IRC-Galleria

.. Mira 17 vuotta..

-.-'' en jaksa..

Ehkä huominen on sit parempi, niin on helppo sanoa..
mut liian vaikee siihen on uskoa :/

En mahda kyynelilleni mitään,
tahdon kai vaan itkeä.

Kunpa vain leikkisin surullista,
mutta oikeasti olen juuri sitä.

Tahtoisin unohtaa edes hetkeksi,
kuinka minuun sattuu tämä kaikki.

Olisin onnellinen elämästäni,
jos olisi jotain mistä iloita kovasti.

Minä oikeasti yritin,
niinkuin joskus ennenkin..

.. Mutta en jaksakaan,
olen liian voimaton.

Kaikki pienikin osaa masentaa,
eikä kukaan ymmärtää osaa.

Kuinka sattuukaan,
kipu murhaa.

Tuntisin kai iloa,
jos harteilla ei olisi murheita.

Olisin kai niinkuin muutkin,
ilman masennusta.

Huomen taas yrittää kovasti blondata hiuksii. -.-''

Tahtomattani teen asioita jotka satuttaa.
Tietämättäni toinen takiani jossain itkee.
Kuulen usein, oot muuttunut.
Ei, elämä vain on minut kovettanut.
Ei, olen liikaa kärsinyt.
En jaksa nyt, enkä huomennakaan.
Sanotaan usein, sulla on sisäistä kauneutta.
Näenkö itse sitä sitten, ei en näe.
Tahdon huutaa, pois tuskani.
Tahdon itkeä, enemmän kuin eilen.
Ne katsoo mua kuin hullua.
Ne iskee muhun kyntensä, ne tahallaan satuttaa.
Ne nauttii kun toinen tuskissaan makaa.
Ne mulle nenän edessä nauraa.
Ne tahtoo mut tappaa.
Eikä se minua haittaa.

Meitsi lupas mutsille joskus kolme vuotta sitten, en koskaan tuu olee se joka ryyppää ja vetää posket lommol röökii.
Mut hetki sit, sehän mä just olin.. ei äiti koskaan must ylpee voi olla, ei must oo kun täks nollaks.
Sanoin äitille monesti, must tulee viel jotain oikeesti. Äiti sit hymyili ja vastas; niin varmasti!
Mut mitä must sit tulikaan, heikko ja laiska vaan.
Väsynyt elämäänsä toivois äidin olevan vaan vierellä.
En ees koulussa käy, kun muut käy amiskaa tai lukioo ahkerasti, niil on paljon mahiksii.
Niin ois mullaki ollu, ellen ois täksi tullut.
Ei mul oo enää mahdollisuutta, tai ois kai, mut en mä pysty.
Ei mun tahto, ei mun voimat, ei ne vaan riitä.
Luulin et olisin se tyttö jolla on paljon kavereit, joka on onnellinen jokaisest päivästä niin.
Mut ei mul oo ku pari hyvää ystävää, joita harvoin nään..
Ei mul enää vaan oo mitään elämää, oon juuttunu kotiin ja loputtomaan ikävään.
Jos äiti ois tääl, kertoisin sille kuinka mä sitä rakastan, kuinka paljon mä sitä arvostan.
Se ihminen nimittäin oli ainut jolle pysty ees puhua, mun ihan ihan aidoista tunteista.
Äiti on mun idoli, haluun tulla samanlaiseks kun se, mut must on tullu sen rinnal paholainen.
Oon pettäny kaikki äidille antamat lupaukset..
mä kärsin..
Anna äiti anteeks, yritän olla parempi ihminen, mut se on välil niin vaikeet.
Äiti katothan mua vielä hymy huulin sieltä mis nyt oot? ethän koskaan mun sydämestä katoo?
Suojele mua ja ohjaa mua polulle oikeelle.. kun itse oon johtanu itseni hakoteille..
Meitsi haluaa yrittää oikeesti elää, mut liikaa mä pelkään et mut petetään.
en kestä iskuja yksin.
Mutsi, oota mua siel, mä tuun nimittäin sinne viel <3

..Mä oon pahoillani, oon oikeesti.
Miks sä et usko, etkö edes halua?
Millon annat anteeksi, vai etkö pysty?
Oikeesti, en tarkottanu, oikeesti pyysin jo anteeksi..

.. Sanas satutti mua enemmän ku mä koskaan sua.
Oon antanu sulle anteeks, mut en pysty vastaa sulle taas vaihteeks.
Tahdon hetken olla yksin, tahdon hetken miettiä.
Mikä mun seuraava sana on, koska tää kaikki sisältä tappaa ja kipu on loputon.
Kyynelien virta ei pääty tänäänkään, eikä varsinkaan sillon kun nähään.
Tahdon vaan tietää sun oikeet tunteet, tahdon et kerrot mulle sun murheet.
Anna säkin anteeks hei mulle, enhän mä muuta ku tuskaa aiheuta sulle..

.. Et oikeesti oo tosissas, miks oot taas noin hankala?
Onko sun pakko olla aina noin vakava?
Mis sun hymy, miks oot noin tyly!?
En mä enää jaksa tätä, mut en sua kuitenkaan yksin jätä.
Haluun vaan et muistaisit, olit onnellinen joskus ennenkin.
Voisit olla sitä nytkin..

Kapne sanoo:
minä käyn kohta kauppakeskus salessa ja tuon sulle ainaki kolme salekassillista ruokaa ja kaikkee kivaa<3

Oon väsynyt, oon taas kerran heikko, muhun sattuu sanat enemmän kun päivä sitten.
En enää jaksa kai kääntää toista poskea, ottaa vastaan uusia iskuja.
Tahtoisin vaan kauan nukkua, enkä herätä taas väsyneenä huomenna.
Mut pakko vaan yrittää, pakko tällaiset tunteet nitistää.
Mutta kun en jaksa sitäkään,, kertooko se jo jotain ?

Taas kyyneleeni valuvat, pitkin näitä poskia.
Miksi, miksi päästin ne siihen, pois ne saisin mutta miten?
Siihen ne taitavatkin kuulua, ei mikään taida elämässä muuttua.
Tahdon vain hetken edes onnea, niinkuin noilla toisilla.
Pieni tyttö kai vasta olen, vaikka elämässä paljon jo koen.
Kuitenkin kärsinyt oon sisältä, sekä ulkoa paljon, jopa pois usein täältä tahdon.
Miksi pienen ihmisen täytyy kestää, miksi silmien täytyy täyttyy kyynelistä?
Miten joku osaakin aina iskee suoraan sydämeen, jättää sinne sen arven ikuisen.
Mut kysymykseeni en kai vastausta saa, se on tätä nyky maailmaa..