IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 12.12.2006 13:41

Kerro viisi asiaa tai juttua, joihin olet koukussa (tai ainakin melkein), ja haasta viisi seuraavaa kertomaan koukutuksistaan.

1. noora
2. tupakka
3. mässy
4. elämän pienet ilot
5. noora

ejjaksa

[Ei aihetta]Lauantai 02.12.2006 23:49

1. kuukausi
Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä ruma massa,
mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan nalkuttavaa ääntäsi.
Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen "käsiäni" ja "jalkojani."
Ihanaa kun tupakoit.

2. kuukausi
Äiti, tänään opin imemään "peukaloani." Jos näkisit minut,
voisit sanoa että olen selvästi vain ruma sikiö.
En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi mosse selviytymään alati suurenevan mahasi ulkopuolella.
Täällä haisee savulle ja viinalle.

3. kuukausi
Arvaa mitä äiti! Minä olen sikiö, en elä vielä ja voit lopettaa minut koska tahansa!
Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen.
En tykkää siitä kun tupakoit, minua yskittää. En osaa vielä ajatella.

4. kuukausi
Äiti, "hiukseni" ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet,
mutta onneksi sitä ei ehdi kasvaa paljoa enempää jos niin haluat.
Käytän paljon aikaani harjoittelemalla.
Osaan nytkyttää "päätäni" ja heilutella "sormiani" ja "varpaitani"
ja venytellä "käsiäni" ja "jalkojani."
Minulla ei ole ihmisarvoa koska en ole ihminen vielä.

5. kuukausi
Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän puhui totta.
Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen sikiö, sinun moson vatsasi sisällä.
En ajattele enkä tunne. Äiti, abortti on ratkaisu.

6. kuukausi
Kuulen taas sen lääkärin äänen. Mies taitaa tietää mistä puhuu!
Hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini.
Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa!
Hyvä, saadaan tämäkin vahinko lopetettua! En pääse karkuun siltä! Äiti! Jee!!

7. kuukausi
Olen kuollut, miten voi kuolla jos ei ole edes syntynyt? Naurettavaa.

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän.
Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään.
Se on ihan hyvä koska lapsia on muutenkin liikaa.
Jos on hinku saada kakara, adoptoi sellainen.
Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää,
laita tämä omaan päiväkirjaasi!

[Ei aihetta]Lauantai 02.12.2006 23:47

Emo
[/] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja?
[? :D] Kuunteletko emoa?
[ ] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[/] Oletko masentunut?
[x] Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[ ] Kirjoitatko runoja?
[x] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[/] Tunnetko itsesi yksinäiseksi? -himas
[ ] Oletko itsetuhoinen?

Yht. 5½

Pissis
[/] Käytätkö sanaa/sanoja "niinku" ja/tai "omg"?
[ ] Shoppailetko usein?
[x] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:ta?
[ ] Pidätkö popista?
[x] Halailetko ystäviäsi?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[ ] Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia? (Darin, Rihanna, The Pussycat Dolls...)

Yht. 2½

Hevari
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Ja ovatko ne mustat?
[x] Pidätkö kaljasta?
[/] Etkö usko Jumalaan?
[/] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa? -hikinauha jota käytän joka ei kylkää oo mun enkä oo käyttäny vähää aikaa heha
[ ] Omistatko niittejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[ ] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
[ ] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[ ] Entä nahkatakkeja?
[ ] Roikkuuko housuissasi kettinkejä?
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[/] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Pidätkö mustia vaatteita?
[x] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[/] Onko ranteessasi nahasta ja/tai kankaasta tehtyjä rannakkeita?
[ ] Ja onko niissä niittejä ja/tai bändien logoja?
[ ] Oletko menossa marraskuussa Unholy Allianceen?
[ ] Käytkö Tuska-festareilla useasti?

Yht. 8

Räppäri
[x] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[/] Omistatko yli 40 cd-levyä? -luulen
[ ] Oletko tummaihoinen?
[ ] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[ ] käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[ ] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[ ] Käytätkö pipoa sisällä?
[/] Kuunteletko räppiä?
[ ] Aina, jos kaverisi tulee vastaan, sanotko hänelle "What's up my brother" ja läimäytätte toisianne käteen?
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
[ ] Harrastatko dirttiä?

Yht. 3

Gootti
[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Ajatteletko usein kuolemaa?
[x] Tunnetko joskus haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Pukeudut mustaan?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[/] Oletko ilkeä?
[ ] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[x] Poltatko tupakkaa?
[ ] Käytätkö korsettia?
[/] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[x] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[ ] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
[x] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa?

