IRC-Galleria

Puuttuva rengas?Perjantai 04.09.2009 00:37

Asia jota et oikeasti itse tiedä,
Asia joka painaa aina mieltäsi,
Luulet että kaikki on okei,
mutta todellisuudessa sulta puuttuu asioita,
mikä puuttuu?
kenties elämä?
ei jokaisella on elämä,
jokainen käyttää sen omalla tavallaan.
Puuttuisiko autostasi rengas?
Onko sinulla edes sitä autoa?

Elämän ihmeellisiä asioita, joihin ei aina heti saa vastauksia.
Miks mietit asioita, elämä menee paljon paremmin kun ei
murehdi turhan päiväsistä asioista. Jokainen elää omaa elämää.
Kirkkonummi. Yksi ihminen sai surmansa rivitalorakennuksen tulipalossa Kirkkonummen Masalassa tiistai-iltana. Lisäksi ainakin kaksi ihmistä loukkaantui palossa lievästi.
Pelastuslaitoksen mukaan Piennarkujalla sijaitsevan kaksikerroksisen rakennuksen toisesta päädystä paloivat sekä ullakko että yläkerta.
Kahdeksan asunnon rivitalossa liekit aiheuttivat tuhoa kahdessa huoneistossa, mutta myös muihin asuntoihin tuli vesi- ja savu-vahinkoja.
Pelastuslaitos sai hälytysilmoituksen palosta illalla hieman kello puoli yhdeksän jälkeen. Pari tuntia myöhemmin palomiehet sammuttelivat vielä ullakon palopesäkkeitä, mutta palo oli jo saatu hallintaan.
Rakennus vaurioitui palossa niin pahasti, etteivät asukkaat päässeet palaamaan koteihinsa ainakaan keskiviikon vastaiseksi yöksi.
Poliisi tutki palon syttymissyytä. (Syttymissyy on selvinnyt, joka on että 5-vuotias poika leikki tulitikuilla ja kuoli liekkeihin).

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1723527

[Ei aihetta]Maanantai 20.07.2009 14:57

kaikki on taas tosi reiluja mua kohtaan

[Ei aihetta]Maanantai 13.07.2009 20:14

OLETKO:

1.maistanut viinaa
2.maistanut olutta
3.maistanut siideriä
4.maistanut lonkeroa
5.maistanut viiniä
6.maistanut tupakkaa
7.maistanut sikaria
8.kokeillut huumeita
9.katsonut tappelua
10.ollut tappelussa
11.varastanut jotain kaupasta
12.ottanut kaverilta jotain
13.varastanut kaverilta jotain
14.mennyt pummilla linja autolla
15.mennyt pummilla junalla
16.ollut juhlissa keikoilla yms. pummilla
17.lukenut kaverisi viestit
18.lukenut kaverisi päiväkirjaa
19.ollut poliisi autossa
20.ollut poliisien kanssa tekemisissä

19/20


1-5:Äidin pikku talttahammas
5-10:Koulu poika
10-15:Kova jätkä
15-20:Ongelma lapsi

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 23:56

Tupakointi loppui 8. heinäkuuta 2009 kello 18:30

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 00:23

katsotaan kuinka moni tuntematon tai tuntemani henkilö uskaltaa sanoa "MOI"
kun olet vastannut lisää tämä omaan päiväkirjaasi.

Nään sitten vieraslistast kuka on hannari :D <3

[Ei aihetta]Maanantai 15.06.2009 23:57

Kuka oiskaan uskonut,
et tää suhde on ansa.
Olisin tehnyt sun vuoksi mitä tahansa,
tekemällä parhaansa ei voi aina onnistuu,
sitä vaan lannistuu.

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 00:28

hänen kanssa lensin taivaisiin
Leijuin kauneimpiin uniin
hän mukanaan veti mut helvettiin
Silti kadu en kumpaakaan

Yhdelle tietylle muijalle!

[Ei aihetta]Perjantai 29.05.2009 17:58

Joo just ihan vitun siistii, jonnekki vitun lauttasaaree töihin = |

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 17:31

Olemme sitä mitä haluamme,
kaikkia aina me satutamme.
Mutta sitten aina kadumme,
ja joka paikkaan satumme.