IRC-Galleria

möu;))Lauantai 21.06.2008 04:24

Juhannus meni joo ihan helvetin mukevasti, mitä ny essin kaa vähä söhellettii mut siitä ny ei sit sen enempää.. Hauskaa oli kyllä, vatsalihakset sai kyl kärsii sen naurun jälkee..:DD Eikä kaikki muukaa menny ihan niin ku suunniteltii, tai no melkein mikään muu, mutta lopputulos oli ihan perkeleen hyvä jussi:DD Kiits kaikki kekkä oli kokol<3 Spesiaalisti Essi tietysti;)<3

OINAs
vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ
makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa,sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN
vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU
juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA
meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT
juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia,sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA
juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI
aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES
juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS
juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES
vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän kokoyön kestävän humalan.

KALAT
on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 00:05

I would fly to the moon and back if you'll be,
If you'll be my baby,
Got a ticket for a world where we belong,
so will you be my baby.

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 22:59

Tarttuisit minuun
kysymättä etkä pelkäisi
olla lähellä.
Tarttuisin sinuun
välittämättä,
ettet ole paikalla kun
herään.

Kaikki vastaa:'DDKeskiviikko 04.06.2008 02:39

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.06.2008 00:07

Teen tämän kyselyn :
[ ] Poika-/Tyttöystävästäni
[x] parhaasta ystävästäni
[ ] hyvästä ystävästäni

1. Mikä hänen nimensä on?
Essi<3

2. Hänen lempi bändinsä/artistinsa?
No niitä nyt on enemmän ku salkkareissa draamaa;)

3. Kolme upeinta asiaa hänen ulkonäössään?
Sinisilmät<3 Kovia kokeneet polvet;DD<3 Ja kädet jokka pitää kiinni aina vaan..<3

4. Hänen fetissinsä?
No ei tähän ny voi mitään muuta sanoo ku miehet!

5. Ketä hän vihaa?
No joo muutamia hipsuja..

6. Mainitse 5 hänen parasta ystäväänsä?
No minä tietysti perkele:D Anne, Anni, Jossu ja Saana:)

7. Kuka oli hänen ensirakkautensa?
En jaa tätä naurua muiden kanssa:DD

8. Oletko nähnyt hänen perheen?
Totta munassa:))

9. Ovatko hänen sisarukset ihania?
Ellu on loistotyyppi kyllä<3

11. Missä kuussa hän on syntynyt?
Elokuussahan ne parhaat;)

12. Onko hänellä sairauksia/allergioita?
No eipä kai.

13. Kuvaile häntä yhdellä sanalla?
TEHARIKYYLÄ<33333

14. Osaako hän olla hellä?
Tyhmä kysymys, todellaki<3

15. Kuinka paljon välität hänestä?
No niin paljo ku tämmönen porkkana vaan pystyy

16. Mikä on erikoinen piirre hänessä?
Joka väliin keksii jotain fiksua sanottavaa jotka mä tajuun sit vasta suunnilleen 1 minuutin kuluttua;)

17. Oletko nukkunut hänen vieressä.. monestikkin?
No kyllä kyllä!! Hassua kyllä:))

18. Jos kyllä, miten on onnistunut?
No ihan kivasti juu.. Tai no niinnnoniin:DD

19. Jos saisit ennen kuolemaasi sanoa hänelle kolme viimeistä lausetta, mitkä ne olisivat?
Ooot maailman ihanin, en tuu unohtaan sua koskaan ja voin ottaa sun audis jos et pistä pahakses<3

20. Hänen paheensa?
Ei ehk aina aattele ihan loppuun saakka mut ihan hauskaahan siitä aina lopulta sittte tulee;))

21. Jos hän saisi tehdä mitä tahansa nyt, mitä hän tekisi?
No ottais miehen, lähtis sen kaa mopoilee, ja jättäis aivot kotiin. Se nyt olis ainakin yks. Ja ainoo varmaan:D

22. Mitä vanhempasi & sisaruksesi ajattelevat hänestä?
Kuka ny ei essistä tykkäis;)

23. Mitä mieltä hän on sinun kavereistasi?
No siis mä myin ne muut kun otin Heinin sano essi joten mä sanon että mä myin ne muut kun otin Essin:DDD<3