Yht: 8

Ernu
[ ] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[ ] Entä tyllihame?
[ ] Piirrätkö mangaa?
[ ] Ja luet mangaa?
[x] Katsotko animea?
[ ] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia?
[ ] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan?
[x] Onko sinulla huulilävistys?
[ ] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[ ] Onko sinulla raitapaitoja?
[ ] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[ ] Näytätkö peace-merkkiä?

Yht. 2

Nörtti
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[/] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[/] Puhutko usein opettajien kanssa?
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[ ] Pidätkö avainnauhaa näkyvillä?
[ ] Onko yleisin vaatetuksesi tällainen: Verkkarit, jotka vaivoin ylettyvät nilkkaan asti, kuluneet
lenkkarit, t-paita ja vanha lippis?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[ ] Käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?

Yht. 2

Punkkari ja skeittari
[ ] Osaatko skeitata?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö ja/tai onko sinulla mohawk?
[ ] Onko sinulla on irokeesi?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[x] Käytätkö bändi-paitoja?
[x] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?

Yht. 5

Hippi
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[/] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Pidätkö hamppuhameita?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[/] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[ ] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla?

Yht. 3

HEVARIGOOTTI. jea

[Ei aihetta]Tiistai 28.11.2006 22:54



*hedelmäkarkki vai suklaa?
- hedelmäkarkki

*siideri vai bisse?
- riippuu

*kuu vai aurinko?
- kuu

*asfaltti vai nurtsi?
- nurtsi

*festarit vai keikat?
- festarit

*kahvi vai tee?
- kahvi yleensä

*koti-ilta vai meno-ilta?
- meno-ilta

*radio vai cd?
- cd

*ilta vai aamu?
- ilta

*päivä vai yö?
- yö

*palmu vai kaktus?
- palmu

*eläin- vai naiskalenteri?
- eläin

*suosikki vai mix?
- iha sama

*valkonen vai musta?
- musta

*tampere vai helsinki?
- helsinki

*juustonaksut vai kierresipsit?
- kierresipsit

*huulirasva vai -kiilto?
- huulirasva

*koira vai kissa?
- koira

*niitti- vai kangasvyö?
- niitti

*valokuvat vai video?
- video

*huvipuisto vai eläintarha?
- huvipuisto

*raitasukat vai yksväriset sukat?
- yksväriset

*hoppari- vai goottityyli?
- gootti

*niittirannekkeet vai helmikorut?
- niittirannekkeet

*HIM vai negative?
- him

*purkka vai pastillit?
- purkka

*yläaste vai lukio?
- emt

*metsä vai niitty?
- emt

*leffa vai sarja?
- leffa

*tv vai tietokone?
- tietokone

*runot vai kirjat?
- kirjat

*yleisvessa vai oma vessa?
- oma vessa

*ulkona vai sisällä?
- molemmat

*huuli- vai kulmaläväri?
- molemmat

*punanen vai vihreä?
- emt

*mökkeily vai etelänloma?
- etelänloma

*lentokoneella vai laivalla?
- lentokoneel

*farkut vai hame?
- farkut

*satiini- vai normaalit lakanat?
- aivan sama

*mänty vai kuusi?
- kuusi

*joulu vai juhannus?
- emt

*kesä vai syksy?
- kesä

*kauhu- vai äksönleffat?
- kauhu

*lakritsi vai salmiakki?
- lakritsi

*tyyny vai peitto?
- peitto

*ruskeat vai siniset silmät?
- siniset

*espanja vai meksiko?
- espanja

*ikkuna vai ovi?
- ovi

*perjantai vai lauantai?
- lauantai

*kirja vai lehti?
- lehti

*säästäminen vai tuhlaaminen?
- molemmat

*absolutisti vai juoppo?
- juoppo

*katselu vai kuuntelu?
- emt

*sormus vai kaulakoru?
- molemmat

*pyöräily vai rullaluistelu?
- emt

*eläminen vai kuoleminen?
- molemmat

*jeesusteippi vai maalarinteippi?
