Enkelikuoro palas takas laulamaan, kävin taas hajoamassa sun haudallas.
Kädet kohmees sytyttelen kynttilää, yksinään tääl ei jaksa yksikään.
Kuulemma kliseistä ja epäilyttävää tehdä biisi menetetystä ystäväst.
Kiinnostaa ku kilo paskaa, uuden sukupolven näkeminen saa ilon kasvaa.
Mä meen Voikkaalle taas, ja siel juostaan jo nauraen vastaan.
Siellä leikitään piilost ja meuhkataan, kelaan jäbän hymyilevän pilven reunalla.
Toisilla on taito selvitä mistä vaan, mist ne voimat tulee? Ja mist niitä saa?
Sun vapaudenkaipuusi tuntien, vihdoin lintunen liitää saa.
Sun tie oli kuoppainen, mut sä juoksit loppuun asti sen.
Ja me jäätiin huokaileen, miten lyhyt on aika tää kaupunkilapsien.