IRC-Galleria

Noouu ;ooTiistai 11.11.2008 17:47

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tätä kirvelevää tahmeaa ainetta pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä "epäsivistyneet" ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan

n0nn4,ssaimi,[Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi, ewe,kåtsu,marik``a, `roosaa , ve-eera,`renee, kiiaz, laulaura, saanä , fänni, lupu-, sannan`, Aadi`, sarahh^, elisw, lotttau , jup`s, mir`ä stinä idaaw, ÄMPPO-, JOÄNNÄW-

[Ei aihetta]Torstai 16.10.2008 15:37

- KUKA ON LUOKKASI - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viisain? - Pasi :)
Tyhmin? - en nyt ehk täs sitä sano :o
Äänekkäin? - tim, nasse & marie
Hiljaisin? - fanny, anna-maria, hanna, yassu..minä :))
Iloisin? - iGGy, jonsi, marie, nasse ;))
Surullisin? - ida, sydänsuruja joskus :((
Ujoin? - yassu, ite oot nooeeii <33
Hauskin? - iGGy TIETYSTII <+3
Mukavin? - -Zezz :)
Ilkein? - en kerroo :s
Rohkein? - öö, emt
Pelokkain? - pasi :)
Taiteellisin? - iGGy, nette, nasse
Huonoin piirtäjä? - mä
Tyttömäisin poika? - emt


- KENELLÄ ON -

Hienoimmat vaatteet? - emt iGGy, yassu <3
Paras ääni? - maire
Oudoimmat jutut? - iGGy
Hyvä matikkapää? - kaikilla paitsi mulla :D
Paras musiikkimaku? - ei kenelläkää oo hyvää :((
Paras nauru? - yassu, kunno braa :)) <3

- KUKA -

Vittuilee? - kaikki, paitsi ehkä anna-maria & fanny, pasi
Keikkuu aina tuolilla? - pojat, ainaski nikke :)
Kaatuu aina tuolilla? - nikke ja henkka :)
Istuu oudosti? - JONSi & iGGy
Ottaa kouluun mukaan aina karkkia/ruokaa yms? - mariee, nasse :)
Syö aina purkkaa? - nette, anna..emt
Tekee aina läksyt? - ainaski pasi, anna-maria & fanny
Jättää läksyt tekemättä? - melkein kaikki :))
- On rumin? - no kukahan?!

iGGy & Jonsii meses :DDPerjantai 19.09.2008 22:15

linda sanoo:
vgd?

Jonsii sanoo:
sjungää me ida (; dd`?

Jonsii sanoo:
o de e ida som talar me dej hela tiden, föralltid ! : D

Jonsii sanoo:
och alltid, och sen alltid >

Jonsii sanoo:
((_:

linda sanoo:
skrivee på nå modda juttu...

Jonsii sanoo:
ääääääääää

Jonsii sanoo:
okei :p

linda sanoo:
heii ida!!!!!

Jonsii sanoo:
alltså de va just iGGYY

Jonsii sanoo:
o de e ännu jag .0

linda sanoo:
okej

Jonsii sanoo:
HAH JOO : DD

Jonsii sanoo:
sori dehä sekoilun :II

Jonsii sanoo:
ja ba skrivää nå helt onödit

Jonsii sanoo:
men de e kiva

Jonsii sanoo:
ja tyckää myclet pmm att skriva :
=

linda sanoo:
e ni nu på joannas lande?

Jonsii sanoo:
ojdåm :=

Jonsii sanoo:
nää jae np helt hemma hops henne (M;

Jonsii sanoo:
ojdå dehä sekoo lite (
::
'
Jonsii sanoo:
förlåt (;

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 22:14

-.-Keskiviikko 17.09.2008 18:07

tnä on tanssii ;<< inhoon sitä :)

repsTiistai 16.09.2008 23:38

hah iGGy :DD tuu mun uuniin :PP sillon et viel tajunnu..

Dominomies :DDTiistai 16.09.2008 23:36

Ida Ingman keksi laitta dominot jääkaappiin :>>

oon aika proo :))Keskiviikko 03.09.2008 11:08

KIRJOITA SILMÄT KIINNI:

1. SUKKANI OVAT KANADASSA - sukkani obau l<n<z<xx<

2. OLEN KALA, EN VAIN TIEDÄ SITÄ - oleh iaoa, en vaun ruesö siy'

3. HUONEESSANI HAISEE PIERULLE - huohwwssah6 hausww pierykke

4. MAAILMA ON LIIAN PIENI MEILLE KAHDELLE - maai8la ih kuuab iorbio meiille kafdekke

5. MONGOLIALLA JA VIROLLA ON SOTA - mongikuakka ha durikka ob sota

6. MINÄ HUIJAAN TÄSSÄ KOKEESSA - mibä hujj<<m t'zz' kpkeessa

7. VARMASTI HUIJAAN - varnastu huijjsan

8. MINULLA ON ONGELMIA - minulla pn omgelmia

9. RAKASTAN SINUA - rakastab sinia

iGGy <3Lauantai 19.04.2008 18:41

Eilen Kamppi ((:
olii kiwaa :] Jonsu&iGGy <3

:))Tiistai 15.04.2008 15:03

1. Mikä on koko nimeni? (3p)
2. Poltanko? (2p)
3. Juonko alkoholijuomia? (2p)
4. Onko minulla sisaruksia? Jos on, kerro heidän nimensä. (3p)
5. Kuinka pitkä olen? (2p)
6. Seurustelenko? Jos, niin kenen kanssa? (3p)
7. Mainitse yksi lempiaineeni koulussa. (2p)
8. Mitkä ovat vanhempieni nimet? (2p)

Kirjota yksityisel :)
_________________________________________________

Ida : 17 oikein ;)