- jeesusteippi

*hiuslakka vai -geeli?
- molemmat

*pesis vai tennis?
- tennis

*jalkkis vai jäkis?
- emt

*nuppineula vai hakaneula?
- hakaneula

*suihku vai sauna?
- suihku

*voikukka vai leskenlehti?
- emt

*kaupunki vai maaseutu?
- kaupunki

*bailumusa vai rokki?
- molemmat

*seppälä vai H&M?
- H&M

*poreallas vai uima-allas?
- molemmat

*pitkät vai lyhyet kynnet?
- emt

*sipsit vai popcornit?
- molemmat

*mysli vai murot?
- murot

*järvi vai meri?
- molemmat

*värjätyt vai värjäämättömät hiukset?
- molemmat

*ruutu vai raita?
- raita

*uimahalli vai kylpylä?
- kylpylä

*verhot vai matto?
- verhot

*lautapeli vai korttipeli?
- molemmat

*mustikka vai mansikka?
- mansikka

*valokuvakehys vai -kansio?
- kansio

*kuivatut vai tuoreet kukat?
- tuoreet

*puisto vai ranta?
- molemmat

[Ei aihetta]Maanantai 27.11.2006 22:23

Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 60 % Impulsiivinen

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen ----*
Harkitsija
(pmmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

[Ei aihetta]Tiistai 21.11.2006 14:25

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

[Ei aihetta]Perjantai 17.11.2006 11:50

ota kännykästäsi 25 yhteystietoa ensimmäisestä lähtien,valitsemalla vain jokatoisen.Laita ne järjestykessä tähän (Älä katso allaoleviin kysymyksiin enneenkuin kirjoitat ne!):


1. aikku
2. anneli böck.
3. antti
4. dna numero
5. ellu
6. ellu v..
7. epä
8. eunukkh
9. gene
10. hangon pulla
11. hemuli (heidi)
12. hissu
13. hissu kolumbus
14. ida
15. ilona
16. irvul (osku)
17. jannan mutsi
18. jenni
19. joku?
20. jussin mari
21. kari
22. kimmo
23. konsta
24. ks (kesäteatteri)
25. lena


Älä selaa alaspäin ennenkuin olet täyttänyt edellisen jutun!


Vastaa näihin:


01. Kuinka kauan olet tuntenut numero 7?
- ei hajuu ees kuka se o

02. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen 2?
- eww... iha kiva se tavallaa oli

03. Sopisivatko 3 ja 9 yhteen?
- en tiiä kuka antti mut... sama se joo :D

04. Polttaako 11?
- TOIVOTTAVAST ei. saatana

05. Kuvaile 5 kahdella sanalla:
- seiska ja elpa

06. muistuttavatko 6 ja 7 toisiaan?
- enpä tiedä

07. Mistä sait 1 numeron?
- ku muistais

08. Luotatko 9?
- nojaa

09. Mitä tekisit josset olisi koskaan tavannut 8?
- en mä oo sitä ikin tavannu. oon soittanu sille pilarin, se o joku hesalaine konstan frendi

10. Onko 10 varattu?
- miten sen nyt ottaa

11. Pitääkö 4 sinusta?
- ei

12. Pidätkö sinä 12?
- joo

13. Paras puoli 13?
- se o semmone kivatus

14. Mitä 14 mahtaa juuri nyt tehdä?
- hmm ku tietäs

15. Kirjoita 15 nimi silmät kiinni.
- ilona

16. Mitkä ovat 16 nimen alkukirjain?
- tarkotetaaks täs sekä etu- et sukunimee? O K

17. Onko 17 hyvä koulussa?
- se tuskin on enää koulus

18. Miten tunnet 18?
- en oikee hyvi

19. Oletko ollut ihastunut 19?
- aina. mistköhä toiki numero o

20. Onko 20. lemmikkiä?
- on

21. Missä 23 asuu?
- hangos

22. Oletko itkenyt 25 nähden?
- ehk joskus pentuna

23. Minkä merkkinen kännykkä 21 on?
- ei hajuu

24. Onko 22 kuvia Galleriassa?
- o

25. Missä tapasit 24?
- emt

[Ei aihetta]Perjantai 17.11.2006 11:39

1. Oletko mesessä?
en

2. Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
Manson - Tainted Love. on

3. Ärsyttääkö joku asia/ihminen? Mikä/kuka ja miksi?
eipä kai oikeestaa täl hetkel

4. Syötkö mitään?
en

5. Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan?
tavallaa joskus

6. Onko gallupit sinusta typeriä?
on

7. Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän, kun tiedät, ettei kukaa kuitenkaan lue vastauksiasi?
ei, tekemistä. mielummi tätä ku powerpointtii

