IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 06.02.2007 19:52

Ilta alkaa riemuisasti, on hauskaa, kavereita on runsain mitoin paikalla ja tunnen itseni onnelliseksi. Ilta etenee samoilla tunnelmilla ja on edelleen oikein hauskaa. Vähän ajan kuluttua alkaa silmissä sumeta ja päässä heittää, nään pieniä vihreitä pilkkuja ja alkaa oksettaa. Istahdan hetkiseksi ajatellen että kun hetken istun ja rauhoitun niin olo on taas oikein mahtava. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olo vain paheni ja paheni, kunnes aloin oksentaa. Oksensin vain, eikä olo ollut enää kovin hääppöinen. Onnekseni rakkaat ystäväni tulivat pitämään minulle seuraa ja toivat vadin, antoivat vettä sekä siivosivat oksennukseni pois lattialta. Oloni alkoi pikkuhiljaa parantua, ja väsymys alkoi painaa päälle. Istuskelin vielä sohvalla vati sylissäni ja ystävieni ollessa vierelläni.

Meni hetki, ja sinä tulit ovesta. Ystäväni huusivat monesti: "Suvi,Suvi, kato ketä tuli" Ääntelin jotakin epämääräistä ja jatkoin nuokkumistani. Siinä istuskelit ja katselit minua kuin pientä idioottia. Olin vain enkä kehdannut edes päätäni nostaa moikatakseni. Tiesin kuitenki että se olit sinä ja istuit edessäni katsellen. Onneksi ihanat ystäväni pitivät jälleen seuraa minulle ja tietysti sinullekin. Hävetti edelleen niin paljo ettei huvittanut nostaa päätä vadista vaikka mieli tekikin jo hieman oikaista niskaa. En voi edes sanoin kuvailla tätä häpeää. Kamalaa se oli.
Aamulla ystäväni kertoivat kuinka olin vain ollut kokoillan sohvalla enkä edes katsonut sinuun päin. Sain myös aamulla nähdä kuvia joissa istut lähelläni ja katselet minuun. Olet suloisuus. Kiitos kun kävit, ja anna anteeksi että kaikki kävi näin. Häpeän.

Seuraavan päivän aikana sain paljon valokuvia itsestäni, ja sinustakin muutaman, ja tajusin kuinka tyhmä olin ollut ja kuinka ihana sinä taas olet. Huomasin myös jutellessani kanssasi kuinka välität ja huolehdit. Olisitpa minun. Lööv.

[Ei aihetta]Maanantai 05.02.2007 22:23

"No pannaan metallia ettei reikä leviä"

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.02.2007 18:01

Cristen -Hanna <3
Annus -Annu <3
M%60ila -Mila <3
{^Hanna^} -Hanna <3
R0N| -Roni <3
|MCR| -Sini <3
[Samu_] -Samu <3
Jatta^^ -Jatta <3
sippelius -Miikka <3
http://irc-galleria.net/view.php?nick=%60%60ViLtSu%60%60 -Ville <3
Kirahv1 -Petro <3
XHA -Henna <3
Citizen -Markus <3
Wakayama -Eve <33
http://irc-galleria.net/view.php?nick=%7C%7Ctuulia -Tuulia <3
juz4 -Juha <3
[-Jonna-] -Jonna <3
CS_Sledge -Jerry <3
wonde[r]boy -Eero <3
JeBB -Jenna <3
niiiskuu -Niina <3
KIKKKI -Kikki <3
Ruune -Niko <3
Jombah -Jomppa <33
jekkukakka -Abe <3
+
Niko <3
Elina <3
Roope <33
+ (teki olitte kuulemma täällä??)
LEHT0 -Lehto <3 ?
Abruzzi -Niki <3 ?
M%E4ki -Mäki <3 ?

Kiitti synttäriseurasta kaikille <3

Oli oikein hauskaa ^^ ...ku muistaiski viel kaiken ;P

[Ei aihetta]Perjantai 02.02.2007 19:57

Sori pojat..
...lumihangessa on tietty vähän kylmä.
...alasti ainaki...

