IRC-Galleria

Bort bra, hem bästSunnuntai 12.07.2009 23:13

Kööpenhamina viikonlopusta tiivistetysti:

10.7
Lähtö klo 7.45. Silmät eivät pysy auki, nuokkuminen jatkuu koko viisi ja puoli tuntisen bussimatkan. Vierailu jossain pohjoismaisessa ministeriössä, jonka käytännön toiminta jäi itselleni vähän epäselväksi. Tanskan kieli kuullostaa aluksi korvaan lähinnä oksentamiselta. Saapuminen majapaikkaan, joka kilpaili hyvin lähellä Matkaan!-kurssin naisvankilan kanssa viihtyvyyden puutteesta. Torkut, liikaa olutta, hyytävää steppausta tanssilattialla ja kiltisti nukkumaan puolen yön jälkeen. Päivän pääruoka: hedelmäkarkit.

11.7
Aamiaiseksi kuivia croisantteja. Kiertelyä kaupungilla, ostan kaksi kivaa paitaa. Hamstataan kliseisejä turistipostikortteja, joihin en keksi tarpeeksi persoonallista kirjoitettavaa (anteeksi jo nyt kys. läpyskän saajille). Tanskan Nordjobb tarjoaa tänään päivän pääruoan, eli ryhmän jäsenten mielestä tarpeeksi rasvaista pizzaa. Ajetaan metrolla Christianstadin (osasinkohan kirjoittaa oikein?) hippikylään. Paljon tupruissa kuljeskelevia ihmisiä, irtokoiria, seiniä koristavat kraffitit. Liikaa turisteja. Tuen paikallista käsityötä ja ostan tuliaisen kojusta. Viihdyn ympäristössä. Poistumme kyltin ohi, johon on kirjoitettu. "Olet juuri astumassa EU:n alueelle." Paremmin ei sitä ehkä olisi voinut tuota ilmaista. Paluumatkalla kirkonkellot soittavat Michael Jacksonia. Jälleen liikaa olutta, ainakin yhdelle ryhmämme jäsenistä, jonka ulosanti on suhteellisen runsas puistonpenkiltä käsin. Sheikkausta paikallisessa bubissa, pari Sex and The Cityä ja kaatuminen sänkyyn.

12.7
Aamulla väsyttää aika lailla, ei jaksa lähteä katsomaan pientä merenneitoa. Loppu päivä menee bussissa istuessa ja Tuc-suolakeksejä nakerrellessa. Kiva reissu, mutta tuntuu hyvältä olla taas tutussa Göteborgissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.