10. Miltä tuntuu?
huoh

11. Jutteletko kenellekään?
en

12. Onko läksyt tekemättä?
hmm ei kai

13. Minkälaiset sukat sinulla on?
nooran valkoset reikäset

14. Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
varmasti joku jossai

15. Onko sinulla nälkä?
vähä ehkä joo

16. Onko sinulla 'useampi netti' auki (eli oletko nyt muillakin sivuilla kuin IRC-Galleriassa)?
en

17. Onko joku (koulu)projekti pahasti kesken? Et vai ole edes aloittanut?
joo se powerpoint-juttu

18. Ketä muita siellä on, missä olet?
oppilait ja sijaine

19. Onko sinulla yhtään korua nyt?
6. ja 3 käsikoruu. metalliturpa

20. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
3

21. Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
emt

22. Minkä lauseen olet sanonut viimeksi ja kenelle
mitä varmaa

23. Elokuva jonka aikana itkit?
emt

24. Minkä hedelmän/vihanneksen muotoinen olet?
emt

25. Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?
emt

26. Onko sinulla lemmikkiä?
ei

27. Oletko prinsessa-ainesta?
joo

28. Mikä saa ihosi kananlihalle?
emt

29. Mikä Suomessa on kaunista?
jotkut jutut

30. Jos saisit mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, käyttäisitkö tilaisuuden hyväksesi?
en oo varma. kyl varmaa kumminki

31. Monelta heräsit tänä aamuna?
monta kertaa. varmaa ekan kerra joskus 7 ku muistan, sit joskus 8........18?

32. Osaatko keittää kahvia?
joo mutten aina

33. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
kyl varmaa

34. Suvivirren 3 ensimmäistä sanaa?
ei tuu mielee, herranjumala. jo joutui armas?

35. Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys?
hmm tais olla et mikä biisi soi tjn

36. Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
joo sillo ku värjäsin mustaks. ne oli aluks ruskeet

37. Oletko henkisesti vahva?
en usein

neljä tv ohjelmaa jotka katson:

1. weeds
2. weeds
3. weeds
4. weeds


kahdeksan lempijuomaani:

1. pepsi max
2. pepsi
3. muumilimu
4. kahvi
5. jahava
6. kaakao
7. kokis
8. vaikka fanta
-perse


yksitoista Bändiä/Artistia joista pidän:

1. apulanta
2. manson
3. korn
4. dimmu
5. POTF
6. dj proteus
7. ei
8. tuu
9. nyt
10. oikee
11. mielee

kaksitoista elokuvaa joista pidän:

1. räy
2. räy
3. räy
4. räy
5. räy
6. räy
7. räy
8. räy
9. räy
10. räy
11. räy
12. räy

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet ~ soma asia
Hyväksikäyttö ~ ei
Itsemurha ~ riippuu tyypin tilanteest. eli periaattees joo
Ihmisten tappaminen ~ no jaa joo ja ei
Teinitupakointi ~ joo
Rattijuopumus ~ ei aina
Homo- ja lesbosuhteet ~ joo
Saippuasarjat ~ olkoot

Seuraavat 10 kohtaa; rasti paras joka riviltä.

[ ] coca cola [ ] vesi [x] maito [ ] mehu [ ] alkoholi
[x] kesä [ ] syksy [ ] kevät [ ] talvi
[ ] sammakko [x] rotta [x] käärme [] hämähäkki
[x] mansikka [ ] mustikka [ ] vadelma
[x] salkkarit [ ] Krisse [ ] o.c. [ ] shield
[ ] gimmel [x] Pmmp [ ] jane [ ] nylon beat
[ ] salmiakki [x] suklaa [ ] hedelmäkarkit
[ ] banaani [ ] omena [ ] päärynä [x] mandariini
[ ] v.punainen [x] vihreä [ ] sininen [x] keltainen
[ ] polkupyörä [ ] bussi [ ] mopo [x] oma auto

sitten vielä näin joulun kunniaksi muutama lisä kysymys:

1. miksi muumeilla on vaatteet vain nukkuessaa ja uidessaan?
- hyvä huomio. ehkä niide sukupuolielimet ja persereikä tulee esii ku ne kastuu merivedes tai nukkuu
2. kuka keksi koulun?
- joku munapää
3. uskotko joulupukkiin?
- en
4. mitä toivot joululahjaksi?
- näkee sit

lopuksi:
mitä pidit gallupista?
- tylsää

[Ei aihetta]Perjantai 17.11.2006 11:23

Olitko tänään jossain äskettäin?
- nooralla, nyt koulus

Oletko polttanut tupakkaa viimeisen kuukauden aikana?
- joo

Ovatko sormesi olleet tänä syksynä kohmeessa?
- joo

Oletko istunut mopon/moottoripyörän/skootterin takana koskaan?
- joo

Entä oletko itse ajellut?
- joo vähä

Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
- joo

Voitko sanoa, että harrastat lukemista?
- joskus, en pitkää aikaa

Mitä seuraat säännöllisesti telkkarista?
- yritän joitai, muttei se onna

Aiotko nukkua huomenna aamulla pitkään?
- ahhh lauantai. joo

Pidätkö koskaan hiuksia nutturalla?
- en

Oletko pitänyt peruukkia julkisella paikalla?
- en kai

Mietitkö koskaan, miltä näyttäisit siilitukalla?
- joo hyi

Oletko ottanut laitonta lävistystä?
- en kai?

