muka alottaa puhtaalta pöydältä, ihan niinku menneisyys ei oliskaa meissä kiinni niinku varjo, jota ei pääse pakoon muutaku piiloutumalla johonki pimeään ja mieluiten yksin. Vaan saahan sitä aina kuvitella! Ei oo ennekää kielletty unelmoimasta, "kaikkihan on mahdollista". niin no joo. paskat. Kuka senki on keksiny, tai että rakkaus menee läpi vaikka harmaan kiven.? O___o
Mä oon ollu rakastunu, vaan kerran, mutta se riittää. EI SE KESTÄ IKUISESTI! Opin sen enkä sen jälkee oo kovin syvästi oppinu tuntemaan ketää kohtaa. Veera on tietty poikkeus, koska se on nainen.. ja koska se on kaikista ihmisistä tärkein, ainaki äitin jälkee..! :) mutta semmoset tunteet jota tuntee rakastettua kohtaa, niinku Romeo ja Julia. Onko semmosta olemassa? Joskus voisin kuolla jonkun tärkeän takia. Olisko se paha? Tulisko musta sitten pyhimys kun oon kuollu jonkun toisen takia, tai pelastanu sen uhraamalla itteni? Jaa a, mutta ei sillä siinä vaiheessa oliskaa mitää merkitystä. En mä ainakaa halua olla pyhimys, haluan olla tärkeä. Mutta en liian tärkeä. Se on jännä.. se tunne tärkeydestä, hmm.. jännä.. O.o nonii meni taas Pasilaksi, mutta kun sitä alkaa miettimään, niin mitä se tärkeenä oleminen on ja miltä se tuntuu?
Sen mä ainaki tiiän, että se tuntuu ihan vitsin hyvältä. Ja sitä mä haen mun läheisiltä, mutta pohtiessa tätä ahistus juttua,niin se ahistus vaan pahenee jos musta tulee "liian" tärkee. Ehkä ei pitäis haluta sitä tärkeyttä, jos se kerran alkaa ahistaa. Tai sille pitää antaa aikaa. Mutta kuinka paljon aikaa.. Talveksi ?
XOX love u.