24. Onko hän koskaan mustasukkainen sinusta?
No ei mun tietääkseni kyllä:))

25. Onko hänellä lävistyksiä? Jos on, missä?
Korvissa kyl.

26. Mihin hän haluaisi ottaa (lisää)?
Vitun turhia kysymyksiä.

27. Kuinka nopeasti sinulla tulee ikävä häntä?
No heti tunnin päästä hakkaan jo päätä pöytään

28. Milloin kuulit hänen äänensä viimeksi?
Eilen livenä, nyt mesessä<3

29. Muuttaako hän elämääsi?
Muuttaa, ja hyvä niin. <3

30. Jos hänelle pitäisi ostaa jotain lahjaksi, mitä ostaisit?
No ku ei niitä rahalla saa!

31. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekään?
No onhan niit;)

32. Mikä on "teidän juttu"?
Urpo ja Turbo= Heini ja Essi<3

33. Pitääkö hän salaisesti jostain artistista/bändistä?
No lol ei.

34. Mistä edes tunnette toisenne/tutustuitte missä-millon-miten?
Ensimmäisen kerran meetinkit oli synnytyslaitoksella elokuussa -94 ja sittten oli Viking Line-laivalla vuotta en muista ja sitten oli saksan tunneilla vuodesta -04 ja sitten oli koulussa ja sillä tiellä ollaa;><3

35. Miten usein näät kyseistä henkilöä?
No kesällä kun vaan mahollista mut kuitenkin harvoin:/ ja sit taas ku koulut alkaa ni 5 kertaa per viikkko:)))

Summer of love.<3Sunnuntai 01.06.2008 00:10

Sinä olet aurinko
minä olen kuu
sinun valosi lämpöinen minusta heijastuu
tämän kesän päivät ja yöt me taivaita
matkataan
ja joka hetki yhä enemmän toisiimme uskotaan
kun sinuun sukellan et hukuta minua
kun lennät korkealla en kadota sinua
kaikki taiat kesäyön me yhdessä todistetaan ja
joka hetki yhä syvemmin toisimme kietoudutaan.

Kesä yhdessä katsellaan nämä hetket taivaissa leijaillaan
kauaksi katoaa kaikki muu kun
kun aurinko paistaa niin loistaa kuu
ja kaksi kiertolaista rakastuu

Tämä hehkuva maa jonka Aurinko lämmittää
sen lempeä kuutamo aina yöksi viilentää
nämä kesän päivät ja yöt ovat meidän tarinaa
ja joka hetki yhä enemmän toisiimme rakastutaan

Kaunis sinitaivas valkopilvineen tai yön tumma vaippa
kaikkine tähtineen
taikovat unelmia joihin yhdessä kurkotetaan
salaisimpiin satuihin sinun kanssasi sukelletaan

Kesä yhdessä katsellaan nämä hetket taivaissa leijaillaan
kauaksi katoaa kaikki muu kun
kun aurinko paistaa niin loistaa kuu
ja kaksi kiertolaista rakastuu

Seiska ohi ny!!!<3Lauantai 31.05.2008 18:06

Käyttäytyminen 9
Äikkä 9
Ruotsi 9
Enkku 9
Ussa 9
Hissa 8
Matikka 9
Fyssa 9
Kemma 8
Terveystieto 9
Biologia 9
Maantieto 9
Musa 9
Kuvis 9
Köksä 9
Kässä 8
Liikka 8
Saksa 9


HYVÄÄ KESÄÄÄ KAIKILLE<3

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 23:15

hei sanokaas jotai hyviä biisejä:D
Lauri sanoo:
mut mä oonkin niin ovela että en tapakkaaan niitä monstereita ite vaan mulla on sellanen koodi että yks tietokone ohjelma pelaa mun puolesta

Lauri sanoo:
sitkun oon maximi level ni rupeen pelaa ite

Heeni. sanoo:
mäki osaan semmosen koodin yhessä kännypelissä kuule ja sit ne ei syökkää mua ne hämähäkit!!!!


wohou;DD