Oletko hankkinut laittomasti alkoholijuomia?
- jees

Pidätkö rastigallupeista?
- joskus

Osaatko soittaa pianoa, edes yhtään?
- joo

Onko sinulla omaa muistitikkua?
- ei

Mikä on mp3-soittimesi ensimmäinen kappale?
- Apulanta - 001 tai Manson - This is The New Shit, en oo vielkää saanu selville

Tiedätkö Jimi Hendrixin?
-- joo kai

Mitä elokuvaa tai DVD:tä viimeksi olet katsonut?
- scary movie 4

Missä olit viimeksi yötä niin ettet ollut kotona?
- kumpi lasketaa kodiks? nooral/sonjal ellus

Kuvaile mielialaasi yhdellä sanalla.
- tylsistyny

Olisitko mielummin kirurgi vai matematiikan opettaja?
- kirurgille maksetaa ja matikanmaikan ei tartte tonkii... emt

Jos olet koulussa, hoetko usein tunneilla että "mä en tajua"?
- en

Puhutko muista ihmisistä pahaa?
- jos on syytä

Omistatko tyhjiä CD-levyjä?
- joo kai viel

Kuinka monta hiuslakkaa omistat?
- 2, toinen o paska

Mietitkö koskaan maailmanloppua?
- tottakai

Oletko koskaan poiminut puolukoita?
- varmaa joo

Oletko ollut kuplan takapenkillä?
- kyl luulisin

Jos saisit 10 euroa, mihin sen käyttäisit?
- viikonloppu. karpaloginejä ja kaljaa

Kumpi: musta vai beige?
- musta

Musiikki vai kuvataide?
- musiikki

Murueskimo vai kingis?
- hmm varmaa murueskimo

Käytätkö tekstiviesteissä koskaan typeriä lyhenteitä, koska haluat säästää rahaa lyhyellä viestillä?
- joo jos se menee semmoseks

Voisitko kuolla lumihankeen vai putoaisitko mielummin katolta?
- emt

Käytkö säännöllisesti katsomassa eri bändien tai artistien keikkoja?
- en

Oletko kiertänyt kuin hullu jonkun bändin tai artistin perässä?
- en

vastaan haasteeseenTorstai 26.10.2006 04:29

Vastaa fiilispohjalta. Vastaukset saattavat muuttua ajan kanssa, joten tämä kuvaa sinua tällä hetkellä. Kysymykset eivät liity toisiinsa, joten ei stressiä siitä. Haasta vastattuasi mukaan kolme (3) ystävääsi - ehkä opit heistä jotain uutta joka kannattaa muistaa.

1) Mikä on mielestäsi paras jonkun muun keksimä elämänviisaus?
- hmm. en tiiä

2) Jos saisit poistaa maailmasta yhden asian kokonaan, mikä se näin nopeasti päätettynä olisi?
- tapahtumia

3) Minkä kappaleen toivoisit soivan omissa hautajaisissasi?
- hm.

4) Jos saisit määrätä yhden elokuvan pakolliseksi kaikille, mikä se olisi?
- hm.

5) Jos saisit tavata kenet tahansa elossa olevan henkilön 15 minuutin kuluttua, kuka se olisi?
- hm.

6) Jos saisit valita minkä tahansa tavaran itsellesi juuri nyt, mikä se olisi (sitä ei saisi myydä tai vaihtaa)?
- iPod varmaa

7) Jos saisit minkä tahansa työ- tai opiskelupaikan huomisaamusta lähtien, mikä se olisi?
- kallion ilmasutaidon lukio

8) Jos saisit muuttaa irc-galleriaa yhdellä tavalla, mitä lisäisit, muuttaisit tai poistaisit?
- ton vitun edellinen-seuraava -jutskan joka pilas mun modit yhes kuvas

9) Jos voisit muuttaa itsessäsi yhden asian, piirteen tai ominaisuuden, mikä se olisi?
- en jaksa valita

10) Mihin kysymykseen haluat seuraavien haastamiesi henkilöiden vastaavan?
- en haasta