^^

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 17:47

"No joku sianpillu venytettynä ikkunaan"
"Joooo, ja sit siit paisto valo läpi"

Wuhuu :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.01.2007 21:45

1. Eve
2. Niko
3. Sini
4. Henni
5. Miikka
6. Jonna

Kysymykset:

Mikä on 1:sen lempi bändi? - Hmm.. joku.. Elvis :D

Mitä 6:nen harrastaa? - Ei mitään :D

Mikä on 4:sen lempiruoka? - Joku partsamömmö <3

Missä 2:nen asuu? - Tuolla se asuu :P Värttinän lähellä :P

Mikä on 5:sen silmien väri? - Vihree? :o :D

Mikä on 3:sen pituus 5cm tarkkuudella? - 160 cm :)

Onko 4:nen hyvä koulussa? - Eiköhän :)

Paljon oli 1:sen keskiarvo? - Hmm.. sanoisin 7,6

Onko 2:nen koskaan ratsastanut? - En usko :P

Minkä mallisen kännykän 6:nen omistaa? - Nokian :)

Onko 3:nen vapaa vai varattu? - Vapaa ;)

Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani? - EEeen :D

Mikä on 4:sen kengän numero? - 38-39? ;D

Kuka on 6:sen paras kaveri? - Suvi :)

Tiedätkö 5:sen äidin nimen? - Eeemmä muist.. :S

Entä 2:sen isän? - Eeen tie.. :D

Pitääkö 3:nen kesästä? - JOOOOO!! :P

Uskooko 1:nen jumalaan? - Jollainlaillakyllä :)

Millaisia vaatteita 4:nen käyttää? - Sellasii ihan normei :P

Mikä on 5:sen lempiväri? - Öööh, joku musta ja sininen :P

Omistaako 6:nen kesämökin? - Ei hän itse mutta vanhemmat kyllä :)

Onko 3:lla kuvia galleriassa? - On ;)

Muistatko 4:sen puhelin numeron ulkoa? - Muistan ^^

Onko 1:nen koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta? - EEen tie :D Kaimaar :P

Entä onko 5:nen koskaan pussannut samaa sukupuolta olevaa? - Ei :D

Mikä on 4:sen inhokki aine koulussa? - Hmm.. en tie ^o)

Entä 6:sen lempiaine? - Ei se oo koulus enää ^^

Tykkääkö 3:nen kalastaa? - Kai se vähäsen :P Mökillä ainakin <3

Meikkaako 2:nen? - Ei :D

Osaako 4:nen napsuttaa sormillaan? - Khyll :P

Entä 1:nen viheltää? - Osaa :)

Seuraako 5:nen jääkiekkoa? - Pal mahollist :P

Onko 4:nen mukava? - Tottakai <3 Ihana tytsy <3

Onko 6:nen ihastunut tällä hetkellä? - En tie :P


Osio 2:

Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai "olen", niin kuin asiat ovat.

Oletko koskaan halannut 1:stä? - OLEN <3

Oletko koskaan tavannut 2:sen? - Olen <3

Oletko koskaan nauranut 3:sen kanssa? - Olen <3

Oletko koskaan kehunut 4:sta? - Olen <3

Oletko koskaan soittanut 5:lle? - Olen <3

Oletko koskaan halunnut muuttaa samaan asuntoon 6:sen kanssa, vaikka kaverina vaan? - Olen <3

Oletko koskaan toivonut olevasi 1:sen kaveri ainiaan? - Olen <3

Oletko koskaan laulanut 2:sen kanssa? - Olen :D <3

Oletko ollut ilman meikkiä 3:sen seurassa? - Olen ? ...noloo :DD <3

Oletko koskaan pussannut 4:sta, vaikka vain poskelle kaverina? - Eeen kait ?? :D

Oletko koskaan jutellut 5:sen kanssa mesessä? - Olen <3

Oletko kehunut koskaan 6:sta? - Olen <3

Oletko koskaan ostanut 1:lle lahjaa? - Olen <3

Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa? - En :D

Oletko koskaan haaveillut 3:sen kanssa? - Oivoi, kyllä :D <3

Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:sen kanssa? - Hahaa :D Joo <3

Oletko koskaan ajatellut, että voisit kuolla 1:sen puolesta? - Olen <3

Oletko ajatellut että 2:nen on sinulle tärkeä? - Olen <3 Ihanainen ^^


Osio 3:

Haasta !5! kaveriasi listalta tekemään sama!
...ei ne kuitenkaa tee tätä -.-

Njähää <3Sunnuntai 28.01.2007 21:26

1. Kirjoita "Koska sä maksat sen 5 e mulle takasin?" sille, joka on meselistallasi viimeisenä kirjautuneista. Mitä vastasi ja kenelle kirjoitit?


