Muutamia kuukausia sitten, kun olin hakemassa lapsia koulusta, toinen äiti kiiruhti luokseni. Hän oli hyvin närkästynyt. "Tiedätkö mikä sinä olet?" Hän kysyi.
Ennen kuin ehdin vastata -- minulla ei ollut valmista vastausta -- hän rupesi kertomaan syytä kysymykseensä. Hän oli juuri tullut uusimasta ajokorttiaan. Virkailija oli kysynyt hänen ammattiaan. Hän oli vähän epäröinyt ja miettinyt, kuinka luokitella itsensä.
"Tarkoitan", selitti virkailija, "onko sinulla työtä vai oletko vain....."
"Totta kai minulla on työtä, minä olen äiti!" Hän oli vastannut.
Virkailija hymyili alentuvasti ja kirjoitti ammatin kohdalle "Kotirouva."
"Ei, ei mieluummin kirjoitetaan siihen äiti" ystäväni sanoi.
"Ei tänne niin voi kirjoittaa. Kyllä kotirouva sen kattaa." sanoi virkailija.
Unohdin hänen kertomuksensa, kunnes löysin itseni samasta tilanteesta. Virkailija oli tehokas, määrätietoinen nainen, joka puhui kuin yleinen syyttäjä. "Ja ammattinne oli?"
En tiedä mikä minut sai sen sanomaan, mutta sanat tulivat vain suustani:" Olen tutkija lasten kehityksen ja ihmissuhteiden alalla."
Virkailija pysähtyi ja jähmettyi paikoilleen kynä kädessään. Toistin hitaasti, korostaen olennaisimpia sanoja. Sitten tuijotin ihmeissäni, kun minun suurenteleva lausahdukseni oli kirjoitettuna viralliseen kaavakkeeseen.
"Saisinko kysyä", virkailija kysyi kiinnostuneena, "Mitä tarkalleen teet sillä alalla?"
Kylmän rauhallisesti, kuulin itseni vastaavan, " Minulla on käynnissä jatkuva tutkimus (kelläpä äidillä ei olisi?) sekä laboratoriossa että kentällä ( tavallisesti käytämme ilmaisuja sisällä ja ulkona). Työstän juuri maisterin tutkintoani (koko perhe!) ja minulla on jo neljä tutkintoa valmiina (kaikki tyttöjä). Tietysti työni psykologinen puoli on mitä vaativinta (onko joku äiti eri mieltä?) ja teen usein 14 tunnin työpäiviä (paremminkin 24!). Mutta työni on haasteellisempaa, kuin useimmat urat ja palkitseva tyytyväisyys merkitsee enemmän kuin vain raha.
Virkailija suhtautui jo kunnioittavammin, kun hän jatkoi kaavakkeen täyttämistä ja nousi ylös ja vielä saattoi minut ovelle.
Kun ajoin pihallemme, innostuneena uudesta loistokkaasta urastani, minua tervehtivät laboratorio assistenttini ja yläkerrasta kuulin nuorimman lasten kehitys ohjelman assistenttini testaavan äänijänteitään.
Tunsin oloni voitokkaaksi. Olin nujertanut byrokraatin. Ja minut oli kirjattu ylös tärkeämpänä ja tarpeellisempana ihmiskunnalle kuin vain yksi....
Koti, mikä ihana ura! Varsinkin, kun vielä on titteli!