Suvi ;> // Elämä on kysymysmerkki. // KVG sanoo:
Koska sä maksat sen 5 e mulle takasin?
Valtsu sanoo:
ok
Valtsu sanoo:
mitäs toi meinas



2. Kirjoita "Martta ja Bertta sano tulevansa kyläilemään teille tänään" sille, joka on ensimmäisenä meselistallasi kirjautuneista. Mitä vastasi ja kenelle kirjoitit?


Suvi ;> // Elämä on kysymysmerkki. // KVG sanoo:
Martta ja Bertta sano tulevansa kyläilemään teille tänään
~PuHeLiNTeRrORiStI~ sanoo:
hä?
~PuHeLiNTeRrORiStI~ sanoo:
meni vähä ohi
~PuHeLiNTeRrORiStI~ sanoo:
martta ja bertta?


3. Kirjoita "Voi Prinsessa Ruusunen, tuletko vaimokseni" sille, joka on kommentoinut oletuskuvaasi ja on tällä hetkellä kirjautunut Irc-Galleriassa. Mitä vastasi ja kenelle kirjoitit?

28.01.07 19:14<||suba>Voi Prinsessa Ruusunen, tuletko vaimokseni?
28.01.07 19:18<|MCR|>Prinsessa Ruusunen ?? :DD

4. Kirjoita "Oletko sä kohta tulossa meille, kun sanoit eilen että tuut? Oon oottanu sua jo kaksi tuntia" sille, joka seuraavaksi kirjautuu meseseesi. Mitä vastasi ja kenelle kirjoitit?


Suvi ;> // Elämä on kysymysmerkki. // KVG sanoo:
Oletko sä kohta tulossa meille, kun sanoit eilen että tuut? Oon oottanu sua jo kaksi tuntia.
spede sanoo:
iik mun on kuule nyt pakko särkeä sun sydän


5. Kirjoita "Mä näin tänään Antti Tuiskun" sille, joka on toisena meselistallasi kirjautuneista. Mitä vastasí ja kenelle kirjoitit?


Suvi ;> // Elämä on kysymysmerkki. // KVG sanoo:
Mä näin tänään Antti Tuiskun.
––––•(-•Lennu•-)•–––– sanoo:
woah... missä
––––•(-•Lennu•-)•–––– sanoo:
kai menit palvomaan sitä polvilles ja kerroit et sul on semmone huone misä sä poltat kynttilät ja palvot sen kuvaa, rituaalimenot



6.Kirjoita "Vähän mulla ja sulla oli aamulla kivaa" sille, jonka tunnet parhaiten meselistassasi kirjautuneista. Mitä vastasi ja kenelle kirjoitit?


Suvi ;> // Elämä on kysymysmerkki. // KVG sanoo:
Vähän mulla ja sulla oli aamulla kivaa.
Our lady of sorrows. sanoo:
täh?

Elämää.Lauantai 27.01.2007 20:23

Tää on mun Deja Vu
Oon kokenut tän joskus ennenkin
Ensin rakastuu ja kaikki onnistuu
Mä sut löysin viimeinkin
Tää on mun Deja Vu
Oon kokenut tän joskus ennenkin
Löytyy joku muu
Rakkaus lakastuu
Taas kaiken menetin

[Ei aihetta]Torstai 25.01.2007 17:54

2xP: "Hei tytöt, varokaa sitä liimaa siin rappusilla"
E+H+V+S: "Joooo"
*LÄTS*
E+H+S: "VIIVI!" :DD

Koulu <3 Luokka <3Keskiviikko 24.01.2007 23:05

"No iha nättii ku oon siel on iha pallo persees yksinäni ja ne kaikki pitää mua iha mulkkuna."

"No parempi seki ku et olisit mulkku persees ihan pallona"

Ihania nämä luokkatoverit <3